Pahalta tuntuu, poiskaan en niitä voi taikoa, en tahtoa. Kesä meni ja tunnelma on tyhjä, apea. Tiedän, ettemme enää tule olemaan kuin ystäviä, mutta en osaa sanoa sitä sydämelleni. Olet lähelläni, mutten voi koskettaa, vaikka haluaisin. Sinä katsot silmiin ja tiedät. Tiedätkö? Tunnetko? Miksi elämästä on tehty näin vaikeaa? En halua kuitenkaan satuttaa ketään, pakko sanoa hyvästit. Yritän jaksaa ilman sinua. Jospa kohtalo joskus...
Varattujen väliset tunteet
ikävä
5928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Erittäin tutulta kuullostaa. Paitsi, että mun tilanteessa se toinen ei ollu varattu mutta vielä pahempaa, että hän oli kumppanini paras kaveri. Mutta itsehän sun/teidän täytyy päättää miten ratkaisette tilanteen. Kokeiletteko vai jatkatteko omienne kanssa. Mä päätin kokeilla, ja onnellinen olen. Mutta mietin harkiten, sillä paluuta ei välttämättä entiseen ole jos alkaa kaduttaa. Tosin mulla on mahdollisuus entiseen(kumma kyllä) mutta empä sinne enää halaja.
Erittäin tutulta kuullostaa. Paitsi, että mun tilanteessa se toinen ei ollu varattu mutta vielä pahempaa, että hän oli kumppanini paras kaveri. Mutta itsehän sun/teidän täytyy päättää miten ratkaisette tilanteen. Kokeiletteko vai jatkatteko omienne kanssa. Mä päätin kokeilla, ja onnellinen olen. Mutta mietin harkiten, sillä paluuta ei välttämättä entiseen ole jos alkaa kaduttaa. Tosin mulla on mahdollisuus entiseen(kumma kyllä) mutta empä sinne enää halaja.
Maaliskuulla tutustuttiin toisiimme paremmin, oltiin tietty toisemme noin 1½ vuotta ja minä olin häneen ollut ihastunut jo lähes alusta asti. Pidin tunteeni salassa koska kotona meni tuolloin niin hyvin. Hääpäivä "kotona" sovittiin kihlauduttuamme uutena vuotena 2002 ja nyt heinäkuussa astelimme vihille. Mulla kokonaan toinen mies mielessäni. Häävalmistelutkin vanyivät ja vanuivat maaliskuun jälkeen, kun päivät haaveilin ja tapailtiin tämän ihanuuden kanssa milloin missäkin. Viimeinen viikko ennen häitä itkettiin toistemme sylissä kurjaa kohtaloamme ja edelleenkin ollaan sitä mieltä että meidät on tarkoitettu oikeesti yhteen ja se joskus vielä tapahtuu. Kesä on ollut suurta iloa ja suurta surua. Häät oli ihanat&mahtavat&unelmieni täyttymys mutta morsiamen sydän vuoti verta ja itki ikävästä... Sulhasen tilalla olisi pitänyt olla HÄN toinen. HÄN on perheellinen, ei vihitty. Syytä joskus kysyin niin ei ole sopivaa löytänyt ja minä olisin ollut juuri se. Ja minä haluaisin olla juuri se "sopiva" niin kovasti! Ikävä on. Mulla -ja myös hänellä.
Mailattais. Tunteet samanlaiset. Minäkin naimisissa, HÄN meni heinäkuussa.
[email protected]
olen kokenut juuri samalla tavoin, se näyttää olevan aika yleistä. Uskon, että tässä maailmassa on monia "niitä oikeita", ja joskus osuu kohdalle 2 yhtä aikaa :).Eikö se ole tavallaan rikkautta, että pystyy rakastamaan ja saa vastarakkautta kahdelta mieheltä samanaikaisesti? Jos on onnellisesti aviossa, on tuska ja ikävä sitä toista kohtaan vain kestettävä (samoin tunnontuskat), aika parantaa haavat.