Mulla on semmonen ongelma, että kun aloimme nyk. avomieheni kanssa seurustella, suurin osa ystävistäni kaikkosi johonkin. Suurin osa näistä kavereista on ollut aikaisiani lukiokavereita ja muutenkin sen ajan kavereita. Olin 20v. kun aloin seurustella. Suurin osa kavereistani ei vielä seurustellut. En todellakaan jättänyt kavereitani huomioimatta, soittelin, pyysin kylään/kaupungille, kyselin onko joku lähdössä baariin, pääsisikö mukaan jne. Ennen seurusteluani vietin lähes tulkoon jokaisen viikonlopun kavereideni kanssa. Tää loppui melkein kuin seinään.
Meillä on mieheni kanssa ollut alusta asti sellainen suhde, ettemme tykkää viettää jokaista hetkeä kahdestaan, haluamme kumpikin nähdä omia kavereitamme, ne ovat meille tärkeitä jne. Emme ole sellaista tyyppiä, että jättäisimme omat kaverimme, kun alamme seurustella.
Olen yrittänyt kysellä kavereilta syytä, miksi en kelpaa enää mukaan. Joku sitten kiertoteitse sai vastattua (toki internetin sivustolla, ei kasvokkain) että "ehkä voisi johtua siitä, että sä seurustelet.."
Nykyään aika moni muukin tuosta kaveriporukasta seurustelee ja silti he näyttävät olevan samaa vanhaa kaveriporukkaa, tekevät yhdessä jne.
Minä en puhunut paljoa miehestäni silloin kun aloimme seurustella, haluasin kavereiden kanssa puhua ihan muista jutuista, jos nähtiin, niistä "tyttöjen jutuista" kuten vaatteista, laihduttamisesta, naistenvaivoista, juoruilla maailman menosta ja tuttavien jutuista ym. sitä mitä ennenkin kavereiden kanssa tehtiin ja puhuttiin, mitä nyt miehen kanssa ei voi samallalailla tehdä.
No, suurin osa kavereista siis vain jäi. Väsyin kahden vuoden aikana siihen, että itse olin ainut, joka piti heihin päin yhteyttä, ei koskaan kukaan heistä pitänyt mitään yhteyttä muhun päin. Ihan kuin olisin saanut jonkun ruton seurustelemaan alettuani. :(
Aloitin hiljattain koulun ja yritin siellä saada itselleni uusia kavereita, mutta huomasinkin, miten vaikeaa on saada ystäviä jotenkin tällä ikää (23v.) ja kai pelkään sitä, etten kelpaa, mikä minussa on vikana, enkö riitä ystäväksi tällaisena jne. Olen ehkä liian varovainen yrittäessäni tutustua ihmisiin, mutta toisaalta, en halua olla liian tungetteleva, kinuta ystävyyttä tai tehdä itsestäni säälittävää, ihmistä jolla ei ole enää kavereita. :(
Semmoisia koulututtuja ja -kavereita on kyllä syntynyt koulussa, mutta en kenenkään kanssa heistä tee/voi tehdä mitään vapaa-ajalla. Yhdeltä kysyin, mitä hän tekee viikonloppuna, voisimmeko esim nähdä, käydä kaupungilla tms. mutta hän tietenkin oli jo tekemässä asioita miehensä kanssa. Monet tuntuvat viettävän esim viikonloput miestensä kanssa aika tiiviisti. Itse taas kaipaan niitä kavereita, koska mies on töissä vkonloput.
Asia vaivaa sekä itseäni, että avomiestäni. Hän yrittää parhaansa mukaan rohkaista minua, että etsisin itselleni kavereita, etten vain istuisi kaikkia viikonloppuja yksin kotona. Ja kun kaikki nykyiset kaverini tuntuvat olevan vain avomieheni kavereita, olen kuin siipeilijä, joka sitten kulkee poikien mukana, kun ei kelpaa omille kavereilleen.
Nyt kun suunnittelemme tulevia kihlajaisjuhliamme (täällä päin tapana pitää isohkot juhlat) tulikin ihan itku, kun eihän minulla ole ketään kavereita, joita kutsuisin "kaverikihlajaisiimme", kun taas mieheltäni tuli jo pitkä lista. Olen niin säälittävä...
Meillä on mieheni kanssa ollut alusta asti sellainen suhde, ettemme tykkää viettää jokaista hetkeä kahdestaan, haluamme kumpikin nähdä omia kavereitamme, ne ovat meille tärkeitä jne. Emme ole sellaista tyyppiä, että jättäisimme omat kaverimme, kun alamme seurustella.
