Turvalukko

Jokin aikaa sitten oli jossain lehdessä (iltapäivälehti?) polkupyörän turvalukkotesti. Sen mukaan Bilteman turvalukko oli paras. Muistaako joku ko. testin ja mikä se lukko oli Bilteman lukoista?
4945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuotenro 27816. Lukko oli ruotsalaisten vakuutusyhtiöiden hyväksymä ja ajaa varmaan asiansa paremmin kuin moni muu ns. hyväksytty lukko. Kannattaa kysyä ennen ostoa, mikä on oman vakuutusyhtiön kanta kyseiseen lukkoon!

Äänestä
  • Kyseessä oli lukko, jota ei saanut millään leikkurilla poikkaistua, muut testin lukot napsahtivat tuosta vaan. Itseltäni on varastettu vuoden aikana kaksi pyörää ja uutta en hanki, ennen kuin "pomminvarma" lukko löytyy!

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    Kyseessä oli lukko, jota ei saanut millään leikkurilla poikkaistua, muut testin lukot napsahtivat tuosta vaan. Itseltäni on varastettu vuoden aikana kaksi pyörää ja uutta en hanki, ennen kuin "pomminvarma" lukko löytyy!

    Varmaa lukkoa ei ole. Parhaita ovat U-lukot, mutta nekin aukeavat tunkilla.

    Oleellista on laittaa fillari aina kiinni johonkin kiiinteään kohteeseen. LIsäksi mahdollisuuksien mukaan ainakin kiekot joko vaijerilla kiinni tai kuten Keski-Euroopassa yleensä on: etukiekko irti ja kiinni samalla U-lukolla kuin runko ja takakiekkokin.

    Tärkeintä tämän tyyyppisen rikolisuuden kitkemiseksi on saattaa narkit kiveen sisään. Sillä saadaan jo iso osa ammattimaisesta toiminnasta pois. Ei ole mitään syytä ymmärtää ja paapoa narkkareita. Pitkät tuomiot pitävät lieveilmiöt kurissa.

    Äänestä

  • UPDATE_7279678 kirjoitti:

    Kyllä minäkin sadattelin, kun fillari vietiin jo toistamiseen. Se vaan on niin, että näillä narkeilla on pelit ja vehkeet - leikkurit - joilla parhaimmatkin lukot menevät naps vaan. Siinä testissä Bilteman turvalukko vaan ei napsahtanut leikkurilla eikä millään muullakaan, joten sellaisen mieluusti hankkisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fillaristi2 kirjoitti:

Jokin aikaa sitten oli jossain lehdessä (iltapäivälehti?) polkupyörän turvalukkotesti. Sen mukaan Bilteman turvalukko oli paras. Muistaako joku ko. testin ja mikä se lukko oli Bilteman lukoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu