Mikä

suomalaisia vaivaa????????????? Saksassa koko kansakunta antoi sympatiat ja tuki Bochumilaisia.. Suomessa nauretaan ja ollaan vahingoniloisia kun teollisuus karkaa täältä, no ei näitä omaan pesään paskantajia kyllä voi millään ymmärtää..
191047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

vahingonilo joka kemijärvellä on saanut sisäsiittoisuuden vuoksi vielä oman leimansa.

Äänestä
  • sen sisäsiitoksen huomaa parhaiten, on jutut nimittäiun sitä luokkaa, että on syntymähumala vielä päällä.

    Äänestä

  • ulkopaikkakuntalainen kirjoitti:

    sen sisäsiitoksen huomaa parhaiten, on jutut nimittäiun sitä luokkaa, että on syntymähumala vielä päällä.

    Sisäsiittoisuus Kemijärveläisten parissa johtuu siitä että joka kylällä pidetään omiaan parempana kuin naapurikylien ihmisiä. Siksi Javaruslaiset naivat Javaruslaisia, Soppelalaiset Soppelalaisia, Lehtololaiset Lehtolalaisia, Isokyläläiset Isokyläläisiä jne jne. Eikä niin väliä jos ollaan vähän sukuakin. Ei sitten ole ihme että ollaan niin katkeria ja kaunaisia. Sitten toiset suvut ovat päässeet tehtaalle töihin kolmessa polvessa ja toiset taas eivät. Niimpä nykyisen sekasukusoppa on keitetty monet kerrat pohjaan.

    Äänestä

Sitäkö tollo ajattelit,tehdas häipyy myös kemijärveltä ikävä kyllä.
Yrittäkää nyt pikkuhiljaa tajuta että selluhommat on teiltä loppu,avatkaa silmänne ja hakekaa sinne yrityksiä älkääkä kivittäkö niitä pois

Äänestä
  • varmasti on tulijoita pilvinpimein, ainakin avustusten norkoilijoita..heh! Luu on kovaa sano!!

    Äänestä

  • parempi kattoa nyt loppuun asti tämä selluhomma, kuin olla herrojen pompoteltavana.

    Siinä on kuitenkin 1800 työpaikkaa kyseessä ja rahaa pyörii satoja miljoonia.

    Uusia yrittäjiä tänne sopii pilvin pimein, kunhan pysyvät Kemijoen länsirannalla.

    Äänestä

  • Nyyrikki Nyyperi kirjoitti:

    parempi kattoa nyt loppuun asti tämä selluhomma, kuin olla herrojen pompoteltavana.

    Siinä on kuitenkin 1800 työpaikkaa kyseessä ja rahaa pyörii satoja miljoonia.

    Uusia yrittäjiä tänne sopii pilvin pimein, kunhan pysyvät Kemijoen länsirannalla.

    pölvästi joka luulee sellunkeiton jatkuvan,
    kohta tulee itku kun ymmärrät tosiasian
    LOPPU MIKÄ LOPPU

    Äänestä

  • yksi tosi kirjoitti:

    pölvästi joka luulee sellunkeiton jatkuvan,
    kohta tulee itku kun ymmärrät tosiasian
    LOPPU MIKÄ LOPPU

    Ei muuta voi sanoa.

    Äänestä

Oikein vituttaa kun lukee näitä juttuja täällä. Siksi harvoin luenkin. Ilkutaan ja nauretaan ASIALLA, kun menee työpaikka alta. Oli se sitten mikä vitun ala hyvänsä.

Ei voi muuta kuin sanoa että kateellisuus syö Kemijärven ulos kokonaan maailman kartalta. Häpetkää helvetin tolikat!!

Yrittäisette nyt jumalauta puhaltaa yhteen hiileen edes sen kerran kun puhutaan Kemijärven alasajosta kokonaan. Mutta ei, te ääliöt vaan mollaatte toisianne. Johan tänne nauraa koko suomi.

Ja jos sattumoisin on niin köpö, että kuvittelee kaiken teollisuuden häviämisen paikkakunnalta koskevan VAIN niitä työntekijöitä, olisi parempi kun jättäisi kommentoinnin aivoja omaaville ihmisille.

