Ystävänä mies netistä

Ajatar

Niinhän sitä luulisi, että se on mahdollista.Pienen vähemmistön kanssa varmasti toimiikin.

Omalla kohdallani ihmettelen miesten logiikkaa sikäli, että pelisäännöt on tehty selviksi ja haluni on PYSYÄ YSTÄVYYSPOHJALLA.

Mitä tekee mies? Alussa pysyttelee aisoissa, mutta jos uskallat heitellä rennompaa, rohkeampaa huumoria, se ei tarkoita, että oltaisiin menty askel ystävyydestä eteenpäin kohden jonkinasteista seurustelua!

Kuvia lähetetään puolin ja toisin, että saa käsityksen minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä noin ulkonaisestikin. Sen jälkeen alkaa hienoinen painostaminen, hienovarainen vihjailu siitä, että voitaisiin käydä kahvilla, eihän se ketään haittaa.

Tämä alkaa jatkumaan ja tekstien sävy tiukkenee vaativammaksi. "Tietysti ystävinä tapaamme". Olen siis tehnyt jo alussa selväksi, että minulle riittää pelkkä kirjoittelu ja ajatustenvaihto. Ei mene perille, ei!

Onko näin, että netissä surffaavat miehet eivät kykene pelkkään kirjeenvaihtoon? Mikä ihmeen jumitus näillä joillakin miehillä on ollut, ettei selkeää suomenkieltä ymmärretä? Itselläni elämäntilanne on sellainen, että olen aika "kypsä" seurustelusuhteen ajatuksellekin.Haluan pysyä etäisenä siinä mielessä.

Haluaisin vain myös miespuolisia kavereita, jotka pysyisivät karsinassaan. Ei toimi. En enää edes halua netin kautta kirjoitella kenellekään privaatisti, mutta syyn moiseen käyttäytymiseen tahtoisin kyllä tietää. Siis: miksi lupaukset eivät pidä?

7

906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uno

      Luulitko itse, että ei mukamas olisi luonnollista, että ystävyyssuhteenne kenties voisi toisen osapuolen mielestä kehittyä vaikkapa seksi- tai seurustelusuhteeksi? En usko, että kovinkaan moni heteromies jaksaa kirjoitella verhoista tai huonekasveista ihan vaan ystävyyspohjalta...

      • Ajatar

        kirjoittelen verhoista tms.=))Siinä mielessä on kyllä ihan erilainen kuin monet muut naiset. Toki niistäkin voi keskustella, mutta minua kiinnostavat asiat laajasti, eli kanssani voi keskustella mistä tahansa.

        Kyllä minä, ehkä naivisti, uskon, että pelkkä kirjoittelu voisi riittää, ainakin minun osaltani. Seksisuhteenhan hän voi muodostaa ihan jonkun toisen kanssa. Sehän ei puolestaan kuulu mulle mitenkään:)


    • Jääräpiä

      Jotkut voivat olla yksinäisempiä ja jotkut taas pitävät mailittelua yhtenä vaihtoehtoa tutustua ihmisiin, vaikka varmaan tuleekin tehtyä IRL myös aloitteita. Miksei vois olla ystäviä myös tosielämässä, eihän se tarkoita että vaikka joku mies haluaiskin tavata että heti ollaan kampeemassa toisesta tyttöystävää tai sänkykaveria. Miks miesten pitäis aina olla niin kuuliaisia naisten mielipiteitä kohtaan, eihän naisetkaan kaikkea hyväksy. Nainenko aina määrää kaiken ? Anteeks, vaan tiedän että oon provosoiva, mutta miehen näkökulmasta voin sanoa että liian usein huomaan että asiat pitäis mennä naisen mielen mukaan tai sitten ei ollenkaan. Ja myös sekin asia että joskus itse huomaan että kun kirjoitan paljon juttua jollekin naiselle niin vastauksena saan ihan lyhyen viestin, joka ei juuri kommentoi ees. Aika ärsyttävää.

      Kaipa se on se että miehet on rohkeempia yrittään tavata mailikamujakin. Mitä kirjevaihtelu loppujen lopuksi on "oikeitten" ihmissuhteiden korvikkeeksi ? Useasti kyllä tuntuu että naisilla on tapana pitää niitä äijiä ikään kuin varalla mailikamuina, jos sattuu myöhemmin tarvitseen. Itse en ainakaan halua olla mikään varamies. Tässä oli joitain kommentteja, älä silti pahastu. Arvailujakin tuli kirjoiteltua muutama...Ymmärrän kyllä tilantees.

      • Ajatar

        asia on toinen, kun jo lähtötilanteessa mies tietää miltä pohjalta mailaan. Ei ole pakko mailata ihmiselle, jonka tarkoitusperät ovat niin erilaiset kuin omat. Hänenhän se valinta on:)

        Luonnollisesti voi sujuvaan verbaalikkoon ihastua voimakkaastikin, mutta on muistettava, että toisella puolella on ihminen, jolla on ehkä sen verran vaikeita elämänkokemuksia takana, että hän haluaa pitää tietyn reviirin ympärillään, jonne ei tulla, ja aivan oikeutetusti saa olla itsekäs.

        Eihän sitä toki tiedä vaikka joskus tapaisikin jonkun, mutta miehet ovat kauhean kiireisiä aina, niin että minä ainakin ahdistun sellaisesta.

