Valtio on ovela....

Kyrpäjooseppi...

Jättämällä asianmukaiset korotukset tekemättä toimeentulotukeen ja työttömyyspäivärahaan ja nykyisellä inflaatiolla työttömän on pakko mennä 8€/päivätöihin jos haluaa nähdä jääkaapissaan muutakin kuin valon.

5

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ^^^^^^

      Asiasta päättämässä ollut henkilö vuoti aikanaan tiedon, että viinaveroa laskettiin, jotta ei eläkkeitä ja sosiaalitukia tarvinnut nostaa. Viina kun lasketaan elintarvikkeeksi ja on vaikuttamassa elinkustannusindeksiin.

      • E.L.

        Ja tappaa tietysti pitemmällä aikavälillä myös käyttäjänsä, joista ei sitten tule koskaan tulevaisuuden eläkeläisiä tai sosiaaliturvan käyttäjiä. On tämä passiivista eutanasiaa hallituksen puolelta? Kaikki viranomaiset niin lääkäreistä, sosiaalipuolen ammattilaisista aina poliiseihin olivat sitä mieltä jo ennen alkoholiveron laskemista, että kyseessä on äärimmäisen huono idea ja melkoista seuraamusta siitä sitten tulikin; pahoinpitelyt kasvoivat, järjestysrikkomukset lisääntyivät ja ennen kaikkea valtava määrä suomalaisia yksinkertaisesti juo itsensä hengiltä vuosittain ja tämä koskee juuri sitä alinta sosiaaliluokkaa. Uskomatonta.

      • Se Aito Työtön
        E.L. kirjoitti:

        ...alkoholiin ja sen kulutukseen liittyvät ongelmat lähtivät rajuun nousuun jo vuosia ennen alkoholiveron laskua.

        Se vain pakkaa aina "unohtumaan". Noin kätevästi niinku, sano.

        Mikä se on tämä "alin sosiaaliluokka", jota niin mielelläsi osoittelet? Itsesi tietysti luet "ylempään" luokkaan?

        Porvarit ovat havahtuneet siihen, että työssäkäyvät ja hyväosaiset ovat suurimpia alkoholinkuluttajaryhmiä. Yhä useampi toikkaroi kännissä työmaalla tai pääkonttorissa. Eilen jopa uutisoitiin oikeuden päätöksestä, jonka mukaan umpikänni työaikana ei ole riittävä peruste irtisanomiselle. Huh huh.

      • yhtä paljon
        Se Aito Työtön kirjoitti:

        holisteja molemmissa ryhmissä,työtöntä juoppoa vaan helpompi osoittaa sormella kuin työssäkäyvää wiinamäen miestä.
        Raksalla viime vuonna arviolta kolmannes joi raskaasti jos punoittava naama&vapisevat kädet voidaan tulkita darran merkiksi.Kummasti se tutina lakkasi aamupäivän kuluessa,tiedä sitten menikö kanuuna ohi itsekseen vai hakivatko ukot lääkettä pitkäripaisesta...

      • Työllinen versus työtön
        Se Aito Työtön kirjoitti:

        ...alkoholiin ja sen kulutukseen liittyvät ongelmat lähtivät rajuun nousuun jo vuosia ennen alkoholiveron laskua.

        Se vain pakkaa aina "unohtumaan". Noin kätevästi niinku, sano.

        Mikä se on tämä "alin sosiaaliluokka", jota niin mielelläsi osoittelet? Itsesi tietysti luet "ylempään" luokkaan?

        Porvarit ovat havahtuneet siihen, että työssäkäyvät ja hyväosaiset ovat suurimpia alkoholinkuluttajaryhmiä. Yhä useampi toikkaroi kännissä työmaalla tai pääkonttorissa. Eilen jopa uutisoitiin oikeuden päätöksestä, jonka mukaan umpikänni työaikana ei ole riittävä peruste irtisanomiselle. Huh huh.

        Oma alkkomaholinläträykseni huipentuma sijoittui nimenomaan työssäkäyntiaikaani. Joka perjantai hain pitkäripaisesta hervottoman pullolastin, jonka sitten kulutin viikonlopun aikana.

        Työttömyyden koittaessa juomahommat alkoivat pikkuhiljaa kyllästyttää. Kyse ei ollut taloudellisista syistä, sillä kehityin varsin oivaksi kotivinkkumaakariksi: vahvaa, erittäin halpaa ja jopa hyvänmakuista juotavaa löytyi kaappikaupalla.

        Vaihdoin juopottelun urheiluun, ja sillä tiellä ollaan yhäti. Tänä vuonna on tullut kapakissa käytyä ehkä nelisen kertaa, ja muutaman kerran Alkossa, siinä se. Kotivinkkusammiot ovat olleet laillani työttöminä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe