madot

Onko kellään majaillut alivuokralaisina torakoita nimellä Vyöihrakuoriaiset, jos on, kertoisitteko, miten pääsee eroon. Tuholaistorjunta ei niitä tuhonnut, Cooper tappaa kuoriaiset,mutta ne madot, on niin vikkeliäkin, ettei perään kerkeä.
113144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä oli niitä kuoriaisia, en tiedä mistä tulivat. Myrkytin ihan tavallisella Raidilla ja tapoin kaikki kuoriaiset mitkä näin ja ruiskuttelin raidia paikkoihin, missä oli niitä toukkia. Pikkuhiljaa ne vähenivät ja loppuivat kokonaan.

Nyt ei ole näkynyt pitkään aikaan.

Äänestä

matoja on ja miltä ne näyttää? Meiltä toisinaan löytyy se kuoriainen mutta mitään matoja en ole nähnyt...

Äänestä
  • Ne on noin 5-7mm, mustia, tarkasti katsottuna näkyy väkäset.Matoja voi olla missä tahansa, itselläni on esiintynyt sohvassa, varsinkin saumoissa, vaatteissa, nehän syövät puuvillaa, verhoissa, jopa ruokakaapissa.Ovat tosi nopeita liikkumaan, eli tälläkin hetkellä niitä on, en saanut lattialta kaikkia tapettua. Voi sanoa, et kyllä hermoja jo koettelee. Ovat olleet toista vuotta, maksasivat edes vuokraa, mutta ei.

    Äänestä

roskapussit yms. mahdollisimman pian ulkoroskikseen, kun se täyttyy. Meillä tuli aikoinaan vessaan aika paljon noita kuoriaisia, kun oli kissa. Vyöihrakuoriaisethan nimittäin tulevat raaan lihan, kalan ja ulosteen hajun perässä. Lisäksi auttoi, kun tukimme yhden aukon, mikä oli ilmeisesti näiden ötököiden kulkureitti. Niitä saattoi löytyä kellaristamme, yhdestä saavista, missä mies oli keittänyt hirvensarvia ja oli sitten unohtanut pestä saavin. No, sieltä sitten löytyi kaksi yksilöä. Nyt ötököitä on näkynyt vähemmän, mutta ulkopuolella taloa niitä on ollut jonkin verran. Jos lähellänne on paljon koivuja, ne saattavat tulla niistä.

http://kasvinsuojelu.berner.fi/kotiinjapuutarhaan/tuholaiset/vyoihrakuoriainen.html

Äänestä

Hei Taitaa olla aika yleinen ongelma monelle nykyään nämä ällöttävät kuoriaiset. Viime keväänä näin muutaman toukan, jotka sain tapettua, sen jälkeen niitä en ole huomannut kunnes sitten muutama päivä sitten löytyi jälleen yksi kuoriainen.
Yksi torjuntakeino voisi olla muistaakseni joku pyretriinisumute, jota pitäisi saada maatalous/puutarhamyymälöistä sekä seetripuuöljy, jonka hajua ne eivät kuulemma voi sietää. Näitä seetripuuöljylle tuoksuvia puupalikoita myydään ainakin Prismassa.
Lisäksi tosiaan kaikki vaatteet ym matot kannattaa tuulettaa hyvin ulkona, koska toukan munat voivat asustella vaikka matoissa. Vaikea näistä tuntuu olevan päästä eroon lopullisesti, mutta täytyy kyllä yrittää!!!

Äänestä

jotka ovat riesana viemäristöissä. täysin harmitttomia, mutta inhottavia. asuessani peurasaares niit oli joka kämpäs. ammattilaisten neuvo oli että ainoa pysyvä hävitys olisi koko alueen viemäristön myrkytys. noh jos hujauttaa kloriittia sillointällöin viemärisiin niin häviävät hetkeksi, mutta jo muutaman päivän lomareissun jälkeen kun viemäriä ei käytetä palaavat jälleen. kasvavat muuten tosi isoiksi, monta cm pitkiksi, viemäreis joita ei juuri käytetä.

Äänestä
  • kuulin juurikin sellaisen vinkin sokeritoukkiin, että kaataa kiehuvaa vettä viemäreihin, pitäisi auttaa, ainakin hetkeksi.

    Äänestä

  • j4de^^ kirjoitti:

    kuulin juurikin sellaisen vinkin sokeritoukkiin, että kaataa kiehuvaa vettä viemäreihin, pitäisi auttaa, ainakin hetkeksi.

    Sokeritoukka on vaikea hävittää.

    Nämä kuoriaiset taas lähtee aktiivisesti myrkyttämällä ja desinfioimalla paikat. Pestään niin että jytinä kuuluu niin jopa lähtee. SItten koko kämppään bayconit ja pariksi tunniksi ulkoilemaan. Kun tulet takaisin niin ei ole enää kuoriaisia.

    Äänestä

Eli ahkeralla siivouksella niistä pääsee. Meiltä löyty uunin takaa toukkia mutustamassa murujua. Nyt on siivoiltu tosi ahkerasti eikä toukkia saatikka koppiksia ole näkyvissä. On todella yleisiä ötököitä ja varmasti lähes joka kodissa. Ainoa heitta on toukkien tekemät reijät vaatteissa ja onhan ne kopparit öllöjä ;)
Tykkäävät asua kaatopaikoilla, eli ahkerasti uunin taustoja ja roskiskaappeja pesemään..

Äänestä
  • että missä paskalaanissa kaikki asuu???????????????Varmaan jokainen vuokralla.

    Äänestä

  • KYSYMYS..... kirjoitti:

    että missä paskalaanissa kaikki asuu???????????????Varmaan jokainen vuokralla.

    omistusasunnoista ja omakoti taloista myös!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihra kirjoitti:

Onko kellään majaillut alivuokralaisina torakoita nimellä Vyöihrakuoriaiset, jos on, kertoisitteko, miten pääsee eroon. Tuholaistorjunta ei niitä tuhonnut, Cooper tappaa kuoriaiset,mutta ne madot, on niin vikkeliäkin, ettei perään kerkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu