O S T O K S I L L A

pohdinnan paikka

Tämä kirjoitus syntyi hetken mielijohteesta, kun luin tamppiksen tasoa kritisoivaa kirjoitusta. Laitan sen tähän omaksi otsakkeekseen, koska tämä voi kiinnostaa useampaakin lukijaa.

Tamppis on ihan hyvä, ainakin tornion toimipiste, kemissä on vieläkin lievää "sekalaisuutta", kuten näissä halpis-vinkuintia-liikkeissä yleensäkin. Asiakaspalvelu toimii paremmin Torniossa, liekö sillä merkitystä että pomot ovat siellä. Kemissä en esim. liha/kalatiskiltä kyllä mitään hae, on aika siivottoman näköistä, varsinkin jos katsoo tiskin taakse. Ja lintujakin on kemissä aina silloin tällöin sisällä (kuten myös Cittarissa!).

Näitä sekatavarataloja on noussut aika paljon, aikanaan asuin paikkakunnalla jossa oli todella iso Robin Hood - myymälä, silloin ihmettelin tuota sekalaisuutta, se taitaa nykyään olla tavaramerkki näille halpis-liikkeille, kävin tuolla jokivarressa ja siellä on tiinan tori-niminen ketju, samanlaista sotkua, pahempaakin, siellä on kuin tamppiksessa, siis tavaraa ei löydä, siellä vain kävelee hyllyjen välissä, siis ns "heräteostospaikka".

Tokmannin tulo siisti vanhan säästökuopan, mutta ruokaa sieltä ei viitsi hakea. Ollikaisen jokerit ovat uusia liikkeitä, siellä on ainakin hyvä palvelu ja yrittäjä tai mikä esimies onkin, on yleensä aina paikalla, mutta heräteostospaikka sekin on, koskaan ei tiedä mitä siellä on tänään myynnissä.

Uskovaisten paikka Halpa-Halli on muuttunut todella edukseen, keminmaan liikkeessäkin mahtuu jo liikkumaan, ruokaosasto on sielläkin kompastuskivi, kumpa järjestyksen saisi paremmaksi, siellä voisi jo ruokaakin ostaa, kun sieltä löytyy myynnistä ihan laatutuotteitakin. Pohjanmaallahan noista on tullut joillain paikkakunnilla ykköskauppoja, ajaneet ohitse S-marketeista ja K-marketeista.

Ongelmaksi koen, että nämä kaikenkattavat halpis-myymälät tappavat osaltaan erikoisliikkeitä, juuri vaateliikkeitä, rautakauppoja, kodinkoneliikkeitä jne. Erikoisliikkeiden ahdinkoa lisäävät vielä ns. laadukkaat City-marketit ja Prismat, jotka myös pyrkivät samoille apajille.

Tietokoneista toivottiin piristystä kodinkoneliikkeille, ATK-liikkeethän ovat kuihtumassa vain suurten kaupunkien erikoismyymälöiksi, mutta kodinkoneliikkeiden katteita syövät marketit, kun ovat samassa ketjussa, myyvät samaa tavaraa samaan hintaan. Yleensä tietotekniikkaa ei kannata ostaa kodinkoneliikkeestä saati marketista, käykää erikoisliikkeessä, meilläkin on ainakin kaksi hyvääkin, eli huolto ja systema. Markettien pilipali-halpiskoneilla pärjäät tänään, mutta jo huomenna niitä on päivitettävä, jotta toimivat.

Sama juttu vaatekaupoissa, tamppikset, supermarketit ja muut hehtaarihallit tappavat pienet erikoisliikkeet pois. En tiedä mitä tapahtui Nicky&Nelly-liikkeelle, mutta samoja reimatecejä, nansoja ym. lastenvaatteita on myynnissä joka marketissa. Muutkin vaateliikkeet ovat kuihtuneet nuorisomuodin myyjiksi ja farkkukaupoiksi, muuta niistä ei juuri löydy. Naisille on onneksi bombus, jossa löytyy valikoimaa, jota ei marketit pysty myymään. Kenkäkaupoille on myös tulossa laihat ajat, jo nyt Cittarin ja Prisman valikoimat kattavat 90% suomalaisten kenkätarpeista, vain erikoiskengät joutuu hakemaan erikoisliikkeestä, toivottavasti ne pysyvät hengissä, ettei oulusta asti tarvitse hakea tanssikenkiä tai pukukenkiä. Miehille on onneksi Dressmann ja pukumies, marketit eivät ainakaan vielä ole pukumyyjiksi ruvenneet suuremmissa määrin (pukumies on S-ryhmän liike kylläkin).

Käyttäkää erikoisliikkeitä, hyvät ihmiset, sama tuote saattaa maksaa kympin enemmän kuin marketissa, mutta ainakin minä olen valmis maksamaan sen palvelusta.

4

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli

      ihan ASIAA..ja näinhän se on...

    • parantamisen varaa on

      Minua ärsyttää halpakaupoissa purettavien tavaroiden kollit joita lojuu jatkuvasti käytävillä, saa puoli kauppaa kiertää että pääsee sivuhyllylle. Henkilökuntaa lisää että ehtivät purkaa tavarat.

      Vaateosastolla on telineet laitettu liian lähelle käytävää, niistä ei voi kukaan mitään etsiä kun ohikulkijoidenkin pitäisi päästä menemään.
      Hyllyjen alustat näyttää olevan siivottomassa kunnossa. Ruokapuolella on niin täpärällä myyntipäivät että pikkusiwastakin saa paljon tuoreempaa ruokaa.

    • Jackpot

      Tiedoksi, Pukumiehessä on myös naisille laaja valikoima vaatteita. Ei siis ole vain miesten liike.

      • sen nimi

        ei ole "Mies & Nainen" vähän niinku H&M?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe