Miten on mahdollista?

Vielä on niin kipeä olla, että päällimmäisenä on vain kauhu, suru, ahdistus ja pelko. hyvistä muistoista ei ole olemassa tunnetta, tieto vain.

Yksinäisyyttä en pelkää, onhan tässä kolme lasta. Vastuu heistä painaa, mutten vaihtaisi sitä vastuuta mihinkään.

Sitä tässä vain, että ei tarvitse kenenkään pelätä tulevansa kohdelluksi pelkkänä tunteiden kanavana. Luottamus ihmiseen on mennyttä. Ei enää koskaan turvaväliä lähemmäs! Rakkaani teki työnsä hyvin, ei tule enää toista.

Tällaisina iltoina on vaikea salata lapsilta, kuinka ääretön on jätetyn tuska.

Susa kirjoitti:

Vielä on niin kipeä olla, että päällimmäisenä on vain kauhu, suru, ahdistus ja pelko. hyvistä muistoista ei ole olemassa tunnetta, tieto vain.

Yksinäisyyttä en pelkää, onhan tässä kolme lasta. Vastuu heistä painaa, mutten vaihtaisi sitä vastuuta mihinkään.

Sitä tässä vain, että ei tarvitse kenenkään pelätä tulevansa kohdelluksi pelkkänä tunteiden kanavana. Luottamus ihmiseen on mennyttä. Ei enää koskaan turvaväliä lähemmäs! Rakkaani teki työnsä hyvin, ei tule enää toista.

Tällaisina iltoina on vaikea salata lapsilta, kuinka ääretön on jätetyn tuska.

Lue lisää

Sun kirjoitus olis voinu olla mun päästä lähtöisin. 17 vuotta yhdessä, 10v naimisissa ja kolme lasta. Mies johon kerran rakastuin muuttui omistushaluiseksi ja tylyksi. Itse ihmetelin mitä elämälleni tapahtui. Ei keskusteltu, kumpikaan ei osannut. Mies löysi toisen ja elää kai nyt onneaan. Siitä pian kolme vuotta. Itse menetin erossa paitsi kodin jota rakastin, myös luottamuksen ihmisiin. Muutama mies olisi ilmaissut kiinnostuksensa mutta en pysty aloittamaan suhdetta koska tunteita ei enää ole. Halu olisi jäljellä mutta en voi mennä sänkyyn ilman tunnetta. Kuihdun pois hiljalleen ja jäljelle jää pelkkä kuori. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen mitä minulla on; lapset, ystävät, työ. Elämäni on tasapainoista mutta tyhjää ilman kumppania rinnallani. Ja niin se tulee olemaan. Kipu ei pääty koskaan. Olen itkenyt monesti lastenkin nähden - sellaista kipua ei voi salata. Ei tule minullekan toista, ei.

nainen yli 40 kirjoitti:

Sun kirjoitus olis voinu olla mun päästä lähtöisin. 17 vuotta yhdessä, 10v naimisissa ja kolme lasta. Mies johon kerran rakastuin muuttui omistushaluiseksi ja tylyksi. Itse ihmetelin mitä elämälleni tapahtui. Ei keskusteltu, kumpikaan ei osannut. Mies löysi toisen ja elää kai nyt onneaan. Siitä pian kolme vuotta. Itse menetin erossa paitsi kodin jota rakastin, myös luottamuksen ihmisiin. Muutama mies olisi ilmaissut kiinnostuksensa mutta en pysty aloittamaan suhdetta koska tunteita ei enää ole. Halu olisi jäljellä mutta en voi mennä sänkyyn ilman tunnetta. Kuihdun pois hiljalleen ja jäljelle jää pelkkä kuori. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen mitä minulla on; lapset, ystävät, työ. Elämäni on tasapainoista mutta tyhjää ilman kumppania rinnallani. Ja niin se tulee olemaan. Kipu ei pääty koskaan. Olen itkenyt monesti lastenkin nähden - sellaista kipua ei voi salata. Ei tule minullekan toista, ei.

Lue lisää

Jotenkin sairaala tavalla on hyvä kuulla, että toinen samalainen kamppailee kyyneliä vastaan jossakin. Vaikka kaipa olisi asiat paremmin, jos meitä olisi mielummin vähän kuin paljon.

Toivoisin tälläkin palstalla kuulevani joskus miehestä, joka on pettänyt ja jättänyt. En saadakseni nalkuttaa, vaan kuullakseni, kannattiko. Mitkä ovat miehen tuntemukset pölyn laskeuduttua? Oliko eron pakko hetkellistä mielen sairautta vai onko elämän laatu todella parantunut vanhasta akasta ja ahdistavasta perhe-elämästä päästyä? Tunteeko pettäjä katumusta tai surua ja ahdistusta niinkuin jätetty? Onko jättäjä kingi ja jääkö yksin jätetyn osaksi menettää omanarvontunne ?