Kui teillä? Rahan ja työn arvostus.

mulla, sama historia. Oon ollut töissä nuoresta pitäen, joten oon siks tullut tarkaks rahan käytön suhteen. kun vaivalla hankkii, ei tuhlaakan kovin helposti. Paitsi sitten kun ostan, ostn kunnolla.

Mut mun isä ei oo mun mielestä ollut oikeen hyvä rahankäyttäjä, joten ei oo sieltä tullut opit.

aika pitkälle kuten sulla, sit äitini sairastui lukioaikoina ja hommat senkun lisääntyi, mutta oppipahan olemaan 24/7 töissä, nykyisyyttä ajatellen. Menot kun laittaa tulojen mukaan niin siinähän tämä.

oikeen oo opetettu mitään. Vanhemmat on kyllä töitä aina tehneet (siks koska ihmisen kuuluu tehdä töitä), mutta ei meillä mistään raha-asioista kotona koskaan oo sen suuremmin puhuttu.
Asenne on lähinnä ollu se, et keinoista viis miten sitä rahaa on saatu, kunhan sitä rahaa vaan jostain saa ees sen verran et riittää ruokaan.:)

saa ja hevosella pääsee. Faijan lempi lause. Jos haluat selvitä,tee töitä. Ja töitä on tehty. Ensin kesätöitä 14-vuotiaasta asti. Tässä työssä 22-vuotiaasta. Isännät välillä vaihtuneet.

Raha on tehty käytettäväksi. Ei jemmattavaksi.

siks mä en hanskaakkaan niitä oikein vieläkään. Mutsi osti röökit, faija bensat mopoon ja kaljarahatkin sai pyytämällä, oishan siinä kesäisin mukamas jotain nurmikkoa pitäny ajaa ja tehdä saunapuita 'viikkorahansa' eteen mut aika vähällehän se aina jäi. Lellipenska mikä lellipenska, ei siitä mihinkään pääse. Toisaalta oon mä nähny huomattavan paljon pahempiakin tapauksia, mm. yhdelle veljesparille mutsi ja faija taitaa vielä kolmikymppisinäkin maksella vuokrat ja käyvät kauppareissulla aina ensin täyttään jätkien kaapit ruualla jättävät vähän kaljarahaa.

Ei ollut edes viikkorahasysteemiä, sain rahaa melkein aina kun tarvitsin, kohteesta hieman riippuen. Ainoastaan kerran olin kesätöissä alle 18-vuotiaana. Opiskelemaan lähtiessä sain käyttööni koko lapsilisäpotin, mitä oli kertynyt. Merkittävä summa rahaa siihen aikaan 19-vuotiaalle.

Nyt sitten luulette että on kasvanut täys hunsvotti ja laakereilla lepäilijä.

Ei pidä paikkaansa. Opiskelin ahkerasti, olin kesätöissä, valmistuin ripeästi ja jo ennen valmistumista olin vakitöissä. Rahaa käytän erittäin harkiten. Vuositasolla nettopalkkasummasta jää n. 1/3 säästöön ja menee suoraan sijoitusrahastoihin. Luottokorttia en ole omistanut koskaan. Pitkään taistelin pelkällä automaattikortilla, ilman pankkikorttia. Siinä sen rahan näkee, kun se käsissä käväisee, eikä ole pelkkiä bittejä niin kuin pankkikortilla maksaessa.

ja perheen taloudellisen tilanteen takia oli vähän pakkokin.

Olisin varmaan päässyt helpommalla, jos vanhemmilla olisi ollut enemmän mistä antaa.

Suurimmaksi osaksi olen iloinen, mutta toisaalta ehkä hitusen kateellinen siitä, että jokaikinen ystäväni on yliopisto-opintoihinsa saanut vanhempien tukea. Kyllä mä arähdän, jos joku koko opiskeluaikansa 2000 kuukausirahaa ajoissa valmistunut ihmettelee mun opintojeni viivästymistä.

En tiedä, kaiken tämän perusteella musta olisi pitänyt kai tulla pihi ja tarkan euron ihminen, mutta sitä en ole. En arvosta rahaa ja olen leväperäinen raha-asioiden suhteen. Vaikeuksissa en ole koskaan ollut (vaikka ekoina opiskeluvuosina olikin todella tiukkaa), että kyllä mä asiani hoidan. Mutta en todellakaan ole tarkka rahasta, kun mä en osaa suhtautua siihen sillä lailla. Se kun on kumminkin VAAN RAHAA.

Jaa-a.. Lähinnä opetettiin että omista raha-asioista ei tarvitse muille puhua.. En ole täysin noudattanut.. Yritän olla puhumatta mutta kun usein siitä puhutaan ja vielä erikseen kysytään niin oon huono valehtelemaan ja tuntuu hölmöltä sanoa että "en viitsi puhua näistä" kun ei ne kuitenkaan mikään suuri salaisuus ole.

Viikko / Kuukausirahaa en ole koskaan saanut, mutta harrastamisen vanhemmat on aina kustantanu. Kunnes muutin omaan asuntoon. Koskaan en vanhemmilta rahaa pyydä, mutta jos annetaan niin en kieltäydykään. Pihatyöt ym mökki ja maatilahommista en rahaa saa.

Ensimmäisen nostokortin sain 18 vuotiaana.

Omasta mielestäni rahankäyttöni on fiksua lukuunottamatta joitain baarisekoiluja.

opetettiin ettei yhteiskunnan elätiksi saa jäädä ja myös että huoltajan velvollisuus on huolehtia, että huolehdittavalla on tarpeellinen.
Faija panosti meitä urheilemaan oli pakko olla harrastus jota treenasi tosissaan ja sen lisäksi sivutoimista treeniä ja opiskelemaan, sitten vasta töihin. Siitä huolimatta vaikka jouduin vaikeuksiin/ongelmiin, muutin varhain pois kotoani ja sain omiakin lapsia, niin faija maksoi mulle oikeastaan kaiken ja 18-vuotta täytettyäni sponssannut pelkästään lapsenlapsiaan.

Mä oon liittänyt aina noit opintoja tohon työntekoon ja sama asia toisinpäin työntekoa opintoihin.

Omien lasten kanssa samoilla linjoilla, heidän työnsä on opiskelut ja urheilu vaikka siitä huolimatta noi pojat ovat 14-vuotisista olleet kesät töissä ja muilla lomilla vaikka isoisältään saavat edelleen isoimpiin menoihin ja minulta perusasiat.

On sitä noinkin oppinut laskemaan tulot ja menot, jos tarvii enempi rahaa niin täytyy tehdä enempi sit duunia tai muuten on tyytyminen perusasioihin ja muut jää tulevaisuuteen tai haaveisiin.

viikonloput...

Mä oon tehnyt 15-vuotiaasta lähtien kesätöitä ja iltahommia aina siihen asti kunnes sain elämäni ensimmäisen "oikean" työpaikan nykyisellä työnantajallani. Tienaamani rahat sain käyttää parhaaks näkemälläni tavalla ja mä kulutin ne lähinnä matkusteluun. Se oli mun ajatus parhaimmasta rahankäyttötavasta silloin, koska mulle se oli niin iso juttu että jätin vaatteita yms. ostamatta jotta pääsisisin jonnekin käymään. Kotoa muutettuani toki käytin tienaamiani rahoja ihan normaaliin elämiseen.

Kotona on aina arvostettu työntekoa ja se tuntuu luonnolliselta olotilalta, rahansa eteen täytyy tehdä töitä eikä odottaa muiden kustantavan elämistänsä. Mitään vuokraa tms mun vanhemmat ei oo koskaan perinyt, vieläkin ne hösöttää et onko mulla rahaa vaikka tienaan melkein yhtä hyvin kuin isäni ja muutenkin ne on kyllä auttaneet opiskeluaikoina rahallisestikin.

olen rahan kanssa ollut. Kaikki ei oo aina menny putkeen, vaikka on kuinka laskenu. Mut siis joo. Aika pitkälle samallalailla mut on opetettu työntekoon.

Mut ilmeisesti eri opettajilla. Mulla on ollu erona se että jos jotain oikeesti tarttee niin porukat on ostanu sen. Siitä vastineeks on kotihommat pitäny hoitaa moitteettomasti. Esim isä ukko osti ekan oman autoni. jne.

Mie olin ekan kerran kesätöissä 15 vuotiaana pari viikkoa ja 17 vuotiaasta alkaen ei oo vielä ollu yhtään palkallista kesälomaa. Palkatonta oon pitäny viikon vuonna -00 ja muistaakseni toisen vuonna -06

Nuo raksamiehen hommat on tullu tutuks ja siinä ohessa oon ollu renkinä, metsurina, sahurin apulaisena pokena, kouluavustajana, jne jne.. Vaatteet ja koulukirjat on tullu talonpuolesta 20 ikävuoteen saakka mut se vuokran maksu, eli neljännes asumiskuluista. On ollu joka ainoosta palkasta.

Tuloja ja menoja en sen kummemmin laske, vuosi kerrallaan ja katon että viivan alla on nollaa parempi tulos.

kunhan teet töitä sen eteen. Haluissa on tietty eroja, mutta ei oo jääny mitään puuttumaan. "Työura" on alkanut 14-vuotiaana mansikoita poimimalla. Rankkaahan se oli asua kaverin kanssa viikko kahdestaan, elää pelkillä karkeilla, fillaroida aamulla 15 km ja kerätä mansikoita 7,5 h vesisaateessa sadepuku päällä ja fillaroida 15 km takasin kun päivä oli pulkassa.

katso vaikka

...kakarasta asti.

Rahaa en ole oppinut rakastamaan edes nytkään kun sitä tulee runsaasti. Tulee välillä roiskittua aika lyhkäsellä jänteellä. Toisaalta tulo korreloi työhön josta suunnattomasti pidän.

OIkeastaan oli aika huoletonta aikoinaan elellä kädestä suuhun ilman kuluttamisen tuskaa..

faija sano jo eläessään, että se tyhmä mies joka ei tiedä mitä sillä on lompakossa.
itse tykkään työnteosta ja aikaansaavuudesta...säästämisestä on seuraavaan neljään päivään edes turha puhua. on sellaista koomailua edessä
jos tonnilla pääsen, niin se on ihan jees

viistoistakesäisestä eteenpäin kesät töissä ja siitä eteenpäin ite ostellu itelleni fillarin, mopon, ajokortit, moottoripyörän ja autot.

Kaheksantoistakesäisenä muutin vuokralle yhden naisen kanssa ja siitä eteenpäin asunu muualla kuin äipän helmoissa.

Eli oppinu tuleen omillaan toimeen.

esimerkkiä näytetty. Mut kun köyhiä oltiin, niin ei sit tippunut kuitenkaan kaikki nenän eteen kuin manulle illallinen. Jostain syystä me penskat kuitenkin olemme hanskanneet raha-asiat paljon paremmin kuin vanhempamme ja nyt on tilanne niinpäin, että autamme heitä taloudellisesti.

Kantapään kautta kaikki piti kuitenkin oppia silloin aikuisuuden kynnyksellä, mut 16 vuotiaasta asti olen minäkin itseni elättänyt ja kohtuullisesti pärjännyt. Yhtä exääkin elättänyt ilman konkurssia (Olen muuten itse nainen :) Ihan vaan tiedoksi siltä varalta, että 99% ajattelee kuitenkin tässä vaiheessa asian päinvastoin.)

Kunpa vaan osaisin opettaa lapsilleni tämän asian oikealla lailla, nyt meinaa vähän mennä lellittelyksi, eikä ole mitään tajua rahan arvosta tai siitä, ettei se kasva puissa.. Vaikea löytää kultainen keskitie tässä asiassa, kun haluan kuitenkin suoda lapsilleni enemmän kuin itsellä oli, toisaalta en haluaisi tehdä karhunpalvelustakaan, että ryssivät sitten omat raha-asiansa. Toisaalta tulen jättämään heille vähän enemmän perintöä ja jos hyvin menee, heillä on turvattu tulevaisuus perheyrityksessä sitten aikanaan. Kai lapset siinäkin oppivat, kun näkevät että äiti raataa pitkää päivää..

No, aika näyttää. Raha on kuitenkin vaan rahaa ja työ on arvokasta, vaikkei siitä sais edes palkkaa. Työ pitää mielen terveenä.