        Et loukannut mitenkään. Ikävää, että naiset ovat vastailleet sinulle sanalla tai parilla. Itsestäni se kuulostaa kummalliselta, kun kirjoittelen pitkiä kirjeitä useimmiten:)

        Parempia kokemuksia sinullekin. Kyllä niitä naisia tositarkoituksellakin varmasti netissä liikkuu:)


    • tukkijätkä

      Todella hankala juttu. Nimittäin välttyä mahdollisilta seurusteluajatuksilta. On siitä kokemusta ja meinasi mennä tärkeä ystävyyssuhde kiville ihan sen takia, että menin tolikka ihastumaan nettiystävääni. En tosin kirjoittelun perusteella, vaan vasta muutaman tapaamisen jälkeen; on yhteinen harrastus ja niissä puitteissa nettikirjoittelusta alkanut ystävyys on muuttunut liveversioksi. Ajan myötä on tilanne vakiintunut ja nyt pysytäänkin ystävinä näillä näkymin for ever. Se vaan vaati ensin pienen tunnesotkun selvittelyn.

      Esimerkki ei siis sellaisenaan päde "pelkkään" nettiystävyyteen, mutta siinä toiminee samantapaiset periaatteet kuin yleensäkin ystävyydessä eri sukupuolten välillä. Muutamia pointteja siihen, miksi se ystävyyspohjalla pysyttely on joskus niin pirun vaikeaa:

      Jutut ovat lähteneet jostain yhteisestä intressistä käyntiin ja siitä rönsyilevät ties mihin. Tottakai sellainen ihminen kiinnostaa, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja haluaa keskustella niistä vaikkapa sitten sähköpostitse.

      Alkujaanhan ja hyvin jos menee, niin lopultakaan ei olla iskemässä kukaan ketään. Keskustelu siis on rentoa ja välitöntä. Miten välttyä kiinnostumasta naisesta, joka vaihtaa mielipiteitä sekä heittää huumoria typerän nirppanokkailun sijaan.

      Väitän, että nettiystäviä enempi vähempi harrastetaan, jos on liveystäviä jo yhen kyllän. Kirjeenvaihtoon ryhtyvät ovat uskoakseni syystä tai toisesta itsensä yksinäiseksi tuntevia ja yksinäinen on kyllä aika altis ihastumaan/ pyrkimään lähempiin tuttavuuksiin. Miettiipä vaikka itteään täällä korvessa, johon aikamerkki tuodaan postiautolla kerran viikkoon ja hyvällä tuurilla näkee "naapurinsa" jopa kahdesti viikossa. Tämä yksinäisyyden muoto on melko helposti hoidettavissa hyppäämällä kieseihin ja ajamalla sataa tunnin verran, mutta ajatteleppa niitä, jotka ovat yksinäisiä ihmisjoukon keskellä.

      Tilanne senkuin vaikeutuu, jos vielä tavataankin. Ystävyyspohjalta kun ollaan liikkeellä, ei tietenkään pynttäydytä eikä oteta paineita, vaan mennään tekemään jotain molempia kiinnostavaa. Viihtyvyys on taattu ja saa siinä nieleksiä ja pureksia kieltään, ettei mene möläyttämään mitään typerää "jatkotreffeistä" tai muuta vastaavaa.

      "Siis: miksi lupaukset eivät pidä?"
      Joillain pitää, joillain ei. Riippuu ihan siitä, minkä verran hepulla on selkärankaa pysyä puheissaan. Toivottavasti rohkeutesi ja kärsivällisyytesi riittää etsiä - ei me kaikki ukot lieroja olla.. :)

      • Pilkun viilaaja

        Sepä oli kiltisti kirjoitettu ja hyvin analysoitu. Oli mukava lukea, kun välimerkitkin olivat lähes oikein. Hyvää syksyä!


      • Ajatar

        Viestisi oli erittäin hyvä ja herätti ajatuksia.

        Tiedän, että yksinäisyys on oikea kansantauti meillä ja ehkä osa porukasta hyvistä aikomuksistaan huolimatta "takertuu"mahdollisuuteen tavata joku mukavantuntuinen nettiystävä, jonka kanssa ehkä vakavampaa seurustelua myöhemmin. Vaikka kuinka ystävyyspohjalta vannoisi sen tapahtuvan.

        Minusta on reilua heti alussa ilmoittaa mitkä ovat lähtökohdat, esim. minun kanssani se, että emme ehkä ikinä tule näkemään, ettei mun varaan pidä rakentaa mitään muuta kuin nettiystävyyttä.

        Varmasti pitemmän päälle ainakin tulee jonkinasteinen kiintymyskin. Itsellänikin oli ikävä erästä miestä, jonka kanssa oli mukava kirjoitella kaikenlaista. Hän pilasi kaiken ahdistamalla minua suhteeseen. Muuten ok mies.Onko miesten niin vaikea uskoa, etteivät kaikki halua suhdetta tai edes livetapaamista? Itse kirjoitin siksi, että minusta ainakin on mukava ihan vain kirjoitella ajatuksia toisen kanssa.Ilman velvoitteita jatkoista livessä.

        En mä etsi live-elämään ihmissuhdetta netistä, halusin vain ihmisen, jonka kanssa voi keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä ja heitellä huumorinkukkasia joukkoon. Se olisi riittänyt minulle mainiosti, mutta ei miehille.

        Varmaankin on niitäkin, jotka pystyvät sellaiseen ystävyyteen, jota hain, mutta kohdalleni ei ole oikein osuneet.Tai sitten on ihmisenä niin kranttu, ettei mitään voi jutella niin, ettei loukkaannu. Vastakkaisista käsityksistä pitää uskaltaa puhua eikä siloitella:)

        Toivottavasti elämäsi on kaikin puolin mallillaan. Vaikutat mukavalta mieheltä. Hyvää syksyä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4731
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3463
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1528
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1453
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1266
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1172
    8. 164
      1060
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1058
    10. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      18
      1015
    Aihe