Olen yrittänyt kysellä kavereilta syytä, miksi en kelpaa enää mukaan. Joku sitten kiertoteitse sai vastattua (toki internetin sivustolla, ei kasvokkain) että "ehkä voisi johtua siitä, että sä seurustelet.."
Nykyään aika moni muukin tuosta kaveriporukasta seurustelee ja silti he näyttävät olevan samaa vanhaa kaveriporukkaa, tekevät yhdessä jne.
Minä en puhunut paljoa miehestäni silloin kun aloimme seurustella, haluasin kavereiden kanssa puhua ihan muista jutuista, jos nähtiin, niistä "tyttöjen jutuista" kuten vaatteista, laihduttamisesta, naistenvaivoista, juoruilla maailman menosta ja tuttavien jutuista ym. sitä mitä ennenkin kavereiden kanssa tehtiin ja puhuttiin, mitä nyt miehen kanssa ei voi samallalailla tehdä.
No, suurin osa kavereista siis vain jäi. Väsyin kahden vuoden aikana siihen, että itse olin ainut, joka piti heihin päin yhteyttä, ei koskaan kukaan heistä pitänyt mitään yhteyttä muhun päin. Ihan kuin olisin saanut jonkun ruton seurustelemaan alettuani. :(
Aloitin hiljattain koulun ja yritin siellä saada itselleni uusia kavereita, mutta huomasinkin, miten vaikeaa on saada ystäviä jotenkin tällä ikää (23v.) ja kai pelkään sitä, etten kelpaa, mikä minussa on vikana, enkö riitä ystäväksi tällaisena jne. Olen ehkä liian varovainen yrittäessäni tutustua ihmisiin, mutta toisaalta, en halua olla liian tungetteleva, kinuta ystävyyttä tai tehdä itsestäni säälittävää, ihmistä jolla ei ole enää kavereita. :(
Semmoisia koulututtuja ja -kavereita on kyllä syntynyt koulussa, mutta en kenenkään kanssa heistä tee/voi tehdä mitään vapaa-ajalla. Yhdeltä kysyin, mitä hän tekee viikonloppuna, voisimmeko esim nähdä, käydä kaupungilla tms. mutta hän tietenkin oli jo tekemässä asioita miehensä kanssa. Monet tuntuvat viettävän esim viikonloput miestensä kanssa aika tiiviisti. Itse taas kaipaan niitä kavereita, koska mies on töissä vkonloput.
Asia vaivaa sekä itseäni, että avomiestäni. Hän yrittää parhaansa mukaan rohkaista minua, että etsisin itselleni kavereita, etten vain istuisi kaikkia viikonloppuja yksin kotona. Ja kun kaikki nykyiset kaverini tuntuvat olevan vain avomieheni kavereita, olen kuin siipeilijä, joka sitten kulkee poikien mukana, kun ei kelpaa omille kavereilleen.
Nyt kun suunnittelemme tulevia kihlajaisjuhliamme (täällä päin tapana pitää isohkot juhlat) tulikin ihan itku, kun eihän minulla ole ketään kavereita, joita kutsuisin "kaverikihlajaisiimme", kun taas mieheltäni tuli jo pitkä lista. Olen niin säälittävä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuli ihan surku, kun luin viestisi. Itsellänikin kaverisuhteet kuivuivat kasaan juuri siinä 20-vuoden tietämillä, kuutisen vuotta sitten, enkä ole vieläkään löytänyt uutta kaveriporukkaa itselleni, en edes työ- tai opiskelupaikoista.
Oletko muuten varma, että todellinen syy tuolle kavereiden kaikkoamiselle oli juuri seurustelusi? Vai olisiko niin, että juuri tuossa 20-vuoden tietämillä lukion jälkeen ihmiset rupeavat vaan kasvamaan erilleen, kun ei ole enää yhteistä koulua yhdistämässä? Kaikilla on vähän omat haaveensa, suuntansa ja tavoitteensa, eikä vanhat lukiokaverit enää tunnukaan samantyylisiltä. Luulen, että mulle kävi pohjimmiltaan juuri niin, vaikka pinnalla olevat syyt välien viilenemiseen olivatkin ihan muut.
Juu, ja samaa olen miettinyt itsekin. Mitäs sitten, kun joskus menen naimisiin? Kuka tulee morsiusneidokseni? Mitäköhän kaikki sukulaiset ajattelee, kun häissäni ei ole yhtään mun kaveria. Poikaystävän kavereita vain... :(
Tsemppiä ja jaksamista sulle. Toivottavasti löydät jostain uusia kamuja! Mutta ainakaan et ole ongelmasi kanssa yksin.
Luin kirjoituksesi, avomieheni kysyi minulta olenko kirjoittanut tuon.. hän rohkaisee mua etsimään hyviä ystäviä tältä palstalta..siis sun kirjoitus oli ihan kuin mun kirjoittama....olen 23 v. nainen Vantaalta, kihloissa...kihlatullani on paljon kavereita... mä en nää ketään kavereita vapaa-ajalla....olisi niin ihanaa viettää naisten kans iltaa.. kutsua kylään,tehä naistenjuttuja, laittaa itsemme kauniiks, tehä ruokaa ja lähtee ulos istuu iltaaa... voi ku ois ihanaa! kirjoita mulle: [email protected]
että monet ystävät ovat nk.elämäntilanneystäviä. Kuten yksi kirjoitti, että ei enää jonkun ystävän kanssa natsaa. Ihmiset muuttuvat eikä kemiat enää kohtaa. Omalla kohdalla oon huomannut tämän. Jotkut vanhat kaverisuhteet ovat vain jääneet. Mitään dramaattista ei ole sattunut eikä toista inhoa ym. Ei se ole mun kohdalla ollut kiinni siitä, seurusteleeko, missä asuu.Ei se kivalta tunnu, kun jopa kymmenen vuoden ystävyys jää, mutta joidenkin kanssa ei ole enää mitään puhuttavaa jostain kumman syystä. Harvat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän. Jos se joillakin kestää, saavat olla tyytyväisiä.
Olis mun kynästä kirjoteltu. Tosin sillä erolla ettei mulla ollut koulu aikanakaan paljon kavereita, vain muutamia hyviä. Nyt nekin ovat kaikonneet.
Jos kaipaa kaveria asuu Etelä-Suomessa ja on iältään 20-24v voi mulle laittaa viestiä :) Sähköpostit os. [email protected] siellä sitten lisää.
Ei minullakaan ole pahemmin kavereita joiden kanssa viettää aikaa.. Nykyiselle paikkakunnalle muuton jälkeen koko sosiaalinen elämä hiipui olemattomiin... Melko paljon tulee käytyä baareissa ja tapahtumissa avokin ja hänen kavereiden kanssa (siinä samalla olen tutustunut avokin kavereiden tyttökavereihin).. Toki yritän kysyä muutamaa kaveriani menoihin,mutta se on melko harvinaista että lähtisivät... :P Muutamalla on perhettäkin. Ärsyttää, kun kaikki suunnitelmat on aina avokin kavereiden varassa kun ite muutakaan "keksi". Haluan oman kaveripiirin, jottei tarvitsisi tuppaantua ukkojen sekaan. :)Tuntuu että se on ainoa vaihtoehto jos haluan olla ihmisten ilmoilla, en halua olla aina yksinkään. Tiedän, että avokkiakin harmittaa tämä tilanne.. Jos ukko lähtee reissuun kavereidensa kanssa niin se on varmaa, että saan nyhjöttää yksin kotona tai sitten oon töissä. :P
Kuinka tutulta tämä kuulostaakin. Itsekin olen joutunut tilanteisiin, joissa olen tuppaantunut avokin kaveriporukan kanssa milloin mihinkin, koska muuten olisin kykkinyt yksin kotona. Myös yhteiset tuttavamme ovat jollain tapaa avokkini "puolelta". En ole onnistunut löytämään opiskelupaikkakunnaltani näinä vuosina ainuttakaan kaveria, jonka kanssa voisin todella jakaa asioita ja joka olisi kiinnostunut puuhastelemaan vapaa-ajalla kanssani. Lukiokaverit ovat, kuten monella muullakin, hajaantuneet ja kaikonneet. Ainoalla opiskelututtavallani on niin laaja ja tiivis kaveripiiri jo ennestään ja olen kokenut olevani vain "luentoseuraa".
Haluaisin käydä kahvilla, ulkoilla, shoppailla, kokkailla, käydä näin kesäaikaan yksillä terassilla ja yöelämässä jonkun OMAN kaverin kanssa.
Jos tällainen joku saman henkinen muukin asustelee Jyväskylässä niin ilmoittautukaa toki tänne!
Tuttu tunne.Saa tehdä todella töitä että kukaan välittää ja kuitenkaan ei saa olla tyrkky. Minulle on sen verran ikää kertynyt enemmän että näköala on jo pidempi aikainen. Minulla tyssäsi siihen että sain lapset. Tänäänkin olen koneella kun yksi hyvä ystävä ei jaksa kaiken aikaa mua katsella. Täällä onneksi on seuraa :)