Eihän se nyt niin jumalauta mene, työpaikat katoaa, niin joku paskapää kuvittelee, että julkisen sektorin palvelut pelaavat entisellään. Tai muut yrittäjät jaksavat painaa, kun nyt ovat jo niillä vaihein, että kannattaako jatkaa vai ei.
Nämä ovatkin sitten niitä vinkujia, että kaikki pitäisi olla just ja heti, mutta kohtapa ei enää ole.
Siinäpä kohta ajatte rovaniemelle maanantai-aamuna valittamaan jotain vitun vaivaanne terveyskeskukseen, kun täällä laitetaan luukku kiinni. Sielläpä sitten istutte pari päivää odottamassa vuoroanne.

Samoten te sossun luukulla asioivat,Roipassa ei kohdellakkaan kultahanskoin teitä, vaikka olisitte minkävärisiä!

Joten pitäkää Taunot turpanne kiinni. Ajatelkaa ennenkuin valitatte!!!!

Äänestä
  • komppaan täysillä!

    Äänestä

  • yhdistelemään asioita toisiinsa...verokertymä pienenee aika järkyttävästi tulevina vuosina..

    Äänestä

  • turhaa. Et sinä mitään ole lukenut näitä juttuja.

    Jos tolikka olisit lukenut, huomaisit heti, että ne palstan ns. ilkkujat ovat eri paikkakunnilta.

    Ilkkujilta on mennyt itseltään työpaikka alta ja kun sitten ollaan niin perkeleen kateellisia, räksytetään tällä palstalla ja ollaan vahingoniloisia kun muuallakin menee huonosti.

    Erityisesti tuntuu vituttavan massaliikkeen toimina.

    Äänestä

  • Nyyrikki Nyyperi kirjoitti:

    turhaa. Et sinä mitään ole lukenut näitä juttuja.

    tämä nyyrikki-nyrkki-kyllikki?
    Jos on niin hyvä valinta pellelaumalta,ei järkevää sanaa kommenteissaan.Itkee ja lässyttää kuin aito stalinisti.
    Megafoni turpaan ja tehtaanportille huutamaan "VELLIHOUSUT". HOHOHOHOHEEEEHEEEE......

    Äänestä

  • Kyllikki Nyrkissä kirjoitti:

    tämä nyyrikki-nyrkki-kyllikki?
    Jos on niin hyvä valinta pellelaumalta,ei järkevää sanaa kommenteissaan.Itkee ja lässyttää kuin aito stalinisti.
    Megafoni turpaan ja tehtaanportille huutamaan "VELLIHOUSUT". HOHOHOHOHEEEEHEEEE......

    torvelo yrittää oikein sanoa?

    Idiootin tunnusmerkki yrittää nauraa netissä ja vielä omille jutuille.

    Äänestä

  • Nyyrikki Nyyperi kirjoitti:

    turhaa. Et sinä mitään ole lukenut näitä juttuja.

    Jos tolikka olisit lukenut, huomaisit heti, että ne palstan ns. ilkkujat ovat eri paikkakunnilta.

    Ilkkujilta on mennyt itseltään työpaikka alta ja kun sitten ollaan niin perkeleen kateellisia, räksytetään tällä palstalla ja ollaan vahingoniloisia kun muuallakin menee huonosti.

    Erityisesti tuntuu vituttavan massaliikkeen toimina.

    Elä sinä Nyyrikki ala mulle vääntään. Minä luen sen verran, että tajuan mistä on kyse!

    Kyllä nämä ilkkujat, valitettavasti, ovat ihan omaa porukkaa, paitti jokunen sallalainen köpö.

    Jos nä alat minua tolikaksi väittään niin seuraappa vasiten vuosien saatossa julkisen sektorin tilannetta, palveluiden hinnankorotuksia, yritysten lakkautuksia ja ihmisten poismuuttotilastoja.

    Kaupungin ikäjakauma on huolestuttavan vinoutunut. Vanhukset jäävät, nuoret lähtee kun pitäisi olla toisinpäin. Tämä kaunis kaupunki kuolee omaan mahdottomuuteensa ja varsinkin tuohon kateellisten lässytykseen! Sinä Nyyrikki Nyyperi ota silmä käteen ja katso.

    Massaliike ja yöjunakapinaliike ainakin yrittävät tehdä jotakin. Toinen jo onnistui, joten olkaamme edes näistä asioista tyytyväisiä!

    On vaan niin helvetin typeriä kirjoituksia sellaiset tyyliin: nyt paperimiehet joutuu kortistoon, voi voi,tätä vahingoniloa. ym. Ei siinä paljon järkeä pakota.

    Kertaan lyhyesti Nyrkki- kyllille. Jokainen työpaikka, joka lähtee Kemijärveltä, vaikuttaa koko kaupungin tasapainoon. Piste.

    Äänestä

  • Einosulo kirjoitti:

    idioottimaisen masailiikkeen sosiaalisoinnin onnistuvan tämänpäivän suomessa.Ei se ole
    vahingoniloa vaan sääliä kun tunnemme teikäläisiä kohtaan
    Sinun ajatuksillasi Kemijärvi tuhotaan nopeasti

    Äänestä

  • kun luulet kirjoitti:

    idioottimaisen masailiikkeen sosiaalisoinnin onnistuvan tämänpäivän suomessa.Ei se ole
    vahingoniloa vaan sääliä kun tunnemme teikäläisiä kohtaan
    Sinun ajatuksillasi Kemijärvi tuhotaan nopeasti

    Tämäkin on yks outo juttu, että eräillä on aina nimittely ensimmäisenä, kun aletaan puhua totuuksia.

    Ei kannate vetää vääriä johtopäätöksiä, vaan koettaa ymmärtää lukemisensa, ennenkuin aletaan vinkumaan massaliikkeistä ym. Pitääkö sitten mielestäsi kaikkien Kemijärvisten vetää vittu päähänsä ja PAETA vuorille? HÄH?? Sitten roikutaan naamat norsunvitulla pitkin kylänraittia ja valitetaan kun ei koskaan tapahdu mitään, häh?

    Jos siellä päässä vähänkään on kytköksiä synapseihin, niin voisitko ystävällisesti perustella kantasi, nimimerkki pösilökö olet? Olet.

    vaikuta soitella, viisaampi vaikenee!
    PS. näitä on täällä 24:ssa muutama "terroristi" jotka vittuilevat kaikille kaikesta.

    Äänestä

  • ääliöiden kanssa kirjoitti:

    vaikuta soitella, viisaampi vaikenee!
    PS. näitä on täällä 24:ssa muutama "terroristi" jotka vittuilevat kaikille kaikesta.

    Terroristit pitää laittaa aisoihin. Jos kirjoittaa ainoastaan provokaatiomielessä ja vittuillakseen, pitäisi kylmästi bannata. Näillä Kemijärvi-sivuilla varsinkin törmää nimittelyyn, kateuteen ja vahingoniloon.

    Totta me nyt jumalauta halutaan säilyttää OMA kaupunkimme eloisana ja virkeänä paikkana. Turismia täytyy hyödyntää entistä enemmän. Ketä jaksaa kiinnostaa jokin kelonveistoviikko kun vettä ja kauniita maisemia on paikkakunta väärällään?

    Jokainen työpaikka, mitä meillä on täytyy säilyttää.
    Nuorisolle on opetettava muutakin kuin pillurallin ajo keskustassa. Ja Ammattikoulun opettajaväki: Nyt jumalauta pikkasen kuria siihen touhuun! Ne rahat, mitä valtiolta tulee per opiskelija, käytetään kunnon opetukseen, eikä mihinkään mamoiluun!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

meitä kirjoitti:

suomalaisia vaivaa????????????? Saksassa koko kansakunta antoi sympatiat ja tuki Bochumilaisia.. Suomessa nauretaan ja ollaan vahingoniloisia kun teollisuus karkaa täältä, no ei näitä omaan pesään paskantajia kyllä voi millään ymmärtää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu