onko jeesus

olemassa? Kun syntymäpäivä tiedetään mutta ei kuolinpäivää kun sitä voidaan muutta viikko tolkulla,eikö sen pitäis olla samana päivänä joka vuosi,eikä heitellä viikko tuonne ja viikko toiseen suuntaan allakassa,taitaa olla höpöä uskoa sellaiseen mitä ei ole ollu!!
1316470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 131

Vanhimmat

hommaa tuo jeesus homma,samaten kuin joulupukkikin,uskoo ken uskoo

Äänestä
  • Nämä raamatun legendat taitavat olla niitä ensimmäisiä poliittisia tekstejä mitä on säilynyt ja löytynyt, vaikka onhan niitä tekstejä löydetty muualtakin ja vielä vanhempia.
    Mutta kun raamattua katselee ja vähän lueskelee voi siitä suurimman osan heittää roskikseen niin törkeää ja valheellista tekstiä siellä on. Siellä kehoitetaan tappamaan ja hävittämään kansoja, siellä kehoitetaan palvelemaan herraa ja että maapallo ja ihmiskunta olisi joku tuhat vuotta sitten syntyneen jumalan luomaa. Tieteellisesti on jo ajat sitten todistettu maapallon olevat noin 5 miljardia vuotta vanha ja ihmiskunnankin useita miljardeja vuotta vanhan. Tähän mennessä on alku eevan geenejä löytynyt 200000 vuotta vanhasta neitokaisesta jne....Se että olemme aikojen myötä hitaasti kehittyneet tällaiseksi kun olemme ja kehitymme edelleen suljetaan pois ja kerrotaan että jumala on meidät luonut. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • Kun Jeesus on tämä Sana ja sanoma aidoimmasta Rakkaudesta .

    Uskotaanko viralliseen ajanlaskumme almanakkaamme JJKS 2008
    ( Jälkeen Jeesuksen Kristuksen Syntymän ) .

    Tiede ei todista horoskooppeja yms. uskottavaksi .

    Kerrotaan lyhyeen tänään toimivasta järjestelmästä :)
    Emme haluaisi hyväksyä, että tästä Jeesus puhui
    ja kuinka Isä Jumala asetti hänet oveksi pelastukseen .

    Ei tämä ole kauhutarina joita jokailtaisesti ihannoivat toiset televisioistaan ja sen tapaisista .
    Jotka oikein käytettyinä ovat tietty OK .

    Jeesus on Raamattumme kertoma todellisuus .
    Sanomaa käännetään tulkinnoin eksynyt eksyttäen tuntematta viestejä,
    jotka " juostenkin lukee " .

    Kirjoitettu on valtioiden yhdistymisestä, kuin Baabelintornin rakentajat etsiessään viisautta ?

    Kuinka järjestelmä tuo turvallisuuden " tunnun " ja
    puolustettavaa puhelimin, navikaattorein ja tunnistekortein ym.
    Kaikki helpottaa tunnistamiseen ja löytämiseen,
    joka onkin vain noin ajatellen mainiota .
    " Sillä se saa vapaat ja .....ottamaan merkin ..." ).

    Tämä julkinensalaisuus ei ole peloite silläpä se aidoin
    Rakkaus antaa löytää oven ja rauhan syyttämättä ketään kanssamatkaajaa :)

    Järjestelmään pitää saada johtaja ( ihminen )
    Jolle annetaan järjestelmän " valtakirja "
    ja niin eletään, kuin "mailma on pelastettu "
    Mutta sama järjetelmä käytetään kansakuntia vastaan ja jokainen on seurattavissa jne...

    Ihmiset jalostetaan yksiin, niinkuin " jokin koirarotu " joka on parasta eikä kukaan varasta :(

    Tässä luullaan olevansa viisaita ja naurahdellaan omille tyhmyyksille ja
    uskovaiset ovat pahoja ?
    Kun kertovat tämänkin Julkisen salaisuuden .

    ...Jatketaan..tosin pelokkaat lakaisevat tälläiset kirjaimet, niinkuin ne roskiksessa pysyisivät .

    Tilaa on hihkasta ja vastata kirjoitetun mukaan , mutta minäkin uskon Jeesukseen lukemattomista syistä .

    Hyvin monien mielikatsottavaa on Galleriassaan..Kauhua . Miksihän ?

    Äänestä

  • Jumalan sanaan kirjoitti:

    Kun Jeesus on tämä Sana ja sanoma aidoimmasta Rakkaudesta .

    Olisiko voinut enää selvemmin sanoa, olisi.

    Todellisuuden tunteet kun ovat häneltä kauas kaikonneet ja ulosanti totuutena tuossa hurmoksessa tuotetaan.

    Kyllä tärähtäneitä on tässä maailmassa monta. Heitä on helppo johdatella ilman että ymmärtävät kriittisesti avoimin silmin kuulla ja nähdä maailman itse.

    Äänestä

Tästä Jeesus-herrasta ei löydy mistään muusta aikakaudelta säilyneestä materiaalista mainintaakaan, vaikka voisi kuvitella, kun kerran niin merkittävä setä on ollut. Aiemmin on väitetty, että jonkun herran (jonka nimeä en valitettavasti nyt muista) tekstissä Jeesuksesta olisi maininta, mutta kyseinen teksti on todettu väärennökseksi.

Eipä silti, onhan tuo Jeesus voinut elelläkkin silloin niillä seuduilla, mutta ei se kyllä neitseellisesti ole syntynyt tai muita ihmetekoja tehnyt. Politiikka on valjastanut uskon ohjaamaan kansalaisia siihen suuntaan mihin tarve kulloinkin vaatii. Kuullaanhan sitä jos vaikka millaisia lupauksia nykypolitiikkojen suustakin.

Jumalaa ei ole. Olet itse oman elämäsi herra ja se on parasta mihin kannattaa vihdoin "herätä".

Äänestä
  • niin silloin ei tarvitse muiden apua .
    Herra se on joka asioita johtaa .

    Mielenkiintoa riittäisi kuunella yksilöllinen ajattelutapa
    maailmankaikkeuden alusta ?

    Ettäkö tiede sen voi todistaa..ei, kun ei voi :(

    No, maailma alkoi 99 miljoonaa 999 Triljoonaa..jne..
    vuotta sitten .

    Ihan ensimmäinen olio ei syönyt mitään, kun ei ollut missään " kauppaa " ( syötävää ) ,
    mut se eka pakteerinosa olikin älykäs ja rupesi synnytteleen tieteellisesti :)

    Sitten joku hokasi " Kantsii muotoutua eri sukupuolisiksi yhteensopiviksi pariksi " ...
    Alussa täytyy olla jotain yksi .

    Raamattu kertoo alun ja muistan kohtia nytkin,
    mutta ilman uskoa ei huomista ole .

    Tiede on paljossa hyväksemme, mutta sillekkin on
    asetettu rajansa .

    Kehitys taas on siirtynyt nykyisin ihmisen yhdistelemisiin
    valmiista, mutta ihmisellehän se kaikki on uutta :)

    Sattumalta aurinkomme, kuu ja kaikki-otava tähdetkin hakivat tarkat ratansa ja ja
    kaikki kaikkialla asettui " Itsestään " sijoilleen ? .

    Kysymysmerkkejä huutomerkkeineen riittäisi ..

    Että olisi ymmärryksenhenkeä tutkia raamatun
    vanhaatestamenttia on aloitettava uudesta,
    että aikaisemman huomaisi .

    Löytyyhän niitä tähänaikaan paljon, jotka sanovat
    lukeneensa Raamattua ja löytäneet kuitenkin
    Rakkauden-kirjoituksista vain kielteiset ja
    unhoittavat ettei niitä kaikkea edes ole kirjoitettukkaan .

    Jumalan suuruus on ettemme " ylety " häntä nipistämään .

    Valintaan on vapaus !
    Kuitenkin meitä suurempi on ja toiset valitsevat
    tutkittuaan Uskon kautta ja toisista toiset luottavat
    näkyvään tai tietäjähenkiin ym.
    lötön tuovan onnen :(

    Jumala tietää meidät ihmisiksi ja on antanut
    meille kaiken varustelun - niinkuin mm.
    silmät, korvat, muistitilat ja suun .

    Raamattumme kertoo hänen lähettäneen Jeesuksen
    ja siksi kuin ei rakasta pahaa,
    Mutta Rakastaa ihmistä yksilönä :)

    Äänestä

  • itsensä herra ? kirjoitti:

    niin silloin ei tarvitse muiden apua .

    Kyllä tiede on lähempänä totuutta maailman alusta kuin raamatun tarina. Tiede sentään etenee. Raamatun tekstejä tulkitaan vain ajan saatossa eri tavalla ja jälleen poliittisen tarpeen mukaan. Eipä sitä jumalaakaan ole tiede löytänyt ja taitaapa se maailman alkukin löytyä ennen sitä.

    Mitkä ovat tieteen rajat ja kuka ne on asettanut? Tiede rikkoo koko ajan niitä rajoja millaisia olemme luulleet olevan. Saattoiko joku tavallisista tallaajista edes unelmoida nykyisestä kännykästä ja sen ominaisuuksista edes 80-luvulla ja se nyt on tieteelle sentään pieni asia.

    Miksi ihmeessä uskovat eivät voi hyväksyä evoluutiota? Ei tässä maailmassa kaikki ole nykyiseen malliinsa pläjähtäneet vaan ajan saatossa kehittyneet ja edelleen muuntuen. Mikäli luomiskertomus olisi totta niin miten tätä muuntumista tapahtuu edelleen luonnollisesti jättikö kaikkivoipa jumala homman kesken?

    Mikäli uskovien jumala on todella kaiken takana, niin miten ihmeessä informaatio välitetään edelleen lähes 2000 vuotta vanhan kirjan tekstillä.

    Hauskasti kristinusko - kuten monet uskonnot kautta historia - pohjautuvat käytännössä taivaankappaleiden palvontaan, eli käytännössä siis astrologiaan. Taivaan kappaleet ja tapahtumat ovat saaneet ihmisten mielessä myyttiset hahmot. Kristinuskossa aurinkoa edustaa Jeesus, joka "syntyi" kun aurinko siirtyi kalan tähtikuvioon vuonna 1 eaa. Jeesus kuvataan yleensä auringonsäteet pään ympärillä ja onpas hän ruokkinut kaloilla aika montakin. Missäs se aurinko sitten luuraa, no siellähän se on taivaassa ja kukas meidät pelastaa aina pimeydeltä... no aurinkohan se sieltä tulee pelastamaan.

    Vuonna 2150 tulee sitten "maailmanloppu/uuden alku" kun aurinko siirtyy vesimiehen tähtikuvioon. Kun Luukkaan evankeliumissa opetuslapset kysyvät Jeesukselta, missä seuraava pääsiäinen vietetään hänen lähdettyään, Jeesus vastaa: Katsokaa, kun astutte kaupunkiin, tapaatte miehen, joka kantaa vesiastiaa seuratkaa häntä kotiin, mihin hän menee. Vesiastiaa kantava mies on siis vesimies, joka kuvataan aina vettä kannusta kaatavana miehenä. Vesimies edustaa seuraavaa aikakautta kalojen jälkeen. Uskovien kalasymbolikin on pakanallinen astrologinen symboli, elämmehän edelleen sitä kalojen aikakautta, mutta myös risti on alunperin eläinradan risti, eikä liity siihen tarinan ristiinnaulitsemiseen.

    Uskonto poistaa henkilökohtaisen vastuun, koska jumala hallitsee kaikkea ja niinpä kaameita rikoksiakin voidaan oikeuttaa herran johdatuksella.

    Uskonnollinen myytti on voimakkain laite, mitä koskaan on kehitetty ja se luo psykologisen perustan, jolla muut myytit voivat kukoistaa.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Kiltti keskustelemaan pystyvä sävy - erinlaisista aiheista - Kiitokset siitä .

    Lähtönä onkin tämä, että Raamattumme sanoma on muuttumaton .
    Jos aiheita muutettaisiin, miten siinä olisi järjestys :(
    Muunnettu epäjärjestys kaukenee totuuden alkuperäisyydestä
    ja vain oikein kännykänkin ohjekirjaa on luettava
    pystyäkseen ymmärtämään sen toiminnan .

    Jos Jumala voitaisiin tieteellisesti todistaa
    silloinhan olisi tiedettä pienoisempi :)

    Ei olemus ole tiedettä vastaan .
    Katsoin tässä luontoohjelmaa
    ( joissa todella evoliota ylistetään )
    niin kerrottiin merien tutkimuksista
    tähänastisesti tutkimatta 95% .

    Evoloottisestikkin etenetään, muttei siinä ole
    kestävää perustetta kaikkeen luotuun .

    " Hauskasti kristinusko - " eteenpäin
    ei löydä tukea raamatusta vaan kaatua kopsahtaa maahan
    ja kääntyykin mielikuvitelmiin .

    Sanoma ei pohjaudu taivaankappaleisiin Raamatussa .

    Vesiastiaa kantava mies on, kun lähetetyt
    seurasivat pyydettyä, niin he löysivät luvatun .

    Äänestä

  • kirjoitettuun > > kirjoitti:

    Mielestäni raamatun tekstit voivat olla sekä faktaa että fiktiota, mutta suuremmalta osalta uskon sen olevan fiktiota ja nimenomaan tarinana saanut alkunsa "pakanallisesta" auringon palvonnasta ja siltä osin osittain perustuu ainakin faktaan.

    Tuon ajan ihmisillä kun ei yleensä ollut niin hyvää käsitystä taivaankappaleista oli taivaankappaleiden tapahtumat helppo pukea ja sepittää niistä kaikkien ymmärrettäviä tarinoita.

    Jo muinainen egyptiläisen Horuksen tarinahan kuullostaa aika tutulta, vai mitä sanoisit siitä?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Horus

    Horus ole ainoana tässä jengissä vaan samankaltaisia tarinoita on myös muista jumalhahmoista, joihin liittyy yleensä mm. tähti taivaalla, neitseellinen syntymä, petos ja kuolema sekä ylösnousemus. Nämä siis tapahtuneet jo ennen raamatun tapahtumia.

    Lähteenä Wikipedia ( Suurena kokoaikaisesti
    koottavana teoksenna on aina puolivalmiina -
    Sitä voi täydentää sinä tai minä ? ) .
    Paljon sieltä löytää hyvääkintietoa ,

    Raamatun kertomukset lähtevät alusta ja sitä
    vanhempaa-tieto on epäterveellistä ja niin fiktiota .

    Raamatun kertomuksia on yritetty muunella eksyttävästi
    niinkuin Jeesuksen nousua ennen kirjoitetun ja
    hänen itsensäkin tuomana selkeänä sanomana
    hänen nousevan haudastaan - Jeesus sanoi mm.
    Joonaan merkin ( kolmepv. kalan sisällä ) .
    Sinetöidystä haudasta 16 vartiaa asetettuna
    4x4 - Parhaat, mutta voimattomat vartioimaan
    ja näille vartioille maksettiin, kun
    kertovat hänen opetuslapsiensa vieneen .

    Epäusko saa ajattelemattomuuksia aikaan :)

    Raamatun lehdillä kerrotaan niin hyvä kuin pahakin
    ja ihmisviisaus jättää pahanosan mieluusti pois.
    Ihmistenkautta se on kirjoitettu, muttei ihmisen
    viisaudella, sillä siellä
    puhutaan ajasta jota juuri elämme ja ennen
    itänaapurimme hajoaamista kirjoitti mm
    Kaarlo Syväntö Raamatuntutkiana, että
    N-liiton ON hajottava, koska sanaan on se
    kirjoitettuna ja Pyhähenki oli tuonkin avannut .

    Selkeämmäksi Jumalan vaikutuksen saa, kun uskoo
    lupauksien todellisuuteen ja saa ne henkilökohtaisesti
    kokea ja ei voi sitä senjälkeen enää mitenkään kumota .

    Ihmispelko ja epäusko laittaa paulan ( ansan ) .

    Uskolan luiottavaisesti kokemuksissani sanoa
    sanan olevan faktaa .

    Äänestä

  • Sen ei tarvi punastella kirjoitti:

    niin, eli taas tullaan siihen totuuteen, että raamattu ja sen opit ovat täysin uskonasia, kun raamatun sisältöä ei voi tieteellisesti vahvistaa kuin pienien rippeiden osalta: Nekin rippeet liittyvät lähinnä silloisten valtionjohtajien, kansojen ja kaupunkien olemassaoloon, joista on merkintöjä myös muissa aikakauden teksteissä, toisin kuin esim. Jeesuksesta, josta ei ole mitään muuta kuin raamattu.

    Miksi kristinusko on yhtään sen parempi kuin uskominen "totuuteen", "valoon", "jumalan poikaan", "pyhään paimeneen" ja "jumalan karitsaan" eli Horukseen, jonka tarina myös tunnetaan muinaisesta Egyptistä jo 5000 vuoden takaa. Horuksesta voi toki lukea myös muualta kuin Wikipediasta, joten Horus ei ole Wikipediaan jonkun keksimä juttu.

    Eihän siinä mitään pahaa ole, jos jokku saa lohtua itselleen siitä, että palvoo vaikka Johanna Tukiaista tai Ilkka Kanervaa, mutta toisten ihmisten elämää millään uskonnolla ei tulisi sotkea.

    kun tieteesiinkin joka ylettyy tarpeeksi kauaksi
    johonkin persoonaan tai mailmankaikkeuden syntyyn
    täytynee perustautua sellaiseen uskomukseen
    jotta tiede sentään todistaa ja voi muuttaa
    käsitystään uusien löytöjen perusteella .

    Se on uskomista .

    Jumala ei tarvitse aikaa, vaan ihmiselle ja tälle kaikkeudelle
    hän sen on asettanut .
    Me tarvitsemme ajanlaskuja ja niin tietenkin tiedekkin .
    Täällä säätää aurinko aikaa ja pitää lämmöt
    kiertoineen sopivuudessa .
    Kirjoitettu on myös ihmisen saavutettavan tuhoa
    tähän maailmaamme .

    Viisaita on paljon tiedeihmisiä ollut ja on edelleen,
    mutta hyvin paljon huomataan sitten kun on jo
    tilanne ettei niin edeten oikeastaan voida enää pysähtyäkkään .

    Jumala todistaa jokahetkisesti itsestään ja
    niinkuin kirjoitettu ihmisille
    " Hän ei jaa kunniaansa ihmisten kanssa "
    Tarkoittaen jotta jos me saadaan aikaan jotain
    ihmeteltävää, vaikkakin talon, niin turhaa sitä
    talolle on kiitosta lausua
    eihän se kuule eikä ymmärrä .

    Ihminen vain ei voi käsityksessään ymmärtää
    kaikkeuden pituutta, syvyyttä, leveyttä ja korkeutta .

    Ei sellainen ole mikään voimallinen ja järjestyksen
    Jumala, jonka voisi tutkia ja voittaa .

    Tuo uskominen
    on ihmisenpuolelta mahdollista, mutta yli rajojen
    eivät " kätemme " voi ylettyä .

    Jumala puhuu tavalla ja toisella .

    Me kiitosmielin aisteillamme saamme tuntea hänet
    ja nähdä hänen tekojaan .

    Sellainenkin, jos ilosanoma olisi satua, niin
    olisihan se yhtä pientä muidenrinnalla
    eikä eläisi elävää todellisuutta :)

    Äänestä

  • on puolin ja toisin. kirjoitti:

    Uskominen ja tietäminen ovat aivan eri asia. Se on uskomista, että uskot jonkun kertomukseen, mutta onko se tosi? Tieto on taas sitä, että tiedät varmuudella jonkin asian tapahtuneeksi. Tiede perustuu siihen, että asiat todistetaan pitävästi, että asiasta on riittävät todisteet. Tällä hetkellä raamatun tapahtumista ei ole juurikaan pitäviä todisteita vaan uskomuksia että niin on tapahtunut.

    Tekeekö se elämästä ihanampaa, että asioita joita ei osata vielä selittää voi pistää jonku hengen aikaansaamiksi. Koska raamatun mukaan maapallo on noin 6000 vuotta vanha, niin paljon se henki on pistänyt meille kompia mm. dinosaurusten osalta.

    Kaaosteoria on paljon järkevämpi, eli kaikilla maailman tapahtumilla voi olla pieni vaikutus seuraavaan vaikkakin isompaan tapahtumaan. Se kuuluisa perhosen siivenisku voi aiheuttaa sen, että lintu lentää nappaamaan perhosen ja samalla törmää naapurin Kallen autoon ja kuolee. Ei siihen mitään henkeä tarvita tuota asiaa tekemään, sehän on vain elämää.

    Sitten muutamia asioita mihin vastailen

    "kun tieteesiinkin joka ylettyy tarpeeksi kauaksi

    käsitystään uusien löytöjen perusteella."

    "Kirjoitettu on myös ihmisen saavutettavan tuhoa
    tähän maailmaamme "

    V: No eiköhän tämäkin ole ihan itseään elämää. Joillakin osilla tapahtuu tuhoa ja sitten taas toisaalla korjausta. Sotia on tullut ja mennyt, lääketiede kehittynyt hurjasti...

    "Viisaita on paljon tiedeihmisiä ollut ja on edelleen, mutta hyvin paljon huomataan sitten kun on jo tilanne ettei niin edeten oikeastaan voida enää pysähtyäkkään."

    V: Tästä en nyt ottanut selvää mitä tarkoitat. En usko kuitenkaan, että tiede koskaan tulee pystähtymäänkään, vaan aina se etenee.

    "Jumala todistaa jokahetkisesti itsestään ja

    talolle on kiitosta lausua eihän se kuule eikä ymmärrä."

    V: No kiitos kuuluu tietysti rakentajille ja mielummin kiitän vaikka sitä taloakin kuin mielikuvitushahmoja.

    "Ihminen vain ei voi käsityksessään ymmärtää
    kaikkeuden pituutta, syvyyttä, leveyttä ja korkeutta."

    V: Tiede selvittää asiaa parastakin aikaa ja on edennyt todella pitkälle sitten raamatunkin aikojen, tiedämme nyt paljon enemmän elämän synnystä jne.

    "Tuo uskominen on ihmisenpuolelta mahdollista, mutta yli rajojen eivät " kätemme " voi ylettyä."

    V: Mitä rajoja tarkoitat?

    "Jumala puhuu tavalla ja toisella."

    V: Tässä pääsemme taas perusasioiden juurelle, eli kaiken voi nähdä jonkun mielikuvitusjutun aikaansaannoksena jos haluaa, toiset näkevät sen eri asioiden summana... se perhosen siipi voi olla joskus iso asia.

    "Me kiitosmielin aisteillamme saamme tuntea hänet
    ja nähdä hänen tekojaan."

    V: Olen nähnyt yöperhosia jo tälle keväälle, olisikohan jotain pahaa tapahtumassa vai peräti joku ihme.

    "Sellainenkin, jos ilosanoma olisi satua, niin
    olisihan se yhtä pientä muidenrinnalla
    eikä eläisi elävää todellisuutta :)"

    V: Uskovat todella elävät täällä todellisuudessa meidän monien kanssa.

    Ihmisten mielessä elää myös monia muita uskomuksia ja tarinoita, kuten esim. että Walt Disney on syväjäädytetty, Coca-Cola-lasiin yöksi jätetty ihmisen hammas häviää liuettuaan yön aikana juomaan, kun lähettää kiertokirjeviestin kymmenelle niin joku maksaa 50 senttiä/viesti syöpäsairaalle, on olemassa lasipulloon kasvatettuja kissoja.

    Ihmismieli on vahva, mikäli joku vakuuttaa esim. särkyä kokevalle, että nyt tämä lääke auttaa, niin hupsheijaa sepä todella auttaa, vaikka lääke olisi jauhotabletti. Jauhotablettikin voi auttaa kun siihen tarpeeksi uskoo ja se voidaan jopa tieteellisesti todistaa, toisin kuin monet muut uskon asiat.

    Tällä todistetaan myös mm. joidenkin herätysliikkeiden kaatajien toiminta ja "ihmeparantumiset". Kun näissä tapahtumissa psykologisesti luodaan hurmoshenki, niin pienenpienet ihmismielet menevät kympillä mukaan ja uskovat mitä hurmosherra suustaan päästää.

    Sama hurmoshenki pätee myös mm. verkostomarkkinointijäsenhankintatilaisuuksiin, jossa ihmiset todella saadaan kritiikittömästi uskomaan, että kalliiden pesuaineiden myynnillä voi heittäytyä pian oloneuvokseksi ja raha virtaa.

    Olen ollut myös erään parantajan luennolla, jonka valokuvat, joissa näkyivät linssissä olleet vesipisarat ja toissa filmin ylivaloittuminen selitettiin kuvaan ikuistuneeksi energiaksi. Lisäksi yletön määrä vakuuttelua ja kertomuksia kuinka se ja se vaiva parannettiin sai ihmiset lähes hurmokseen ja arvatkaapas vain uskoivatko he kaiken mitä parantaja selitti - valitettavasti.

    tulin ilmoittamaan teille kaikille, että kyllä minä olen täällä ja pystyn kirjoittamaan myös Suomi24 palstalle, koska olenhan ohjannut ihmiset keksimään tietokoneet ja myös käynnistämään Suomi24 palstan.

    Olen henkilökohtaisesti tavattavissa huomenna klo 11 myös Ylitornion kunnantoimiston aulassa tai no ainakin voitte aistia henkeni siellä, jos ette pystyisi minua näkemään, tervetuloa sankoin joukoin.

    ovat eri asioita, mutta toiset tietävät ja näkevä
    ja silloin pitäisi toimia jo uskominenkin
    nähtyyn ja koettuihin
    eikä taas vaan uudesti epäillen, nii-kuin
    Faarao esimerkkinä mm. aina tilanteiden
    rauhoituttua
    ulkoisesti paneutui kovempaan vastarintaan ja
    neuvonantajat- joita oli tietäjiä / viisaita ja
    noitia ym, jo viimein uskoivat, muttei Faarao
    ja niin hän antoi ( tuhonsi ) toistenkin
    kansalaistensa elämän ja elämää .
    Ja kuitenkin menetettyään uskoi itsekkin todeksi
    Jumalan voiman .

    Tiede on löytänyt niitstä todisteita .

    Mainitut dinosaurukset, että tämänpäivän kuvitukset
    pohjautuvat suurimmaksi osaksi oletuksiin ja
    kuvitelmiin .
    Niitä löytöjä on todella vähän, mutta niistä on
    muotoiltu omansa näköisiä ja niihin iso-osa
    ihmisistä sitten uskovat ?

    Ajanlasku 6000 vuotta ei ole kirjoitettuna
    raamattuun
    vaan sen perusta on tulkinnoissa ja
    jolle se on tärkeää - uskokoon
    se kun ei ole perusta .

    Raamatussa puhutaan "Eivät ole tietävinään vaikka
    ovat ikiaikoja olleet olemassa" , Muttei tiede
    voi olla rajaton, vaan siihen
    on laskettava joku "triljoona vuotta"
    tai jopa lyhempikin :)

    Mainitaan muutamankertaan jättiläisetkin
    ( suurikokoiset ihmiset ) .

    Kaaosteoria, että sattumia kaikkeuden alkuläheenä
    " Triljoonia " ja paljon enenpikin
    sellaisenaan on heikkoa tukea tieteelle .

    Ihmisviisauteen, kun viisaus kasvaa
    pitäisi ymmärtää jakaa ruuat ja toimeentulot,
    vaan ihmisen ahneus hajoittaa sen ? :(
    Kaikille riittäisi jos kaikki viisaus siinäkin totetettaisiin .

    Jeesus taas ennusti selkeästi
    tulevan enemmän nälkää ja maanjärjestyksiä katarlorfeinneen
    ihmisen tekojen tähden .

    Lyhyeen on viellä puhuttu kasvihuoneilmiöstä .

    Meidän tieto on kasvanut ja niinkuin on
    ei tieto voi yksin pelastaa mistään vaan on
    toimittava sen auttavan tietämisen mukaan .

    Usko Jumalaan ei myöskään todella perustu
    meidän tietoihimme tai tekoihimme, mutta
    usko synnyttää pyyteettömiä tekoja
    jotka ovat kalleinta " helmiä " .

    Ei Jumalan ilosanomaan uskovan tarvitse taistella
    tietoa vastaan, sillä onhan monia uskovia tiedemiehiä,
    lääkäreitä ja muita korkeasti koulutettuja .

    Karkea esim.
    Jos meillä puhkeaa umpisuoli ja meille annetaan
    jokin tapletinnäköinen ilman kipulääkettä,
    niin ei oma uskomme meitä rauhoita ja
    jos ! Jumalalta pyydetty ja Jumala katsoo
    parantamisen siinä hänelle kunniakseen, niin
    kun hän sen ottaa hoitaakseen
    parantuminen on tapahtunut
    ja epäuskoinen vierellä, vaikka näkisi
    väittäisi ettei se sairas ollutkaan,
    että samoin lääkäritkään eivät löydä
    viiltoja ja joutuvat kirjoittamaan sellaisessa-
    tapauksessa muun syyn aiheuttajaksi .

    Tämä oli nyt vain yksi esimerkki :)

    Äänestä

  • Tietäminen ja Uskominen kirjoitti:

    Dinosaurukset pohjautuvat mielestäsi oletuksiin ja kuvitelmiin, great :)

    Ehkä niiden ulkoinen mediassa esitetty habitus on oletettu ulkonäkö, mutta en minä niiden ulkonäöstä ole kiinnostunut vaan siitä, että niitä ei pitäisi raamatun maailmankäsityksen mukaan olla edes olemassa. Niiden fossiilit kun ovat liian vanhoja ollakseen totta, vai olisiko tieteen iänmääritys pielessä? En usko oikein satojen tuhansien vuosien virheeseen iän määrityksessä.

    Saat tietysti uskoa minun puolesta vapaasti kristinuskon oppeihin, joita tulkitaan tarpeen mukaan miten parhaaksi katsotaan. Jotku asiat otetaan kirjaimellisesti ja hmm... niin ne epämieluisimmat ovat sitten vähän niinku kielikuvia tai sen ajan tulkintaa.

    Ennen kuin minä uskon jumalaan on se minulle oikeasti todistettava tieteellisesti, eli sitä todellista näyttöä odotellessa... eikä väitetä vain, että hän on "läsnä" ja kun kerran jossain kirjassakin on kerran kirjoitettu niin. Ehkäpä joku päivä tulevaisuudessa Kalevalastakin tulee vielä uskonto.

    Toivoisin ihmisten kuitenkin tajuavan oman itsensä voimat ja sen, että ovat itse elämänsä herroja, ilman että annetaan toisille valta ohjata omaa elämää, joka uskonnoilla on tarkoituksena.

    Se että ei usko mihinkään uskontoon tai jumalaan, ei estä sitä, etteikö voisi elää moraalisesti korkatasoista elämää. Uskontojen varjolla maailmalla on saatu paljon pahaa aikaan ja saadaan vielä nykyäänkin, kun ihmiset antavat niille tukensa. Ei ole oikein uskottavaa, että kaikkivoipa jumala/t ovat asialla.

    Jotkut uskovat raamattuun, minä uskon mielummin vaikka Wikipediaan, vaikka sielläkin voi olla fuulaa.

    Ajankuluviihdettä http://uk.youtube.com/watch?v=HVuw1wEuaAQ

    Päätän itse tämän keskustelun tähän, kiitos keskustelusta.

    ja Kiitän asiallisuutta osaavasta keskustelusta !

    Kirjoitit " En usko oikein satojen
    tuhansien vuosien virheeseen iän määrityksessä. "

    Eli on uskottava iänmääritys tai epäiltävä .

    Me ihmiset moniin olemattomiinkin uskomme
    se vain on luonnollisessa ihmisessä ,
    että usko Jumalan mahdollisuuksiin
    saa aikaan syntyviä ihmeitä .

    Sanassa sanotaan " Jos joku tahtoo tulla tuntemaan...
    hän tulee näkemään sen "

    Ristille Jeesus meni puolestamme sijaisuhrina .

    Evankeliumin sanomaa vastaan on taisteltu enemmän kuin
    mitään muuta vastaan, koska sen laajuus on
    suurempaa vertaillessa mihin tahansa muuhun aiheeseen .

    Uskon minä ja se ei ole koskaan vahingoittanut minua .

    Uskonnolla ei ole itseistarkoitus -Tässä kyse Kristinuskosta-
    Jos joku etsii omaa kunniaansa uskon varjolla
    tulee hän aina paljastetuksi ja hänen kunniastaan
    tulee turhuutta ja kelpaamatonta siementä .
    Sellainen siemen ei elä, eikä tietenkään elätä,
    vaan kasvattaa omanedun tavoittelua, katkeruutta ja
    vihaa Rakkauttakin kohtaan :(

    Uskontoa käytetään paljon vääriinkin ja vilpittömiä
    petetään, muttei se ole Jeesuksen syytä, vaan niiden
    jotka tahtovat lentää muita ylempänä ja
    maahan jaotetaan samallalailla kuin petetty.

    Mutta tulee jako, kuin Rikasmies
    ( joka mainitaan nimetönnä ) ja Lasarus .

    Maailma hyökkää mm tälläisillä:
    " Ihmisiä aivopestään uskomaan "
    Jos se kävisi niin, niin tämänpäiväisellä ymmärryksellä
    olisin antanut aivoni pestäväksi paljoa aikaisemmin :)

    Tiedän että on puhdasmielisiä ei uskovia ja
    heitä jatkuvaisesti käännytetään pitämään uskovia pahimpina ?

    Kahden joukkueen tai kahden kilpailevan urheilumielinen
    pian asettuu jommankumman puolelle .

    Jeesus on jo voittanut - puolestamme .

    Kiitän vielläkin ja toivon antoisia elon päiviä :)

    Kuin itsellenikin
    myös lukevalle kasvamista tiedoissa
    ja jos todeksi ja oikeaksi havaitsee
    Herran siunaus kulkee rinnallasi .

    Äänestä

  • Iloiten vastaan kirjoitti:

    Lukekaapas millaisia ihmeitä herra Jong Il on saanut aikaan, olisiko hän uusi kristus? Pakkohan nuo ihmeet on olla totta kun tiedot ovat Pohjois-Korean valtion virallisista lähteistä annettu.

    ---
    Kuten isäänsä Kim Il-Sungiin, Pohjois-Korean propagandakoneisto on liittänyt myös Kim Jong Ilin elämänkulkuun lukuisia myyttisiä tapahtumia.

    Kun Kim Jong Il syntyi virallisen propagandan mukaan pyhällä Paektu-vuorella; tapahtumaa seurasivat ”keskellä talvea ilmestynyt kaksinkertainen sateenkaari ja pääskynen”. Myöhemmin pikku Kim Jong Ilin ensimmäiset lelut olivat konekivääri ja tyhjä ammusvyö. Nämä lelut, kuten muutkin Kimin lapsuudentavarat ovat nähtävillä Paektu-vuoren museoksi muutetulla sissileirillä.

    Aikuiseksi vartuttuaan Kim Jong Ilin väitetään säveltäneen lukuisia oopperoita, kirjoittaneen runoja sekä tuottaneen elokuvia. Virallisten pohjoiskorealaisten lähteiden mukaan jokainen Kim Jong-Ilin säveltämästä kuudesta oopperasta on parempi kuin yksikään niitä ennen sävelletty ooppera. Kaiken lisäksi hän on taitava hävittäjälentäjä, vaikka kärsiikin lentopelosta. Valtiovierailut Kiinaan ja Venäjälle hän onkin tehnyt junalla.

    Käytyään ensimmäistä kertaa elämässään golfkentällä hän löi 11 hole-in-onea. Vuonna 1996 24. marraskuuta Pohjois-Korean uutistoimisto raportoi seuraavaa: ”Kun Rakastettu Johtaja kävi Panmunjonissa tarkastamassa sotilasyksikköjä, alueelle levisi sankka ja yllättävä sumu siten, että Johtaja saattoi tulla ja mennä tarkastamaan vihollisasemia ilman, että häntä saattoi huomata. Sumu hälveni salaperäisesti heti, kun Johtaja asettui valokuvattavaksi sotilaiden kanssa.” Eräällä Keltaisenmeren saarella oli sade heti lakannut, kun ”Johtaja oli saapunut sinne tutkimaan sotatoimikarttaa”. Vastaavia tapauksia kerrotaan julkisuuteen vuosittain (Kommunismin musta kirja 2002, 626).

    Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston mukaan Kim Jong Il vierailee usein työpaikoilla ja tutkimuslaitoksissa. Jokaisella vierailulla hän hämmästyttää kaikkien alojen erityisasiantuntijana. Helsingin Sanomat siteerasi 17. helmikuuta 2007 ulkomaansivujensa ”Sanottua”-palstalla Pohjois-Korean uutistoimiston sähkettä näin: ”Hänen syvä tietämyksensä sähkötekniikasta sai häntä kuunnelleet asiantuntijat laskemaan katseensa nöyrästä kunnioituksesta.”
    --

    Teksti Wikipediasta.

    Mikäli olisit syntynyt Pohjois-Koreassa saattaisit jopa pitää Kim Jong Il'iä aivan eri miehenä kuin me "kuplan" ulkopuolella olevat. Miksi pitäisit, no sinuthan olisi opetettu uskomaan siihen ja ihmeteot puhukoon puolestaan ja tämä henkilö on vieläpä elävä.

    Äänestä

jeesus tai jumala olis olemassa niin ei varmaan jeesuksen kotimaassa olisi tuollainen sota tila aina,ei osata kuin tappaa toisia,sitäköhän tuo jumalan ja jeesuksen oppi on,täällähän on sitten aivan väärä käsitys koko uskonnon merkityksestä tai vääristellään että se on hieno homma,pitäis täälläkin varmaan vähän pommitella jos se on tosi että jeesus on ollut olemassa

Äänestä
  • lihansapäivät ja on tänäänkin ovi Jumalan liki .

    Israel on todella maapallomme " napa "
    Josta maailmallamme on elämä .

    Kokeillessamme tahi katsoessamme omaan napaamme
    tiedämme siitä olleen alkuelämämme kaikki elintoimintamme riippuvaisina ja ei
    voitu olla itsemme herrana, vaan äitimme kautta elämässä -

    Sodasta taas palestiinassa on kirjoitettu
    loppuunasti olevan sota, mutta kun näkyy
    " nyt siellä tuli rauha "
    niin silloin sen kesto on vain muutaman vuoden
    ( mainittu Raamatussamme jonka olemme saaneet Juutalaisilta )
    - kirjoitetun ilosanoman - ja silloin " kuin "
    sodat pidättäisivät täyteenvedettyjä keuhkojaan
    ..niin ja , eihän sellainen ilma tule pois,
    kuin " tohinalla " .

    Eikä tämä kertomus ole vain joidenki ihmisten keksimää
    kun on avoimesti ennalta kirjoitettuna .

    Mm. luettavaksemme präntätty " että me haluaisimme
    niinkuin pienet vastasyntyneet lapset sanan
    väärentämätöntä maitoa "
    Ja puhdas äidinmaito on yhteydessä siihen mitä äitimme syö .

    Meneekö vaikeaselkoiseksi,,, niin on meitä kokoaikaisesti
    enempi opetettamaan päin juurrutettu
    ettei meille tyrkytettäisi tietoa,
    vaan saataisiin sitten aikuisena valita ?
    Mistä kahdesta ?
    Kun ruuaksi annetaan vain epäuskoa ja pilkkaa,
    mutta sekin on jo kirjoituksissa .

    Ruppee pituutta kertymään... vaan perille riittääkseen
    sähköjohto tarvittee lankaa :)

    Ameriikka on asetettu omaan asemaansa
    ja jos esim. se " päättäisikin " hyökätä Israeliin
    ...
    Tulisivat- niinkui sanommekin - luonnonvoimat apuun -
    Niin se vain on luettavanna ..
    ja luonnon suurille voimille ihmisen paras suoja on..
    väistäminen, eli
    pakoon ..

    Sota rakentuu hyökätessä sellaiseksi, jottei
    mikään riittäisi ja taas mentäisiin ..

    Eihän mekään anneta naapurimme hallita rakentaen meillä,
    vaan..jos ei muuta, niin ajamme hänet kotiin .
    ..hys,,siitä..ja naapurin on lopukseen parempi paikka kotonaan .

    Sodan inhimmisellisenä seurauksena ovat
    nälät, rutot, sairaudet, saarrot, syytökset...

    Ja uutisoinnit tiedottaa
    kuin se olisi yksin Israel joka hyökkää,
    samoin kuin me annettaisiin naapurillemme sen mikä pitää olla meillä .

    ...Mennään välillä nukkumaan ja keskustellaan lisää ja katsellaan vaikkapa Tornionjokea
    että vettä valuu taukoamatta ja jos se loppuisi
    virtaamasta-
    saisi kuivuus vallan hallintaan :)
    ..eikä olisi kivaa ....

    Jeesus on siis koko maailmalle ovi, muttei hän tullut
    tuomaan ilosanomaa vain Isralille,
    sillä kun navan-kautta elää meillä siitä ylös ja
    alaspäin kaikki toimintamme .

    Sanoman voiman näkee jokainen todeksi
    Uskon kautta ja ei sitten nähtyään sitä
    enää voi kieltää .

    Ja ensikerralla pienempään pakettiin, sillä
    pienessä voi olla moninkertaisesti suurempaan verratessa :)

    Kukkaista yötä .

    Äänestä

mitä uskovaisten sanonta veinaa,iloista antajaa jumalakin rakastajaa

Äänestä
  • saa käyttää sitä sanontaa kun kokoontuvat rukoilemaan tai kirkon sisällä tapahtuvaa antoa,onhan sellaisia huhuja ollut ja lehdessä kirjoitettu että olis biletystä ollut jossain,saatta vaan olla tekopyhien kateellisutta kun yllämainittua sanontaa ei saa käyttää kuin kirkoissa ja pyhissä tiloissa!!

    Äänestä

  • olen " miettinyt? "

    Oliko se erehdyttävää valhetta..
    mutta tiedämme maailmankielen sanonnaksi.
    Olipa tai ei,,hyvä kun toit esiin .

    Toi-noin on toisessa korinttolaisille 9-7 .
    Se on kirjoitettuna sisällöltään näin:
    Antakoon kukin, niinkuin hänen sydänmensä vaatii,
    ei surkeillen eikä pakosta;
    sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    Tarkoittaa niinkuin sen luvemme :)

    Pakko ei ole antaa !
    Se minkä annetaan annetaan Jumalalle .
    Käyttö on maallisiin tarpeisiin ja tarkoitettu
    ilosanoman eteenpäin vientiin .

    Jumalan suosiota ei voi ostaa rahalla,
    muttei antajakaan jää ilman hänen siunausta,
    kun ajatukset ovat puhtaat/oikeudenmukaiset .

    Sanotaanhan näinkin:
    Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee
    ja ei tuota löydä raamatustamme nuin kirjoitetun,
    vaan silti rakkaudellisesti ajatuksen kyllä löytää .

    Sanonnoissa löytää pointin, kun lukee ennen ja jälkeen.
    mitä milläkin sanotaan ja itsekkin ymmärrämme
    sanomisen sisällön :)

    Äänestä

satua, enempi ei tarvitse selitellä

Äänestä
  • Lapsille ja Lastenmielisille . Tykkään kuunella .

    Äänestä

  • No varmasti on satua. Vanha saatu jota kerrotaan vuodesta toiseen. Vähän vanhanaikainen ja haalistunut. Kannattaisi uusiutua.

    Äänestä

  • satuja kirjoitti:

    No varmasti on satua. Vanha saatu jota kerrotaan vuodesta toiseen. Vähän vanhanaikainen ja haalistunut. Kannattaisi uusiutua.

    Parempi näistä joulupukkijutuista jo olisi aika
    luopua ja kertoa raamatun kertomuksia
    sillä ne ovat hyvin mielenkiintoisia ja
    unohtuneet oppina monilta jo .

    Äänestä

olis tosi tarina,niin ei maailma olis näin yksinkertainen,jos jumala ei ole sitten yksinkertainen ollut,tuskin se eevakaan oli omppua pöllinyt jos siinä ei olis asunut petturuus,ja jos jumala olis ollut niin varmaan se olis luonut täydellisen naisen,sen takia ei ole hyvä että nais pappeja on,kun ei niihin ole luottamista

Äänestä
  • Raamatun kertomukset .
    Eihän siellä Eevankohdilla kirjoiteta mitään omenista .

    Nuita kielettyjä hedelmiä paljot hamuaa .

    Niidenkin käsitys varmaan himmentynyt, vaan
    kerron mitä ne mm. ovat jos välttämättä vaaditaan .

    Daavidin elämänkertaan mahtuu pitkääsarkaa .
    Me puhutaan eristä, kun puhut jumalasta ja
    minä en tuo esiin omaa, kun en ole niin viisas,
    mutta puhun Jumalasta jan hänen viisaudestaan .

    Minkälainen sinulle olisi täydellinen nainen ?

    Äänestä

  • kuinka on unhoittunut . . kirjoitti:

    Raamatun kertomukset .
    Eihän siellä Eevankohdilla kirjoiteta mitään omenista .

    Nuita kielettyjä hedelmiä paljot hamuaa .

    Niidenkin käsitys varmaan himmentynyt, vaan
    kerron mitä ne mm. ovat jos välttämättä vaaditaan .

    Daavidin elämänkertaan mahtuu pitkääsarkaa .
    Me puhutaan eristä, kun puhut jumalasta ja
    minä en tuo esiin omaa, kun en ole niin viisas,
    mutta puhun Jumalasta jan hänen viisaudestaan .

    Minkälainen sinulle olisi täydellinen nainen ?

    siivooja,ruaantekijä tiskaaja ja kaverille kans,naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä,ainaskin näin uskovaisella kun minä olen,sinunkin herra!!!!!!!!!!!!!!1

    Äänestä

  • daavid1 kirjoitti:

    siivooja,ruaantekijä tiskaaja ja kaverille kans,naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä,ainaskin näin uskovaisella kun minä olen,sinunkin herra!!!!!!!!!!!!!!1

    tulisi raamatun mukaan rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään, joten olet siten hellan ja nyrkin välissä itsekkin. Miksi nainen asetettiin synnyttäjän rooliin, siksi koska miehistä ei siihen olisi, heidän älykkyysosamäärä ei yltäisiniin pitkälle.

    Äänestä

  • uskovaisen kirjoitti:

    sen pitäis,eikä nöyryyttää toista osapuolta,eikä kanssa ihmisiä kohtaan,,mutta ei taida raamatulla osaa nykypäivän menoon vaan uskovat olemattomiin,mikä ero on sitten jehovalla ja kristinuskolla jos raamattu on samanlainen,ainakin pitäis olla,jos ei ole kuin yksi jumala,mutta jos ei ole kumpi valehtelee tai kertoo omaa satua,vai onko se vaan politiikan runnomaa satua,kun naapurikunnastakin irtisanoo työntekijät itsensä irti työsuhteesta,jotain on mätää jumalan kirjanlukijoilla,tietääkö ne itsekkään miten tulkitsevat sitä

    Äänestä

  • elmeri!! kirjoitti:

    Raamatusta löytää selvät ennaltakirjoitetut varoituksineen nykypäivään.
    Naapurikunnan asioista nuiltaosin en tiedä, vaan mätäähän kyllä löytyy ja se johtuu meistä yksilöihmisistä.

    Eroa maanpäällisillä " seurakunnilla " on tulkinnoissa joihin on voimallesesti yliliitetty joku aikaisempi ihminen ja hänen tulkintansa korostuu . Juuri kyseisissä raamatuissa on eroaavuuksia, ja niin eivät olellisilta osilta ole sanallisesti samoin, jos käytetään puhtaasti omia käännöksiä ja raamatuntutkimisen rinnalle korotetaan selkeästi poikkeaavaa opetusta .
    Käytetään ns. kirkkoraamattua, mutta on olemassa raamatunkäännöksiä , joissa sanoma on kirjoittaessa tulkittu nojamaan oppiisäänsä ?

    Se sinäänsä ei pelastuksessa ole voimavaikuttaja onko raamatunkäännös versiona oikea . Oppikaan ei voi pelastaa kuulumalla seurakuntaan tai toiseen tai kolmansiin .

    Seurakunta on hengellinen " majatalo " ja siellä jaetaan hengellistä ravintoa .

    On ainoastaan yksi Elävä Jumala .

    Ihminen helposti asettaa itsellensä omin tulkinnoin tuomioita, jolloin hän sanoo miten tulee toimia, mutta jos itse toiminta on toisin .

    Ihminen on epätäydellinen Jumalan edessä omineen aina eikä voi ansaita pelastusta.
    Pelastuksen maksoi Yksin Jeesus jokaisen sijaiskärsijänä ja nousi ylös voittaen maailman .

    Mikä saa ihmisen epäilemään ?
    Se on hävinyt herra, mutta hallitsee herrana omiansa !

    Äänestä

  • sokeakin kana jyvän löytää kirjoitti:

    No onkos se yksi jumala kaikilla uskonnoilla sama?

    Äänestä

  • kaksi kirjoitti:

    No onkos se yksi jumala kaikilla uskonnoilla sama?

    on,niin yksi jumala pitäis olla,sehän se ihmetyttää kun jeesuksen synnin maassa soditaan.Ehkä se ehkä lähtöisin korvatunturilta kun sellaista opetellaan lapsille jo vauvasta lähtien,jos se onkin pukki,uskoa tai ei,mutta miksi tuollainen taruhenkilö iskeytyy ihmis porukkoihin joka lietsoo sotaa ja täällä hyväksytään sellainen teko,mitä sotaa käyvissä maissa tehdään.Eikö täältä pitäis mennä uskon ihmiset sinne rauhoittaan pyhimyksen kotimaata,rukoilemalla siellä ja saada kuula kalloon,se varmaan on sitä uskon tunnustusta josta emme tiedä,mikä todellisuutta on maailman kentillä...

    Äänestä

olikohan se saman uskon kannattaja kuin jeesus,kun samaa veroa pidetään ihmisiltä vielä nyky aikanakin,kertokaa joku että onko jeesus kytkenyt veron ihmiskunnalle jotta häntä muistettaisiin??

Äänestä

voi teitä raukkoja, jotka uskotte johonkin jeesukseen, jota ei ole edes ollut olemassa,valtaapitävä elitti keksinyt koko tarinan, jolla voinut alistaa lukutaidottomia ihmisiä omien pyrkimysten toteutumiseen ja mitä tulee israelia ihannoiviin ihmisiin niin katsoisivat menneisyyteen kuinka väkivaltaista kansaa he ovat olleet ja tulevat olemaan.(Raamatun) kirjoittajat ovat myös sepittäneet juttuja jeesuksesta kuinka hyvä mies hän on muka ollut, jota suuresti epäilen koska kyseistä henkilöä ei ole koskaan ollut sen enempää kuin joulupukkiakaan!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • veroa tyhjän kulttuurin yllä pitämäksi,ajatelkaa hautapaikasta maksaa ja yhteisistä tiloja ylläpitää,tälläisen korruption nimessä,miksi pidetään tälläistä yhteisöä pystyssä,eihän se tuota tavalliselle maan tallajalle mitään lohtua,jos ei ole käännitetty vielä?se on eri asia jos aatteen vuoksi että jeesus saisi levätä omassa synnyinmaassa levätä rauhassa,ettei olisi sotia,ajatelkaa mihinkä rahanne laitatte,ei sitä tosi uskovainen hyväksyis,siksi se on teko pyhää,aivan kuin sota siellä jeesuksen kotimaassa!!!!

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    veroa tyhjän kulttuurin yllä pitämäksi,ajatelkaa hautapaikasta maksaa ja yhteisistä tiloja ylläpitää,tälläisen korruption nimessä,miksi pidetään tälläistä yhteisöä pystyssä,eihän se tuota tavalliselle maan tallajalle mitään lohtua,jos ei ole käännitetty vielä?se on eri asia jos aatteen vuoksi että jeesus saisi levätä omassa synnyinmaassa levätä rauhassa,ettei olisi sotia,ajatelkaa mihinkä rahanne laitatte,ei sitä tosi uskovainen hyväksyis,siksi se on teko pyhää,aivan kuin sota siellä jeesuksen kotimaassa!!!!

    jos hän ( Jeesus ) ei olisi ollut .
    Kun tarkkaa maailmaa kautta aikain Jeesus on maailmamme tunnetuin ihminen .

    Meidän ei tarvitse tutkia kauaksi omaa sukupuutamme, kun vastaan tulevat henkilöt joista emme mitään ole kuulleet ja emme tiedä heidän nimeään , mutta kuitenkin ovat meidän suvussamme joiden kautta olemme tässä ajassa .

    Välillä toistuu " tarua on yllä pitäneet valtaapitävät eliitit " ?
    He alusta alkaen maksoivat Jeesuksen kavaltamisesta ( Meni ennalta kirjoitetun mukaan )
    ihmisen sokean ahneuden vuoksi .

    Jo lapsena Jeesus yritettiin tappaa ja kun hän oli kaiken täyttänyt niin valtaapitävät tappoivat ja taas maksoivat että Jeesuksen ylösnousemuksesta kerrottaisiin valhetarinaa, mutta milläs muutat totuuden .
    Jos maa tarvitsee sateen- emme pysty todistamaan ettei se vain ennen tarvinnut ?

    Verolle kaikkikansa todella pantiin alulle Jeesuksen syntymänaikaan .

    Luuk.2 1 ja eteenpäin..
    Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.Ja kaikki menivät verolle pantaviksi ( kirjoihin ), kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin....Jeesus kuljetettiin Nasaretista Beetlehemiin....

    Veroa perittiin paikoin aijemminkin, mutta nyt käsky yleittyi kaikkeen maahan .

    Jumala näki verollepanon hyväksi ja eduksemme .

    Verovaroin yhteiskunnassamme ovat toiminnassa monimuotoisena ja on hyväksemme. Yksi esimerkiksi ovat maantiet .

    Sanotaanhan " kuoleminen pitäisi olla ilmaista " Jollei veroja maksettaisi- miten sen käytännössä voisi toteuttaa ?

    Jeesus ei kehoittanut maallisiin sotiin..muistatko.. Hän oli maailmassa viaton ja täydellinen rakkaus .
    Parantaen heikkoja jne..

    Ei hän myöskään ollut taistelemassa rikkaitaihmisiä vastaan, mutta puhui rahan rikkauden sokaisevan meitä .
    Ajatellaanpa- olisiko hyväksi jos jokainen olisi köyhä ? Silloin ainakin taudeilla kurjuuksilla olisi vipinää enempi tätäpäiväistä .

    Kaikilla uskonnoilla ei ole sama Jumala !
    Uskomuksia on todella paljon .

    Jeesus sanoi " En minä anna sellaista rauhaa, jonka maailma antaa...."
    Katsoessa ikäväksemme huomaamme jo monien naapureiden puhuvan ja toivovan toiselle huonoutta ja katkeruus ei lähde Jumalasta .

    Jeesus toi maanpäälle Jumalan antamaa rauhaa jota omaisuuksilla eikä rahoillaan kyvetä ostamaan.

    Mailman eniten tallattu " ovi " on Jeesuksen luokse . Sellaisenko voisi todistaa, ette sitä ole olemassa ?

    Mutta vain sanotaan... " Jumalaa ei ole "... Sitä jos vertaisi ymmärtäväisyyteen...sanottaisiin " Auringon ei sitten enää tarvita "
    Ja tarvitaan sitä .

    Äänestä

  • vastauksia vaille, kirjoitti:

    ei aurinkoa voi jumalaan mitata,aurinko on varmaan ollut kauemmin ko taru jumala tällä maapallolla

    Äänestä

  • david2 kirjoitti:

    ei aurinkoa voi jumalaan mitata,aurinko on varmaan ollut kauemmin ko taru jumala tällä maapallolla

    aurinko syntyi ja millaisesta kohdusta kasautui ?

    Eihän aurinko voi olla sattumalta alkanut tyhjästä kasvamaan . Johan kaikellä näkyvällä on alkunsa .
    Tiede lähtee siitä jotta on järkeenkäypästi selvitettävä se Miten ?

    Aurinkokin tekee omaa tehtäväänsä ja jos se olisi jossain muualla - ei maapallollamme olisi elämää .

    Vaikka sanot tolloksi ? Niin silti olen uskossa tietoinen Jumalan olleen paljon ennen aurinkoammekin . Miltä suunnalta se mielestäsi ottaa energiansa ?

    Äänestä

  • Todistappa se ? - Milloin kirjoitti:

    Aurinko on yksi tähti ja kun maapallo on nimenomaan sattumalta asettunut sopivalle etäisyydelle auringosta niin se on yhtenä tekijä mahdollistanut elämän alun. Ei aurinkokuntamme ole mitenkään ainutlaatuinen, vaan avaruudessa on paljon paikkoja, joissa ovat elämälle otolliset olosuhteet, ainakin sen ominaisuuden osalta mikä planeetan etäisyys on lähimmästä tähdestä. Miksi joillakin on koko ajan tarve selittää kaikkia tapahtumia jonkun pyhän kummituksen aikaansaannoksiksi?

    Valitettavasti emme ole vielä kehittäneet sellaista tekniikkaa, jolla pääsisimme kurkistamaan niille planeetoille, kun itse planeettojakaan ei suoraan nähdä maasta kaukoputkilla.

    Kuten hyvin tiedetään ei aurinkokuntamme aurinko ole ikuinen, vaan sekin palaa loppuun aikanaan.

    Tiede lähtee siitä, että se nimenomaan järkeenkäyvästi selvittää asian, joskus sen vastauksen selvitys kestää, mutta kristinusko taas siitä, että luetaan n. 2000 vanhaa kertomuskokoelmaa ja kun se alkaa että jumala loi taivaan ja maan, niin se on vastaus sitten kaikkeen, vaikka se lause ei todellakaan todista minkään haamun olemassa oloa.

    Voisitko astua sen raamatun takaa pois ja miettiä oikeasti maalaisjärjellä asioita, voisit kokea herätyksen ja ajatella omilla aivoilla. Täältäkin voit saada apua http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    Olet uskossa tietoinen jumalasta, minä taas en uskovaisena tiedän että jumala on puppua :)

    Äänestä

  • aurinkopoikanen kirjoitti:

    " Miksi joillakin on koko ajan tarve selittää kaikki
    tapahtumia...."

    Sinäpä se sanot

    Näin vastasi Jeesuskin kun kysyttiin
    " Oletko sinä Jumalan poika "
    Ja vastaus oli - Sinäpä sen sanot .

    Tarkoittaa että kysyy ja vastaa itselleen niinkuin asia on .

    " Valitettavasti emme viellä ole kehittäneet..."
    Menee vastata samoin sanoin ,
    Sillä Raamatussa kerrotaan miksi aurinko muuttuu...

    Tiede siis on monissa hyvä, muttei ollenkaan voittamaton .

    Oikeasti se että tiede tyhjentävästi kykenisi
    selittämään kaiken .
    Raamattu keroi ihmisen tutkivan
    avaaruuttakin.

    Haluttaisi varmaan sanoa " se on kirjoitettu raamattuun kuussakäynnin jäkkeen ..."

    Ei uskvaiset ole yleensä tiedettä
    vaastaan..höpsistä..
    mutta niitä selittelyjä, joita
    täysin pitävänä julistetaan, kun on
    kirjasta avattu vasta ensimmäinen sivu .

    Lopussa kehoitus miettimään maalaisjärjellä ?
    Siinäkin asettuu monia tieteensaavutuksia vastaan !

    Maalikko miettisi miten jokin ( monet ) lääkkeet valmistetaan ja vaikuttavat ?
    Sellainen olisi maalikkolääkäri :)

    Äänestä

  • vastasitkin itse kysymyksee... kirjoitti:

    Olisit voinut vastata kysymykseeni, eikä lyhentää sitä niin, että asiayhteys katoaa, eli kysyin:

    Miksi joillakin on koko ajan tarve selittää kaikkia tapahtumia jonkun pyhän kummituksen aikaansaannoksiksi?

    Voin todeta, että tiede on todistaa jatkuvasti asioita johtuvan aivan muusta kuin pyhästä kummituksesta. Usein eri asioita aiheuttavat myös ihan eri asiat. Kaikki eivät juonnu myöskään mistään yhdestä asiasta kuten esim. kitkasta, kuumuudesta, eroosiosta, mielenterveydenhäiriöistä, internetistä tai auringosta.

    Siis mitä tarkoittaa? Tapahtuipa kerran ihan oikeasti, asiakas kysyi työkaveriltani kysymyksen, johon ei osannut vastata ja sanoi asiakkaalle "kysy johtajalta". Asiakas tuli luokseni ja kysyi kysymyksen sitten minulta. Olinko minä siis johtaja, koska asiakas kysyi kysymyksen minulta? En muuten ollut, mutta olisin voinut hyvin esittää johtajaa, koska asiakas itse luuli minua johtajaksi. Voi miten mahtava ja opettavainen tarina ja tämä tarina on tosi.

    Kerrotaanko raamatussa, että aurinko muuttuu ensin valkoiseksi kääpiöksi ja sitten lopulta mustaksi kääpiöksi?

    Auringolla on merkittävä asema eri kulttuureissa ja sitä palvotaan ja on palvottu jumalana mm. muinaisessa Egyptissä, Kreikassa, Roomassa, Etelä-Amerikassa sekä Japanissa. Eri mantereilla olevat alkuperäiskansat ennen ristiretkiä ovat pitäneet aurinkoa jumalanaan, kristinuskossa on haamu.

    Maalaisjärki on tieteen peruspohja, ei maalaisjärjellä selitettävät asiat sodi tiedettä vastaan, ei minun maalaisjärki ainakaan, koska siihen ei vaikuta yliluonnolliset henget tai demonit.

    Otetaanpas nyt vaikka yksi esimerkki. Kun kirkossa pappi siunaa viinin ja öylätin, niin ne muuttuvat Jeesuksen vereksi ja lihaksi. Maalaisjärjelläni ne eivät muutu, koska öylätti ei esim. näytä kovin paljoa lihalta. Viiniä olen lapsena ehtoollisella maistanut ja se maistui siunaamattomalle punaviinille. Ja nyt tarkennos... luterilaisuuden mukaanhan ne eivät edusta näitä raadollisia komponentteja, eivätkä edes muutu sellaisiksi vaan ovat ne. Kröhöm! Katollisessa käsittelyssä ne muuttuvat lihaksi ja vereksi, että siellä sentään tehdään temppu.

    En muuten ole maistanut Jeesuksen verta ja lihaa ennen tuota ehtoollista, että voin toki olla väärässä, mutta riittosaa se sedän täytyy olla. Katollisessa mystisessä tapahtumassa ne sitten muuttuvat vereksi ja lihaksi, kuten myös ortodokseilla. Tiede voisi tietysti tutkia vaikka tuon kirkossa juotavan veren dna'n jotta nähdään olisinko minä vaikka sukua Jeesukselle.

    Kyllä maallikko saattaa hyvinkin miettiä miten joku lääke valmistetaan, miksi se vaikuttaa ja miten vaikuttaa. Miksi ei voisi miettiä, minäkin olen joskus miettiny enkä muuttunut maallikkolääkäriksi. Mutta sen voin luvata, että en ajatellut että se on taivaasta pudonnut tai että se on jeesuksen lihaa, tai no jos se kirkossa siunattaisiin, niin tokihan se voi lihaksikin sitten muuttua... ainakin katolisessa. Koska luterilaisethan eivät siis muuta, vaan syövät sitä aitoa itteään.

    Eroakirkosta.fi sivustolla on pätkä luterilaisen kirkon uskontunnustusta:

    - - Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. - -

    Tuossa saa kyllä maallikkokin tehdä mind mapin muutamalla viivalla, että saa jonkin järjellisen rakenteen tuohon sekasotkuun. Tuohan on jo pahemman luokan bullshittiä, vähän samaa meininkiä ko yritysten "arvojen" esittelyssä.

    " Miksi joillakin on tarve selittää kaikkia
    tapahtumia..." niinkuin samoin täydentäen näkee
    senllaisen selituksenvirran auringosta ja miten
    sen pitäisi käydä ?

    Tuo " jokin kummitus " ei ole Jumala ja miksi
    sellaisiin yrittäisinkään vastata, muutoinkuin
    on myös pimeyden henki ( Uskoi tai ei myös pimeitä
    asioita tapahtuu, joille ei järjellisesti voi
    selitystä antaa, vaikka aina kai se selitys
    annetaan jostain :)

    Raamatussa on kirjoitettuna ajasta - ennenkuin
    aurinko muuttuu punaiseksi ja ...

    Kun on pieni sanan ( Raamatun ) tuntemus, voi
    mitä ihmeellisimpiä tarinoita vetää esiin
    omasta kuvittelustaan ja sanoa "Niinkuin
    raamatussa sanotaan " ?

    Kyllä ehtoollisessa ( Illallis asetuksessa )
    samoin Luterilaisuudessa kuin mainitsemassasi
    Katollisessa perus on sama .
    Kyse on ateriasta jonka Jeesus asetti viimeisellä
    illallisella ja kyse on muistoateriasta jossa
    osallisuus on Jeesuksen ruumiiseen ja vereen .

    Aurinkoa on toisissa kulteissa pidetty varmaan
    jumalana ja eihän se ole kuin Jumalaa palveleva.

    Että aurinkokin olisi sattumalta ? ajattele
    saatmuksista ja taas sattumuksista tulisi täydellistä ?

    Ihan kuin tietä ilman karttaa alettaisiin
    rakentamaan ilman merkkejä, ilman tietoja
    suunnasta ilman suunitelmaa, ihan mistä
    materiaalista tahansa ja valmiina sen pitäisi
    kulkeutua sattumalta oikeaan ???

    Siinä voi niputtaa sattumia ???
    Ei aurinko ole sattumalta paikallaan .
    Tulitikuissakin on pää vain toisessa ja ei
    sattumalta syty mistä vain vaan raapastessa
    oikeasta kohtaa ja oikeasta paikasta .

    "Maalais järki on tieteen perusta " ? Selvitäppäs
    siten sähkön kulku, josta jotain tiedän.
    Kertomalla esim. Mitä sähkö on ?

    Tai vaikkapa
    vesilähteet korkeilla vaaroilla .

    Tosi osissa on helppo kurkata tietskalla jo
    toisten alustamana mutta paljon löytyy mille ei
    korkelaatuisilla teknisillä laitteilla ole saatu
    vastausta .
    Sellaiset jotka ovat ihmisillmille ja
    ymmärryksille ylisuuria kysymyksiä .

    On jo oma " uskontonsa " että tiede on jumala ja
    selvittää kaiken ?

    Ymmärretäänkö mistä määrästä kaikkeudessa puhutaan
    ? Ei !

    Kyllä maalikko miettii milloin mitäkin,
    mutta niihin sen tieto perustuukin,
    eikä maallikon miettimisellä saavuteta tieteen
    etenemistä,
    Jos , niin kertoa voi saavutuksestaan .

    Sattumus maailmankaikkeudessa on utopista
    ajattelua ja ei todella voi nojautua tieteeseen :)

    Äänestä

  • epäselkeästi.. kirjoitti:

    Mikä se holy ghost on? Niin se on pyhä henki, eli onko olemassa siis isä ja poika, mutta mistä se pyhähenki tulee? Onko siis isä ja poika yhdessä pyhä henki, mutta henki ei ole kuitenkaan eriteltävissä isäksi ja pojaksi? Avaatko maalaiselle termit, isä, poika, jumala, pyhä henki ja miten nämä asettuvat ja toimivat keskenään.

    Pimeitä asioita tapahtuu... missäs niitä tapahtuu ja mistäs tapahtumasta tietää, että se on pimeä tapahtuma? Uskovainen sanoo kaikesta epäonnisesta että se on pimeä tapahtuma?! Eikös raamatussa kerrota, että jumalakin voi rankaista, onko se myös pimeä tapahtuma?

    Aurinkohan muuttuu "punaiseksi" esim. hiekkamyrskyssä ja olenpa itse nähnyt auringonlaskussa auringon myös punaisena. Kyllä se aurinko siellä avaruudessa on ollut silti ihan se omansa tai niin olen ainakin päätellyt, koska minun näkemäni punainen aurinko ei ole näyttäytynyt muutaman aikavyöhykkeen päähän punaisena.

    Sanoit: Kun on pieni sanan ( Raamatun ) tuntemus, voi mitä ihmeellisimpiä tarinoita vetää esiin
    omasta kuvittelustaan ja sanoa "Niinkuin raamatussa sanotaan " ?

    Voit toki korjata lainauksiani, mikäli niin ei raamatussa todeta. Katollisessa rituaalissa viini ja leipä muuttuvat lihaksi ja vereksi kun taas luterilaisessa ne ovat lihaa ja verta, eikö asia ole näin? Uskotko itse, että siunaus muuttaa viinin ja öylätin vereksi ja lihaksi? Missä vaiheessa ne muuttuvat niiksi?

    Jos joku on pitänyt tai pitää aurinkoa jumalana, niin kyllä se on hänelle jumala. Se ei ole kristinuskon jumala (ainakaan suoraan), mutta monien muiden kristinuskoakin vanhempien uskontojenkin jumala. Miksi he ovat väärässä, miksi heidän päätelmänsä on tuulesta temmattu, onhan niitä henkiä muissakin uskonnoissa käynyt kertomassa sanansaattajalle miten asia on.

    Usko tai älä, mutta useista sattumien summista saattaa tulla vaikka mitä ilman mitään jumalallista asettelua. Koska ei ole todistettu vielä mitään jumalallista olemassaoloa lähdetään siitä, että sattuma on ohjannut asioita.

    Jos lähdetään tekemään tietä ilman mitään suunnitelmaa, niin tokihan se voi mennä huitsin nevadaan, mutta kyllä se saattaa sattumalta mennä myös oikeaan osoitteeseen.

    Jos nyt pistän loton vetämään, laitanpa siihen koneen arpomat numerot tai sattumalta omani, niin ne voi mennä ihan väärin tai sitten arvonnassa sattuu täysosuma tai sitten siltä väliltä ja todentotta se on täysin sattuman sanelemaa. Tuon tapahtuman suoriutumista ei voi ennustaa, sitä ei voi oppia, sitä ei voi nähdä etukäteen, eikä edes ryhmärukouksilla ole tähän operaatioon mitään vaikutusta.

    Joo sehän on totta, että ei kaikki ole sattumaa. Sattuma voi myös mahdollistaa.

    Asiat, joita ei ole nähty teknisillä laitteilla eivät välttämättä tarkoita sitä että kaikkea ohjaisi henki. Kaikkea ei tulla näkemäänkään, koska kaikkea ei ole edes olemassa niin niitä on mahdotonta myöskään siten todistaa.

    Joo ei maalaisjärjellä voi tiedettä välttämättä kehittää, olen siitä täysin samaa mieltä. Kuten yksinkertaisesta liha/veri operaatiosta kerroin... pystyy maalaisjärjelläkin näkemään "heikkoja" lenkkejä, vaikkei osaisikaan kuvailla mitä sähkö on tai tietäisi fyysistä selitystä miksi vaarassa on vesilähde, mutta ei se ainakaan yliluonnollisten voimien tuomana siellä ole - siitä tohdin olla varma.

    Tiedettiinkö 2000 vuotta sitten mitään ydinreaktiosta tai mistä auringon energia tulee, ei tiedetty edes pienenpienistä viruksista, eikä tiedetty myöskään muiden aurinkokuntien olemassaolosta. Ei ei ja ei, mutta silloin oli helppo ajatella, että sairaus on rangaistus joltain hengeltä tai vaikka noidalta.

    No jos aurinko muuttuu punaiseksi, niin kuu muuttuu auringoksi mikäli raamattuun on uskominen:

    Jes. 30:26 "Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo."

    Säilyykö maa ikuisesti vai häviääkö?

    "Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti." (Saarn. 1:4)
    "Sinun uskollisuutesi kestää polvesta polveen, sinä perustit maan, ja se pysyy." (Ps 119:90)
    "Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi." (Ps. 78:69)
    "Sinun uskollisuutesi kestää polvesta polveen, sinä perustit maan, ja se pysyy." (Ps 119:90)

    "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Mark.13:31)
    "Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu." (Jes.51:6)

    "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." (Matt.24:35, vrt. Matt.5:18 ja Hepr.1:10-12 maan katoamisesta).

    Äänestä

  • aurinkopoikanen kirjoitti:

    Mikä se holy ghost on? Niin se on pyhä henki, eli onko olemassa siis isä ja poika, mutta mistä se pyhähenki tulee? Onko siis isä ja poika yhdessä pyhä henki, mutta henki ei ole kuitenkaan eriteltävissä isäksi ja pojaksi? Avaatko maalaiselle termit, isä, poika, jumala, pyhä henki ja miten nämä asettuvat ja toimivat keskenään.

    Pimeitä asioita tapahtuu... missäs niitä tapahtuu ja mistäs tapahtumasta tietää, että se on pimeä tapahtuma? Uskovainen sanoo kaikesta epäonnisesta että se on pimeä tapahtuma?! Eikös raamatussa kerrota, että jumalakin voi rankaista, onko se myös pimeä tapahtuma?

    Aurinkohan muuttuu "punaiseksi" esim. hiekkamyrskyssä ja olenpa itse nähnyt auringonlaskussa auringon myös punaisena. Kyllä se aurinko siellä avaruudessa on ollut silti ihan se omansa tai niin olen ainakin päätellyt, koska minun näkemäni punainen aurinko ei ole näyttäytynyt muutaman aikavyöhykkeen päähän punaisena.

    Sanoit: Kun on pieni sanan ( Raamatun ) tuntemus, voi mitä ihmeellisimpiä tarinoita vetää esiin
    omasta kuvittelustaan ja sanoa "Niinkuin raamatussa sanotaan " ?

    Voit toki korjata lainauksiani, mikäli niin ei raamatussa todeta. Katollisessa rituaalissa viini ja leipä muuttuvat lihaksi ja vereksi kun taas luterilaisessa ne ovat lihaa ja verta, eikö asia ole näin? Uskotko itse, että siunaus muuttaa viinin ja öylätin vereksi ja lihaksi? Missä vaiheessa ne muuttuvat niiksi?

    Jos joku on pitänyt tai pitää aurinkoa jumalana, niin kyllä se on hänelle jumala. Se ei ole kristinuskon jumala (ainakaan suoraan), mutta monien muiden kristinuskoakin vanhempien uskontojenkin jumala. Miksi he ovat väärässä, miksi heidän päätelmänsä on tuulesta temmattu, onhan niitä henkiä muissakin uskonnoissa käynyt kertomassa sanansaattajalle miten asia on.

    Usko tai älä, mutta useista sattumien summista saattaa tulla vaikka mitä ilman mitään jumalallista asettelua. Koska ei ole todistettu vielä mitään jumalallista olemassaoloa lähdetään siitä, että sattuma on ohjannut asioita.

    Jos lähdetään tekemään tietä ilman mitään suunnitelmaa, niin tokihan se voi mennä huitsin nevadaan, mutta kyllä se saattaa sattumalta mennä myös oikeaan osoitteeseen.

    Jos nyt pistän loton vetämään, laitanpa siihen koneen arpomat numerot tai sattumalta omani, niin ne voi mennä ihan väärin tai sitten arvonnassa sattuu täysosuma tai sitten siltä väliltä ja todentotta se on täysin sattuman sanelemaa. Tuon tapahtuman suoriutumista ei voi ennustaa, sitä ei voi oppia, sitä ei voi nähdä etukäteen, eikä edes ryhmärukouksilla ole tähän operaatioon mitään vaikutusta.

    Joo sehän on totta, että ei kaikki ole sattumaa. Sattuma voi myös mahdollistaa.

    Asiat, joita ei ole nähty teknisillä laitteilla eivät välttämättä tarkoita sitä että kaikkea ohjaisi henki. Kaikkea ei tulla näkemäänkään, koska kaikkea ei ole edes olemassa niin niitä on mahdotonta myöskään siten todistaa.

    Joo ei maalaisjärjellä voi tiedettä välttämättä kehittää, olen siitä täysin samaa mieltä. Kuten yksinkertaisesta liha/veri operaatiosta kerroin... pystyy maalaisjärjelläkin näkemään "heikkoja" lenkkejä, vaikkei osaisikaan kuvailla mitä sähkö on tai tietäisi fyysistä selitystä miksi vaarassa on vesilähde, mutta ei se ainakaan yliluonnollisten voimien tuomana siellä ole - siitä tohdin olla varma.

    Tiedettiinkö 2000 vuotta sitten mitään ydinreaktiosta tai mistä auringon energia tulee, ei tiedetty edes pienenpienistä viruksista, eikä tiedetty myöskään muiden aurinkokuntien olemassaolosta. Ei ei ja ei, mutta silloin oli helppo ajatella, että sairaus on rangaistus joltain hengeltä tai vaikka noidalta.

    pyhä henki on olemass,eräs tuttu muija teki kolme lasta pyhälle hengelle,ainaskin sanoi niin,mutta mistä on tuokin sanonta

    Äänestä

ylitorniolaiset koppi.

Äänestä

http://www.uskontokritiikki.argumentti.fi/

ja lukea vähän enemmänkin... ja huomatkaa että kyseinen teksti ei ole propagandaa, vaan pohjautuu pitkälle itse Raamatun teksteihin sekä myös tieteelliseen tutkimukseen.

Äänestä
  • että kun metsään olisi mennyt poimimaan puolukoita
    ja rohmuaa poimurillaan vähän kaikkea, ni´iin
    kyllä sitä alkuperäistä, jota lähtiessään tavoitteli
    on niin vähän ja työläästi sekaisin .

    Isän ja Pojan ja Pyhänhengen selventäminen ei
    tietenkään tuota vaikeytta, mutta kun kysyjä toisaalla
    pystyy ajattelemaan vain maalaisjärjellään
    ei hän mitenkään kykene ottamaan selvitystä
    kuullakseen oikein .
    Se vain sellaisiin perustuksiin ei jäsenny ja
    ei ne muutoinkaan perustana kestää voi.

    Jälleen tuon esille ettei enemmistö uskovistakaan
    katso tiedettä huonoksi, muttei tieteestä eikä sattumasta ole Jumalaksi .

    Kun tiede toteaa asian mahdottomaksi ei semkautta
    voine asian etenemiseksi muuttaa enää suuntaa,
    kun on akuttisesta kyse esimerkkinä .

    Jos on halua totuutta katsoa
    silloin on parempi " vilkaista " raamattua ja
    ymmärtäkseen lähteä kuulemaan sana ja sitten keskustella kuulemastaan ja vielä
    puhua viisautensa verraten raamattumme sanomaan :)

    Siitä ilon löytää ja ei silloin etsikkään
    eksyttäviä ongelmia.

    Äänestä

  • Huomaa kirjoitti:

    että kun metsään olisi mennyt poimimaan puolukoita

    Uskovan ei tietysti kannata lukea tekstiä ja todeta niiden paikkansapitävyys, ettei totuus vie pohjaa koko uskonnolta ja kehen sitten turvautuu kun kupla puhkeaa.

    Kuten sivustoltakin voi lukea kristinusko joutuu koko ajan keksimään selityksiä mm. raamatun ristiriidoille, sekä muuttamaan selityksiä, vaikka raamatun mukaan raamattu on totuus eli se pitäisi kait siten ottaa kirjaimellisesti, mutta se on mahdoton tehtävä kun toisaalla sanotaan toista.

    Minä näin maallikkona näen ristiriitaisena sen, että kristityt ottavat sen joissain asioissa kirjaimmellisesti ja toisaalta taas sen opit on hylätty. Minkäpä tietysti teet, jos osa sisällöstä on ristiriitaista ja epäloogista. Siksihän eri lahkojakin on, koska kaikki omasta mielestään tulkitsevat raamattua oikein, puhumattakaan toisista uskonnoista, joilla on kokonaan eri kilpailevat profeetat ja jumalat.

    Milläs tapaa se Juudas kuolikaan ja mitenkäs se Jeesuksen ylösnousemus menikään, eli ketkä menivät haudalle ja oliko se kivi vieritetty jo silloin ja oliko enkeleitä ja ketä oli haudan sisällä ja ketä ulkopuolella?

    No nykyään ihmisten tietoisuus on kasvanut siihen mittaan, että evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksessa myönnetään, että raamatussa on ristiriitaisuuksia.

    Joo siinä ei marjastajan vaikea pysyä kurssissaan, jos ohjeet ovat lievästi sekavat.

    Tiede ei tarvitse jumalaa. Se että jumalaa ei ole mittareilla mitattu ei tarkoita sitä, että jumala on olemassa.

    Tiedän, että sinun talosi keittiössä leijailee juuri nyt nelisiipinen minikaskelotti Siriukselta, mutta et sinä pieni ihminen ymmärrä nähdä sitä, eikä edes tiede sitä pysty näkemään.

    Äänestä

  • linkittäjä kirjoitti:

    Tässä ajankohtainen aihe:

    Insesti sallittua?

    3. Moos. 20:17, 5. Moos. 27:20-23 -- Jumala kieltää avioliitot veljien ja sisarusten välillä.

    vastaan raamatun kohta:

    1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.

    Onko se siis sallittua vai kiellettyä, vai tekikö jumala nyt poikkeuksen Abrahamin kohdalla?

    Tuleeko puhua uskostaan uskonnottomille?

    1. Piet. 3:15 "Pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on."

    vastaan

    2. Tim. 2:16 "Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa."
    2. Tim. 3:1-7 "Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."
    2. Joh. 1:10-11

    Vai että ei olisi jumala nähtävissä...

    Onko Jumala nähtävissä?

    Joh. 1:18 "Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt;"
    2. Moos. 33:20 "Ja Jumala sanoi vielä: Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon.'"
    1. Tim. 6:16 "(Herra) jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."
    Joh. 6.46 "Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän."
    1. Joh. 4:12 "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt."

    vastaan

    2. Moos. 24:10 "Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas."
    2. Moos. 24:11 "... ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat."
    Aam. 9:1 "Minä näin Herran seisovan alttarin ääressä."
    2. Moos. 33:23 "Kun minä (Herra) sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
    2. Moos. 33:11 "Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista."
    1. Moos. 32:30 "... minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut"
    Jes. 6:1 "Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin."
    Job. 42:5 "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut (Herran) nähnyt."

    Jos on aikaa lueskella, niin näitä Thomas Mannfred Carlssonin keräämiä ongelmakohtia löytyy todella paljon lisää osoitteesta. Jokainen epäileväinen voi sitten lukea samat kohdat raamatusta, että ne tekstit pitävät paikkansa:

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html

    Yllättävää että järjetöntä ja ristiriitaista tekstiä löytyy todella paljon.

    Tuollaisia ristiriitoja on haettu alustaasti,
    Mistä alusta.
    Siitä kun on yritetty Jumalan paikalle.

    Silloin kun meidät saavuttaa vanhuus, niin
    silloinkin Jumala on aivan sama.

    Eikä aurinko ole Jumala vaikkakin sitä sinänsä pidettäisiinkin.

    Ajatellaanpa toden paljosti lähempää
    tuohon oletettuun ristiriitaisuuteen.
    Kun tapahtuu autokolari ja olisit yhtenä sen näkemässä ja viellä erisuunnista
    olisi kolme muuta huomannut sen.
    No- ensinnä voi kuskit olla erimielisiä kolarin syistä?
    Ja sitten monesti todistajat näkevät tapahtuneen
    eritavalla selvittäen, kun näkevät niinkuin näkevät.

    Sanottaisiinko tuollaisesta " Järjetöntä ristiriitaisuutta " ?

    Sellaiset voisi sanoa jonka näkemys poikkeaa toisista.

    Aijemmin on jo kerrattu, ettei tieto ja viisaus ole
    pelastava vaikuttaja.

    Niistä on etua vasta sitten, kun ymmärtää sanoman sisällön.
    Eikä silloinkaan ole Jumalansilmissä korkeampana toista.

    Ei voi käsittää. miten paljon järjetöntä
    tapahtuu tänäpäivänäkin.

    Ihminen ei ole myöskään Jumala ja
    Jumala on kirjoiteettäny raamatun tutkittavaksi.

    Noita voisi käydä läpi ja sellaisen
    joka totuutta etsii
    käydäänkin ja kumotaan näyttävästi esiteltyjä
    luultuja ristiriitoja.

    Raamatussa nimeenomaan kerrotaan
    ettei kirjoitettu sana voi avautua ihmisviisauteen nojaten.
    Jos jumalanviisaus olisi kaikkien avattavissa?
    Eihän sellainen voisi olla Jumalan.

    Meitä viisaammat ovat tutkineet ja tutkivat ja
    joille se kirjoitettu avataan ne ymmärtävät sen viisauden.

    Keille sitä ei avata?
    Niille jotka koettavat taistella ominuskomuksiin vedoten vastaan.

    Miten paljon maallikko löytäisi ristiriitauksia
    lakikirjoista, jollei tunne lain sisältöä?
    Vertaus ei sinäänsä ole yhtäpitävää :)

    Äänestä

  • Kun ei tiedä, mitä minkin s... kirjoitti:

    Niin justiinsa, eli johan löytyy selitys, eli kirjan ymmärtää sitten vasta kun sen ymmärtää jotain suurta, ettei voi enää ymmärtää siten kuten kirjassa kerrotaan.

    Ongelmakohdat ovat mielestäni hyvin helppoja ymmärtää ja selkeitä, eivätkä kaikki voi edes olla eri ihmisten näkemyksiä asiasta.

    Jos jossain kirjassa kerrottaisiin, että 1 1=2, 2-1=2, 1 1 1=1, 1 3=2, tai että Markun isä on Matti, niin kuka on Matin isä? Vastaus: Pekka.

    Aika ymmärtäväinen täytyy olla, että voi hyväksyä, että nuo ovat kaikki tosia.

    Ehkä se kirja pitää kirjoittaa juuri "ymmärtäville", koska vain he voivat tuon ymmärtää tai pitää sanoa, että se on pyhän hengen sanomaa ja vain häneen uskovat tajuavat sen todeksi. Ihanaa ja autuasta.

    Tieto ja viisaus vain voi pelastaa ihmisen uskonnolta. Jos luet kirjaa ja näet siellä selviä ristiriitaisuuksia, niin ei sinun tarvitse silti olla jumalaksi pyrkimässä.

    Mitäs järjetöntä tänä päivänä tapahtuu? Ainakin sellaista, että uskovat odottavat Jeesuksen toista tulemista, kun raamatun lukuisten ennustusten pohjalta Jeesus on jo 1900 vuotta myöhässä.

    Uusi verso tietää- kesä on lähellä .)

    Nuo hymyt ovat kertoneet vain hyväntuulisuudesta.

    Johan se tuotiin esille ettei omalla viisaudella voi laskea
    1 1=2 ?
    Jumala kun voi hyvin vähästä antaa tuhansille,
    eikä sen laskuopillisesti pitäisi olla mahdollista.

    Pointtina tuossa "kolari" vertauksessa oli
    ettei kukaan nuistakaan kuudesta voi alkaa
    kieltämään, etteikö se mainittu kolari kuitenkin tapahtunut!

    Siinä olellisuus on että tapahtuneet ovat todisteella
    todistetut eri ihmisten kautta .

    Huomaa ettei neljää evankeliumia ole kopioitu neljään samllalaileen sana sanasta ,
    vaan ovat Jumalan viisaudesta tuotu esiin
    silti yhtäpitävästi ja niiden "lanka"
    ei katkea tai mene solmuun.

    Se kirja on kirjoitettu ymmärtäväisille.
    Sellainen joka iloitsee vääryydestä
    parhaana kaverinakin olisi petollinen :(

    Eikö tämmöinen laskutapa ole jokaisen ymmärettävissä-
    Siellä missä rukoillaan Jumalalta kiittäen
    tapahtuu enempi ihmeitä, kuin missä ei rukoilla.

    Vaikka kertoisimme tapahtuneita eri kulmista
    olisi ne pessimistiselle ei tapahtuneita,
    vaikka oikeasti ovat tapahtuneita.
    (Meni tuollain muurahaispolkua, mutta nekin osaavat perille)

    Tänään siis tapahtuu nuita järjenvastaisia ja
    niistä voi mm. lukea jokapäiväisistä sanomalehdistä!

    Moni on kyllä niin paatunut ja väsynyt näissä
    maailman tuulissa
    ettei välttämättä huomaa niitä lukiessakaan?

    Äänestä

  • jo tuolla kukkii.... kirjoitti:

    Kyllä minä osaan laskea ja erottaa eri määrän esim. tulitikkuja, jopa osa eläimistä osaa laskea.

    Onko kaikki välttämättä tapahtunut kun tarinasta on niin monta versiota, millä voit todistaa että yksikään niistä on todella tapahtunut. Ne muut versiot voivat olla lähteneet liikkeelle ensimmäisestä sepitetystä tarinasta. Mikäli siitä ei ole todisteita missään muualla, niin sitä on mahdoton todistaa todeksi. Missä ne todistuksen todisteet ovat mihin viittaat?

    Voin pistää liikkeelle juorun ja se voi alkaa elämään omaa elämäänsä, urbaanit legendat ovat oiva esimerkki siitä. Jo lapsena voitiin leikkiä piirissä, että ensimmäinen kuiskasi viereiselle jonkin jutun ja kun ympyrä sulkeutui, tarina olikin ihan eri.

    Siis kirja on kirjoitettu "ymmärtäville", onko se siis väärin kertoa asiavirheistä tai tekstistä, joka kumoaa aiemmin kirjoitetun ja siten pistävät tarinan uskottavuuden kyseenalaiseksi? Pitäisikö ihmisten niellä kaikki kirjoitetut ja kuullut asiat sellaisenaan, eli onko se viimeinen toteamus sitten se oikea ja edelliset tulee unohtaa. Ilmeisesti, jos kyseessä on raamattu, mutta kun edes sitä ei tapahdu?

    Jos raamatussa kerrotaan samoista asioita eri tavalla tai jopa täysin päivastaisesti, niin ei se mielestäni ole yhtäpitävästi kirjoitettu, senkin voi jokainen ymmärtävä ymmärtää.

    Missä niitä ihmeitä tapahtuu? Haluaisin kuulla ensimmäisenkin ihmeen joka esim. Ylitornion kirkossa on tapahtunut. Jumalasi varmasti antaa oikean nimeni myös tietoosi, kun rukoilet kovasti, voit julkaista sen sitten täällä keskustelussa ja sitä ihmettä odotellessa. Mikäli jumala parantaa rukouksesta sairauksia ja pidensi Carola Häggkvistin toisen jalankin, niin kyllä se minun nimenkin kertoo.

    Tosin ihmettelen miksi parannuksia tulee rukoilla, kun Jeesus on kertonut seuraavasti:

    * Mark. 16:17-18 "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
    * Joh. 14:12 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä."
    * Luuk. 10:19 "Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava."
    * Matt. 10:8 (Jeesus julistaa seuraajilleen:) "Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia."

    Puhumattakaan lupauksista:
    * Joh. 8:51 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
    * Joh. 11:26 "Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    Muinaiselle ihmiselle sateenkaarikin oli ihmeellinen asia, raamatussakin kerrotaan että jumala loi sateenkaaren, mutta eihän sellaista ole fyysisesti olemassa edes, kun se on vain valon taittumista vedestä.

    Mikä arkisista tapahtumista tekee järjenvastaisia? Se on tietysti vaikea tajuta mitä jonkun päässä on liikkunut tehdessään jotain, mutta ei se tapahtuma itsessään ole järjenvastainen, mikäli ei ole esim. luonnonlakien vastainen, jollaisia ei kyllä ole tapahtunut.

    Voitko kirjoittaa minulle jonkin uutisen tai tapahtuman, joka on järjenvastainen, koska en niitä itse löydä.

    Et löydä järjettömiä järjenvastaisia uutisia yhtään ?
    Esimerkkinä Iltasanomista 12.5-
    - Insesti isä..
    - Tuntematon ohikulkija puukotti Joensuussa tuntemattomaa..
    - Yritti ajaa poliisin päälle..
    - Epäily..mies hautasi EX, rakkaanpansa rannalle..

    Mitä järkeä nuista löydät?
    ..Totta on se että ovat arkisiaasioita tänään?

    Ei Jumalaa voi mennä piiloon ja mitä iloa siitä olisi
    jos nimesi paljastettaisiin?
    Haitakseni sen tekisin, eikä se mitenkään
    kirkastaisi Jumalantyötä...sinut on nähty jo :)

    Raamatunpaikat jotka nostat esiin
    ne ovat elävästä elämästä ja todellisuutta.
    Mutta sana varoittaa lankeamasta kiusaajan käteen.
    Nuohan ovat lupauksia ja Jumala valvoo sanaansa.

    Muttei joku uskovainenkaan voi alkaa Jumalaksi
    oman tahtoansa toteuttamaan.

    Ei sanassa kohdisteta jotta olisi ihme tapahduttava kirkossa,
    vaikka ei sitä kieletäkkään.
    Mm kirkosta saa ruokaa ja tämä on ymmärrettävä
    ruokaa! Ihminen tarvitsee muutakin ruokaa kuin
    vain syötävää mahalaukkuunsa.
    Jos tätä ei ymmärrä, miten voisi ymmä'rtää muita selvityksiä?

    Ylitorniolla on tapahtunut myös paljon Jumalan
    ihmetekoja ja ei niistä olla piilossa kerrottu,
    muttei jos kiinostusta on
    miksei niitä kuuntele ja lue?

    Lapsuusleikki esimerkki on OK ja vanhoista
    koulukirjoista voi saman version lukea
    tapahtuneen kanalassa.

    Ei ole vääriin sanoa niinkuin ymmärtää!
    Silloin kun ymmärtää vähän (sanotaan sanassa) ei
    voi tarjota raskasta ruokaa, vaan on niinkuin
    lapselle
    aloitettava puhtaasta terveellisestä maidosta sillä eihän "lapsen"
    vatsa kestä vielä
    lenkkiä ja turun sinappia (vahvaaruokaa).

    Eivät kertomukset sentähden tarvitse olla
    keskenään eri lähtökohdista, vaikka niiden
    kerrontatapa poikkeaisikin toisistaan.
    Kerroithan
    Alkuun pantiin sana (Yhdestä tapahtumasta) ja se
    muutti muotoaan matkalla,
    mutta tapahtumasta oli lähtenyt.

    Jumalan viisaus on niin paljon korkeampaa kuin meidän
    ja hän on asettanut sanat tutkittavakseen,
    ja ne ovat ja kestävät.

    Puiden juuretkin imevät vettä erinäköisten ja muotoisten
    juuriensa kautta
    silti sama runko ravinnokseen vetää.

    Miksi ihmetellä? Miksi pitäisi rukoilla!
    Rukoileminen on pyytämistä.
    Siis jos lapsi ei opi vanhemmiltaan pyytämään
    ja saamaan minkä vanhemmat katsovat otolliseksi
    vaan että saisi kaiken ilman pyytämättä?
    Sillätavalla vanhemmat kasvattaisivat lapsestaan
    heikon, mutta ylpeän lapsen.

    Raamatussa kehoitetaan pyytämään uskossa ja iloiten.
    Kun lapsi pyytää aina kitisten tai uhkailen,
    niin kyllä jää terveessä kasvatuksessa monia asioita saamatta.
    Tottahan kiltisti pyytävälle mielummin antaa,

    Sanomaa kannattaa hyvin pureskella ensin
    ettei mene nielaisemaan liian suurta annosta
    ja sentähden ahneuteensa tukehtuu?

    Äänestä

  • Kun Jumala ne loi kirjoitti:

    Valitettavasti vastauksesi ovat ympäripyöreitä ja vetoat asioihin joita ei voi edelleenkään vahvistaa millään tavalla. Eli uskot asioiden tapahtuneen ja usko ei ole tiedon väärtti kuten myös sanotaan.

    Taisit aiemmin vedota raamatun ennustuksiin ja siihen miten ne ovat totutuneet. Miksi Jeesuksen toinen tuleminen ei ole toteutunut, vaikka se olisi pitänyt tapahtua vielä saman sukupolven aikana, eli n. 1900 vuotta sitten? Se on mielestäni erittäin selvästi ilmaistu Raamatussa ja vieläpä useassa kohdassa?

    Ei noista kertomistasi uutisista löydy mitään järjenvastaista, joku on käyttänyt hyväkseen lastaan ja niin se on tapahtunut, mutta se on vähän outoa kyllä, että jumalasi on siunannut sisarusten liiton:

    1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa...

    Joku on puukottanut jostain syystä tuntematonta kuten sanotaan. Emme pysty tajuamaan ainakaan kuulematta tekijää, miksi on tehnyt niin, mutta sen tietää vain itse tekijä. Itse tapahtuma on selitettävissä edelleenkin järjen pohjalta, eli herra x on puukottanut oikealla teräaseella herra y'tä, jota ei ole aiemmin tuntenut.

    Edelleen haluaisin että ihmeen kautta saisit nimeni, että toivotaan että saat sen esim. rukouksen avulla tietoosi. Mikäli nimeni laitat tänne, niin voimme kaikki lukijat todistaa ihmeen tapahtuneen. Tässä on nyt pieni vaara tietysti se, että saisit ylläpidon kautta selville IP-osoitteeni (poliisina sinulla olisi siihen jopa käytännössä pieni mahdollisuus) ja sitä kautta selvittäisit nimenkin, mutta luotan siihen, että et huijaa vaan nimitieto tulee jumalalta.

    No mutta kait siellä kirkossa pitäisi niitä ihmeitä erityisesti tapahtua, koska siellä varmasti rukoillaan aika paljon ja keskitetysti. Kuten kerroit, että siellä missä rukoillaan niitä ihmeitä tapahtuu.

    Raamatun paikat, tarkoitatko raamatun kohtia, jotka olen nostanut esiin vaiko fyysisiä tapahtumapaikkoja? Tapahtumapaikathan ovat paikkakuntia, jotka todella ovat olemassa, mutta raamatussa niidenkin tapahtumapaikkojen osalta on heittoa, eli ei todelliset paikatkaan vielä todista yhtään mitään. Missä se jeesuksen hautakaan edes on, kun sitäkään ei ole varmuudella löydetty. Tosin erään kaupungin Jumala piti tuhota, mutta sekin on edelleen olemassa.

    Eli edelleen väität, että epäkurantin tiedon jakaminen on hyvän tavan mukaista ja joka siitä mainitsee on kiusaaja. Minusta se on vain kiusallista itse teokselle, että pelkästään sen epäloogisuudet ja ristiriidat vievät siltä uskottavuuden.

    En ole kuullut vielä yhdestäkään jumalan ihmeteosta Ylitorniolla, joten odotan kuulevani edes ensimmäisestä. On myös hyvin ihmeellistä, että valvotuissa olosuhteissa ei ihmeitä koskaan tapahdu, ei uskonnollisia tai muita paranormaaleja, vaan ne tapahtuvat aina vain silloin kun niitä ei voida varmuudella todeksi näyttää.

    Kyllä minä ymmärrän aika paljon ja pystyn syömään myös raskasta ruokaa. Olen käyttänyt kirjoituksissani hyvin käytännönläheisiä esimerkkejä, jotta ne avautuvat myös henkilöille, jotka syövät vain salaattia.

    Siksi ihmettelen, että kun Jeesus lupasi häneen uskovilleen mm. ihmeparannuksen kyvyt, niin miksi uskovat rukoilevat jumalalta parannusta sairauteen, kun toinen uskova sen taudin voisi parantaa? Miksi uskovat eivät käytä tätä suurta lahjaansa, mikä sinullekin pitäisi olla siis annettu?

    "Jumalan viisaus on niin paljon korkeampaa kuin meidän

    silti sama runko ravinnokseen vetää."

    En ihan ymmärrä mitä tarkoitat, mutta jos Raamattu on jumalan sanaa, niin valitettavasti se ei kestä tutkimusta, kun sieltä paljastuu todella paljon epäloogisuutta ja ristiriitaisuuksia. Puhumattakaan pelottavista säännöistä, joita kaikkia ei sentään enää noudateta.

    5. Moos. 21:18-21 "Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä .. Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."

    Uskonnot taitavat olla ainoita tahoja, joiden "käyttöohjeista" löytyvien ohjeiden virheellisyydestä tai ristiriitaisuuksista puhujat nujerretaan vain toteamalla, että et vain tajua. Aika halpaa.

    Usko tietenkin perustuu
    Uskomisen Jumalan sanaan ja Jeesuksen kautta
    tapahtuneeseen sovitukseen.

    Tietoa tarvitaan yhdistämään asiayhteys ja siinä ohjaa
    omiaan Pyhähenki.

    Ei siinä kohdassa selvitys ole niin,
    jotta maailmanloppu tulisi 100 vuoden sisällä.

    Ollen kiinostunut vanhastatestamentistä,
    vaikka jo laissa ymmärrämme uuden olevan jälkimmäinen ja se täyttää vanhempaa.

    Hyvään opetukseen otetaan vanhasta ja uudesta,
    mutta ei vanha ole uutta voimallisempi,
    eikä vanhaatietä pääse uuden sovitukseen.

    Uusi ei etene " Hammas hampaasta ja silmä silmästä "

    Mutta halusi on tietää Aabrahamin ja Saara sisaruksina.

    1.Moos 20.5 Ja hän onkin todella minun sisareni,
    isäni tytär, vaikkei olekkaan äitini tytär ...

    Aabrahamista Jumala kutsui Juutalais suvun.

    Se oli Jumalan aivoitus ja kutsumus. Siinä on puhdas
    suvun alku
    siihenaikaan sovelias, sillä tänään kun on paljon myöhäisempää
    sisarten yhdistymisen jälki haihtuu nopeasti.

    Vastatut eivät ole ympäripyöreitä?

    Jos Järjenvastaisuutta ei löydä mielettymyyksistä,
    vaan vetoaa luonnollisiin,
    Niin kyllä sekin sopii raamatuun ja ennalta kirjoitettuun .
    2.Tim.3.1-5
    Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja.
    Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita,kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,vanhemmilleen tottelettomia, kiittämättömiä,epähurskaita,
    rakkaudettomia, epähurskaita, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

    heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman....

    Sellainen ei olisi mikään ihme ja voisi monellatapaa ihmeestä kieltää,
    jos nimesi kirjoitettaisiin, niinkuin temppuna?
    Epäilit paljastusta jo jotta sen voi saada
    selville muutoinkin.

    Sana sanoo " Älä kiusaa Herraa sinun Jumaalaasi "

    Jos joku uskoo Jumalaaan, ei kai hän vaan käväise
    kirkossaan rukoilemassa eniten, kyllä se on jokapäiväistä
    ja jopa jokahetkistäkin
    vaikkei ulospäin näkyisikään.

    Mainitset " tosin jonkun kaupungin Jumala piti
    tuhota, mutta sekin on edelleen olemassa?
    Sodomon ja Gomoron ja ympärillä olevat kaupungit tuhosi
    niiden jumalottomuuden tähden, (vanhassatestamentissä) .
    ...Opetuslapset meinasivat tuhota kaupungin, mutta
    Jeesus suoranaisesti kielsi niin toimimasta opetuslapsiltaan.

    Jeesuksen hauta . Jeesushan nousi haudastaan ja Jumala ei tehnyt kivistä palvelukohdetta,
    että olisi säilyttänyt sen, vaan
    sitä kautta ohjasi uskomaan häneen ja palvomaan
    häntä joka on elävä ja voi antaa avun.

    Kiusaukset ovat lihalle lähellä.
    Lähellä Jumalaa elävä on ne voittava.

    Jos et ole kuullut yhtäkään Jumalan ihmettä ylitorniolla
    se liittyy viimeistenaikojen välinpitämöttömyyteen.

    Lue Evankeliumeja- uudesti .

    Elian piti syödä uudelleen , että jaksoi matkan...

    Sanaa tulee syödä jatkuvaisesti, jotta saa elävän otteen sanomasta.

    Paljosti on herra antanut tapahtua ihmeitään Ylitorniollakin.

    Mutta tarkista.. Pellossa asui ( ei taida asua nyt? )

    nainen
    joka menetti puhekykynsä aikuisenna ja eri lääkärit
    totesivat ettei enää pysty puhumaan suullaan.
    Siitä on tietenkin faktaa kansissa.
    Tämä nainen opetteli viittomakielen ja
    kuullessaan viittoi niille jotka olivat kuuroja
    - tulkaten sanomaa hengellisissä tilaisuuksissa.

    Kaksi vuotta noin ja toisesta maanpäällisestä
    seurakunnasta tuli hänen luokseen ihminen ja kysyi
    "Saanko rukoilla puolestasi, että saat puhekyvyn takaisin"
    Nainen suostui ja yllättyi, kun alkoi sanomaan puheentapaista ja niin Jumala paransi omansa.
    Olen jälkeen puhunut ja kysynyt tapahtuman kulun ,
    ja hän selvitti todistaen kaiken tapahtuneeksi ja
    Kiitti Jumalaa todistamisensakin jälkeen .

    Kysy Pellon uskovilta ja tämän naisen
    nimi on Lea Haapala .

    Tapahtumia on paljon ja ovat todella tapahtuneita Jumalaa kirkastaakseen.

    Jumala tekee ihmeitä ilman määrää.

    Se ei ole ykkösasia,
    vaan se, että nimi
    on taivaan kirjassa.

    Äänestä

  • Yhdistäen asiakohdat kirjoitti:

    sama jumala jos ei käy kivikirkoissa kuulemassa jumalan sanaa vaan se on itsellä sisällä sama jumala

    Äänestä

  • Kun Jumala ne loi kirjoitti:

    Et löydä järjettömiä järjenvastaisia uutisia yhtään ?
    Esimerkkinä Iltasanomista 12.5-
    - Insesti isä..
    - Tuntematon ohikulkija puukotti Joensuussa tuntemattomaa..
    - Yritti ajaa poliisin päälle..
    - Epäily..mies hautasi EX, rakkaanpansa rannalle..

    Mitä järkeä nuista löydät?
    ..Totta on se että ovat arkisiaasioita tänään?

    Ei Jumalaa voi mennä piiloon ja mitä iloa siitä olisi
    jos nimesi paljastettaisiin?
    Haitakseni sen tekisin, eikä se mitenkään
    kirkastaisi Jumalantyötä...sinut on nähty jo :)

    Raamatunpaikat jotka nostat esiin
    ne ovat elävästä elämästä ja todellisuutta.
    Mutta sana varoittaa lankeamasta kiusaajan käteen.
    Nuohan ovat lupauksia ja Jumala valvoo sanaansa.

    Muttei joku uskovainenkaan voi alkaa Jumalaksi
    oman tahtoansa toteuttamaan.

    Ei sanassa kohdisteta jotta olisi ihme tapahduttava kirkossa,
    vaikka ei sitä kieletäkkään.
    Mm kirkosta saa ruokaa ja tämä on ymmärrettävä
    ruokaa! Ihminen tarvitsee muutakin ruokaa kuin
    vain syötävää mahalaukkuunsa.
    Jos tätä ei ymmärrä, miten voisi ymmä'rtää muita selvityksiä?

    Ylitorniolla on tapahtunut myös paljon Jumalan
    ihmetekoja ja ei niistä olla piilossa kerrottu,
    muttei jos kiinostusta on
    miksei niitä kuuntele ja lue?

    Lapsuusleikki esimerkki on OK ja vanhoista
    koulukirjoista voi saman version lukea
    tapahtuneen kanalassa.

    Ei ole vääriin sanoa niinkuin ymmärtää!
    Silloin kun ymmärtää vähän (sanotaan sanassa) ei
    voi tarjota raskasta ruokaa, vaan on niinkuin
    lapselle
    aloitettava puhtaasta terveellisestä maidosta sillä eihän "lapsen"
    vatsa kestä vielä
    lenkkiä ja turun sinappia (vahvaaruokaa).

    Eivät kertomukset sentähden tarvitse olla
    keskenään eri lähtökohdista, vaikka niiden
    kerrontatapa poikkeaisikin toisistaan.
    Kerroithan
    Alkuun pantiin sana (Yhdestä tapahtumasta) ja se
    muutti muotoaan matkalla,
    mutta tapahtumasta oli lähtenyt.

    Jumalan viisaus on niin paljon korkeampaa kuin meidän
    ja hän on asettanut sanat tutkittavakseen,
    ja ne ovat ja kestävät.

    Puiden juuretkin imevät vettä erinäköisten ja muotoisten
    juuriensa kautta
    silti sama runko ravinnokseen vetää.

    Miksi ihmetellä? Miksi pitäisi rukoilla!
    Rukoileminen on pyytämistä.
    Siis jos lapsi ei opi vanhemmiltaan pyytämään
    ja saamaan minkä vanhemmat katsovat otolliseksi
    vaan että saisi kaiken ilman pyytämättä?
    Sillätavalla vanhemmat kasvattaisivat lapsestaan
    heikon, mutta ylpeän lapsen.

    Raamatussa kehoitetaan pyytämään uskossa ja iloiten.
    Kun lapsi pyytää aina kitisten tai uhkailen,
    niin kyllä jää terveessä kasvatuksessa monia asioita saamatta.
    Tottahan kiltisti pyytävälle mielummin antaa,

    Sanomaa kannattaa hyvin pureskella ensin
    ettei mene nielaisemaan liian suurta annosta
    ja sentähden ahneuteensa tukehtuu?

    totta,että ahnaudellakin on valtansa jumalan nimessä tehtynä,jos seuraat naapurin menoa siinä on jo selvä merkki miten käytetään sitä häkäilemättömästi hyväksi..

    Äänestä

  • Yhdistäen asiakohdat kirjoitti:

    Usko tietenkin perustuu
    Uskomisen Jumalan sanaan ja Jeesuksen kautta
    tapahtuneeseen sovitukseen.

    Tietoa tarvitaan yhdistämään asiayhteys ja siinä ohjaa
    omiaan Pyhähenki.

    Ei siinä kohdassa selvitys ole niin,
    jotta maailmanloppu tulisi 100 vuoden sisällä.

    Ollen kiinostunut vanhastatestamentistä,
    vaikka jo laissa ymmärrämme uuden olevan jälkimmäinen ja se täyttää vanhempaa.

    Hyvään opetukseen otetaan vanhasta ja uudesta,
    mutta ei vanha ole uutta voimallisempi,
    eikä vanhaatietä pääse uuden sovitukseen.

    Uusi ei etene " Hammas hampaasta ja silmä silmästä "

    Mutta halusi on tietää Aabrahamin ja Saara sisaruksina.

    1.Moos 20.5 Ja hän onkin todella minun sisareni,
    isäni tytär, vaikkei olekkaan äitini tytär ...

    Aabrahamista Jumala kutsui Juutalais suvun.

    Se oli Jumalan aivoitus ja kutsumus. Siinä on puhdas
    suvun alku
    siihenaikaan sovelias, sillä tänään kun on paljon myöhäisempää
    sisarten yhdistymisen jälki haihtuu nopeasti.

    Vastatut eivät ole ympäripyöreitä?

    Jos Järjenvastaisuutta ei löydä mielettymyyksistä,
    vaan vetoaa luonnollisiin,
    Niin kyllä sekin sopii raamatuun ja ennalta kirjoitettuun .
    2.Tim.3.1-5
    Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja.
    Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita,kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,vanhemmilleen tottelettomia, kiittämättömiä,epähurskaita,
    rakkaudettomia, epähurskaita, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

    heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman....

    Sellainen ei olisi mikään ihme ja voisi monellatapaa ihmeestä kieltää,
    jos nimesi kirjoitettaisiin, niinkuin temppuna?
    Epäilit paljastusta jo jotta sen voi saada
    selville muutoinkin.

    Sana sanoo " Älä kiusaa Herraa sinun Jumaalaasi "

    Jos joku uskoo Jumalaaan, ei kai hän vaan käväise
    kirkossaan rukoilemassa eniten, kyllä se on jokapäiväistä
    ja jopa jokahetkistäkin
    vaikkei ulospäin näkyisikään.

    Mainitset " tosin jonkun kaupungin Jumala piti
    tuhota, mutta sekin on edelleen olemassa?
    Sodomon ja Gomoron ja ympärillä olevat kaupungit tuhosi
    niiden jumalottomuuden tähden, (vanhassatestamentissä) .
    ...Opetuslapset meinasivat tuhota kaupungin, mutta
    Jeesus suoranaisesti kielsi niin toimimasta opetuslapsiltaan.

    Jeesuksen hauta . Jeesushan nousi haudastaan ja Jumala ei tehnyt kivistä palvelukohdetta,
    että olisi säilyttänyt sen, vaan
    sitä kautta ohjasi uskomaan häneen ja palvomaan
    häntä joka on elävä ja voi antaa avun.

    Kiusaukset ovat lihalle lähellä.
    Lähellä Jumalaa elävä on ne voittava.

    Jos et ole kuullut yhtäkään Jumalan ihmettä ylitorniolla
    se liittyy viimeistenaikojen välinpitämöttömyyteen.

    Lue Evankeliumeja- uudesti .

    Elian piti syödä uudelleen , että jaksoi matkan...

    Sanaa tulee syödä jatkuvaisesti, jotta saa elävän otteen sanomasta.

    Paljosti on herra antanut tapahtua ihmeitään Ylitorniollakin.

    Mutta tarkista.. Pellossa asui ( ei taida asua nyt? )

    nainen
    joka menetti puhekykynsä aikuisenna ja eri lääkärit
    totesivat ettei enää pysty puhumaan suullaan.
    Siitä on tietenkin faktaa kansissa.
    Tämä nainen opetteli viittomakielen ja
    kuullessaan viittoi niille jotka olivat kuuroja
    - tulkaten sanomaa hengellisissä tilaisuuksissa.

    Kaksi vuotta noin ja toisesta maanpäällisestä
    seurakunnasta tuli hänen luokseen ihminen ja kysyi
    "Saanko rukoilla puolestasi, että saat puhekyvyn takaisin"
    Nainen suostui ja yllättyi, kun alkoi sanomaan puheentapaista ja niin Jumala paransi omansa.
    Olen jälkeen puhunut ja kysynyt tapahtuman kulun ,
    ja hän selvitti todistaen kaiken tapahtuneeksi ja
    Kiitti Jumalaa todistamisensakin jälkeen .

    Kysy Pellon uskovilta ja tämän naisen
    nimi on Lea Haapala .

    Tapahtumia on paljon ja ovat todella tapahtuneita Jumalaa kirkastaakseen.

    Jumala tekee ihmeitä ilman määrää.

    Se ei ole ykkösasia,
    vaan se, että nimi
    on taivaan kirjassa.

    Sitä nimi-ihmettä edellen odottaen. Pyytäisin edes yrittämään.

    "Ei siinä kohdassa selvitys ole niin,
    jotta maailmanloppu tulisi 100 vuoden sisällä."

    No mistäs nämä tekstit kertovat?

    * Matt. 24:3-35 "Ja kun hän istui Õljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki? ... Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus .. aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta .. ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat."
    * Mark. 13:30 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat."
    * Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu."
    * Ajoittain arvellaan Jeesuksen tarkoittaneen 'sukupolvella' jotakin ihmissukupolvea väljempää käsitettä. Tämä selitys ei silti ole yhteensopiva Jeesuksen ja profeettojen lausuntojen kanssa --
    * Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
    * Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
    * Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
    * Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
    * Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
    * Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

    Jumala ennusti Tyyroan kaupungin tuhoutuvan ja raunioituvan, pahoittelen epätarkkuuttani että jumala itse olisi sen tuhonnut. Voit tietysti todeta, että kaupungin vanhassa osassa on raunioita, mutta sepä ei liene mitenkään ihmeellistä, mutta kaupunki elää.

    Niin, eli siskopuolen saa ottaa, koska ei ole täyssisar. Aivoituspa hyvinkin, että jumala toisaalla tuomitsee tällaisen teon ja toisaala sallii. Todella puhdas on tuon suvun alku.

    Onko raamatussa kerrottu, että jumala ei säilytä sitä tarinoiden hautaa, mitä ei ole löydetty vai mistä niin päättelit?

    "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja.
    Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita,kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,vanhemmilleen tottelettomia, kiittämättömiä,epähurskaita,
    rakkaudettomia, epähurskaita, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä"

    Kautta aikainhan ihmiset ovat olleet tuollaisia, ei tuossa ole mitään uutta, johan muinaiset ristiretketkin vahvistavat osan noista.

    Onneksi minun ei ole vielä tarvinnut omia sanojani syödä.

    Miepä kerron kans ihmeen, Joulupukki toi meille viime jouluna lahjoja. Voit kysyä myös minun äidiltäni tapahtuiko näin, niin todella tapahtui ja se on joulupukin ihme se.

    Se että maailmassa tapahtuu asioita, eivät tarkoita sitä, että ne olisi minkään hengen aikaansaannoksia. Parantumisia tapahtuu ilman rukouksiakin ja kokonaan ilman kristinuskoakin. Ihminen voi herätä koomastakin ihan yks kaks vuosenkin jälkeen, ilman että sitä on kukaan rukoillut tai että kyseinen ihminen tulisi uskoon tämänkään jälkeen. Koomastakin voi herätä niin ateisti kuin sinun mielestäsi väärää jumalaa palvovat.

    Tietämättä Lean tapausta, niin millä tavalla hän menetti puhekykynsä, olisiko syynä jokin aivovamma tms? Jos suusta alkaa tulla jotain puheentapaista, niin se on mielestäni hieman eri asia kuin, että hän olisi puhunut heti täysin samantasoisesti kuin ennen puhekykynsä menettämistä.

    Oletkos kuullut koskaan esim. aivoverisuonen katkeamisesta ja sen jälkeisistä ongelmista? Aivojen rakenne on sellainen, että "katkenneet yhteydet" voivat rakentua uudestaan kuten mekin voimme jatkuvasti oppia uutta. Ja tätäkin tapahtuu koko ajan ilman rukoilua tai ihmeparantumista.

    Mistä mielestäsi kertoo elävä esimerkki. Alkuasukasheimo on elänyt eristyksissä jopa tuhansien vuosien ajan lukematta raamatun sanaa, tietämättä edes sellaisen olemassa olevasta jne, mutta kun jumalan "sanansaattajat" ovat saapuvat alueelle, niin alkuasukkaita on alkanut kuolemaan sairauksiin, joita heidän syntisissä yhteisössään ei ole koskaan edes ollut?

    Kunhan vaan kirjoitat, mutta voitkohan oikeasti ajatella
    noin kuin lähettämäsi "paketit" sisältävät?
    En tiedä?

    Haluutko vain oman nimesi esiin?
    Eihän siinä ole mitään ihmettä ( itsekkin tiedät se jo).

    Sitten sinä voit oikeasti sekoittaa kysymykset ja vastaukset!
    Sillä ei ne avaudu , niinkuin tuot esiin maalaisjärjellä.

    Huomaa ettei opetuslapset oikein tieneet mitä kysyäkkään,
    mutta kysymys on selvästi kolmijakeinen.
    Tulivat erikseen (kysyivät enempää).

    mutta
    1.Sano MEILLE Milloin se tapahtuu?
    2.Mikä on sinun tulemuksesi merkki?
    3.Mikä on maailmanlopun merkki?
    Ja jeesus vastaa enempään toisin järjestyksin ja
    myös enempään kuin kysyttiin.
    (Väliin laitat tulkintaa..ajoittain arvellaan..)

    Selkeästi
    Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, ettei kaikki ehdi kuolla
    ennen häneen paluutaan haudasta-
    luopumalla hänestä ja se sukupolvi on näkevä kaiken sen,
    että hän palaa kuninkaana- ( Näkivät hänet
    ja hän ilmestyi heille ( yli 500 ) . sitten
    uskoivat hänet siksi ja
    ymmärsivät mistä Jeesus oli heille puhunut)
    Nähden hänen elävän ylösnoustuaan kuolleesta,
    sillä hänhän söi heidän keskellään jälkeen haudan.
    Tuoltaosin kaikki edeltä kirjoitettu ja ennustettu tapahtui.
    Jeesushan sanoi "Minä sanon teille"-Opetuslapsilleen.
    Ja Jeesus puhuu erikseen kysymykseen mailmanlopusta.

    Miten sen voisi ymmärtää, jollei omi tietoa,
    että on lihallinen kuolema ja on
    hengellinen kuolema.

    Niinkuin Jeesus kertoo aijemmin uudestisyntymisestä
    ...joka ei synny uudesti, ylhäältä; se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa Evk.Joh. 3.3
    Ja uudestisyntyminen tuodaan esille Nikodeemuksella Johanneksen kolmannessa luvussa tarkasti.
    Eikä kysymys ole jälleensyntymisestä tms.
    vaan syntymistä uudelleen Taivasta ja silloin
    ei vanha pysty kapinoimaan vastaan.

    Käsitä tuo, niin voidaan selkeämmin kirkastaa sinulle tapahtuneet.

    Matteus 14:61-62 Kirjoitat kuin se lukisi raamatussa " Jeesus uhittelee papille.." ..heko :)

    Siinä täyttyvät myös ennalta kirjoitetut (vanhassatestamentissä) ennustukset
    Ja niin ylimmäinen pappikin joka repi kaapunsa
    joka oli tarkoin tehty Jumalan ohjeiden mukaan,
    ja ylimmäinen pappikin sen jälkeen huomasi-
    hän repaisi valtansa itseltään.
    ( Ehket ymmärrä-ymmärrän.)

    Tämä ylimmäinen pappikin (Kuului vanhaan liittoon)
    näki,
    niinkuin näki suurivaltainen sadapäämies
    Luuk.23:47
    Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui,
    kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi >>Totisesti, tämä oli vanhurskas mies>>.

    Äänestä

  • "hymyssäsi" on ti... kirjoitti:

    Joo kyllä minä nimeni tiedän, mutta tietääkö sinun jumalasi sen? Olisin vain halunnut nähdä sen ensimmäisen ihmeen, että sinäkin nimeni saisit tietoosi vahvasti uskovana. No voit ottaa yhteyttä suoraan minuun sähköpostilla, mikäli et halua nimeäni täällä julkaista. Helpotan vähän... osoitteen loppuosa on @gmail.com ja etunimen ja sukunimen välissä on piste. Jään odottamaan viestiäsi.

    Lottovoittoakin voisi rukoilla, mutta asiaa auttaa kummasti jos lottoaa ensin ja sittenhän kyse onkin taas ihan siitä sattumasta.

    Niin tässä pääsemme asian alkuun. Uskontojen opit ja tarinat ovat ympäripyöreitä ja vaativat "heräämistä" johonkin, joten niitä voidaan selittää miten halutaan niille jotka eivät niitä suostu väkisin nielemään.

    Kaikki on vain oletusta edelleenkin, koska todistusaineisto puuttuu. Jos joku väittää jotakin tapahtuneen, tulee se pitävästi todistaa. Kuka tahansa voi sepittää mitä tarinoita tahansa tai uskoa pyhään lentävään kahvipannuun, mutta kyllä siitä joitain todisteita tulisi olla, Muutakin kuin jonkun ylöskirjoittama teksti kaatonokasta uloslentävistä tulenlieskoista.

    Ap. 1:15 mukaan opetuslapsia oli vain n. 120 kpl, ei yli 500.

    Mistä tiedät, että on lihallinen kuolema ja hengellinen kuolema? Tietoisuuden voi kyllä menettää aivokuolemassa. Uskot vain siihen koska raamatussa puhutaan hengellisestiä kuolemasta? Mikset usko Koraanin tekstiin? Hyvin todennäköisesti uskoisit, jos olisit syntynyt esim. Iraniin ja kristinusko olisikin sinulle täyttä humpuukia ja kuolisit onnellisena Allahin sanojen pehmittämänä. Eikö se kerro, että ihminen on pahasti johdateltavissa täysin propagandan avulla vrt. natsit, Wincapita, mormonit, islam, itsemurhalahkot, pishing-sähköpostit, verkostomarkkinointi jne.

    Joo en käsitä miten voidaan syntyä vedestä ja hengestä, tietääkseni kaikki ovat täällä lihasta syntyneet, paitsi urbaanit legendat. Hetkonen, eli kasteessako tapahtuu syntyminen vedestä ja hengestä... jos näin on, niin jätetään se omaan arvoonsa...

    Tarkoitatko että vanhassa testamentissa on ennustuksia, jotka toteutuvat uudessa - miten en ole yhtään yllättynyt siitä. Enemmänkin yllättynyt siitä, että monista asioista on niin montaa eri poikkeavaa tarinaa samasta asiasta.

    Voisiko olla mahdollista, että minut on lähetetty taivaasta tänne maanpäälle ohjaamaan kansat hylkäämään turmeltunut kristinusko ja tekemään uuden alun? Minusta tämä voisi olla hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, sillä tuntemattomat ovat herran tiet. Harmi kun en voi sitä mitenkään todistaa, ainoastaan todistella sanoin, mutta miksi minua ei voisi uskoa?

    Kyllä ajattelen niin kuin olen kirjoittanut. Asiat ja tapahtumat ovat "maallisia" ja niillä on jokin tästä maailmasta oleva syy miksi mitäkin milloinkin tapahtuu. On olemassa syy ja seuraus, mutta emme me pysty lukemaan kenenkään ihmisen ajatuksenjuoksua, että miksi mitä milloinkin.

    Kun taas maanjäristyksiä voidaan ennustaa mittalaitteilla, kun niiden syykin tiedetään eikä sieltäkään ole paljastunut henkiä. Tiede on tosin kehittänyt jo laitteita, joita voidaan ohjata ajatuksella (eli sähköimpulsseilla, joita ajatuksemme ovat), eli koko ajan mennään lähemmäs sitä todellisuutta, että ajatuksia voidaan hyvinkin "lukea" tulevaisuudessa laitteiden avulla.

    ...aletaan soveltamaan asioita tarkistamatta?

    Mainitsemassasi tilaisuudessa puhutaan 120,
    mutta älä ruppee muuttamaan suurempaa lukua?
    Minä pitäydyn siinä mikä mainitsin
    on luvuksi präntätty = yli 500.

    Kun oletetaan "sattumanvaraista", silloin ei tarvitse
    lottailla voittaakseen päävoiton lotossa.

    Silloin ollaan kaavassa
    "maailmamme on syntynyt sattumalta".

    Kaste ei ole uudestisyntymistä ylhäältä.

    Et voi alkaa Jumalaksi.

    Sitten kirjoittelitkin hupiksesi :)

    1. Korinttolaiskirje 1:22
    Koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja
    kreikkalaiset etsivät viisautta.
    1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua
    Kristusta,
    joka on juutalaisille pahennus
    ja pakanoille hullutus, ....

    Eihän ole maaila 2000 vuoteen muuttunut.

    Äänestä

  • sitten mielivaltaa kirjoitti:

    Miksi 500 on parempi kuin 120. Molemmat on kirjoitettu.

    Koska emme voi vielä ymmärtää kaikkea maailman synnystä, emme voi myöskään väittää, että sen olisi myöskään mikään jumala tehnyt, kun tällä hetkellä jumala elää vain ihmisten mielikuvituksessa.

    Jos ei lottoa ja voittaa silti lottovoiton, se on luonnonlakien vastaista ja siten ihme.

    En minä ole jumalaksi alkanutkaan, jos viittaat siihen tehtävääni mitä olen mahdollisesti suorittamassa. Mielummin olen pienenpieni sanansaattaja kuin mielikuvitusta. Mikä tekee siitä epäuskottavan, mikset voi uskoa sanaani? Miten voit epäillä, ettenkö olisi jumalan määräämässä nimenomaisessa tehtävässä?

    Et myöskään avannut yhtään, että mitä tarkoittaa lihallinen/henkinen syntymä tai kuolema, kun en todella löytänyt/ymmärtänyt siihen vastausta ko. raamatun kohdasta. Ainoa mitä päättelin oli, että kaste voisi olla se vedestä ja hengestä syntyminen. Eikös se vesikin ole ihmisen siunaamaa vettä ja ajattelin että se olisi jokin syntymäriitti, kun en muuten ymmärrä mitä siinä kastautumisessakaan tapahtuu.. muuta kuin kastuu vedestä.

    Korinttolaiskirjeen kirjoittaja toteaa muutamaa lausetta aikaisemmin:

    4 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen
    15 niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.
    16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.

    Eli ei ole kastanut ketään muuta kuin Krispuksen ja Gaiuksen. Paitsi sitten vielä Stefanaankin perhekunnan, mutta sitten ei enää _tiedä_ olisiko kastanut muitakin. Ei kuullosta kovin vakuuttavalta.

    Et myöskään pohtinut sitä tosiasiaa, että ihmisten usko tulee sen mukaan mihin uskoon hänet opetetaan uskomaan ja se on aina se ainoa oikea uskonto. Ei ole järin helpoksi pelastumista kristillinen jumala tehnyt kun pelastuminen on kiinni siitä, että joku käy ensin kertomassa tämän 2000 vuotta vanhan tarinan. Paljon on ihmisiä joutunut ilmeisesti ihan muualle kuin sinne taivaaseen ja pelkästään sen takia, että ovat asuneet "kaikkitietävän jumalan" selän takana.

    120 ja 500 ovat eri asiayhteydessä.

    129 on luku jotka olivat silloin koolla siinä tilaisuudessa
    ja
    yli 500 on luku jotka näkivät ominsilmin Jeesuksen
    ylösnousemuksen jälkeen.

    Lihallinensyntymä on luonnollinen Jumalan säätämys.
    Ja hengellinen syntymä kerrotaan selkeästi Joh. kolmannessa luvussa.
    Vastaan voi ottaa vain jos tarjotaan-
    Joka ottaa vastaan Jumalalta pelastussanoman ja
    tahtoo elää uskoen totuteen
    hänelle annetaan taivaasta lahjana uudestisyntyminen,
    Jolloin voi nähdä Jumalan viisautta ja Jumalan
    vaikuttavan jokahetkisesti :)

    Ei ole pakkoa ( Jumala voisi pakollakin, muttei tehnyt meistä ropotteja ja voisi viedä
    ilosanomaa jakaen enkelten kautta, mutta
    antoi sen tehtävän ihmiselle ).
    Jos tahtoo syntyä ylhäältä
    voi nähdä!
    Mitä maailma ei pysty näkemään.

    Muttei maailma pysty poistamaan tapahtunutta
    se pystyy v a i n kieltämään
    ja hukkaamaan näköpaikkansa yksilöinä.

    Äänestä

Eli en ole todellakaan sen vakuuttuneempi uskosta ja sen todenperäisyydestä tämänkään keskustelun jälkeen. Kritiikkiin kun vastauksena on aina se kantava periaate, että Raamattu avautuu vain niille oikein, jotka ovat saavuttaneet jonkin ymmärtämisen asteen.

Puhumattakaan seuraavista tekijöistä:

Kristinusko on kopio ja yhdistelmäa eri välimeren ja lähi-idän uskontoja. Jo esim. Marduk loi maailman ja ihmiset tyhjästä. Sumerien jumala inanna kuoli keväällä kolmeksi päiväksi pelastaakseen Tammuzin ja luonnon. Sumerilaiset nauttivat tämän kunniaksi sitten elämän leipää ja elämän viiniä. Myös Mithra-kultissa on todella paljon samaa henkeä ja tapahtumia. Useat jumalhahmot ovat lisäksi syntyneet 25. joulukuuta ja muita yhdistäviä periaatteita ovat mm.

1. jumalan poika siitetään/syntyy ihmeellisellä tavalla
2. vapahtajan syntymä oli profeettojen ennustama
3. tähti-motiivi: uusi tähti näyttäytyi vapahtajan syntyessä
4. vierailu-motiivi: paimenet, enkelit tai viisaat miehet tulevat vierailemaan vapahtaja-lapsen luona
5. vaino-motiivi: hallitsijat tavoittelivat vapahtaja-lasta tappaakseen hänet
6. jumala ei ole stabiili, vaan jumalalla on kärsimysvaiheita ja jumala kuolee (myös positiivinen eskatologia: henkilökohtainen pelastus, ikuinen elämä jumaluuden kohtaloon riittien avulla vihkiytyneille ja paha ikuisuuskohtalo jumaluuden salaisuuksiin vihkiytymättömille)
7. tuonelaan astuminen, kuolleista nouseminen, joskus juuri kolmantena päivänä ja joissain tapauksissa taivaaseen kohoaminen kuoleman jälkeen

Risti on ollut käytössä jo aiemmissa uskonnoissa, joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Raamattu teoksena, johon täytyy sokeasti uskoa ilman kritiikkiä ja hyväksyä vain ristiriidat, koska sen uskonnolle merkittävimmistä tapahtumista ei ole mitään pitävää todistusaineistoa.

Jeesusta ei voi varmuudella pitää olleen olemassa, puhumattakaan jumalasta tai heidän ihmeteoistaan, jotka ovat luonnonlakien vastaisia. Raamattua kuin mitä tahansa teosta voi tulkita kokemuksen kautta, aina voi löytää merkin mikä mahdollisesti ottaa kantaa johonkin asiaan ja nähdä asioita myös ennustetun.

Jumalan todellisuuden vastaista maailmaluontikuvausta ei voi myöskään minusta selittää, että sen ajan ihmisille oli ymmärrettävämpää selittää esim. että maa oli litteä, jossa oli neljä kulmaa (tuettu jalaksilla) ja taivas pingotettu teltaksi sen päälle. Tähdet oli mm. kiinnitetty kanteen ja maailman lopussa ne putoaisivat maahan kuten taatelit myrskyllä. Mikä siitä tekee vaikeamman kuin, että olisi vain sanonut että maa on pallo ja tähdet ovat kaukaisia aurinkoja. Mutta tuolloin luultiin myös uskonnottomissa piireissä maan olevan litteä.

Ei ole todistettu myöskään minkään jumalan olemassaoloa tai edes viitteitä siitä. Tällä hetkellä ei ole olemassa todistettua ilmiötä, jonka voisi sanoa olevan tieteelle täysin tuntematon ja jolle ei olisi luonnonvoimien mukaista selitystä. Mikäli joku väittää jonkin sellaisen olemassaolon, mitä ei tunneta, mitä ei nähdä, mistä ei ole mitään todisteita pitää lähteä siitä että tallaisen olemassaolon väittäjällä on todistusvastuu.

Tutkimuksissa ei ole myöskään mitään näyttöä, että rukouksilla olisi mitään vaikutusta mihinkään muuhun kuin ihmisen omaan mieleen.

Sairashan saattaa toipua tai kuolla, vaikka parantumista olisi rukoiltu satojen ihmisten voimin. Jos sairas kuitenkin toipuu on se uskovien mielestä tietysti rukouksen ansiota, mutta luonnollisesti kuolemaa ei pistetä samaisen rukouksen piikkiin, vaan jumalan tahdoksi. Rukouksen voima on helppo näin "todistaa uskonnollisesti" kun vain uskoo myönteisen tapahtuman johtuneen siitä, negatiivista vaikutusta ei mainosteta kylläkään. Valitettavasti tieteellistä tarkastelua rukous ja sen vaikutus ei vain kestä.

Psyyke eli "ajatukset" vaikuttavat fyysiseen puoleen ihmisessä, eli "henki" ja ruumis ovat yhtä, eivätkä erillisiä asioita. Mikäli uskot lääkäriä, uskot lääkkeeseen tai operaatioon tai siihen, että television katselu parantaa ja teet sitä ahkerasti, niin toivut todennäköisesti paremmin/nopeammin kuin että et usko asiaan ollenkaan, mutta parantumista uskominen mihinkään ei kuitenkaan takaa vaan siihen on ihan luonnollisia vaikuttajia. Usko on sinänsä hyvä asia puhtaana asiaan uskomisena, eli jos uskot omiin kykyihisi pärjäät paremmin, jos uskot että toivut jostain sairaudesta niin sekin auttaa jne.

Tosin yhdessä kaksoissokkotutkimuksessa ryhmä, joka tiesi että heidän puolestaan rukoillaan sai enemmän komplikaatioita kuin rukouksista tietämättömät potilaat, koska he kärsivät "suorituspelosta". Kyseisen tutkimuksen rahoitti kristillinen säätiö http://www.ahjonline.com/article/PIIS0002870305006496/abstract?browse_volume=151&issue_key=TOC@@JOURNALSNOSUPP@YMHJ@0151@0004&issue_preview=no&select1=no&select1=no&vol=

Mikä minun mielestäni "kaupallisten" uskontojen takana sitten on...

Ajatuksena on ollut hallita kansoja hyvässä tai pahassa. Nykyisin yleensä lait hoitavat tuota tehtävää.

Uskonnoilla luodaan myös lohtua, toivoa siitä, että kuolema ei olisikaan vain kylmästi kuolema ja että elämällä olisi jokin suurempi "tarkoitus". Ihmettelen miksi olisi oltava jokin suurempi tarkoitus kun elämän voi tehdä muutenkin itselle mielekkääksi vaikka elämä joskus loppuukin.

Ihmisen aivokapasiteetti on sitä luokkaa, että ihminen voi käyttää mielikuvitustaan ja joillakin jopa unet ja todelllisuus saattavat seota. Eläimillä ei ole toistaiseksi todettu mitään uskontoon viittaavia ominaisuuksia tai rituaaleja.

Uskonto on myös syntymäriippuvaista, eli sitä uskontoa pidetään oikeana, johon opetetaan uskomaan ja voit kokea tämän uskonnon "herätyksen". Voit halutessasi kehittää myös oman uskontotarinan ja se on voi olla yhtä tosi kuin kilpailevatkin. Kun syötät sitä sanaa tarpeeksi valovoimaisesti on sinulla pian oma uskonlahko koossa, vaikka mikään tarinassa ei pitäisi paikkaansa. Jopa verkostomarkkintiyritykset käyttävät uskon psykologiaa hyväkseen heidän "herätys" tapahtumissa ja osahan hurahtaa siinä hurmoksessa.

Uhkaamalla ja painostamalla homma toimii vielä nopeammin, tosin nykyään siihen ei välttämättä ole niin hyvät mahdollisuudet... kiitos lakien, tieteen ja valveutuneiden ihmisten. Mikäli ymmärrät keskimääräistä paremmin ihmisen psyykettä, on sinulla paremmat avaimet nykiä oikeilla tavoilla ja seuraajat ovat pian kasassa.

Miksi vastustan "kaupallisia" uskontoja...

Minusta on väärin, että uskonnoilla jarrutetaan modernin yhteiskunnan moraalisia asioita vetoamalla kirjaan, jossa kerrotaan 2000 vuotta sitten annettuihin "lakeihin" ja näkemyksiin. Kristinusko on naulattu käytännössä satoja vuosia vanhan kirjan tekstiin, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka ihmisten todellisuus on muuttunut toiseksi mm. tieteen avaamana. Lait ovat muutettavissa, kun muutos katsotaan tarpeelliseksi ja tiede etenee jatkuvasti.

Kristinuskoakin elämää tekohengitetään venyttämällä tulkintaa ja antamalla periksi kysymyksissä nykyisen tietoisuuden vaatimalla tavalla.

Uskonnon tulisi olla myös jokaisen puhdas valinta, jonka voi tehdä esim. aikuisiällä, kun on saanut oman maailmankatsomuksen ja näkemyksen asioihin.

Kouluissa voitaisiin silti opettaa elämämänkatsomusoppia, jossa käsiteltäisiin myös uskontoja ja tasapuolisesti. Kenenkään ei pitäisi myöskään kuulua jonkin uskonnon jäseneksi ainoastaan vanhempien valitseman uskonnon mukaisesti. Lapsien aivopesu uskoon katteettomilla lupauksilla tai jumalalla peloittelulla on alhaista touhua.

Uskonnot eivät saisi olla myöskään mukana valtion toiminnassa, eivätkä valtion tukemia. Valtion ei pitäisi kerätä rahaa millekään uskonnolle verotuksen kautta, ellei kansalainen halua tukea jotain uskontoa verovarojensa kautta, eli se tulisi olla vapaaehtoista.

Kirkosta erotessahan suoraa kirkollisveroa ei enää peritä, mutta valtio kerää Suomessa rahaa kirkolle edelleen yhteisöveron muodossa. Eli esim. buddhalaisten pyörittämä ravintola maksaa kristilliselle kirkolle rahaa valtionverotuksessa.

Näkemykseni on, että ihminen loi jumalan ja uskonnon lohduksi ja pelotteeksi.

Lähteinä olen käyttänyt mm. sivustoja:

http://www.argumentti.fi/
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/
http://wikipedia.org/

Äänestä

Kiitokset opastuksesta .

Vastataan tuohon - Miksi en usko uskontoihin.
Ja tämä ei ole pajunköyttä, jos siltä maistuu..silloin on tapahtunut pienoinen luonnonvastainen ihmne :)

Niin, se on suurempaa höpöttelyä, että Raamattu avautuisi vain niille oikein, jotka ovat saavuttaneet jonkin ymmärtämisen.
Jumala voi puhua minkä tai kenen kautta tahtoo, oikeen usko on jokaisen saavutettavissa, mutta onhan selvää opillisissa asioissa, kun on saanut armon ottaa uskon Jeesuksen sovintotyön perustella vastaan, niin aikuiseksi uskossakin on kasvamista ja siinä toteuttamisessa täytyy olla kasvuvaiheita, sillä muutoin kukin puhuisi omaa ymmärtämistään,
eikä henkilön ulostuomaa voisi punnita raamatun sanalla. Puhuuko tuo omiaan vai onko Herramme sanoman mukaista.
Kasvua vaatii oppiakseen eroittamaan aiheet ja tuntemusta mistä tapahtumasta on kysymys milloinkin. Mutta ja toinenkin mutta, perustus ei ole tiedoissamme, vaan aidoimmasti Jeesuksessa ja uskomalla ja senkautta saamalla uudestisyntymisen ylhäältä, eikä siihen lahjaan riipu ollenkaan kouluttautuminen.

Sitten on luonnollista tehdä matkaa johonkin hengelliseen kotiin, jotta saa raamatun pitävää tieto-ravintoa jaksaakseen kulkea iloiten ja siunaten kaikkea oikeamielistä ja rukous, joka on puhetta Jumalan kanssa ( se ei ole yksinpuhelemista) . Kuuntelija on varmasti.

Sitten tutkitaan ristinpuuta!

Onko uskonnoissa ollut käytössä aikaisemmin, ennen Jeesusta Risti voiton sympoolina?

Jeesus ristiinnaulitessa ristejä oli kolme ja kaksi vanhan mallin mukaan toiminnassa ja yksi Sijaisuhrin ( Jeesuksen ) sijaisuhrina vuoksemme.
Risti oli häpeä kuolema, johon asetettiin suurimmat rikolliset senaikaisessa yhteiskunnassa.
Ristille pantu koki aina häpeällisen ja varman kuoleman, joskus jopa pitkään roikkuen ihmisten ilkuttavana.

Toinen ryöväreistä (tappomiehiä) uskoi Jeesuksen syyttömäksi ja Jumalan lähettämäksi- saaden viellä siinä armon ja pelastuksen.

Rististä ei aijemmin ole mitään uskonnoissa- häpeäpuusta muovannut voitonsanomaa.

Sanotaan sanassa jotensakkin näin (Kor.kirj.)
Koska ihminen ei oppinut viisaudenkautta,valmisti Jumala hulluudenkautta pelastuksen..
Eli ennen Jeesusta ristinsanoma ei ollut tietenkään minkään uskonnon ihanne.

Jossain ristinpuuta voidaan tuomitulle käyttää viellä tänäkin päivänä ja sen tarkoitus on silloin synkkä tuomio.

Muistoateria eli ehtoollinen on myös ainutkertainen siten että leipä muistuttaa Jeesuksen ruumiista ja viini verestä ja lisättävä on, jos opetetaan ehtoollisella saavan synnit anteeksi- aterian tarkoitus alkujaan muuttuu muistoateriasta ja synnit saa anteeksi tekemällä parannus, siis hylkäämällä paheellinen elämä ja muunmoinen vilpillisyys.

Ihmisenä uskovainen on aivan samanlainen kuin muutkin, mutta hän ei enää saata tehdä tietoisesti valhetta.

Kun epäillään onko Jeesus (Jumalan poika) ollutkaan koskaan, silloin meidät valtaa epäilys tieteellisestikkin..Onko nyt vuosi 2008, vai pitäisikö piirtää isompia lukuja eteen?
Ajanlasku Yleisen almanakan mukaan joka on käytössä kaikkialla- huolimatta siitä vaikka olisi omat vuosien laskutavat- Kansaivälisesti ajanlasku kun on Jälkeen Jeesuksen Kristuksen Syntymän,

Raamattuun ei pidäkkään sokeasti uskoa- Jeesushan nimeenomaan teki sokeista näkeviä.
Raamattukin todistaa jokaisen kohtansa kahdesti tai kolmesti ja siksi myös sanotaan Evankeliumin ilosanoman tarjoajia,,
Nuo on niitä Jumalan todistajia!

Tieteellisen tarkastuksen Jumalan voimien yli ihmisymmärryksen on varmuudella vankkoja todisteita (Senkin jonka aijemmin mainitsin, voinee tarkistaa kyseiseltä ihmiseltä)..Jos? epäilee, mutta se on vain yksi ja oleellisen tärkeä tapahtuma tälle Jumalan rakastamalle yksilöihmiselle.
Niitä tosin voi tarkistaa ja tarkistaa ja aina löytyy ihmeteltävää parantavan voiman koskettanutta.

..mutta iloitkaa siitä,
että teidän nimenne
ovat taivasten kirjoissa. Sanoi Jeesus.

Myös niitä Jumala rakastaa jotka kieltävät hänet tuntematta, koska eivät tunne Jumalan rakkautta.
Rakkaus on lähtöisin ensin jumalalta, että me voitaisiin häntä rakastaa.

Sellaisista taas sanotaan jotka ovat välinpitämättömiä..joo..joo..ihmisiä.
Koska et ole palava, etkä kylmä, vaan olet penseä,
olen minä oksentava sinut suustani ulos. (Tuo ajatuksena sanonnassa).
Siinä käytetään kieltä, joka on kuvannollista, mutta puhe on terävän-kirkasta totta.

Äänestä
  • Nykyinen ajanlasku ei ole alkanut vuonna 2008 vuotta sitten, vaan on uudempi juttu, eli vasta 1500 kristittyjen käyttöön ottama. Siitä on tullut nyt vain lähes yhteinen käytäntö lähinnä käytännön syistä ja nykyään fiksusti puhutaankin ajan laskun alusta, eikä kristuksen syntymästä.

    Edelleenkin mm. islaminuskoisissa valtioissa noudatetaan islamilaista kalenteria, joka ei todellakaan ole sama kuin meidän käyttämämme gregoriaaninen. Sama pätee edelleen muinaiseen kiinalaiseen kalenteriin, josta on merkintöjä yli 3000 vuoden takaa ja on edelleen käytössä Kiinassa gregoriaanisen rinnalla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajanlasku

    Koska nykyinen kalenteri on vakiintunut, niin minusta on järkevää säilyttää se käytännön syistä, vaikka vuosiluku voisi olla aivan erikin, sen mukaan minkä kalenterin mukaan sitä lasketaan.

    Johan se on moneen kertaan todettu, että jos osa raamatun tarinoista kerrotaan samassa kirjassa kahdesti ja jopa kolmesti, mutta kun kyse on vain samasta kirjasta eikä tapahtumia vahvisteta muissa aikakauden kirjoituksissa, niin todistusarvo on olematon. Puhumattakaan kun saman mahdollisen tapahtuman kertomus ei ole yhtenäinen vaan pahoin ristiriitaisiakin.

    Niin eli raamattu aukeaa vain niille, jotka ovat saaneet armon, eivätkä siis päässeet tietylle ymmärtämisen asteelle. Olisko tuo armo jotenkin todettavissa? Olisiko uudelleensyntyminen jotenkin mitattavissa, esim. aivosähkökäyrästä?

    Voisiko olla mahdollista, jos olisit syntynyt Iraniin islaminuskoiseen perheeseen, et uskoisi Jeesukseen? Jos olisit syntynyt Pohjois-Koreaan uskoisit, että kyyhkyset ovat itkeneet johtajan vuoksi?

    Äänestä

  • linkittäjä kirjoitti:

    Nykyinen ajanlasku ei ole alkanut vuonna 2008 vuotta sitten, vaan on uudempi juttu, eli vasta 1500 kristittyjen käyttöön ottama. Siitä on tullut nyt vain lähes yhteinen käytäntö lähinnä käytännön syistä ja nykyään fiksusti puhutaankin ajan laskun alusta, eikä kristuksen syntymästä.

    Edelleenkin mm. islaminuskoisissa valtioissa noudatetaan islamilaista kalenteria, joka ei todellakaan ole sama kuin meidän käyttämämme gregoriaaninen. Sama pätee edelleen muinaiseen kiinalaiseen kalenteriin, josta on merkintöjä yli 3000 vuoden takaa ja on edelleen käytössä Kiinassa gregoriaanisen rinnalla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajanlasku

    Koska nykyinen kalenteri on vakiintunut, niin minusta on järkevää säilyttää se käytännön syistä, vaikka vuosiluku voisi olla aivan erikin, sen mukaan minkä kalenterin mukaan sitä lasketaan.

    Johan se on moneen kertaan todettu, että jos osa raamatun tarinoista kerrotaan samassa kirjassa kahdesti ja jopa kolmesti, mutta kun kyse on vain samasta kirjasta eikä tapahtumia vahvisteta muissa aikakauden kirjoituksissa, niin todistusarvo on olematon. Puhumattakaan kun saman mahdollisen tapahtuman kertomus ei ole yhtenäinen vaan pahoin ristiriitaisiakin.

    Niin eli raamattu aukeaa vain niille, jotka ovat saaneet armon, eivätkä siis päässeet tietylle ymmärtämisen asteelle. Olisko tuo armo jotenkin todettavissa? Olisiko uudelleensyntyminen jotenkin mitattavissa, esim. aivosähkökäyrästä?

    Voisiko olla mahdollista, jos olisit syntynyt Iraniin islaminuskoiseen perheeseen, et uskoisi Jeesukseen? Jos olisit syntynyt Pohjois-Koreaan uskoisit, että kyyhkyset ovat itkeneet johtajan vuoksi?

    Myyttisen Jeesushahmon syntymähän ei ole edes tapahtunut vuonna 0. Tähtitaivaan tapahtumien mukaan myyttisen Jeesuksen syntymä on tapahtunut n. 4-7 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Myös Herodes on ollut elossa vielä kun Raamatun Jeesus syntyi ja kuoli vasta vuonna 4 eaa. Herodeksesta voi pitää todellisena hahmona, koska hänestä on merkintöjä muissakin lähteissä kuin Raamatussa.

    Äänestä

Seurataan tarkoin.
Lisäyskin sopii kuin ruuvi reikäänsä.

Lisäyksesi menee "Herodesta voi pitää todellisena hahmona, koska hänestä on merkintöjä muissakin lähteissä kuin Raamatussa" ja "Myös Herodes on ollut elossa vielä kun Raamatun Jeesus syntyi..."

Eräässä kohtaa kirjoitit siihenpäin...vaikka itse olisit valittu ( kirjoitit kai jumala),en tiä jne. Jotenkin sinne päin kuitenkin, en nyt tarkistanut-
Mutta, sanon oikeasti, sitä minäkin kyllä koen, että tulet vahvistumaan sanoman tuntemisessa!
Vaikka kiellät nyt, niin todella aika tuo esiin.
Valitulla tarkoitan Palvelemisen silmien avaamista.

Katso Raamattu ilmaisee, kun Jeesus syntyi,
vaikutti Herodes ja koettaessaan tappaa Jeesuksen
surmautti kaikki 2 vuotiaat ja sitä nuoremmat
Beetlehemistä ja sen ympäristöstä.

Viittauksena Wikipediiaan, koottavaan
tietosanatiedostoon, se ei suhtaudu Raamattuun
missään oikemielisesti, vaikka muutoin
tietolähteenä on moneksi.
Siellä viittauksessa erikseen mainitaan ettei
aurinko enää ole se aikamme "kello", mitä on
ajanlasku tarkkuudella muutettu, se on
silmänräpsäys..Räps
ja käytännössä ei mitään.

Raamattu ei ole kirja kirjojen joukossa, vaan siinä
on (sattumaltako)
66 koottua eri kirjoituksia-muistiinpanoja-kirjeitä.

Mitä aikaa nyt matkaamme?

Mielenkiintoisesti Danielin 7:23 loppuosassa on:
(kirjoitettu kuvannollisesti Profetiana)
........Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erillainen kuin kaikki muut valtakunnat.
Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.

7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä.
Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, Ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

Vaikkei ymmärtäisikään, tuokin kannattaa lukea muistitilaansa, eikä eksyä erinlaisiin selitysteoksiijn, sillä aika kertoo ajastamme.
Koska aikaisemmin olisi maata murjottu enemmän kaikkialla ja kaikellalailla rakennellen.

Jos olisikin ulkoisesti pölättävää aikaa, niin Herran omilla sisäisesti on rauha.
Jos en itsekkään havaitse tarkoittavan huomista, kuin tätäpäivää.

Äänestä
  • Voin luvata, että mitä enemmän olen ristinuskoon tutustunut, sitä vähemmän siihen olen sen tarinaan enää voinut uskoa. Ja kyllä, olen kastettu lapsena, rippikoulun käynyt ja kuulunut kirkkoon, mutta myös eronnut siitä.

    Vuorokausi rytmi ihmisellä pyörii auringon mukaan pääsääntöisesti, mutta aikaa niistä ei mitata kuten Wikipedian kirjoituskin sen toteaa, elämme atomiaikaa.

    Wikipediasta en ole Raamatun lainauksia ottanut, käyttänyt vain taustatietojen selvittämisessä ja tiedon hankinnassa.

    Eikö Kalevala ole myös koottu tarinakirja ja uskotko sinä siihen?

    Jos puhutaan raamatusta ja siitä ajasta, ei tuolloin ollut maailman laajuus edes tiedossa, joten kun siellä puhutaan pohjoisten kansoistakin, niin ne ovat käytännössä lähiseutua, eikä tarkoita esim. Pohjois-Eurooppaa. Silloin maailma oli "pieni" ja siellä pieni piiri pyöri.

    Äänestä

  • linkittäjä kirjoitti:

    Voin luvata, että mitä enemmän olen ristinuskoon tutustunut, sitä vähemmän siihen olen sen tarinaan enää voinut uskoa. Ja kyllä, olen kastettu lapsena, rippikoulun käynyt ja kuulunut kirkkoon, mutta myös eronnut siitä.

    Vuorokausi rytmi ihmisellä pyörii auringon mukaan pääsääntöisesti, mutta aikaa niistä ei mitata kuten Wikipedian kirjoituskin sen toteaa, elämme atomiaikaa.

    Wikipediasta en ole Raamatun lainauksia ottanut, käyttänyt vain taustatietojen selvittämisessä ja tiedon hankinnassa.

    Eikö Kalevala ole myös koottu tarinakirja ja uskotko sinä siihen?

    Jos puhutaan raamatusta ja siitä ajasta, ei tuolloin ollut maailman laajuus edes tiedossa, joten kun siellä puhutaan pohjoisten kansoistakin, niin ne ovat käytännössä lähiseutua, eikä tarkoita esim. Pohjois-Eurooppaa. Silloin maailma oli "pieni" ja siellä pieni piiri pyöri.

    Monin paikoin ja monin eri sanakääntein, niinkuin
    edellisestä viestistä luit.

    Voisiko esim. tämä tarkoittaa jossain maan kolkkaa?
    Alussa Jumala loi taivaan ja maan! ....
    Siinä käsitellään isompaa palaa.

    Kalevala teos ei edes lähde siitä , että olisi joskus ollut-
    En siis usko siihen niinkuin uskon
    maailmammeasioista puhuvaan Raamattuun :)

    (Hymy , tuollainen hymiöllä tarkoitan- ollaan iloisia kuit)

    Wikipedian viittauksiin puutinkin maininnassa.

    Minä tunnen ihmisiä ja niin se on minullakin,
    mitä enemmän luen, kuulen, kuuntelen, näen,
    tutkin jne...sitä varmempi olen, että itsessänsä
    kirjoituskin on kuolutta, mutta Henki tekee ne eläväksi.

    Se näkyvyys avaa paljon enemmän,kuin katselisi vanhaa lehtikuvaa
    tai verrattain katselisi nyky filmejä, ja
    vertaukseksi tuokin jää kuin puun siemen ja metsät.

    Tosin Faaraolle tarjottiin näköalapaikkaa ja
    paadu`tuutti..tuu..tuuu.....itsensä, ja ei ollut
    enää hyöhyksi tieto ja taito :( =surullista.

    Äänestä

  • "Kaikenmaan" kirjoitti:

    Jumala loi neliskanttisen maan, joka ilmeisesti "oli jaloilla tuettu" ja maassa oli neljä kulmaa, joita vartioivat enkelit. Pingotti taivaan kuten teltan, jonka luukuista vesisade tuli.... ymmärtääkseni siellä oli myös lumi ja raevarastot erikseen. En osaa valitettavasti sanoa tuon perusteella minkä kolkan jumala on luonut, mutta ei se ainakaan tämä planeetta ole.

    Moni muukin johtaja on kokenut kohtalonsa tällä maapallolla Faaraon lisäksi ja tulee edelleen kokemaan. Jospa Kalevalan kokoaja on kirjoittanut kirjan tietäen ja tajuten, että tarina ei voi olla totta, mutta tarinat ovat ihmisten kertomia ja joku on voinut niihin hyvinkin uskoa.

    Tietämättä tarkemmin johtuvatko Raamatun osien nimet, eli esim. Johanneksen evankeliumi siitä, että tarina on tällöin Johanneksen kertoma. Mikäli näin on, on mielestäni sisältöä ajateltava myös "sisäpiirin" laatimaksi.

    Rakkaan Pohjois-Koreankin virallinen uutistoimisto näyttävästi uutisoi Suuren Johtajan suurista teoista ja luonnonihmeistäkin, joita hänen ympärillään tapahtuu jo toisessa polvessa. Uskotko sinä, että ne asiat pitävät paikkansa?

    verraten hengelliseen toimintaan?
    Valtio Itä-Aasiassa Diktatuurinene hallinta.
    jumala siellä on liukkaissa sukissa, sillä
    "jumala" kuoli ja toinenkin aikanaan.

    En puhu Jumalasta.Puhun jumalista ja heitä riittää.

    Ajatella minkalaisiissa säännöissä joutuvat kansalaiset
    elämään ja kuitenkin sielläkin on
    Elävään Jumalaan uskovia, vaikka joutuvat elämään
    ns. maanalla.
    Myyrätkin levittäytyvät maanpinnan alla :)

    Maan neljä kulmaa ---- Länsi, pohjoinen, itä, etelä .
    Kuvannollisesti on puhuttava meille ihmisille
    Vesisateen, rakeiden ja mm. lumen varastotiloista,
    sillä tarkkaan toimimiseen vaatiikin jo monien
    ilmallistojen, ei sattuma asentoja säätöön.

    Jos kirjoitat mielipidettäsi- onko se sisäpiirin laatima?
    Raamatun kirjoitettua valvoi Jumala ja kootti
    kokoonsa koeteltavaksi ja opiksi Tunteaksemme häntä.

    Raamattu kertoo Jumalan panneen perustukset maalle ja kaikelle!
    Perustella saa tieteellisesti, miten ne suuniteltiin ja ankkuroitiin?

    Äänestä

  • Pohjois-koreaa kirjoitti:

    Törmäämme jatkuvasti siihen, että oletat vain jumalan olemassaolevan ja Raamatun kertomuksen totena, mutta et usko esim. Kalevalan tarinaan tai Koraaniin. Mikäli asuisit olosuhteissa, jossa sinulle tarjottaisiin yksi "totuus", niin uskoisit siihen yhteen totuuteen tai sitten voisit olla uskomatta.

    Voitko todistaa, ettei Kim Jong Il ole todella tehnyt näitä tekoja tai hän ympärillään ei olisi luonto käyttäytynyt oudosti? Minä kun taas näen selvän yhteyden henkilökulttiin, kuten Jeesuksenkin kans asia on.

    Myös paavi on henkilökultti ja hallitsee diktaruuristi Vatikaania ja on jopa uskonasioissa erehtymätön kun onhan hän jeesuksen sijainen, mutta onneksi menettänyt merkitystään kun kaikki eivät enää suostu nielemään mumbojumboa.

    Minusta uskonnoista tekee arveluttavan myös se tosiasia, että ihmiset on sotimalla pakotettu uskomaan Raamattuun kuin Koraaniinkin. Ilman näitä pakkokeinoja kristinuskolla ja islamilla ei olisi niin vahva asema, että pääsevät pesemään jopa lasten mielen.

    ..tietysti voi kaikkeakin, mutta on kuin kiinioleva
    auto joka sutittaa paikallaan .
    Parempi on tutkia ja sitten toimia eteenpäin.

    Kristinusko ? Ei sitä mitenkään ole tuotu ilmi
    että pitäisi sotimalla asein- viedä eteenpäin.
    Päin toisin,

    Kristinusko on kuitenkin ollut suoranaisessa
    vaikutuksessa kansan sivistäytymiseen, sillä
    siten suomessakin luku ja kirjoitusoppi sai
    tarvittavaa tulta alleen.

    Luetaanpa uudelleen kirjoituksiamme, miten asioissa sittenkin oletetaan?

    Itse olen puolestani tuonut esille varmaa
    tapahtuneista ja tapahtuvista.

    Olettamuksiin rakennetaan silloin, kun pyritään vakuuttamaan,
    että uskovaiset haluaavat asellisia sotia.
    Uudestatestamentistä ei löydy viittaustakaan
    siihen kannustavaa väitettä!

    Rakkaus, itsensähillitseminen, nöyryys, jne....
    Ei ole ajatuksena tappaa, kuin tervehdyttää.

    Äänestä

  • linkittäjä kirjoitti:

    Jumala loi neliskanttisen maan, joka ilmeisesti "oli jaloilla tuettu" ja maassa oli neljä kulmaa, joita vartioivat enkelit. Pingotti taivaan kuten teltan, jonka luukuista vesisade tuli.... ymmärtääkseni siellä oli myös lumi ja raevarastot erikseen. En osaa valitettavasti sanoa tuon perusteella minkä kolkan jumala on luonut, mutta ei se ainakaan tämä planeetta ole.

    Moni muukin johtaja on kokenut kohtalonsa tällä maapallolla Faaraon lisäksi ja tulee edelleen kokemaan. Jospa Kalevalan kokoaja on kirjoittanut kirjan tietäen ja tajuten, että tarina ei voi olla totta, mutta tarinat ovat ihmisten kertomia ja joku on voinut niihin hyvinkin uskoa.

    Tietämättä tarkemmin johtuvatko Raamatun osien nimet, eli esim. Johanneksen evankeliumi siitä, että tarina on tällöin Johanneksen kertoma. Mikäli näin on, on mielestäni sisältöä ajateltava myös "sisäpiirin" laatimaksi.

