Useimmat ihmiset eivät sano päin naamaa syitä, miksi haluavat lopettaa seurustelun. Asioita kaunistellaan usein niin paljon, ettei jätetty ymmärrä, miksi hän ollenkaan tulee lempatuksi. Minua kiinnostavat nämä peitesyyt ja niiden tulkinta.
Itse olen käyttänyt seuraavia. Kun mies on osoittautunut tyhmemmäksi kuin luulin, olen sanonut, että emme oikein sovi yhteen. Jos en ole pitänyt miehestä sängyssä, olen sanonut, että kemiamme eivät kohtaa tai että meillä taitaa olla niin erilaiset toiveet seurustelun suhteen. Kerran miehellä oli kauheita kakaroita, jolloin oli tietysti helppo sanoa, että elämäntilanteemme on kovin erilainen.
Miten ilmaisette kohteliaasti lopettamissyyn?
Poikki ja pinoon
3
641
Vastaukset
- Jätettynä&jättäjänä ollut
Kerron totuuden niinku sen on!
Tietenkin asiallisesti ja nätisti!
Ilman turhaa haukkumista!!
Eikä kukaan vielä ole itseään tappanut!!
Totuus on paras!
Koska jos kaunistelee asioita liikaa se antaa vain toivoa jätetylle että ehkä tilanne ei olekkaan niin paha! Siinä sitten saat exän roikkumaan perässä vaikka kuinka kauan! Mikä taas sitten johtaa siihen että on melkeen pakko sanoa ilkeästi ja loukkaavasti!:( - Justiina
on monesti karvas ja kurja mutta en ole pelkuri enkä alennu valehtelemaan.
Rehellisyydessä on se hyvä juttu että asiat voi sanoa kerran reilusti ja sitten ei tarvi jälkikäteen ihmetellä. Hetken koskee ja sitten se on ohi.
Yleensäkin kohtelen ihmisiä niinkuin haluaisin itseänikin kohdeltavan, rehellisiä syitä eikä mitään teinien tunarointeja. Kypsyys ihmisenä näkyy juuri siinä että tunnustaa epäkypsyytensä: Jos ei halua edes yrittää, se pitää pystyä toiselle sanomaan, eikä verhota ympäripyöreisiin pikku valheisiin. - dfdsfs
Itse sanoin exälle kerran, että en ole tällä hetkellä valmis seurusteluun. Ja tämä syy oli silloin täysin tottakin, tosin kyllä muitakin syitä oli. Noh tuo johti kuitenkin siihen, että tuo nainen roikkui minussa sitten vaikka kuin pitkään, koska ilmeisesti kyttäsi ja odotti aikaa kun olen taas valmis seurustelemaan. Lopulta olikin sitten pakko sanoa pahasti, että jätti minut rauhaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165