Yleisurheilun kriisi on tuottanut yhden hyvän asian tv-katsojille: enää eivät urheilijat ja urheilujohtajat leiki euroopanomistajaa. Ilkka Kanerva on ollut tulisilla hiilillä viime aikoina ja miehen jutut on levottomia. Kuulamiehistä on puhti pois ja Lainapeitteen mainokset eivät näy yhtä räikeästi kuin ennen. Kaikkein parasta on se, että konservatiivisen pikkupoliisin Taina Kolkkalan virnistely on vähentynyt alle puoleen entisestä. Mikaela "Lumene" Ingberg pölisee haastatteluissa tyhmyyksiään niin kuin ennen, mutta hieman on hänkin rauhoittunut.
Markus Pöyhösen heikko menestys Helsinki GP:ssä oli mannaa hänen vastustajilleen; kerrankin kukonpoika sai kunnolla turpiinsa. Toivottavasti Hartonen kuntoutuu Pariisiin, jotta todellinen pikajuoksija saa tilaisuuden näyttää kukonpojalle kaapin paikan.
Heli Koivula teki kieron tempun kun meni naimisiin rotusortomaan miehen kanssa (heitä muuten vilisee Suomen yu-kisoissa nykyään kuin rottia kaatopaikalla), nyt joutuu kuulemaan inhottavia "Suomen vävypoika" -nimityksiä kun kiekko-Kruger heittää. Toivottavasti Koivula ei menesty Pariisissa.
Ari-Pekka Lattu vaikuttaa reilulta tyypiltä, samoin Keskisalo ja Risku.
Olli-Pekka Karjalaisen suhteen olen neutraali, hieman epäilyttää nämä hänen www-sivumainoksensa.
Timo Tompurin kiekkokausi meni päin persettä ja se ei varmaan ketään harmita. Se harmittaa, että kiroileva douppari Tiisanoja valittiin Pariisiin.
Arsille kausi on ollut vaikea, mutta eipä ole ainakaan tarvinnut vaihtaa mainoslippistä huivin tilalle haastatteluihin mennessä - haastatteluja kun on ollut vähemmän kuin ennen.
Urheiluselostajat saavat kiitosta siitä, että sanovat asiat niin kuin ne ovat: laji on alamäessä ja yleisö poissa katsomoista - Helsinki GP:ssä kuullut kommentit olivat rehtejä Bupilta ja kepu-Anterolta.
Vielä pari nimeä, joiden lopullinen häviäminen tv-ruudusta ilahduttaa: Ville Hautala ja Ari Suhonen. Tämä kaksikko elvisteli menneinä vuosina siihen malliin, että teki mieli mennä lyömään hampaat kurkkuun ja silmät puhki.
Suomen yu on siis alamäessä, mutta niin se taitaa olla kansainvälisestikin. Veikkaan, että Hgin MM 2005 tulee olemaan yleisömäärien kannalta pettymys, jokohan silloin ryhdytään keskustelemaan, miten paljon laji on kärsinyt 80-luvulla virinneen ennätystehtailun ja median vaatimusten takia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja sittenhän on tämä Risto Ulmala, suomalainen valkopää, jonka piti amerikasta tulla pujahtamaan Suomen kestävyysjuoksun pelastajaksi muutamissa MM-kisoissa tai olympialaisissa. Keskeytti sitten aina ja selitti kärsivänsä aikaerosta tai ylikuntoisuudesta. Oli treenannut urheiluliiton valmennusmäärärahoilla ja stipendeillä monta vuotta Amerikan Kalliovuorilla juoksemalla kilpaa kojoottien kanssa.
Keskeytti? Viidellä tonnilla MM-kisoissa 1991 7., EM-kisoissa 1990 6. ja 1994 7.
Eipä ole Ulmalan jälkeen kovin moni juoksija päässyt parempiin tuloksiin.
Risto Ulmala oli 90-luvulla tosi hyvä arvokisoissa, tänään saa vain toivoa samanlaista, jos ei Keskisalo pääse loppukilpailuun ja sopivaan taktiikkajuoksuun.
Hartosen kuntoutuminen Pariisiin lienee aika turhaa, sillä joukkue on valittu aikoja sitten.
Etkö yhtään negatiivisempi osaa olla? Oikein nautit siitä että suomalaisilla menee huonosti? Ei kai täällä kukaan pärjää ku pitää olla noin negatiivinen!! Suomen urheilijoilla OSALLA ainakin on oikea POSITIIVINEN asenne urheiluun, aina sillä niin mollaamallasi PÖYHÖsellä