Kertokaa nyt hyvät naiset ja miehet - mielipiteenne:
eli olen eronnut hiljattain.
Vannoin, etten ikinä sorru mihinkään kostokierteeseen MUTTA ottaa pannuun kun x valehtelee suut silmät täyteen kaikille kaikesta.
Pitäisikö minun nyt olla samantasoinen ja kertoa miksi halusin eroa??
Siksi, että hän on ns piilohomo - niin vanha mies ( yli 70 v ) ettei " tapoihin kuulu " avautua seksielämästä.
Sitä ei meillä ole kuin parin lapsen verran.
Saatiin kulissit kuntoon nääksen.
Joo, tiesin hänen suuntautumisestaan, mutta tyhmä = lue = rakastunut ja kovin, kovin tietämätön kun nuorena olin luulin ihan tosissani että hän muka voisi muuttua.
No, ei muuttunut.
Aviossa olimme liki 40 vuotta ja koko ajan annoin kaikkien luulla että kaikki on ok vaikka totuus on kaukana siitä.
Ajattelin että josko pitäisi räjäyttää pankki ja kertoa että hän onkin RRR ?
Jaa,a mitä sanoisivat hänen fiinit sukulaisensa, lapsemme, lastenlapset, ystävät, tutut naapurit.
Tiedän, että on rumaa olla kostonhaluinen mutta ottaa tosissaan pattiin kun hän kehta kulkea kylillä puhumassa ps...kaa avioliitostamme.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Onhan se kova juttu, se kertominen mutta jollekin
luotetullesi voisit kertoa, ei sinun tarvitse tuota yksin kantaa, päähän siinä sekoaa, eikä nuo
nyt niin erikoisia juttuja nykyään ole. Älä tee sitä kostoksi vaan itsesi vuoksi. Sinullakin on ihmisarvo!
Välistä on kyllä tuntunut, ettei minulla OLE mitään ihmisarvoa.
Hänellä epämääräisiä " kavereita".
Miehiä siis.
Kun olen joskus hältä kysynyt, että miksi et voi sitä tunnustaa, hän sanoo ettei ole mitään tunnustettavaa.
No ei kai ole niin - koko elmän on elänyt valheessa.
Se satutti minua aikanaa, tietysti - mutta ei enää.
Tänääkin törmäsimme torilla sananmukaisesti toisiimme, tervehdimme ja lähdin pois - käännyin hetkeksi katsomaan ja eikös kehveli ollut rinta rinnan jonkun toisen vanhan äijän kanssa.
Varmasti puhuivat säästä..tai jostain.
Olen ajatellut että eikö se ole hänellekin helpotus nyt kun saa elää kuten tahtoo - mutta ei taida olla - sittenkään -
hän jotenkin häpeää sitä, ikinä ei myönnä.
Asumme pienellä paikkakunnalla jossa " kaikki tuntee kaikki".
Erikoista on myös se että hän oli yli 40 vuotta saman firman palveluksessa, no, kun jäi eläkkeelle kutsuimme kaikki entisen työkaverit - yksi ainoa koko isosta joukosta tuli vaivautuneena paikalle.
Tiedän,ettei hän ole ollut pidetty työpaikallaan.Hän viisasteli kaikille, uhkasi jopa asiakkaiden kuullen ostaa työkaverilleen hamekankaan, kun tämä ei tehnyt kuten hän halusi.
Nyt - kun näin hänet tänään - minua etoi.
Sen takia että koko elämä on mennyt HÄNEN kulissiensa pystyssä pitämiseen.
Ei taida olla outoa, että meille ei tullut mitään riitaa osituksesta, ei omaisuudesta, hyvin auliisti hän kaikesta neuvotteli.
Tiedän, että hän ajattelee, että jos ei rupa hankalaksi minä en kerro hänestä.
Paljon en yhteisestä kodista vienyt, henkilökohtaiset tavarat - vaatteet yms.
Olen ajatellut, miten rikki hänen täytyy olla - kun ei koskaan ole saanut " voinut " elää taipumuksensa mukaisesti.
Mahtaa se raastaa vanhaa miestä.
Mutta mitäs on niin helvetin tekopyhä.
Myöntäisi vaan että joo´olen minä R R R..
So what??
annat hänelle anteeksi ?
Just joo. Niinhän minä teen. Kiitos hyvästä neuvosta.
Kiitos siitä, että olen ollut pahemmassa asemassa kuin ovimatto ja hän on porskuttanut arvostettuna miehenä joka aina on hoitanut hommansa, on juu, on hoitanut tosiaan....
jaa että anteeksi?
Lähinnä pitäisi antaa anteeksi itselleni että olen ollut niin hyväuskoinen, niin tyhmä, niin alistettu.
entäpä sinulla, jos ukko jo 70? Alapas jo kasvaa sinäkin ja miettiä muita asioita!
Juu, olen minä jo yli 50, mutta en paljon.
Ja ihan tapeeksi olen kasvanut henkisesti tämän paskaläjän kanssa.
