Pitkä parisuhteemme näyttää olevan päättymässä. Minua askarruttaa kovasti, miten se vaikuttaa varhaisessa murrosiässä oleviin tyttäriimme. Tuomitsemmeko erollamme heidät elinikäiseen huonoon oloon vai selviävätkö he vähemmällä.
Kertokaa kokemuksistanne!
Kertokaa kokemuksistanne!
Vastaukset 3
Vanhimmat
voisi olla asiantuntevampaa ja reilumpaa porukkaa...tässä asiassa.
Miten niin elinikäiseen huonoon oloon? Eli nyt kun eroat(te) teidän tyttäristänne tulee niitä aseman kulmilla voimakkaassa meikissä ja raflaavissa vaatteissa notkuvia pimuja, joilla koulumenestys on surkea ja edessä teiniäitiys ja sosiaalihuollon elättinä olo?
Vai meinaatko vain, että taloudellinen tilanteenne heikkenee niin paljon että lastenkin on luvottuva joistakin materialistista asioista, jotka aiemmin ovat olleet itsestäänselvyyksiä, esim. lomamatkat? Ja kielimatkat voivat olla haave vain enää?
Kaikki riippuu sinusta tai teistä vanhemmista itsestänne, miten nuoret selivävät ja pärjäävät. Käsittääkseni pelkästään vanhempien ero ei ketään lasta tai nuorta ole syössyt huonoille teille - ne muut asiat, turvattomuuden tunne, rajojen ja rakkauden puute, välinpitämättömyys, vanhempien uupuminen, alkoholi, vaihtuvat tiheät irtosuhteet.... näitä voi olla niin yh-perheessä kuin kahden aikuisenkin perheessä.
Se, mitä voi tapahtua, mikä voi olla kova kolaus on ylipäätään luottamuksen menettäminen. Maailma jysähtää vasten kasvoja liian lujaa. Kaikki mihin olet luottanut, minkä olet luullut olevan koskematonta - se hajoaakin.
Omat lapseni olivat teini-ikäisiä kun kohtuullisen pitkään kestänyt liitto hajosi. VAnhempi lapsista otti sen kepeästi, hänellä ei sellaista tunnesidettä mieheeni ollutkaan (ei ollut lasten biol.isä) mutta nuorempi oli silloin orastavassa murrosiässä ja tunneside oli voimakkaampi, ja hänelle ero oli kova paikka.
Kun myöhemmin sitten aloitin uuden suhteen, meni nuorella tovin aikaa nimenomaan siihen, että luottaa toiseen aikuiseen. Alkuun ei ollut edes samassa huoneessa, just ja just söi ja sitten taas lukkiutui huoneeseensa. Pikkuhiljaa alkoi olla aina enemmän meidän kanssa, samassa huoneessa (olohuone-keittiö)... annoimme nuoren edetä omaan tahtiinsa.
Mitään isä-lapsi-suhdetta tästä ei tule, lapsi on jo sen verran iso murkku, mutta hyvä suhde heillä kuitenkin on. Kaverisuhdekaans se ei oikeastaan ole.. en osaa määritellä sitä.
Taloudellisesti aloitin tuon eron jälkeen aika lailla nolla-tilanteesta, kokosin kotia kuin juuri itsenäistymään kotoaan muuttanut nuori konsanaan, kirppareita kierrellen, erona vain se että siinä oli ne lapsetkin.
Paljosta olemme luopuneet, materiasta lähinnä, mutta paljon olemme saaneetkin. Esim. pienen kotimme ilmapiiri parani kertaheitolla ja välit lapsiin muuttuivat taas lämpimiksi. Juuri tuo nuorempi lapsista = nuorista oli ollut ylikiltti vallan, ja nyt kodin ilmapiiri antoi mahdolisuuden myös ns. negatiivisten tunteiden näyttämiselle, kiukutteluun, uhmaan ym.
Pelkäsin itse tuota eroa nimenomaan taloudelliselta puolelta mutta turhaan pelkäsin. Materialistiseltakin puolelta olen saanut kyllä tilalle kaikenlaista, muuta, mukavaa ja nautittavaa elämää, nyt sitä vain arvostaa eri tavalla, kun mikään ei ole itsestäänselvyys.
Tärkeintä on osoittaa tyttärillenne, että erosta huolimatta, molemmat vanhemmat välittävät heistä. Eron ei tarvitse vaikuttaa lasten ja vanhemman väliseen suhteeseen.
Omat vanhempani erosivat ollessani 10-vuotias. En ole kokenut sitä pahana asiana, päinvastoin. Suhteet molempiin vanhempiin ovat aina olleet kunnossa.