    Rakkaan Pohjois-Koreankin virallinen uutistoimisto näyttävästi uutisoi Suuren Johtajan suurista teoista ja luonnonihmeistäkin, joita hänen ympärillään tapahtuu jo toisessa polvessa. Uskotko sinä, että ne asiat pitävät paikkansa?

    tai uskovaiset pitää omia lapsiaan eriarvoisessa asemassa kodin sisällä,vaikka joku lapsista ei usko tähän hömpötykseen,eikö pitäis olla tasavertaisia kaikki,toisia tuetaan ja yhdelle lapsista ei anneta mitään tukea,siihenkö tämä uskonto perustuu että ollan muitten ihmisten yläpuolella jotka ei ole uskovaisia.Tiedän tapuksen täällä naapurikunnassa,vai onko se vaan rahan takia sellaista kun on seurakunnan työntekijä,että pitää näytellä uskovaa vaikka ei sitä todellisuudessa ole elämässä!!

    Äänestä

  • voi kommentoida kirjoitti:

    ..tietysti voi kaikkeakin, mutta on kuin kiinioleva
    auto joka sutittaa paikallaan .
    Parempi on tutkia ja sitten toimia eteenpäin.

    Kristinusko ? Ei sitä mitenkään ole tuotu ilmi
    että pitäisi sotimalla asein- viedä eteenpäin.
    Päin toisin,

    Kristinusko on kuitenkin ollut suoranaisessa
    vaikutuksessa kansan sivistäytymiseen, sillä
    siten suomessakin luku ja kirjoitusoppi sai
    tarvittavaa tulta alleen.

    Luetaanpa uudelleen kirjoituksiamme, miten asioissa sittenkin oletetaan?

    Itse olen puolestani tuonut esille varmaa
    tapahtuneista ja tapahtuvista.

    Olettamuksiin rakennetaan silloin, kun pyritään vakuuttamaan,
    että uskovaiset haluaavat asellisia sotia.
    Uudestatestamentistä ei löydy viittaustakaan
    siihen kannustavaa väitettä!

    Rakkaus, itsensähillitseminen, nöyryys, jne....
    Ei ole ajatuksena tappaa, kuin tervehdyttää.

    Eihän sitä ehkä ole mitenkään tuotukaan ilmi, että sitä niin pitäisi levittää, enkä minäkään ole sitä väittänyt, mutta kun käytäntö on ollut vähän eri. Ei ole kovin myötämielisesti valloittajat kohdelleet "vääräuskoisia" ja elinehtona on ollut kääntyä "oikean" jumalan puoleen, ei siinä ole vaihtoehtoja tarjottu.

    Itse olet tuonut esille varmaa tapahtumista, miten sinä olet pystynyt asian varmistamaan?

    Siitä kannattaisi lyödä nyt pitävät "varmuudentodisteet" pöytään, niin maailma voisi kokea mullistuksen, eikä kenenkään enää tarvitsisi epäillä tarinan uskottavuutta.

    On kristinusko varmasti saanut myös positiivisia vaikutuksia aikaan, mutta ilman kristinuskoakin on lukemaan ja kirjoittamaan opittu. Kristinusko on myös kehitystä jarruttanut osaltaan, että sekin asia täytyy muistaa.

    Osoitahan paikka missä en ole ollut varma asiasta
    jota tunut esiin.
    Jopa henkilön osoittanut ja tarkista sen varmuus!

    Kun puhut millalailla uskontoa olisi tuotu väkipakolla.
    Olen varma siinäkin ettei Raamattu kehoita
    sellaiseen toimintaan ( Uusitestamentti, joka on
    parempi liitto kuin vanha, muttemme toimintaan
    sovella vanhaa, kuin Hengellä sotatanterilla ja
    hengellisesti.
    Siis se ei ole Evankeliumin mukaista ilosanomaa pelastukseen.
    Mutta taistelumieli esimerkeissä
    on o´rait.) Toivotaan ettet jungita sentähden,
    vaan mennään eteenpäin.

    Toistan, jotta tarkista "varmuustodiste"
    se on esimerkkinä ajassamme,
    eikä selityksiä...se on voinut tapahtua niin ettää...
    Höpöti..miten se voi varmempi olla todisteena?

    Sitten mielenkiinolla funtsailisin tuota, että kuin varmana olet sellaista mieltä,
    jotta Kristinusko on ollut kehityksen jarruna..
    no mielenkiinnosta selvitä, vaikkei se Raamattuamme kumoaa, mutta selkeytä.

    Äänestä

  • kristinuskon kirjoitti:

    tai uskovaiset pitää omia lapsiaan eriarvoisessa asemassa kodin sisällä,vaikka joku lapsista ei usko tähän hömpötykseen,eikö pitäis olla tasavertaisia kaikki,toisia tuetaan ja yhdelle lapsista ei anneta mitään tukea,siihenkö tämä uskonto perustuu että ollan muitten ihmisten yläpuolella jotka ei ole uskovaisia.Tiedän tapuksen täällä naapurikunnassa,vai onko se vaan rahan takia sellaista kun on seurakunnan työntekijä,että pitää näytellä uskovaa vaikka ei sitä todellisuudessa ole elämässä!!

    Niin toimi, niinkuin uskot uskovaisen elämän olevan.
    Ole esimerkkinä naapurillesi ja näytä vaikka niin,
    kuinka osaan toimia oikein ilman turvaa Jumalaan.

    "yläpuolella toisia"? Toimitaanko Jumalakielteisesti toisin?

    Yksittäistapaukset on parasta selvittää naapurusten kesken.

    En pysty lähtemään tuomimaan häntä enkä sinua.

    Heitin vaan, jotta ei kaikki ystävätkään pidä sellaisesta
    joka tietää toisten asioista ja levittää,
    kuin syksynlehtipuu lehtensä kaikkialle,
    minne sitten tuuleekaan.

    Jokupäivä lentävät jonkun toisen luottoihmisen
    perheasiat?

    Se on niin helppoa syyttää ja hakea vikoja toisista,
    mutta entä kun joutuu omistaan kantamaan vastuun?

    Kuulostaa toiselta, kuitenkin hunteerellen huomaa
    Rakkaus...se kertoisi jotain auttavan hyvää :)

    Uskovatkin ovat tavallisia ihmisiä ihmisinä.
    Erehdytään ja tehdään parannusta virhearvioinnistaan.

    Siinä on enemmän, jotta Jumalaan uskovainen
    Jeesuksen sovitustyöhön uskoen antaa
    turvan, rauhan, toivon kauemmaksi,
    johon maailmanantama toivottaminen ei riitä.
    Maailmallinen jää vain sanoihin ja
    Jumalan oman sanat ovat Jumalalle suosiollisia
    ja häneen luottavainen ei tarvitse puhua omiaan
    kaunokilisyyttään.

    Äänestä

  • Poskilihakset :) kirjoitti:

    Osoitahan paikka missä en ole ollut varma asiasta
    jota tunut esiin.
    Jopa henkilön osoittanut ja tarkista sen varmuus!

    Kun puhut millalailla uskontoa olisi tuotu väkipakolla.
    Olen varma siinäkin ettei Raamattu kehoita
    sellaiseen toimintaan ( Uusitestamentti, joka on
    parempi liitto kuin vanha, muttemme toimintaan
    sovella vanhaa, kuin Hengellä sotatanterilla ja
    hengellisesti.
    Siis se ei ole Evankeliumin mukaista ilosanomaa pelastukseen.
    Mutta taistelumieli esimerkeissä
    on o´rait.) Toivotaan ettet jungita sentähden,
    vaan mennään eteenpäin.

    Toistan, jotta tarkista "varmuustodiste"
    se on esimerkkinä ajassamme,
    eikä selityksiä...se on voinut tapahtua niin ettää...
    Höpöti..miten se voi varmempi olla todisteena?

    Sitten mielenkiinolla funtsailisin tuota, että kuin varmana olet sellaista mieltä,
    jotta Kristinusko on ollut kehityksen jarruna..
    no mielenkiinnosta selvitä, vaikkei se Raamattuamme kumoaa, mutta selkeytä.

    On pieni ero siinä asiassa, että sinä uskot jonkin asian olevan tosi, kuin että se todistettavasti olisi tosi, eli et ole mitään muuta todistanut kuin että sinä uskot tarinaan. Ja minkä henkilön olet osoittanut, Leanko? No muistatkos mitä minä siihen vastasin?

    Miksi uusi testamentti on parempi kuin vanha, onko se Raamatussa sanottu?

    Varmuustodiste on vihreitten miesten mukana lentävässä lautasessa, sanon minä. Miten pitävä todiste voi olla ajassa ja miten sen paikkansa pitävyys tarkistetaan ja voin väittää että asiasta voi todella olla pitävämpikin todiste kuin hölynpölyaikahöpötys.

    Otetaan nyt vaikka yksi esimerkki kristinuskon jarrusta, tasa-arvo. Kirkko on jarruttanut esim. tasa-arvoa ja pyrkii jarruttamaan edelleen.

    Tosin Islamkaan ei pistä yhtään paremmaksi. Uskonnot kun ovat olleet ja ovat osittain vieläkin keino hallita ja jopa alistaa ihan yleisesti, ei se ole pelkästään kristinuskon tekosia.

    Jumala ei kaatso henkilöön - On mies tai nainen = Samanarvoinen.

    Sitten kun jarrut viheltää tasaarvossa
    Kristinuskossa
    ollaankin sellaisessa joka on sopivaa
    näihinaikoihin,
    muttei perheen järjestyksessä ollut aijemmin
    sellaisia ongelmia, kuin kasvava yksinhuoltajuus
    (en ole yksinhuoltajia vastaan) . Aikaisemman
    järjestyksen mukaan se pysyi vähempi ongelmitta
    oikeissa suhteissa, Järjestys suomessakin on ollut
    kansakuntamme hyvyydeksi.
    Oli lukuisampia perheiden koot ja kotona oli
    monin taloin joitain kotieläimiä..oli
    huolehdittavana kämpän lämmitykset lisäksi ja oli
    vesien noudot ym.ym.ym.
    Sellainen järjestys ei ehjässä perheessä ollut
    tasaarvokysymys niinkuin tämänpäiväisellä
    järjestyksellä on.
    Sanottaisiinko suomessa viisikymmentä-satakin
    vuotta aijemmin.
    Silloin mielestäni järjestys rakentui perheen
    parhaaksi.
    Nykyisin ongelmaa on ja on tuonnut muuttuessaan
    (yhteiskunta)
    tuhannesti lisäongelmia.
    Jarrua on käytettävä, kun
    liiansuurilla nopeuksilla mennään kauaksi tieltä
    ja avunhuudot eivät kantaudu enää tielle.
    Joissa äidin kotityöt olivat välttämättömiä ja
    isä (mies) oli,
    noutaen leipää kodin ulkopuolelta.

    Tänään systeeminä on useissa hallinnallisissa tehtävissä,
    jollet kannata tasaarvoa- loppuvat äänestäjät
    ja se on luonnollista tätäpäivää.

    Ruumiinrakenne on moniin töihin myös toisenlainen.

    Ajattele sataa miestä ompelemassa vaatteita ja sataa naista lapioimassa tarvittavaa kanavaa.

    Kyllä se on ensin tarkistettava yksi pyytämänsä todistus ja sitten annetaan toinen ja kolmas jne..

    Äänestä

  • Sellaisen löysit :) kirjoitti:

    Ai, että minun pitäisi Lean tapaus tutkia tieteellisesti, valitettavasti minun pitää tunnustaa, että minulle ei ole siihen osaamista eikä mahdollisuutta. Toivoisin, että alan tuntevat lääketieteen tutkijat saisivat kuulla tästä tapauksesta ja voisivat sitten kertoa kantansa.

    Kuten kerroin, että sen verran tiedän, että on luonnollista, että ihminen toipuu erilaisista sairauksista ja jopa aivot oppivat asioita uudestaan kun rakentavat uusia "yhteyksiä" jatkuvasti myös erilaisten aivovammojenkin jälkeen. Ei siihen rukousta tarvita, eikä sillä ole siihen mitään vaikutustakaan.

    Nyt on vain sattunut niin onnellisesti ajoitus, että kun joku on rukoiltu niin on suusta puheen tapaista tullut eka kerran, mutta sieltä se olisi tullut ilman sitä rukoustakin. Ymmärsin, että hän olisi ollut eri lahkosta, eli eikö toisen lahkon jäsenet olleet rukoilleet hänen puolesta?

    Kun on tapauksia jolloin rukous ei ole tehonnut, niin eipä siitä paljoa ääntä pidetä... ja tohdin epäillä, että niitä hukkaan menneitä rukouksia on pojat paljon ja enemmän kuin toteutuneita. Olen odotellut sitä viestiäsi sähköpostiini, joka todistaisi totuutta.

    Onko yksinhuoltajuus naisten aiheuttama ongelma? Tulisiko naisen esim. sietää miestä vain pitääkseen kulissin yllä? Muutos ihmisoikeuksiin tulee yleensä tarpeesta ja ihmisarvon kunnioittamisesta.

    Kristinuskoakin on johdettu kirkoista keskusjohtoisesti ja miesten johtamana iät ja ajat, pienen sisäpiirin päätöksillä. Nyt onneksi ihmisillä on valta päättää siitä kuka heidän asiaansa ajaa ja mitä asioita tulee ajaa moraalin mukaisesti. Huomio! Ihmisillä on ollut moraali jo ennen kristinuskoa.

    Raamatussa naisen ominaisuuksista on kyllä väheksyviäkin lausuntoja, joten miksi toisessa kohdassa sanoataan että ovat tasa-arvoisia ja miten se ei ole edes kirkon toiminnassa näkynyt? Täytyy ihmetellä miksi naiset on pidetty pois kirkon johtotehtävistä, vaikka eivät olisi kyenneet edes saamaankaan lapsia ja siten olisivat voineet olla vaikka johtotehtävissä. Eihän kaikki miehetkään ole vain ojia kaivaneet. Historia tuntee harvoja naisjohtajia ja kirkon johtohahmoissa naista ei ole tainnut olla. Tosin on huhuttu yhden paavin olleen oikeasti nainen, mutta asia on kiistanalainen.

    Kyllä ne naisetkin pystyvät ojaa kaivamaan ja miehet ompelemaan, en näe siinä mitään outoa. Naiset pystyvät tekevät fyysisesti myös hyvin raskaita työtehtäviä ja ovat niitä myös tehneet. Osaavat sotiakin siinä missä miehetkin ja ovat tehneet sitä jo ennen ajanlaskun alkua. Heitetään ne vanhat Johanneksen näkemykset naisen asemasta roskiin vain suosiolla.

    yksipuolisen näkökannan.
    Vaikka tiedetään kuinka helposti tänään
    tieteellisesti :)
    voi kertoa toiselle toisen nimen, ei tarvitse olla edes
    "salapoliisi", että "toinen" kertoo tietävänsä
    kuka on kyseessä.

    Miten sitten sellaisen ottaisi vastaan ihme-paljastuksena?

    Se törröttää kuin hiirenloukku.
    Sellaisen kannattaa ohittaa haistelematta.

    Hyvää sunnuntaipäivää.

    Äänestä

  • selkeästi vain kirjoitti:

    No koska et sitä sähköpostia minulle lähetä, koska se olisi arvattavaissa, niin voitko vaikka kertoa minkä merkkinen polkupyörä minulla on tai jotain muuta vähäpätöistä mutta yksilöivää, jonka voisit rukouksella saada tietoon. Voithan kertoa jotain sellaista mikä minut todella yllättää.

    Yliluonnollista odotellessa...

    Äänestä

  • no kerro jotain muuta kirjoitti:

    No koska et sitä sähköpostia minulle lähetä, koska se olisi arvattavaissa, niin voitko vaikka kertoa minkä merkkinen polkupyörä minulla on tai jotain muuta vähäpätöistä mutta yksilöivää, jonka voisit rukouksella saada tietoon. Voithan kertoa jotain sellaista mikä minut todella yllättää.

    Yliluonnollista odotellessa...

    Sinusta saa vaikutuksen kiltilliseen luonteeseesi :)

    Äänestä

  • yllättääkö kirjoitti:

    Sinusta saa vaikutuksen kiltilliseen luonteeseesi :)

    mutta se ei yllätä, koska tiedän itse olevani myös kiltti, välillä liiankin kanssa.

    Odotan sellaista tietoa mikä minut oikeasti yllättää, jotain kongreettista, jota ei voi päätellä kirjoituksistani.

    Äänestä

no ei ole jeesusta eikä jumalaa eikä kyllä saatanaakaan

Äänestä
  • Joo satujen legendoja ne on ja kuvaavat kaikki ihmismielen hyvyyttä, kieroutta, vallanhimoa ja pahuutta. Se pahuus ikävä kyllä on se voimakkaampi puoli ihmisessä sukupuolivietin jälkeen.

    Äänestä

uskonto on lähellä todellisuutta jehovan usko vai kristin usko,onko heillä sama jumala vai kummallakin oma jumala??

Äänestä
  • on ainoa oikea uskon oppi,jos jumalaa kutsuttiin jahveksi silloin aikoinaan,en tiä onko tosi

    Äänestä

  • elmeri! kirjoitti:

    on ainoa oikea uskon oppi,jos jumalaa kutsuttiin jahveksi silloin aikoinaan,en tiä onko tosi

    tuota väitettä että jumlan oikea nimi on jahve ja jumala meille tulkattuna,onkohan jehovalaisia ollut silloin vielä olemassakaan

    Äänestä

  • tukevat kirjoitti:

    tuota väitettä että jumlan oikea nimi on jahve ja jumala meille tulkattuna,onkohan jehovalaisia ollut silloin vielä olemassakaan

    Käsitteli samaasuuntaa nuo kolme edellistä.
    Jehovan todistjien toiminta käynistynyt 1870
    luvulla ja perustaja syntynyt 1852..
    Totta on jotta Jehovakin on käännös Jumalasta ja
    on suomessakin Jahve .....toimintaa erikseen.
    Sitä ei ole tarve kieltämiseen, sillä se
    juutalaisuudessa tarkoittaa Jumalaa.

    Sinäänsä on kylläkin sama perustetaanko yksittäinen
    seurakunta vaikka tänään, kun seurattaisiin
    pelastavan Jumalan sanomaa ja uskotaan hänen
    tekevän tänäänkin samoja ihmeellisyyksiä,
    jotka ylittävät ihmiskyvyn käsityskset.

    Erinlaisia "koteja" on totta-vie paljon-
    ihan liijaksi asti.

    Opillisissa kysymyksissä on syy määriin,että
    korostetaan jotain
    tiettyä asiakohtaa ja taas perustetaan,
    ja sekin oppi muotoutuu omakseen, niin jälleen
    joku "nero" jatkaa jne.

    Sitten paljon tunkee rinnalle jotka pohjautuvat
    Kristinuskoon ja selkeästi imaudutaan ihmisviisauteen
    pois puhtaasta opista.

    Jumalan omat tuovat esiin hedelmänsä, niinkuin
    Jeesuskin selkeytti ja eivät toimi sillatavalla
    ihmisiä palvellen, jossa korostuu ihminen/set suureksi ja
    unhoitetaan ketä palvellaan.
    Sellaisenaan kaikki opit ovat voimattomia.

    Jos nyt kuuluu vaikkapa Luterilaisuuteen tai
    Vapaaseurakuntaan tai Metodismiin tai
    Helluntalaisuuteen tai Pelastusarmejaan tai ....
    Ne ovat hengellisiä koteja ja niiden perustus
    lepää Kristuksessa.
    Sellaiset yksittäiset jäsenet jotka taas etsivät
    ja löytävät virheitä kanssamatkaajistaan -
    ovat eksyneet toimiessaan rakkaudensanomaa vastaan.

    Ei edistä Evankeliumia, eikä sellaista yksittäistä
    oikeassaolevaa joka yrittää tuhota eri suuntia.
    Jos niiden perus on oikea.

    Nykyisin on viellä leviäämässä oppia,
    ettei pidä kuulua mihinkään, vaan kaikki uskovat
    kuuluvat esim. Ylitornionseurakuntaan?

    Käytännöllisyys unhoittunut..missä kokoonnutaan
    ja miten hoidetaan järjestys ( Järjestys on
    Jumalan tuntemuksessa ), miten talous hoidetaan
    ynnä kaikki joka pitää lampaat turvassa susilta :)

    Jumala kyllä palkitsee ne, jotka totuudessa
    palvelevat ja noudattavat hänen tahtoansa,
    sillä se tahto perustuu olelliseen ankkuriin.

    Jos ankkurit eivät pidä laivaa oikeassa paikassaan,
    silloin edessä on lumps!

    Äänestä

  • totuutta tietäen kirjoitti:

    Orjalaivan ankkurit toivoisi todella pettävän ja orjat voisivat omin voimin pelastua rannalle.

    Äänestä

jumalan sais nykyaikana toimiin oikein tässä kylmässä maailmassa vai kapinoiko hän vastaan,maanjärjistyksillä ja hurjilla myrsky ilmoilla ja muilla konstein että ihminen saa itsensä tuhottua tältä pallolta,tuntuu että maailman loppu tulee,kiinassakin kuoli muutama ihminen,ajatelkaa jos siellä olisi ollut ydinvoimaloita järjestys alueella niin siinä olisi mennyt koko aasia,vai eikö ne ole ihmisiä siellä mantereella jumalan mielestä?

Äänestä
  • vääräuskoiset saavat tuta!

    Äänestä

  • Maalaisjärjelläkin ymmärtää Jeesuksen sanomaa, vaan mennäänpä
    tässä väliin niin ettei Pyhä Henki avaa kuin hänen omilleen,
    ja saa omaan järkeilyynsä nojata kaksin käsin, että koko painollaan :)
    Niin pysyykö lanka matkansa suorassa- koskematta maahan -
    kymmeneksi jaotellun sanoman seuraamisessa.
    (Jotta osaisi itsenäisesti selvittää sanomaa).

    Koskettaen kysymystä ,ja otetaan Matteus 24. 4-14.

    4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
    5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: `Minä olen Kristus´, ja he eksyttävät monta.
    6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy.
    Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
    7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
    ja nälänhätää ja maanjärjestyksiä tulee monin paikoin.
    8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
    9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen
    vihattavaksi minun nimeni tähden.
    10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja antavat toisensa alttiiksi
    ja vihaavat toinen toistaan.
    11. Ja monta väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
    12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
    13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
    14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa,
    todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

    On kirjoitettu uskoville, mutta ymmärtämisen voi avata Jumalan Pyhä Henki.
    Sanoma on rakkaudellinen ja vastaa kysymykseen totuudella.
    Jos et käsittäisi, niin älä syytä Jumalaa.
    Sillä ei sinun ole mitään pelättävää ollessasi turvaten häneen.

    Jos syytät Jumalaa..."Miksei hän..." ni,iin sinulla on sopimaton avain.

    Pienemissäkin asioissa= Jollet noudata puhelimesi puk koodia, niin vaikka omistat sen
    ei sinulla ole mahdollisuutta avata puhelintasi,
    et voi ottaa vastaan edes puheluita, sillä
    yhteytesi on poikki, vaikkakin olisit maksanut laskusi.
    Ja jos et ymmärtänyt puhelimesta?
    Niin jos sinulla on polkupyörälläsi tarve lähteä liukkaasti,
    mutta avain kädessäsi ja käytössäsi ei ole oikea,
    se voi sopia, vain hammas tikuksi (pyörääsi:)

    Puhetta on voimallisesti vaikuttavasta pelastussanomasta,
    vaikka puhunkin "maalaiskielellä".

    Äänestä

  • Maalaisjärjelle kirjoitti:

    Maalaisjärjelläkin ymmärtää Jeesuksen sanomaa, vaan mennäänpä

    jumala antoi loitsun että häneen nimeensä voi vihata ihminen toinen toistaan,vai elääkö se joka uskoo häneen pyhällä hengellä ettei tarvi tämän yhteiskunnan eduilla pärjätä,ihmettelen vaan että eläisköhän pitkään jos herran huomaan alkais elää,miksi sitten jumalan työtä tekevät taistelevat keskenään työpaikoillakin nykyään,kyttäävät toisiaan mitä kukin tekee vaikka heillä on oma työsarkansa siellä ja tekis senkään kunnolla,eikä tehdä mikä ei kuulu työilmapiiriin.Eihän känny ole jumala,vaikka hallitsee,lähes kaikkea täällä!!!

    Äänestä

  • elmeri.. kirjoitti:

    turhaan vaivaat päätäsi mitä jumala on sanonut, kun sitä jumalaa ei edes ole. On vain tarukirja n. 2000 vuoden takaa, jolla edelleen onnistutaan pelottelemaan reppanoita.

    Äänestä

  • Maalaisjärjelle kirjoitti:

    Maalaisjärjelläkin ymmärtää Jeesuksen sanomaa, vaan mennäänpä
    tässä väliin niin ettei Pyhä Henki avaa kuin hänen omilleen,
    ja saa omaan järkeilyynsä nojata kaksin käsin, että koko painollaan :)
    Niin pysyykö lanka matkansa suorassa- koskematta maahan -
    kymmeneksi jaotellun sanoman seuraamisessa.
    (Jotta osaisi itsenäisesti selvittää sanomaa).

    Koskettaen kysymystä ,ja otetaan Matteus 24. 4-14.

    4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
    5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: `Minä olen Kristus´, ja he eksyttävät monta.
    6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy.
    Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
    7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
    ja nälänhätää ja maanjärjestyksiä tulee monin paikoin.
    8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
    9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen
    vihattavaksi minun nimeni tähden.
    10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja antavat toisensa alttiiksi
    ja vihaavat toinen toistaan.
    11. Ja monta väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
    12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
    13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
    14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa,
    todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

    On kirjoitettu uskoville, mutta ymmärtämisen voi avata Jumalan Pyhä Henki.
    Sanoma on rakkaudellinen ja vastaa kysymykseen totuudella.
    Jos et käsittäisi, niin älä syytä Jumalaa.
    Sillä ei sinun ole mitään pelättävää ollessasi turvaten häneen.

    Jos syytät Jumalaa..."Miksei hän..." ni,iin sinulla on sopimaton avain.

    Pienemissäkin asioissa= Jollet noudata puhelimesi puk koodia, niin vaikka omistat sen
    ei sinulla ole mahdollisuutta avata puhelintasi,
    et voi ottaa vastaan edes puheluita, sillä
    yhteytesi on poikki, vaikkakin olisit maksanut laskusi.
    Ja jos et ymmärtänyt puhelimesta?
    Niin jos sinulla on polkupyörälläsi tarve lähteä liukkaasti,
    mutta avain kädessäsi ja käytössäsi ei ole oikea,
    se voi sopia, vain hammas tikuksi (pyörääsi:)

    Puhetta on voimallisesti vaikuttavasta pelastussanomasta,
    vaikka puhunkin "maalaiskielellä".

    maalaisjärjellähän sen kirjan uskottavuus on jo nollassa, jos todella uskoo oikeasti taikureiden sahaavan ihmisen kahtia, niin sitten se on raamattukin totta.

    Joo ei pelkoa maailmanlopusta :D

    Koskaan ei tule tilannetta, että kaikille kansoille saataisiin evankeliumi saarnattua, ei todella koskaan!

    Äänestä

  • loppua ei tule kirjoitti:

    Joo ei pelkoa maailmanlopusta :D

    14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa,
    todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

    Koskaan ei tule tilannetta, että kaikille kansoille saataisiin evankeliumi saarnattua, ei todella koskaan!

    se on satua koko kristinusko kun sitä ei voi todistaa,ajtteleppa sitä kun parikymmentä vuotta sitten uskoteltiin ihmisille että on löydetty 3miljoonaa vuotta vanha hiihtosuksi ja se on vielä jossain museossa,olen nähnyt suksen ja epäilen ettei taida olla sataa vuotta vanhempi se,seku uskotellaan asioilla,mikä ei ole tosi eikä pystytä todistaan sitä niinkuin kristin uskonnon alkutaivalta,ei ole mitään näyttöä annettavana,mutta harhaan johtavaa tietoa on,muttei näyttöä,niinkuin tuolla suksella!!!!!!

    Äänestä

  • elmeri kirjoitti:

    Siinä edessä vain kymmenen jaetta ja oli kiinni kuin vuori päällä.
    Jumalan ottamalle omalle se on kuin tuulen aukaisema postilaatikko
    ja se on vain ottaa.

    Sattuiko eilen huomiota uutisissa "ruotsalaisissa apteekeissa".
    Siinä on kysymys luonnottomista himoista
    ja ihmiset tahtovat, niinkuin Lootin aikana-
    himoissaan ja olivat sokaistuneet,
    sen vuoksi Sodomo ja Gomoro hävitettiin.

    Raamattumme kertoo ihmisten himon kasvavan samoihin mittoihin.
    Luonnoton kasvaessa tarkoittaa RäJäHtÄvÄnSä niinkuin yli mahdollisuuden puhallettu ilmapallo!
    Poks! .. ja siitä iloa antavasta pallosta on jäljellä enää repalaiset palat..
    Luonnollisuus tyäyttää tarpeemme.

    Jos esim. lehtipuu, jonka aika on nyt-
    Pantaisiin luonnonvastaisesti kasvamaan talvella,
    se ei käsittäisi ja se kuolisi.
    Et ei kuollut voi käsittää , se huitoo tuulessa ja luulee elävänsä täysillä :)

    Äänestä

  • Avautunut 5 edelliseen kirjoitti:

    Raamattuhan suhtautuu seksuaalisuuteen kuin ruttoon, mutta raamatussahan julala siittääkin neitseellisesti ilman hikeä ja eritteitä. Just!

    Seksuaalisuus kun sattuu kuulumaan ihmisen elämään siinä missä syöminen ja nukkuminenkin, ei se pitäisi olla sellainen peikko. Kyllä siitä asiastakin pitää nautti hyvällä omallatunnolla, ei se ole muilta pois.

    Äänestä

  • himoista kirjoitti:

    pienessä purkissa.
    "Menkää ja täyttäkää maa".
    Ja kehoitetaan ottamaan kukin oman puolisonsa.

    Himoa ruokkien "lihavimmaksi possuksi", eikä milloinkaaan ole tarpeeksi?
    Ei siinä tarvi ihmetellä vastakkaisten sukupuolien
    ihmissuhteiden röksähtämista.

    Se mikä on luonnollista = On luonnollista.

    Osoitahan paikka raamatusta "suhtaudutaan kuin ruttoon"?

    Valheen siivet ovat, ettei niillä pysy ilmassa :)

    Nautinnot vie monissa ylikäyttäen järjen ja
    ottaaa nautiskelijansa vangiksi ja vaikka
    kasvaakin kierosti- ei kelpaa pullon korkiksi.

    Monesti sanotaan miten Raamattussa kerrotaan joku asia
    ja se on eräänlainen oma vastustavainen uskonsa,
    joka ei tiedä, mutta vastaa?

    Äänestä

  • tietosi on kuin, kirjoitti:

    Niin, raamattu kieltää esiaviollisen seksin, eikä bi- ja homoseksuaaleilla ole luvallista seksielämää, vaikka se on aivan luonnollista.

    Nimenomaan kaikki muu seksuaalisuus on kiellettyä paitsi avioliitossa olevien, joten aika rajoittava näkemys raamatussa on. Ja auta armias, jos morsian on väittänyt vielä olevansa neitsyt ja paljastuu ettei olekaan, niin silloinhan nainen kivitetään. Jumalalle neitsyys on tuiki tärkeä asia kun ei itse siittäessään edes neitsyyttä vie.

    Transeksuaalien asemaan raamattu sen sijaan ei ota kantaa, mikä on erikoista.

    Mikäli "menkää ja täyttäkää maa on käsky", niin saako seksiä harrastaa, vaikka pariskunta ei saisikaan lapsia? Kielletystä suhteesta syntyneet lapsethan eivät kuulu sitten herran kansaan myöskään, että synti heille, eikä myöskään kivekset menettäneet miehet.

    Paavihan on edelleen ehkäisyä vastaan ja näin kirkon vanhakantaiset periaatteet sairastuttavat ihmisiä jatkuvasti sukupuolitauteihin.

    Oletko sinulla vaatteita, jotka on valmistettu kahdesta eri materiaalista, se on syntiä pukea päälleen kahdesta eri langasta valmistettuja vaatteita. Ei kuitenkaan ihan kivityksellä rangaistava, valitettavasti.

    Ja joka ei elä noiden sääntöjen mukaan on kirottu, amen!

    Äänestä

  • myös aivan totta kirjoitti:

    kohdallaan.

    Kyse oli Luonnollisesta tarpeesta ja rutoon yhdistämisestä.

    Ei ole kuin yhteiskunnan taipumista ja siitä tulostunut
    lisääntyvät raiskaukset.

    Kouluissakin jaettu kondomeja, jotta "menkää ja harjoitelkaa"?

    Kun siihen on kasvava nautintojen suunta
    ei ihmetteleminen auta, kun nuorissakin kasvatetaan äärirajoille ja padot murtuu.

    Se ei myöhemmässä yhteiselämässä ole suuntana
    kasvattamaan luottamusta puolisoonsa.

    Teknisesti osataan, mutta pysyyvyys viattomuuteen on poissa.

    Parannuksen tehneellä on uusi elämä!

    Esiaviooliseen seksiin opastaminen on siis luonnotonta ja
    etenee vietteleviin nautintoelämyksiin, niinkuin
    se olisi elämämme keskipisteenä.

    Homo ja lesposeksi on luonnotonta jyystämistä.
    Lihallinen himo samaansukupuoleen- kannattaa
    mainita toiseenkinkertaan, on luonotonta.
    Se kun on nautintoihin (ja luonnottomaan)
    suoraan verrallonen muihin kahlehtiviin nautintojen ja
    ei elämä ole keskipisteenä nautinnoissa ?

    Kasvava ongelma jossa tulee paljastumaan
    hulluuteen, halujen huumaantumisiin.

    Sitten sekoittuu raamatun sanoma ja aloitetaan
    murhanhimoisesta kivityksestä ja kaivetaan ullakolta
    välivaatteita, vaikka kesä on tuloillaan?

    Siis mennään viisauteen, josta ihminen ei oppinut!

    Me elämme aikaa uudentestamenttisen mukaan.

    Jos joku on tehnyt testamenttinsa ja tekee siihen korjauksensa,
    niin silloin on se jälkimmäinen testamentin tekijän tahto.

    Jeesus pelasti armahtaen kivittämistä odottaavaa naista
    ja kun muut joutuivat poistumaan-
    Kertoi naiselle ettei enää sellaista harjoittaisi,
    sillä silloin ei ole enää pelastusta.

    Saako seksiä harjoitella vaikkei saisikaan lapsia-
    kysytään?
    No sehän on parisuhteessa luonnollista ja missä se
    mielestäsi kielettäisiin?

    Mies on naistaan varteen ja nainen miestään varten :)

    Mutta liitto ei lepää tunteen ja himon hartioilla,
    vaan kestävämmällä pohjalla!

    Yksittäisiä tapauksia ei kannata yleistää.

    Taas yleistyviä hullutuksissa kannattaisi
    harjoituttaa pidättäväisyyteen.

    Olihan myös tuostakin ei maailmanloppua tule , niinkuin
    raamattu tuo julki jo paljon aikaa ennen käsitystä.
    Ja myös tiede selostaa loppua auringolle, jätteiden
    ylikypsyyden nautintoihin :)
    ja monien perustarpeiden loppumisiin.
    Kasvien suoja aineetkin ovat myrkkyä.
    Kyllä maailmamme aikanaan loppuu.

    Johdonmukaisuus on hämärtynyt ja ihmisiä hallitsee himot?

    Äänestä

  • Tietotaito ollut kirjoitti:

    Lisääntyneet raiskaukset, mistä päättelit, että ne ovat lisääntyneet?

    Vai että kondomit jaetaan harjoittelumielessä, enpä ole moista ennen kuullut! Kyllä se parempi, että ne kortsut on valmiina kun osa kumminkin harjottelee, niin parempi harjoitella varman päälle.

    Ei kait kukaan ole ohjaamassakaan esiaviolliseen seksiin, mutta ei se nyt pitäisi olla tuomittavaakaan. Eivät kaikki tarvitse avioliittoa pitääkseen parisuhdetta yllä. Ei se avioliitto pelasta mitään suhdetta, kyllä se lähtee ihan jostain muusta kuin siitä että käydää pokkaamassa kirkossa.

    Mutta tämä oli kyllä kaiken huippu, että lesbo- ja homojen seksi on jyystämistä :D. Mistähän moinen käsitys on tullut? Muistahan myös, että lesboilla ja homoilla on myös usein parisuhde siinä "jyystämisen" lomassa. Huh huh, millä vuosituhannella sinä hurskastelija elätkään? :D Se siitä lähimmäisen rakkaudesta.

    Ai onko raamatussa kerrottu, että vanha testamentti on sitten höpönlöpöä? Eikös ne ole jumalan juttelemia juttuja, missäs ne kumotaan?

    Joo se on totta, että maailmamme loppuu ainakin tällä maapallolla, kun auringosta tulee punainen jättiläinen n. 5 miljardin vuoden päästä. Vielä ehtii muutaman vuoden elämä jatkua ainakin sen osalta. Nauttikaa.

    Äänestä

  • hahhaa lissää kirjoitti:

    kuutosta tai kasia:)
    Erinlaisista "tälleistä"- sanotaan kun laitetaan tarvittavat mitat kohdalleen.

    Raiskauksien lisääntyminen aikaisemmasta on
    "pääteltävissä" uutisista.
    Tietoko ei ole saavuttanut?

    Rakkaus aidosti ei katso hylkäävästi yksilö ihmistä,
    mutta olemmehan puhuneet saastaisuudesta,
    eikä nimetty ketään.

    Tekotavoilla tavoitellaan hyväksyntää ja samalla se
    kehoittaa toisia touhuun mukaan...olihan lisssää totta ja ikävää.

    Monin teoin fiilaillan ihmisiä silmään
    (ja sanonnalla ei ole tekemistä viilan ja
    ihmis silmän kanssa kongreettisesti :)

    Kyllä se tulee myös huume kouluun ja kun osa kuitenkin
    käyttää, niin opetellaan oikeaa pistämistä
    että neulojen käsittelyä jne.

    Siitä leveys levenee sallimuksiin ja
    jopa oli tökätty neulalla toista kaulaan
    toivolla sanoen tuntemattomalle
    "saisitpa tartunnan" (Lähde = Lehdestä)-tarkennetaan tarvittaessa).

    Avioliitto kyllä on suhteen ylläpitämiseksi pelastavaa,
    jolle jompikumpi lipeää nykyiseen mailmanmenoon ja
    nousevaan kurssin römähykseen.

    ..älä silmä pieni katso mitä vain,
    älä korva pieni etsi mitä vain,
    älä käsi pieni koske mihin vain...

    Lasten laulussa,
    joka sopii myös aikuistuville,
    ja ei ole kielletty ihan aikuisiltakaan :)

    Mitä siitä?
    Että Raamattu on tuonnut esiin hyvän ja pahan,
    jotta osaisimme valintaa tehdä.

    Ihmisen sepittämänä olisi esillä vain hyvä,
    mutta Jumalan viisus on nähnyt edeltä
    ihmisen heikkouden ja ihminen kääntelee,
    kuin suoran kastelu vesiletkun mutkille ja taas
    ihmeissään..miksei se vesi kulje?

    Kun pitäisi muotoutuen muuttua aina nykyiseen ajan menoon
    ja jos ei pidäkkään sokaistuvaa kiirettä,
    siinä juoksiat ohimennessään helposti hihkasevat..
    "Nyt on keksitty jo koneita, ettei tarvitse kävellä menneessä" ja Joka pysyttäytyy raamatun sanoman
    selkeydessä
    huomaa kävellessään " voi..voi..tuokin "kone"
    kiirehti johonkin?

    Tuntuuko jotta onpa hurskautta,
    kun sanon, että
    "Tänään" moni haluaa helppoa ja laiskaa elämää
    ja tavoittelee sitä. Panee viimeiset rahansa
    moniin peleihin ja odottaa uskoen...
    Minä voitan..minä voitan..minä voooiiitannn !!!
    Jatkaen siitä taas unelmiaan ja
    moni näyttää ei kiitosta
    tarjottuun unelmien toteutumisiin ja huolehtimaan
    kestävämpänä vierellä olevia.

    Äänestä

  • on eri asia sahata kirjoitti:

    Raiskaukset tuskin ovat lisääntyneet, mutta niitä uutisoidaan näkyvämmin ja raiskatut uskaltavat tehdä nykyään asiasta myös rikosilmoituksen. Johan raamatussakin sanotaan, että sotareissulta voi ottaa vetävän näköisen lyylin, joka saa kuukauden itkeä vanhemmista eroamistaan ja sitten sen saa maata.

    Eiköhän me pidetä joku raja siinä, että mitä asioita opetetaan, mutta se on kyllä saivartelua, että huumeiden käyttäjille ei esim. myydä puhtaita neuloja kaikista apteekeista, ihan kuin narkkarit jättäisivät piikin ottamatta vaikka sillä likaisella.

    Se on karu totuus, että osa nuorista kokeilee seksiä oli sitä kondomia tai ei ja minusta nyt on pienempi paha, että se kondomi ja sen käyttö on tiedossa ennen sitä.

    Mielenkiintoinen tutkimustulos tähän väliin:

    The Barna Research Group, 1999
    Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.

    Voisitko vastata kysymyksiini hieman selvemmin, koska en ota raamatullisista kielikuvista selvää, eli onko vanha testamentti todettu uudessa huonommaksi tai höpönlöpöksi?

    Mistä olet saanut kuvan lesbojen ja homojen "jyystöstä"?

    Äänestä

  • fiksuva kirjoitti:

    unhoittaa!

    Raamatussa vanhaatestamenttiä ei ole hylätty, koska kaiken lain ja käskyt Jeesus täytti.
    Hän täytti viisuden kaikkinensa
    jota yksikään ihminen ei ennen häntä täyttänyt
    koko maailman puolesta sijaisuhrina,
    Sen voi ottaa vastaan tai hyljätä- Kumpi mielyttää?
    Vastuun kantaa hylkäystapauksissa hylkääjä itse.

    Siten että kaivaa sieltä (vanhaltapuolelta)
    mitä lukijan mielestä uskovaisen pitäisi saavuttaa
    tai tehdä noudattaen juutalaisten sääntöjä
    on turhuutta ottamista turhuudesta,
    sillä Jeesus uhrautui puolestamme.

    Sitä ei ole hyljätty, ja siellä on paljon otettavaa.
    Mutta mitään ryöstöjuttusi tapaiset eivät
    sovellu rakkauteen.

    Rakkaus monin tavoin yritetään punoa tarkoittamaan
    muuta kuin vilpitöntä rakkautta!

    Vanhassatestamentillisellä puolelta on otettavissa siis
    paljon opiksi ja
    - sellainen ikäväpuoli-
    jotka eivät ota vastaan tarjottua ilosanomaa.
    Tulevat kyllä seuraamaan kaikenlaista
    tapahtumaa joka ennalata on ilmi annettu.
    Hylkääjälle sanoma pysyy lukossa!

    Ahaa..tuo "jyystääminen" kaipaat selvennystä.
    Se on käännös sanasta - Luonnonvastaisuus.
    Kun samaa sukupuolta olevat suutelevat,
    se on jyystäämistä.
    Tiedän suuteluilla olevan eri tarkoituksia,
    mutta tässä puhumme selvästi saman sukupuolen
    keskenäisestä olemisesta, kuin luonnolliset parit.

    Ei tuo voi olla vaikeatajuista ymmärtää?

    Kun himoja ruokitaan kaikista "tuuteista",
    älä ihmettele, kun mielettömyys on lisääntynyt.

    Joka tosissaan on sitä mieltään,
    etteivät kaikenlaiset rikokset ole lisääntyneet
    katsoo naivisti, ehkä viattomin silmin,
    muttei ymmärtämättömyydessään osaa jo
    itysessään tulkita aikaa!

    Joka uudesti syntyy ylhäältä!
    Suurella todennäköisyydellä harva on joukko,
    joka uskasltaa nähtyään enää luopua näkemästään.

    Onko Kymmenen käskyä hylätty? Ei ole!
    Kuka ne voi täyttää? Jeesus täytti puolestamme!

    Se ei tarkoita sitten, että meillä on villi vapaus,

    Meillä on järjestyksen mukainen rauhantäyttämä vapaus.

    Näethän sitä läheltäsikin!

    Äänestä

  • voidaan reippaasti kirjoitti:

    Höpönlöpöä että jeesus kerää potin vanhasta, raamatun ristiriitaisuudesta napataan ne mitkä kohdat joilla kulloinkin voi ajaa jotain tiettyä asiaa. Kun aika ajaa ohi, niin sitten voipi unohtaa kun eihän sitä pidä ottaa kirjaimellisesti, kun taas toisaalta otetaan. Käsittämätöntä kaksinaismoralismia!

    Joo ryöstöjutut ei sovellu rakkauteen, mutta minkäs teet kun raamatussa on lupa moiseen käyttäytymiseen. Ei se raamatun jumalakaan kovin armollinen ollut kun jonkun yksittäisen ihmisen tapia välillä tapatti kansoja...

    Ei kahden naisen tai miehen välisessä rakkaudessa ole mitään luonnotonta, se on täysin luonnollista. Sitä minun on vaikeaa käsittää mikä siitä tekee luonnotonta, toisin kuin vetten päällä kävely tai pilvellä ratsastaminen, jotka ovat luonnotonta. Joo ja älä ymmärrä, että jos se olisi luonnollista niin miksi kaikki eivät ole sitten esim. biseksuaaleja. Eiväthän kaikki tykkää blondeistakaan.

    Uutiset tekevät myös helposti tepposen, että rikokset ovat lisääntyneet, kun niistä uutisoidaan jopa ympäri maapalloa.

    Mitä minun pitäis nähdä läheltäni mikä ei ole luonnollista ja toimi ilman raamattuakin?!

    Äänestä

  • mitä bullshittiä kirjoitti:

    Paljon asioita on mitä ei voi käsittää.
    Varsinkaan kun ennakkoasenne on kuin
    "Talvella uikkarisillaan ja kesällä turkissa"?

    Mistä tahansa ja ei väliä, kunhan vain vastaväiteet.

    Ei se sinäänsä haittaa, kun eitunne Jumalan
    kaikkivoimaisuutta ei pysty hahmottamaan todellisuutta.

    Seuraamalla aikaa ja etsimällä totuutta asioissa
    silloin kyllä jo "luonnollisesti" tulee ymmärtämään.
    Tai ei ymmärrä milloinkaan, kun on oma jumalansa.

    Ja jumalia on paljon.
    Myös jumaloidaan, vaikkei ole kysymys Jumalasta.
    Silläkin tarkoitetaan täydellisempään korostamista.

    Ei ole vaikea uskoa Jeesuksen tehneen ihmetekoja
    yli ihmisen ymmärtää,
    sillä samoinniitä tehdään tänäänkin hänen nimessään.

    Usko ja pelastus ei perustu ihmeisiin.
    Perustus on asetettuna Jeesus.
    Ilman perustusta ei voi taas rakentaa.

    Äänestä

  • Tietenkin on kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin voin rakentaa elämäni ilman jotain ehkä muinoin elänyttä jeesusta ja niin voi moni muukin ihminen ja vieläpä onnellisen.

    Äänestä

  • elämän rakentaja kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin voin rakentaa elämäni ilman jotain ehkä muinoin elänyttä jeesusta ja niin voi moni muukin ihminen ja vieläpä onnellisen.

    Sillä tulevaisuudessa päivät tulevat, jolloin esiin astuvat ajat- siitä puhutusta "pedonmerkistä"!
    Nyt jo voidaan seurata kännykänomavaa
    missä liikkuukin ja Raamattuun ennalta on kirjoitettu
    Miten se saa "merkin" ottamaan niin pienet kuin suuretkin.
    Ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä.

    En selvitä nyt tarkemmin,
    mutta enää se ei niin tunnu mahdottomalta,
    kuin parikymmentävuotta aijemmin.

    Sellainen on jo (esimuodoin) käytössä muutamin
    tunnistettavuus järjestyksien kokeiluna.

    Se ei ole Jumalan merkki
    vaikka hän on sen edeltänähnyt.

    Äänestä

  • jos omistat sen kirjoitti:

    uuuu, salaliittoteorioita :)

    Äänestä

  • vikaa, mutta näkee minkälainen herrasi on ja taas,
    jos puututtaisiin silmien näkemiseen-
    Olisi hyväksesi ensitilassa käydä optikolla.

    Äänestä

  • kans yksi teoria jeesuksesta,kuka pystyy todistaan tuonkin teoria oikeaksi että jeesus on kuvassa,saattaa olla eläinkunnan jeesus ehkä,mutta eihän niitä pysty todistaan että oliko jeesus ihminen alunperin kun luonnon eläimet ei osaa puhua ihmisille??

    Äänestä

  • elmeri kirjoitti:

    kans yksi teoria jeesuksesta,kuka pystyy todistaan tuonkin teoria oikeaksi että jeesus on kuvassa,saattaa olla eläinkunnan jeesus ehkä,mutta eihän niitä pysty todistaan että oliko jeesus ihminen alunperin kun luonnon eläimet ei osaa puhua ihmisille??

    kiinni jumalastaan ja jumalia kyllä riittää.
    Siinä on se kirjoittajan oma mielikuva jumalastaan.

    Jumalana on oikeasti yksi!

    Ajatuksia kun levittää näkösälle ja ajattelee niitä
    joiden mielestä luonnottomuus muodossaan
    mies miehenparina ja nainen naisenparina, jotka eivät ole luotuja toisilleen-
    ovat kuin soutuveneen airot, mutta samallapuolella.
    Silti kannattajia löytyy?

    Sitten viellä kun se on toisten ja nuorempien opettamista
    himon valtaan ja himoissaan,
    kun ihmiset himoitsevat..sanotaan .. tilaisuus tekee varkaan.
    Siis luvattoman lailliseksi.

    Viellä ajatusta tuohon, että nuorten
    pitää kokeilla sukupuolisuhteita,
    että tietäisi mihin on suuntauduttava
    ja on jo suuntautunut.

    Entä kun tiiraamma suhteita lähempää.
    Silloin jokainen joka kannattaa nuorten kokeilemaan
    on isä,äiti tai muu sukulainen, siinä suosii
    omaa lastansa tai huolettavaansa tai muutoin likeistään
    ottamaan nautinnoista eri kumppaneiden kanssa kaikkea
    irti sillä elämä on lyhyt? sanotaan?

    Tässäkohtaa ei enää ihmettele Raamatun sanaan kirjoitetun,
    kuinka lapset käyvät vanhemmilleen, vanhemmat lapsilleen,
    sisarukset toisiaan ja puolisot omiaan vastaan
    antaen toisensa alttiiksi ja syytöksin
    välittämättä syyttämisensä seurauksia.

    Himon valtakunta ja se hallitsijana on
    kunta josta kannattee muuttaa pois-
    ynnä jättää sellainen kunkku.

    Mutta jos on jo vanki?
    Siitä on mahdollisuus selviintyä ja ei silti
    menetä mitään arvokasta.

    Tie on selkeä ja kantava, että sen "liikennemerkit" löytää Raamatustamme.

    Sanassa kehoitetaan järkiintymään,
    eikä elämään niinkuin huomista ei tulisikaan.

    Äänestä

  • kyllähän siinä on selvä jeesushahmo, onhan se jeesus nähty käärinliinassakin. Kuvan animaatiokin auttaa hahmottamaan, jos on näössä vikaa...

    Äänestä

  • kuvassa kirjoitti:

    kyllähän siinä on selvä jeesushahmo, onhan se jeesus nähty käärinliinassakin. Kuvan animaatiokin auttaa hahmottamaan, jos on näössä vikaa...

    Jos tunnustat sen kerran olevan tunnistettavissa.
    Itse kyllä tuntee jumalansa ja Jumalan.

    Äänestä

  • sen tiedät kirjoitti:

    Jos tunnustat sen kerran olevan tunnistettavissa.
    Itse kyllä tuntee jumalansa ja Jumalan.

    ai jeesusko on jumala, eikös jumala ole jeesuksen isä? No sanotaan sitten niin, että tuossa on ilmestynyt taiteen jeesushahmo. Syntisellä pitkällä tukalla varustettuna.

    Äänestä

  • jeesusjumala kirjoitti:

    ai jeesusko on jumala, eikös jumala ole jeesuksen isä? No sanotaan sitten niin, että tuossa on ilmestynyt taiteen jeesushahmo. Syntisellä pitkällä tukalla varustettuna.

    vastauksen, kun etsisit vilpittömällä sydänmellä.
    (Suurella syvällä kaikella mielelläsi).

    Moni on alkanut leikkimään ja leikki on tullut maksamaan kaiken.

    Tämä leikkimisesi ei päästä sinua , sillä
    ylen suuri on vastustajasi!

    Äänestä

  • tulisit löytämään kirjoitti:

    vastauksen, kun etsisit vilpittömällä sydänmellä.
    (Suurella syvällä kaikella mielelläsi).

    Moni on alkanut leikkimään ja leikki on tullut maksamaan kaiken.

    Tämä leikkimisesi ei päästä sinua , sillä
    ylen suuri on vastustajasi!

    Hahaa, raamatussa ei ole uskottavuutta valitettavasti sen enempää kuin minkään muunkaan uskonnon teoksessa.

    Tässä taas nähdään, eli pelolla uskonnot yrittävät hallinta, mutta minäpä en pelkää kun sinunkin raamattusikin jo sanoo fiksusti:

    Psa. 73:3-5, 12 "Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun minä näin jumalattomien menestyvän. Sillä he ovat vaivoista vapaat kuolemaansa asti, he ovat voimakkaat ja lihavat. Eivät he koe muitten kuolevaisten tuskia, eikä heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä .. Katso, nämä ovat jumalattomat; kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti."

    Job. 21:7-9 "Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua? Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla. Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa."

    Äänestä

Kun sallit tämänkin vajaan, mutta asiasisältoisen
pienen keskustelun.
Samoin keskusteluun osallistunutta/neet?
Vaikka ajatuksiimme kasvaminen on ollut toisenlaiseen,
silti mielessäni koin keskustelu-tyylin
suhteellisen siistiksi ja tsemppinä eteenpäin.
Sijaa täytyy olla nuoruuden innollekkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ollut kirjoitti:

olemassa? Kun syntymäpäivä tiedetään mutta ei kuolinpäivää kun sitä voidaan muutta viikko tolkulla,eikö sen pitäis olla samana päivänä joka vuosi,eikä heitellä viikko tuonne ja viikko toiseen suuntaan allakassa,taitaa olla höpöä uskoa sellaiseen mitä ei ole ollu!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu