Päätösten aika

volare

Olen ollut tässä kohta 1,5 vuotta kaukosuhteessa erään eteläeurooppalaisen tytön kanssa. Nyt en kuitenkaan enää tiedä, mitä tehdä. Sen jälkeen kun hän kävi Suomessa, pikkuhiljaa alkoi varmistua, ettei hän voi ikinä muuttaa Suomeen. Hänen perheensä ja yksinhuoltajaäitinsä kuulemma tarvitsee häntä omassa kotimaassaan niin paljon, ettei hän voi jättää heitä taakseen, eikä hänen äidillään ole esim. eläkevakuutusta. Eli siis ts. minun täytyisi muuttaa Suomesta. Kerrotaan nyt ihan alkuun, että aloitan opiskelutkin vasta syksyllä, eli joutuisimme olemaan neljä vuotta vielä erossa. Eli siis minua on alkanu pelottaa tuo muuttaminen täältä Suomesta maahan, jossa ihmiset ovat röyhkeempiä ja kusipäitä muita ihmisiä kohtaan, jossa elintaso on huonompi (kuitenkin hinnat suht samat ku mitä täällä, joskus jopa kalliimmat), ja jossa on muutenkin ihmisiä asumassa ihan älyttömästi yhessä kasassa. Vaikka joskus pelottaakin, kun ajattelee sinne muuttoa, niin myös joskus tuntuu, että siellä asumisessa olisi myös hyviä ja mielenkiintoisia piirteitä. Mitä mä oikein tekisin? Hän on kuitenkin tärkein asia mulle mun elämässä. Kannattaako odottaa neljä vuotta, pystyisinkö tottumaan siellä asumiseen, vai olisinko koko loppuelämän hieman surullisena?

5

1351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stawberrie

      Tuohon kun osaisi vastata......itsekin tuskastelen samaisen ongelman kanssa. Omalla kohdallani muutto olisi rapakon taa, enkä todellakaan halua. Toisaalta, tiedän että minun olisi helpompi saada töitä siellä kuin poikaystävän täällä.

      Mä olen kai jotenkin päätynyt siihen että jos suhde muuten on sen arvoinen, niin "uhraudun" olemaan se joka muuttaa. Pääseehän sieltä aina takaisin.

    • sinusta enaa

      Tyttoystavasi tuntuu pettyneen sinuun ja elinolosuhteisiin Suomessa.

      Ehka han kuvitteli sinut erinakoiseksi, ehka han luuli sinun asuvan hulppeassa omakotitalossa, ehka han huomasi, etta suhteestanne tulee aina puuttumaan jotain hanelle hyvin tarkeaa.

      Etela Euroopan maissa suku pitaa niin tiiviisti yhteytta kuten tiedat, etta tyttoystavasi yksinhuotajaaiti ei koskaan jaisi yksin tai muutoin heitteille, vaikka tytar asuisi Suomessa.

      Han tietaa, etta opintosi kestavat viela nelja vuotta. Naimahaluiselle, perheenperustamista suunnittelevalle naiselle se on liian pitka aika.

      Tasta eteenpain kun kerran han tehnyt sinulle selvaksi, ettei voi muuttaa Suomeeen, olet hanelle vain imarteleva kaukosuhde.

      • volare

        Hei, ja kiitokset siitä, että olet kiinnostunut tästä mun jutusta. Haluan vielä selittää pari asiaa. Tyttöystäväni perheellä ei ole juuri ollenkaan sukua, isovanhemmat olivat läheisimpiä, mutta ne ovat jo kuolleet. Heidän perheensä on hädässä, eivät saa puhelinlaskuja maksettua ja ihan hirveä pula rahasta, mutta niitä paria hänen setäänsä ja tätiänsä ei kiinnosta. Hän sanoinkin minulle, että jos hän ei tuntisi itseään henkilöksi, joka joutuu huolehtimaan tästä perheestä, ja jos hänen äidillään olisi aviomies, joka huolehtisi hänestä, niin hän varmasti voisikin muuttaa Suomeen.

        Ja hän oli ihan alusta alkaen sanonut, että perhe on hänelle hyvin tärkeä ja läheinen, joten hän ei ole yllättäen pettynyt minuun. Itseasiassa sen reissun jälkeen hän ei enää sanonut ettei halua tehä mitään kiireisiä päätöksiä ollessaan vielä nuori, vaan sanoi suoraan että tässä on nyt se mies jonka kanssa haluan naimisiin.
        Vielä ennen reissua puhuimme yhdessä vaiheessa siitä, että hän tulisi Suomeen opiskelemaan ilmaiseksi, mutta nyt hän ei voi edes vuotta olla poissa kotoa.

        Ja olemme kummatkin aina sanoneet, että sitten kun on löytänyt "sen oikean", niin turha on enää jatkaa etsimistä, ja silloin voi odottaa vaikka vuosia toista.

      • epavarmalta
        volare kirjoitti:

        Jos kuitenkin paadyt siihen ratkaisuun, etta itse muutat tyttoystavasi luokse, toivottavasti osaat sujuvasti kielta, mita hanen maassaan puhutaan.

        Samoin on suotavaa, etta opiskelusi valmistavat sinut ammattiin, jota pystyt harjoittamaan Suomen rajojen ulkopuolella.

        Itse asun Espanjassa ja taalla ei missaan ammatissa parjaa, jos ei puhu espanjaa, englannin kielta ymmartavat todella harvat. Nyrkkisaanto on espanjalaiset ostavat tavaransa ja palvelunsa vain toisilta espanjalaisilta.

        Miten olet ajatellut jarjestaa tulevan vaimosi ja parheesi elannon maassa, jossa ihmiset ovat sanojesi mukaan mm. kusipaita, mieti realistiset mahdollisuutesi tarkkaan.

      • Ajattelehan rauhassa
        epavarmalta kirjoitti:

        Jos ajattelet jo etukäteen, että ko. maassa ihmiset ovat kusipäitä ja röyhkeitä, niin UNOHDA KOKO JUTTU! Sulla tulee takuu varmasti olemaan siellä pelkkä tuskaa vitu---sta!

        Ihan oikeasti pitäisi kyllä miettiä omaa asennettasi! Vaikka kyse olisi mistä maasta tahansa, niin tuo asenteesi on juuri sitä kusipäisyyttä ja todellista röyhkeyttä muita ihmisiä kohtaan.

        Miten edes voisit arvostaa ja ymmärtää tulevaa tyttöystävääsi/puolisoasi, jos ajattelet noin hänen kotimaastaan. Et selvästi ymmärrä edes hänen kulttuuritaustastaan mitään. Ei tule onnistumaan.

        Viestini on ikävä, mutta ei ole tarkoitus haukkua sinua vain siksi, että haluan ärsyttää. Nämä asiat vain ovat tosiasioita. Myöhemmin, kun mietit asiaa niin tajuat itsekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe