Tunturi Tango 7-v

Harri

Ostin kuukausi sitten Tunturi Tangon 7-vaihteisen version. Olisin kiinnostunut kuulemaan, minkähänlainen possu säkissä mahtaakaan olla...

Ostohetkellä kaikki oli hienosti. Tutkiskelin ajokkiehdokastani huolellisesti eikä fillarista löytynyt mitään epäilyttävää. Sillä hetkellä ei tuntunut siltä, että olisin ostamassa sikaa säkissä. Olen nyt ajellut satoja kilometrejä fillarillani ei täysin vailla murheita. Sitähän se tietenkin on, ajan mittaanhan niitä probleemia alkaa putoilemaan. Voi vain toivoa, että pulmat olisivat harvinaisia ja sittenkin helposti ja edullisesti ratkaistavissa. Toistaiseksi ei mitään halvaannuttavia vikoja, mutta vaihdevaijerin säätö ei tunnu pysyvän ihan kohdallaan, mikähän hitto siinä mahtaa olla. Aikanaan sen pitäisi asettua, mutta kuinkahan pitkään pitäisi vielä malttaa odottaa? Kyllähän niitä kilometrejä kuitenkin on jonkin verran kertynyt! Kiristysmutterin kireyttä ( vaijerin kiinnitys napaan ) ei ole syytä epäillä löysäksi, mielestäni vaijeri on oikein erinomaisesti lytyssä. Ettei vaan liian lytyssä ( siksi venyy ja paukkuu )!? Toisekseen poljettaessa 5-vaihteella tai sitä suuremmalla kuuluu satunnaisesti kitinää, joka kuulostaa samalta kuin poljettaessa rutikuivilla ketjuilla ( ketjuvaihteiset fillarit ). Rullatessa tai pyöritettäessä käsin hiirenhiljaista! Mikähän siinäkin sitten on?

Olen käyttänyt ajokin takuuhuollossa ja sen jälkeen kilometrejä on kertynyt vajaat sata. Pyörään vaihdettiin jarrulieriö ja kas kummaa kitinää ei vielä ole kuulunut. Satunnaistahan se kitinä oli muutenkin, että eipä tässä vielä ole kaikki epäilykset ehtinyt haihtua. Huollon yhteydessä takapyörä tietenkin irroitettiin, tuolloin myös vaihdevaijeri joudutaan irroittamaan. Kun vaijeri irroitetaan, arvattavasti myös säädöt menevät uusiksi, kun vaijeri hakeutuu taas johonkin luontevaan asentoon joka tietenkin kestää aikansa. Kuinkahan kauan??

Kokemuksia? Vinkkejä? Mainittakoon, että eräällä tutulla on samanlainen, täysin identtinen takakiekko Nopsa-pyörässä. Ei mitään ongelmia. Vaijeri venähti kerralla mittaansa ja säätö on pysynyt ihan kohdallaan.

4

5851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leevi

      Etköhän kuitenkin oo ostanu ihan laatu pyörän...kaverisi nopsa on tehty taiwanissa...napa kuitenkin voi olla sama. Shimanollakin tosin on maanantaipäivän napoja, se ei taas johdu pyörämerkistä. Vaijerin venumiseen voi olla monta syytä mutta yleensä ne tasaantuu ajan myötä kun vaijeri ns.hakee paikkansa. Takapyörää irroittaessa ei vaijeria tarvitse irroittaa kokonaan...säätö ei muutu. On myös ollut shimanon napoja joissa säätö ei ihan pidä paikkaansa...säätö pikkasen vajaa tai yli. Normaali säätö siis nelosella punaiset pisteet kohdakkain. Jarrulieriö vain lämpenee ja näin laajenee...ei muuta vaikutusta, ku napa pikkaisen "jumittaa". Shimanon navassa on ääni joillain vaihteella, shimanon insinöörien mukaan kyseessä on ns.ryntäys ilmiö, johtuen planeettapyörien ja aurinkopyörien "suhteesta" Voi olla että napasi kaipaisi lisää tai uutta vaseliinia...japanilaiset kun ovat siinä pihejä eikä se muutenkaan kestä suomen vaihtelevia oloja.
      7.V napa kestää kauan oikealla huollolla, joka toinen vuosi vähintään avettava ja puhdistettava. Kaikki osat planeettapyörän tappeja myöden...jotka ovat heikko kohta. Eiköhän se siitä selviinny mikä vika pyörässäsi on...ei minulta ainakaan ole yhtään 7.v shimanoa jäänyt kojaamatta.

      • Harri

        Kiitos vastauksesta! Jos oikein ymmärsin, varsinkin kitinän palatessa takaisin napa kaipaa tuoretta rasvaa ( toki muutenkin ) -mitä pikemmin rasvattu, sitä enemmän huolettomia kilometrejä edessä.

        Mainitsin "Nopsan" vain siksi, että napa on sama kuin omassa fillarissani, tunnistenumerot täsmää. Olin kiinnostunut 7-v Nopsa-tyyppisestä ajokista, myös Nopsa kävi mielessä, kun kerran erään tuttavani Nopsa toimi ihan asiallisesti. Valinta Nopsan ja Tunturin välillä oli kuitenkin helppoa Tunturin kokeilemisen jälkeen ( myös muita ehdokkaita oli ): Tunturissa hallintalaitteiden toiminta, myös välitykset miellyttivät eniten.

        Mitä kokoonpanoon tai sen laadukkuuteen tulee, maanantaikappaleita esiintyy aina, myös hyvin kalliiden pyörien joukossa, loppujen lopuksi se on vain tuurista kiinni. Aina on hannuhanhia ja akuankkoja niin halpisfillareiden kuin laatufillareidenkin ostajien joukossa. Onko pyörän kokoamispaikalla loppujen lopuksi tilastollista merkitystä, kukapa senkin tietää?? ( riippuu siitä, kuka dataa päästetään manipuloimaan? ) Tottakai fillarin ollessa kovassa käytössä komponenttien laadukkuus selviää nopeasti, muoviosat ym. vimpulat ovat perinteisesti kukkaroystävällisiä ( heijastuu myös fillarin hintaan ), mutta kovin, kovin haavoittuvaisia.


    • Timo

      Itsekin ajelin Tunturi tangolla vuoden verran ja samansuuntaisia ongelmia oli minullakin.

      7-vaihteista takanapaa laitettiin liikkeessä useampaankin kertaan, kuten takajarrua.
      Minulla oli myös kampien keskiölaakerien kanssa ongelmia ja etuhaarukka tuntui olevan kuin toisesta pyörästä.

      Vaihdoin sen sitten tuskastuneena "Taiwanilaiseen" ja siihen olen ollut tyytyväinen, kaikki on toiminut ensisäätöjen jälkeen kuten pitääkin ja ensimmäinen 1000 km on sillä jo takana.

      Itse asiassa suuri osa maailman merkkipyöristä teettää pyöränsä juuri Taiwanissa, eikä se vaikuta laatua huonontavasti millään lailla. Laaduntarkkailu toimii kuten Japanissakin esimerkiksi. Osat tulevat yleensä muualta Taiwaniin koottavaksi.

    • Eki!

      Olen nyt ajanut Tangolla 10 vuotta ja yli 10 000 km. Vikoja ei ole ollut ennenkuin nyt. Kehäjarru kuluttanut vanteen reunat niin ohueksi, että antoivat periksi. Takanapa on jarruton seitsenvaihteinen Shimano Nexus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe