Seksikemiat kuntoon?

Ketomansikka

Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä pian 1,5 vuotta, mutta eläneet viimeajat kriisin keskellä. Ongelma on, ettei alusta saakka kemiat ole olleet ihan kohdallaan. Seksi on toisinaan erittäin tyydyttävää, mutta molemmilla on kokoajan tunne, ettei saa sitä tarpeekseen ja se luo stressiä, jolloin seksi jää välillä vähiin.

Mies on sälyttänyt pihtaamisen lähinnä minun syykseni, koska omasta mielestään on valmis vaikka joka päivä, mutta itse taas koen, ettei hän osaa täyttää emotionaalisia tarpeitani seksissä, vaan homma jää suorituskeskeiseksi.

Lopulta asiat ajautuivat siihen, että hän lähti nostattamaan miehistä itsetuntoaan nettideiteillä, minkä takia koen että luottamus toiseen on kokonaan kuollut. Hän ei ole halunnut seksiä kanssani pian kahteen viikkoon, vaikka viimeisin kerta oli pitkästä aikaa hyvä ja olen ehdottanut uusintaa moneen otteeseen.

Mitä tehdä tässä tilanteessa? Voiko seksikemiaa parantaa enää tässä vaiheessa ja miten saisimme luottamuksen palautettua suhteeseen? Miehen itsetunnonkohotustapa veti omani aivan pohjalukemiin.

4

612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ketomansikka

      Jos haluatte myös mieheni näkökulman asiaan, klikatkaa muutama sivu ajassa taaksepäin, aihe: Seksiä? ja nim. Kiimassa... Ajallisesti n. kuukausi taaksepäin eli 22.7.?

      Nyt apua TODELLA tarvitaan!

    • aviomies

      että avoliitto on juuri tuollainen: kun hommat ei rullaa haetaan toinen. Avoliittohan on avoin liitto, toinen voi lähteä sanaakaan puhumatta.

      Avioliittoa väheksytään ja rinnastetaan avoliittoon. Ei niitä edes voi panna samalle viivalle! Yhteiskuntamme arvot ovat murentuneet pahoin, ja moraali on korkeampi monessa monessa muussa maassa. Moraalittomuus johtaa juuri sitoutumattomuuteen, kumppaninvaihtoihin kun ei tullutkaan 10 :n parisuhdetta (tekemättä mitään), kumppaninvaihtoihin kun ei viitsitä hoitaa suhdetta ja kriisejä.

      Ihmiset ei ymmärrä että 10 :n parisuhdetta ei saa ellei sitä itse tee ja ylläpidä. Autoja jaksetaan puunata päiväkausia, mutta parisuhde saa rauhassa lakastua. Näitä palstoja seuratessa voi sanoa että perinteitä arvostavaa, uskollista, luottamuksellista ja rehellistä liittoa saa Suomessa hakea kuin neulaa heinäsuovasta. Ihanteena on "vaihto nuorempaan kun perä vuotaa". Voi sitä joka esim. sairastuu parisuhteessa vakavasti: monesti toinen puolisko hakee silloin heti uuden ja jättää toisen oman onnensa nojaan. Onko se rakkautta? Ei - se on pahempaa kuin välinpitämättömyys, en voi ymmärtää tuollaista ihmisten kylmyyttä. Mistään ei voi luopua että TOISELLA olisi hyvä olla. Ihmiset näkevät vain omat tarpeensa - paskat muista, pitäköön puoliaan! Tähän perustuu myös ahneus, itsekkyyttä sekin.

      -------
      Kuinka mukavaa onkaan tulla kotiin ja kysyä lapsilta, missä äiti on. Seurata lasten kasvamista ja kehittymistä ja tietää, että tämä perhe pysyy koossa kunnes kuolema meidät erottaa. Kuten vihkiessä on luvattu. Ja tietäen ettei täydellistä parisuhdetta ole maan päällä koskaan edes ollutkaan eikä sellaista tule. Kuitenkin hoitaen omaa suhdettaan niin, ettei kaunoja jää (=pyytää anteeksi ja antaa anteeksi)

    • carmen

      Kannattaisi tosiaan istuutua nenätysten pöydän viereen ja keskustella mikä on suhteen tila, minne menossa ja mitä kumpikin haluaa. Jos ensimmäinen vaihtoehto on lähteä hakemaan seuraa muualta, kun kotona ei suju, niin mikä on tilanne tulevaisuudessa? Miten sitten jos tuleekin tilanne, ettei seksiä kertakaikkiaan voi jostakin syystä harrastaa (synnytys, matka, tai ihan mitä tahansa)?
      Vaikutat fiksulta, terveesti itsekkäältä ja miehestäsi välittävältä naiselta, jolle aivan varmasti ottajia löytyy...ei pahalla, mutta todella miettisin kahteen kertaan mikä on suhteen tulevaisuus?

      Seksi, kuten parisuhdekin, on sitä että haluaa miellyttää toista, koska kumpikin haluaa miellyttää toista, se toimii. Jos ei muuten, niin sitten vaikka vuorotellen, jos täysin samat asiat eivät ole mieleisiä. Seksikemiaa voi parantaa missä tahansa vaiheessa, ihminen on muuttuva ja mukautuva eläin. Kuinka paljon on kyse siitä, etteikö hän osaa, ja kuinka paljon siitä, ettei hän halua? Se, että vaihtoehdoksi hän näki nettideitit, kertoo enemmän jälkimmäisen puolesta. Sen mitä ei osaa, voi opetella jos haluaa ja toinen neuvoo.

      Luottamuksen takaisin saaminen onkin eri asia, voit päättää että luotat, ja sulkea silmät muilta mahdollisuuksilta. Voit myös kiduttaa itseäsi joka päivä miettimällä mitä tapahtuu, ja tapahtuuko sitä edelleen.

      Yleensä olen sitä mieltä, että suhteen takia kannattaa "taistella", mutta jos olet siitä kiinnipitämässä ja sitä parantamassa yksin, mitkä ovat mahdollisuudet? Ja pettäminenkin on vähän sellainen juttu, että jos joku kerran kännipäissään "vahingossa" pettää, saattaa se jäädä ainoaksi kerraksi, mutta jos joku tietentahtoen hakee muuta seuraa, se kyllä tapahtuu 99,99% varmuudella uudelleen heti kun parisuhteessa on ongelmia tai seuraava kriisi. Kriisi on juuri se, joka joko yhdistää tai erottaa.
      Älä jää sinisilmäiseksi aisankannattajaksi tyttö hyvä, tunne arvosi ja etsi arvoisesi mies, joka tietää arvonsa eikä kohottele itsetuntoaan typeryyksillä.

    • meritähti

      Joo, tutulta kuulostaa... vaan me on yritetty ja yritetty ja yritetty jo yli kymmenen vuotta.Mentiin naimisiin ja lapsiakin on siunaantunut useampia. Mutta ongelmat seksin suhteen, se peruserilaisuus on se asia johon jatkuvasti törmätään.Muuten suhde on hyvä ja toimiva, mutta kun seksi ei toimi, kaatuu koko homma... Olisiko sittenkin pitänyt nostaa kissa pöydälle ja kunnolla jo silloin alussa...? Vaan silloin sitä oli niin rakastunut ja luottavainen, ja kuvitteli ongelmien johtuvan milloin mistäkin, väsymyksestä jne. Omaa identiteettiään on kuitenkin vaikea muuttaa, enkä tiedä onko se mahdollistakaan. Pitäisikö vain tytyä siihen, että seksi on "toisinaan erittäin tyydyttävää", onhan sekin jo jotain, paljon enemmän kuin monilla milloinkaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe