Olisitko valmis luovuttamaan elimiäsi kuolemasi jälkeen?
Elinluovutustestamentti
-maisa-
36956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Enhän minä niitä kuolemani jälkeen tarvitse. Eikä tarvitse lähimmäisenikään. Hyvä vaan, jos niillä on jotain käyttöä.
elinluovutustestamentin? Kohtahan voi olla jo myöhäistä.. ;D
Ja ilmoittanut varmuuden vuoksi Rouva Ratikalle ja lähisukulaisilleni, etteivät vahingossakaan keksisi moista vastustaa tosipaikan tullen.
kelvata enää. On ne sen verran kulumia saaneet elämän varrella.
No on sinulla, alle 30:llä äiti-ihmisellä, mahtanut olla todella railakkaat elämäntavat, etteivät luovutettavaksi kelpaa. Onko sinulla HIV, hepatiitti ja monta muutakin sairautta, jos sisuskalusi ovat jo tuusannuuskana? Vai voiko tietämättömyytesi viedä joltakulta elämän jatkovuodet, jos kuolet tapaturmaisesti?
olla vain pelosta ja tietämättömyydestä.
mutta oon käsittänyt et tarvis olla aika kunnolliset elämäntavat et ne kelpais luovutettavaksi...
sitten niin. Enpä oo asiaan paremmin koskaan perehtynyt.
kunnollisilla elämäntavoilla? Eiköhän ne asiantuntijat tutki elimesi ja tilan, voiko niitä kenellekään antaa. Ajatuksena aika hieno juttu, että oma sydän vaikka pumputtais toisen ihmisen sisällä mun kuoleman jälkeen.
Kyllä mä omalle lapselle tai miehelleni antaisin, mut en muille ja noillekin mitä ois mahdollista antaa jopa vaikka jo silloin kun oon vielä ite elossa. Mun mielestä tuokin on jo paljon.
Mitäs luulisit itsellesi tapahtuvan, jos luovuttaisit vaikkapa sydämesi eläessäsi? (No joo, toisen munuaisen esimerkiksi voi luovuttaa.) Siksi toisekseen mahtaako aikuisen elimet sopia pikkulapselle?
Mutta eiköhän pointti tässä keskustelussa ollut elinten luovuttaminen jollekulle tarvitsevalle oman kuoleman jälkeen. Mihin sinäkään niitä kuoltuasi tarvitsisit? Entä jos jonkun tuntemattoman luovuttajan elin voisi pelastaa sinun tai läheisesti hengen?
Mä nyt tarkoitin lähinnä verta tai just jotain toista munuaista tms jota ilmankin voisin tulla toimeen.
Jotenkin se ajatus kaikesta leikkelystä tuntuu pahalta näin yhtäkkiä mietittynä ainakin. En oo pahemmin asiaa aiemmin miettinyt. Ehkä nelikymppisenä ajattelen toisin....?
että tuot ajatustasi jaettavaksi. Voit kuitenkin olla varma, että jos kyseessä olisi oma lapsesi, joka tarvitsisi jonkun toisen ihmisen elimen, pystyäkseen elämään. Miten mahtaisit reagoida ihmiseen, joka sanoisi "en halua leikkelyä kuolemani jälkeen" tms? Eikö kuulostaisikin äärettömän pinnalliselta?
Kyse on varmasti siitä, ettet ole miettinyt asiaa vielä tarpeeksi ja se on ymmärrettävää. Kannattaa kuitenkin tutustua aiheeseen, sillä myöhemmin ajan saatossa ajatukseen kypsyy. Ehkä kyse on kohdallasi siitä, että yleensä kuoleman ajatteleminen on pelottavaa, saati elinten luovuttaminen...
Olet varmaan oikeassa. Tuo on ajatuksena ehkä hyvä, mutta käytännossä tuo toteutustapa on aika lailla huono. Ihmiset täyttelee jonkun lappusen ja säilyttää sitä jossain kotonaan, lompakossa tms. Harvalla varmaan on se aina mukana, kun johonkin lähtee. Itseni tuntien tiedän, että mulla ei ainakaan olisi sitä korttia mukana tuskin juuri koskaan.
Ja vaikka sen läheisilleni kertoisin, että oon semmosen tehnyt niin en voisi luottaa siihen, et kukaan muistaisi edes koko asiaa, kun kuolen. Siinä tilanteessa on varmaan niin paljon muitakin murheita ja huolenaiheita jotka vie ajatukset. Ainakin mulla olisi, jos läheiseni kuolisi.
Miettii vaan, kuinka monta elintenluvutustesamenttia on tehty ihan turhaan, kun ei kukaan ole ihmisen kuoleman jälkeen ollut edes tietoinen koko asiasta.
Asia olis ihan eri, jos ne luovutustiedot rekisteröitäisiin johonkin arkistoon, josta ne olisi saatavilla sitten kuoleman jälkeen ihmisen tietojen yhteydessä. Mutta paljoakaan se kortti ei hyödytä siellä lompakossa tai lipastonlaatikossa, koska kuolema voi yllättää ihan koska vaan.
todella haluaisi lahjoittaa toiselle elimensä kuolemansa jälkeen, niin kyllähän sinä siitä tietysti puhut vakavasti jonkun läheisesi kanssa. Itse olen täyttänyt testamenttini joskus kauan sitten, tällä hetkellä se notkuu jossain kaapin perällä. Olen siksi kertonut miehelleni ja äidilleni, että jos aika jättää ennen heitä, he tietävät, mikä oli viimeisin tahtoni. Kyllä he sen muistavat varmasti surunsakin keskellä.
ole sellaista läheistä? Kaikilla kun ei ole...
On sulla aivan varmasti joku sellainen läheinen ihminen olemassa. Et ole tässä maailmassa yksin.
Hei, ei tämä ole just tämän päivän asia. En tiedä ikääsi, mutta on hyvä, että tämäkin asia jää sinne muhimaan. On vaikeaa ajatella omaa kuolemaansa, tiedän sen. Jopa, itse alan ihmisenä muistan kuinka vaikeaa oli reilu parikymppisenä testamentti täyttää, koska siihen liittyi pelkoja, ikään kuin muka kuolisin heti sen täytettyäni. Nyt vuosien jälkeen, se on päivänselvä asia ja olen tyytyväinen päätökseeni. Itse ajattelen asiaa niin, että lahjoitan toiselle elämän ja toisaalta, en tarvitse itse enää mitään. Eihän sitä tiedä, jos vaikka lapseni näkevät tämän toisen ihmisen, jolle olen elämän antanut...ja kantaisi sydäntäni.. ;D en olisi silloin lapsilleni "kuollut"....
mulla mut vähissä on. Jossei mun äitiä lasketa, koska musta tuntuu et se kuolee ennen mua, niin ainoo, jonka varmaksi tiedän et olis kuvioissa mukana silloin kun kuolen, niin se on mun exmies, lasten isä, mut sekin on niin hajamielinen, et voin antaa vaik pääni pantiksi niin se ei muistais koko asiaa kun kuolen.:D
Mut ehkä jos pariudun joskus, ni oma mies vois olla sit semmonen tai lapset kun ne kasvaa, mut siihen menee vielä aikaa.
ole valmis luovuttamaan elimiä,minusta jotenkis sairas idea,jos ei omillaan pärjää niin sitten kuolee pois ei kai siinä sen kummempaa,ei elämän pituus ole mikään itseisarvo.
ystäväni sai syntymälahjakseen sairaan sydämen. Sydän oli vain sairas, ei johtunut mistään äidin alkon käytöstä tms. Mies jaksoi sinnitellä ensimmäiset 15 vuotta omalla heikolla sydämellään. Nyt mies on jo 35 vuotias ja kun hän sai lahjaksi tuolloin 15 vuotiaana toisen ihmisen sydämen, hän sai lahjaksi elämän. Sellaisen elämän, jollaisesta hän vain kykeni unelmoimaan.
En näe mitään syytä, että 15 vuotias, elämänsä oven edessä oleva mies, ei olisi ansainnut elämää kuten me muut??
kuoli.
moottoripyöräonnettomuudessa ja kaikki hänen pelastamisekseen tehtiin, mikä voitiin.
elintestamentti on ollut lompakossa jo pitkään. Kaikki vain käyttöön jos kuolen vaikkapa auto-onnettomuudessa. Saapahan joku sitten hyvät vähän käytetyt sydeemit jos niin on ollakseen.
Ja muillekin linkki, täältä sen voi tulostaa...
http://www.lahjaelamalle.net/LE_minimoi.pdf
nyt niin hyvät ois? Tiedä vaikka ne oli aivan mätiä!
sitä tietenkään voi varmasti tietää:).Mutta luulis nyt jonkun sisuskalun kelpaavan. MÄ en nimittäin juo enkä polta ja aika perus terve olen muutenkin ;)
Sen sijaan lahjoitan itseni tulevien lääkärineitojen silputtavaksi.. Kuulemma aika brutaalia toimintaa siellä lääkiksessä.
Mitä mä enää kuolleena niillä teen? Eriasia on sitten se, että kelpaako ne...
gallup? Kenen murha kannattaa toteuttaa, keneltä saisi uuden elimen? ;DD
-jep, elinluovutustestamentti tehty, nähtäväksi jää onko ne siinä vaiheessa enää käyttökelpoisia.
mut mie oon suunnitellu sen silleen että teen elinluovutustestamentin samana päivänä ku ostan prätkän... :D
En tosiaan taida tarvita niitä ite sen jälkeen.
elimet eivät taida kelvata.. ;D
niin multa ei katkee ku niskat tai aivot ruhjoutuu niin pahoin että musta tulee vihannes...
käytän vaan avokypärää niin jospa se osuma sattus ainoostaan päähän. Nii ja terkkuja Äipälle.
katsoo törmäyskulma sit oikein... ;))
Joskus on tuollainen lappunen lompakossa mukana kulkenutkin, mutta mennyt sittemmin hukkaan. Täytyykin uusi raapustaa, hyvä kun muistutit. Läheiset kyllä tietää mitä mieltä olen asiasta.
..lähiomaisille, muuten en pääse inkkarien taivaaseen.
ja elinluovutustestamentti löytyykin lompakosta.
Eriasia sitten on kelpuutetaanko niistä siinä vaiheessa mitään :)