Sairastuin pari vuotta sitten aika vakavasti, silloin jo ajattelin miten tämä vaikuttaa avioliittooni, mutta asia unohtui aika nopeasti.
Viime kesänä vaisto sanoi että vaimolla on jotain outoa menossa, ja hän jäikin kiinni suhteesta toiseen mieheen, suhde oli kestänyt pari viikkoa. Vaimon mukaan mitään vakavampaa ei kerrennyt tapahtua ja hän katkaisi suhteen välittömästi. Hänestä näki, että hän on rakastunut tai ainakin voimakkaasti ihastunut tähän kaveriin jota tapaili ja jolle hän soitteli.
Kävimme läpi melkoisen kriisin, jossa keskustelimme menneistä ja nykyisistä asioista. Vaimo sanoi että ei rakasta minua enää, tunteita on mutta ei rakkautta. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä, olihan meillä 20 vuotta yhteistä elämää takana ja pari todella ihanaa alaikäistä lasta.
Kohta tapahtumista on kulunut vuosi ja menneen asian näkee eri tavalla, ja nyt vasta olen muistanut mitä ajattelin sairastuessani. Onkohan vaimon rakkaus hiipunut sairauteni takia? Käsiteltyäni asiaa mielessä, tunnen vaimoa kohtaan halveksuntaa. Vaimo kiistä asian jyrkästi, mutta jotenkin vaistoni sanoo että hän valehtee, eikä uskalla myöntää sitä, kukapa myöntäisi.
Edelleenkään hän ei kuulemma rakasta minua, tunteita kuitenkin on. Harrastamme seksiä, joskin harvemmin kuin menneinä vuosina, jolloin hässittiin melkein joka päivä. Minä rakastan vaimoani paljon, mutta olen alkanut myös halveksia häntä, toisaalta meillä menee nyt paremmin kuin koskaan. Olen alkanut miettiä avioeroa, voinko elää ihmisen kanssa joka ei rakasta minua, varsinkin jos se johtuu sairaudestani.
Haluaisin asiallisia kommentteja samankaltaisen kohtalon kokeneelta.
Viime kesänä vaisto sanoi että vaimolla on jotain outoa menossa, ja hän jäikin kiinni suhteesta toiseen mieheen, suhde oli kestänyt pari viikkoa. Vaimon mukaan mitään vakavampaa ei kerrennyt tapahtua ja hän katkaisi suhteen välittömästi. Hänestä näki, että hän on rakastunut tai ainakin voimakkaasti ihastunut tähän kaveriin jota tapaili ja jolle hän soitteli.
Kävimme läpi melkoisen kriisin, jossa keskustelimme menneistä ja nykyisistä asioista. Vaimo sanoi että ei rakasta minua enää, tunteita on mutta ei rakkautta. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä, olihan meillä 20 vuotta yhteistä elämää takana ja pari todella ihanaa alaikäistä lasta.
Kohta tapahtumista on kulunut vuosi ja menneen asian näkee eri tavalla, ja nyt vasta olen muistanut mitä ajattelin sairastuessani. Onkohan vaimon rakkaus hiipunut sairauteni takia? Käsiteltyäni asiaa mielessä, tunnen vaimoa kohtaan halveksuntaa. Vaimo kiistä asian jyrkästi, mutta jotenkin vaistoni sanoo että hän valehtee, eikä uskalla myöntää sitä, kukapa myöntäisi.
Edelleenkään hän ei kuulemma rakasta minua, tunteita kuitenkin on. Harrastamme seksiä, joskin harvemmin kuin menneinä vuosina, jolloin hässittiin melkein joka päivä. Minä rakastan vaimoani paljon, mutta olen alkanut myös halveksia häntä, toisaalta meillä menee nyt paremmin kuin koskaan. Olen alkanut miettiä avioeroa, voinko elää ihmisen kanssa joka ei rakasta minua, varsinkin jos se johtuu sairaudestani.
Haluaisin asiallisia kommentteja samankaltaisen kohtalon kokeneelta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sairaus vaikuttaa ikävästi liittoon.
Vaikka viisaat muuta väittäisi.
Itse olin naimisissa ja sairastuin 12v
jälkeen.
Mies oli tottakai järkyttynyt ja huolissaan.
Joskus tuntui että miehellä oli rankempaa
kun minähän sain kokoajan apua. Hoitoja.
Kuitenkin kotona olessa huomasin suhtautumisen
muuttuneen, en halunnut tuntea että avioliitto
jatkuu sälistä.
Eihän vaimoa joka on pyörätuolissa voi jättää.
Olin muuttunut riesaksi, turha sanoa etten olisi
ollut katkera.
Huomasin myös muitten naisten tulleen kuvaan.
Toisaalta ymmärrettävääkin.
Seksi ei katoa vaikka jalat ei toimi se muuttuu
erilaiseksi.
Ja jotain lisäselvitystä siitäkin vielä.
Jokatapauksessa jos hän ei rakasta sinua sairautesi takia, niin kysymys herää onko hän oikeesti edes koskaan rakastanut sinua. Ei minun rakkauttanai ainakaan kumppanini sairaus lopettaisi, olisi se ihan mikä tahansa sairaus.
Yksi vaihtoehto olisi että jättäisit hänet. Muuttaisitte erilleen ja pistäisitte omaisuuden puoliksi, jollei siis teillä ole mitään avioehtoja.
Voit tietenkin pitää häntä siinä varalla ja ruveta pikkuhiljaa siirtymään eteenpäin elämässäsi. Mielestäni on aika turhaa tunteilla, varsinkin jos hän ei rakasta sinua juuri sairautesi takia.
Ps. Kirjoita testamentti lapsillesi tai jollekin lähisukulaiselle joka tarvisi oikeesti rahojasi sitten joskus kun kuolet.
On terveenä niin sunnattoman helppoa vakuutella että mikään ei muutu sairauden myötä. Meillä tätä sairautta on sairastettu jo 8 vuotta. Itsekin ajattelin että ei se puolison sairaus mitään muuta, mutta, mutta... Kun puolisosta pikkuhiljaa tulee hoidettava, lapset lähtevät pesästä ja pesään jää vähitellen fyysisesti lapsen tasolle passattava ihminen, niin kyllä totta tosiaan vaaditaan PALJON!
Älkää hyvät ihmiset luvatko että mikään ei muutu! Te ette OIKEASTI TIEDÄ millaista se on! Jos vertaa vaikkapa siihen että on hoitanut vanhempiaan, ei se tosiaankaan vastaa samaa tilannetta. Puoliso kun on itse valittu, rakastettu ja vaalittu. Vanhempiaan ei voi valita. Jos itse on vielä sen verran terve, ettei mikään vaivaa, on kiusaus uskomattoman suuri. Tuskin edes lapsen sairaus (sekin on koettu, sekään ei parane) vaikuttaa samalla tavoin.
Nämä asiat kannattaa ja pitää keskustella puolison kanssa ja päivittää asiat aika ajoin. Rakkautta on myös luovuttaminen, ihan samalla tavoin kuin lapset "luovutetaan" maailmalle. Kun on oltu yhdessä yli 20v pitäisi kommunikaation toimia tässäkin asiassa. On ihan eri juttu olla yhdessä muutama vuosi, kuin kestää vastoinkäymisiä 20v. Siihen vaaditaan tahtoa jo paljon!
Nuorena (alle 40v)sairastuminen vakavasti ja parantumattomaan, etenevään sairauteen on parisuhteelle sellainen haaste ettei sitä voi sanoin kuvailla. Siinä menee kerralla tulevaisuus uusiksi. Kaikki mitä on kuvitellut tekevänsä sitten kun pesä tyhjenee, on vain haavetta joka ei koskaan toteudu. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jokainen niistä on varmasti oikea omalla kohdalla. Siksi en minäkään sano että eroa taikka jatka vaan että KESKUSTELE asiat halki puolison kanssa ja tee se useammin kuin kymmenen kertaa! Jokainen meistä elää oman elämänsä. Toisen persukkeilla on niin pirun helppoa istua muurahaispesään!
ja jätin mieheni. Rakastin häntä liikaa sitoakseni hänet itseeni loppuelämäni ajaksi. Hän on hyvä ihminen ja ansaitsee onnellisen elämä. Tämä sairaus on omani ja riittää kun yksi siitä kärsii.
..mutta itse en ole koskaan "rakastanut" tai ollut "rakastunut" mieheeni, mutta ei se tee asiasta sen kummallisempaa. Olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta pitkän matkaa ja kunnioita sekä arvostan miestäni todella paljon. En ole myöskään pettänyt häntä enkä usko näin koskaan tapahtuvan.
Joten miksi sinun pitäisi erota vaimosta vain sen takia, että hän ei sinua rakasta? Eihän se alenna suhteenne arvoa mihinkään..
Voi kyllä tuntuu tutulta! Kylmät väreet kulkee pitkin selkäpiitä.
Miehei sairastui myös erittäin vakavasti pari vuotta sitten. Meilläkin avioliittoa 20v takana, ei lapsia.
Minuun otti yhteyttä tuntematon mies, tekstaili ja ehdotteli suhdetta. Hän ei tiennyt mieheni tilanteesta. Tekstailtiin siinä aikamme, mutta sitten päätin, että tälläinen ei minulle sovi.
Miksi sitten lähdin tähän leikkiin....no jaa olihan se mairittelevaa, kun tuntematon ottaa yhteyttä (oli nähnyt minut jossain ja sai jostain numeroni), ehkä pelko yksin jäämisestä ja toisen hoivaamisesta ja kaiken huomion saamisesta oli silloin liikaa minulle. Onneksi tulin järkiini, enkä edes koskaan tavannut tuota miestä. Saihan siinä hieman muuta ajateltavaa yksinäisiin arkiin, mieheni viettäessä pitkiäkin aikoja sairaalassa. Välillä tuntui, etten jaksa enää elää tällaista elämää ja olisi ehkä helpompaa vaihtaa terveeseen kumppaniin. Kaikkea hullua tuli ajatelleeksi, jotta pystyi edes hetkeksi irroittautumaan tilanteesta.
Olen nyt erittäin tyytyväinen päätökseeni ja miehenikin on jo toipumassa. Olen sanonut monelle ystävälleni, että jokaisen pitkään yhdessä olleen parin tulisi käydä läpi esim. syöpään sairastuminen. Meidän liitto on saanut aivan uudenlaisen syvyyden ja kunnioitus toista kohtaan on lisääntynyt entisestään.
Ehkä vaimosi käy läpi samoja tuntemuksia. En usko, että se vaimosi rakkaus on minnekkään hävinnyt. On vaan niin vaikeaa yrittää nähdä asioita tulevaisuuteen ja tulevaisuudensuunnittelu oli omalla kohdalla vain seuraavasta päivästä selviäminen.
Uskalla vaan luottaa siihen, että elämä kantaa. Asiat tapahtuvat juuri sillä oikealla tavalla, kuin niiden on tarkoituskin tapahtua. Kaikista kokemuksistamme on mahdollisuus oppia, mikäli annamme siihen mahdollisuuden. Läheisen sairastuminen on aina erittäin peloittavaa ja raskasta sinua lähellä oleville ihmisille.
Sinuna yrittäisin huomioida vaimoasi erityisen paljon, olethan itse saanut sairastumisen myötä paljon huomiota. Ehkä vaimosi tuntee jäävänsä sivustaseuraajaksi. Oma mieheni on ymmärtänyt tämän, asian hänelle selitettyäni....ja se tarttuu (kuten kaikki positiivinen)....kehumme ja kerromme rakastavamme toisiamme päivittäin.
Kaikkea hyvää ja kaunista sinne sinulle ja vaimollesi!
kuoleman jälkeen huomasin ,parempaa ei ole,yksi ainut rakkaus voi olla aito ihastuksia tulee ja menee,mikään ei voita aitoa rakkatutta.sen eteen pitää molempien tehdä töitä.yksin ollessa ajattelee kumpa olisit täällä.