Onko mahdollisesti sinusta niin, että äijällä on jonkinlainen oikeus kulkea kylillä ja puhua soopaa asioista jotka eivät ole totta - ja minun pitäisi ottaa se kaikki vastaan ihan tuulettimen kanssa naamaani - kun hän vuosikymmenet on valehdellut kaikille - ja jatkaa yhä yhä yhä yhä yhä??
mitä tilaa... Exäsi kulkee kylillä mustamaalaamassa sinua - miksi sinun pitäisi olla loppuun saakka lojaali hänelle, kun hän ei todellakaan ole sitä ansainnut? Sinä olet vain inhimillinen, et erityisen kostonhimoinen. Ex luottaa sokeasti siihen, että pidät edelleen kulissia yllä, ja levittää myrkkyään huolettomasti ympäristöönsä. Eikö kuitenkin olisi aika hänenkin saada pieni muistutus kuolevaisuudesta?
Eihän sinun tarvitse asiaa paikkakunnan torilla megafonilla julkistaa - mutta kun törmäät näihin hänen levittämiinsä paskapuheisiin seuraavan kerran, voithan sohaista vähäsen takaisin jollain sopivalla tavalla..?
Joo, olen minä miettinyt paljonkin asiaa - erityisesti kun kuulin hänen sanovan ettei kukaan usko MINUN valheita hänestä..
No, eihän minun tarvitse kuin soittaa muutamalle hänen " ystävilleen".
Tajuaako kukaan sitä tuskaa, minkä tuskan koin kun olimme olleet naimisissa vajaan kuukauden ja hän lähti MIESYSTÄVÄNSÄ kanssa kesälomalle.
Meillä oli pieni, vastasyntynyt lapsi.
Ja hän lähti.
Istuin kauan pieni vauva sylissäni ja ajattelin että ei, ei tämä voi olla totta.
Mutta kyllä se oli.
Hän viipyi kaksi viikkoa reissullaan, koko aikana hän ei antanut minkäänlaista elonmerkkiä itsestään. ( Oli 30 vuotta ennen kännyköitä).
Että kyllä minä jo olen mielestäni saanut ihan tarpeekseni ilman että hän kehtaa puhua soopaa kylillä.
Mutta:
mikä estää minua kertomasta?
Oma häpeäni - oma osallisuuteni - kun olin vain - enkä ollut " huomaavinani" vaikka hyvin tiesin.
jostakin? Niin ettet myrkyttäisi loppuelämääsikin vielä? Katkeruus on tosi huono seuralainen, etkä ehkä pääse siitä itseksesi irti - niin aiheellista kuin se onkin.
On totta, että sinulla on syytä katkeruuteen ja vihaan itseäsikin kohtaan kestettyäsi tuommoista nämä vuodet. Mutta yritä hakea apua nyt, koska sinulla on vielä paljon vuosia jäljellä!
Minun appivanhempani erosivat 40:n avioliittovuoden jälkeen. Silloin paljastui paljon piiloon jääneitä asioita, joiden kanssa anoppini terveys oli mennyt rapakuntoon. Mutta muista, että lapset eivät ole uskottujasi - mieti tarkoin, kenelle avaudut! Ei ollut kiva kuulla kaikkea sitä, minkä mieheni kanssa sitten kuulimme apesta, vaikka se totta olikin. Oliko se tarpeellista? En usko! Luulen, että luurankoja on kaapeissa monellakin! Loppujen lopuksi ei sittenkään hyödytä mitään, että myrkyttää monen ihmisen elämän.
Vielä kerran sanon, että hae apua! Yritä päästä tasapainoon menneisyytesi kanssa ja opettele hyväksymään itsesi ja käyttäytymisesi. Yksin se voi olla mahdotonta - yritä mielenterveystoimistoon tai onko kirkko sinulle vieras? Sieltä voisit saada myös apua.
Hyvää kevättä ja loppuelämää sinulle!
En ole aikonut kertoa lapsille.
Tiedän, että se ei ekaksi - kiinnosta heitä ja toiseksi:
miksi pahoittaisin heidänKIN mielensä..
Voi Sinua.
Unohda katkeruus ja kauna kun kerran olet eronnut.
Uskallan väittää että hyvääkin on liitossasi ollut kun kerran liki 40 vuotta olette yhdessä eläneet.
Hän oli sama mies naimisiin mennessänne, kaiken silloin hyväksyit, miksi et nyt lopettaisi valittamista ja jatkaisi omaa polkuasi, jotain vikaa löydät itsestäsikin kun katsot peiliin ja mietit.
Ota nyt onni omiin käsiin, raskaus ei enää pakota sinua liittoon elletmitse halua rakastua uudelleen mieheen josta löytyy vikoja nyt ja vuosienkin jälkeen.
Muita et voi muuttaa, muutu itse ja suvaitse se mikä ollutta on. Onnellisempaa tulevaisuutta voit rakentaa vain anteeksiannolla, et katkeruudella.
" hän oli sama mies naimisiin mennessä" joo, taatusti oli, mutta minäpä en ole enää sama sinisilmäinen hölmö joka uskoo että homppeli voi muuttua.
Ja kyllä - vikaa löytyy kyllä myös minun peilistäni - olen ollut höynäytettävä, aina yrittänyt selittää kaiken parhain päin - hänen edukseen joka nyt kulkee kylillä ja puhuu soopaa meidän erostamme.
Miten helvetissä siihen moukka-homppeliin voisi rakastua uudelleen?
Ei, ei tässä elämässä.
Eikä seuraavassa!
Sinä kun olet leski, otapa hänet - tulen teille
vaikka morsiusneidoksi.
Enkä kadehdi sinua tippaakaan.
ladydragon :