Onko teillä käynyt niin, että musiikkimaku on heittänyt totaalisesti häränpyllyä?
Vai oletko pysynyt uskollisena valitsemallasi tiellä?
Mun on pakko tunnustaa, että kakarana kuuntelin innoissani (tätä nyt telkassa menossa olevan) Älywapaapalokunnan kasettia ja Erkki Junkkarista. Ja Dingoa. Ja Kissiä ja Dioa.
Teini-iän kynnyksellä ihastuin Public Enemyyn ja siinä sivussa diggailin Michael Jacksonia. Sitten tuli tekno. Alaikäisenä en päässyt raveihin, mutta kaverin kanssa viriteltiin kahvinkeittimiä tuorekelmulla selkään.
Sitten meni kuoroon ja aloin tykkäämään Simon&Garfunkelista ynnä muista klassikoista.
Kolmas Nainen iski ja kovaa. Osaan edelleen niiden kaikki biisit ulkoa. Se oli sitä aikuistumisangstia.
Sitten tuli karaoke ja iskelmäherääminen. Lea Laven ja Paula Koivuniemi, Kari Tapiosta puhumattakaan. Mä oikeasti olisin pärjännyt hemmetin hyvin Biisikärpäsessä.
Väliin mahtuu näitä Tori Amoksia ja Kate Busheja sulassa sovussa Pekka Strengin kanssa.
Iskelmä uppoaa edelleen, mutta autosoittimestani löytyy raskaampaa rokkia. Happinessia ja Teräsbetonia. Danko Jonesin levyt pitää ostaa jossain vaiheessa, sillä se saa laittamaan volyymit 15:een.
Okei, kiitos, että sain avautua. Mutta entä teillä? Onko jotain kehitystä tapahtunut ja jos on, niin miksi? Miten tällainen asia voi näin heittelehtiä?
Vai oletko pysynyt uskollisena valitsemallasi tiellä?
Mun on pakko tunnustaa, että kakarana kuuntelin innoissani (tätä nyt telkassa menossa olevan) Älywapaapalokunnan kasettia ja Erkki Junkkarista. Ja Dingoa. Ja Kissiä ja Dioa.
Teini-iän kynnyksellä ihastuin Public Enemyyn ja siinä sivussa diggailin Michael Jacksonia. Sitten tuli tekno. Alaikäisenä en päässyt raveihin, mutta kaverin kanssa viriteltiin kahvinkeittimiä tuorekelmulla selkään.
Sitten meni kuoroon ja aloin tykkäämään Simon&Garfunkelista ynnä muista klassikoista.
Kolmas Nainen iski ja kovaa. Osaan edelleen niiden kaikki biisit ulkoa. Se oli sitä aikuistumisangstia.
Sitten tuli karaoke ja iskelmäherääminen. Lea Laven ja Paula Koivuniemi, Kari Tapiosta puhumattakaan. Mä oikeasti olisin pärjännyt hemmetin hyvin Biisikärpäsessä.
Väliin mahtuu näitä Tori Amoksia ja Kate Busheja sulassa sovussa Pekka Strengin kanssa.
Iskelmä uppoaa edelleen, mutta autosoittimestani löytyy raskaampaa rokkia. Happinessia ja Teräsbetonia. Danko Jonesin levyt pitää ostaa jossain vaiheessa, sillä se saa laittamaan volyymit 15:een.
Okei, kiitos, että sain avautua. Mutta entä teillä? Onko jotain kehitystä tapahtunut ja jos on, niin miksi? Miten tällainen asia voi näin heittelehtiä?
Vastaukset 23
Vanhimmat
taantua meikäläisellä, kun edelleenkin kuuntelen samaa vanhaa Iron Maidenia. Kaikkea on tullut kuunneltua vuosien mittaan, enimmäkseen klassista musiikkia, mutta harva on jäänyt pysyvästi osaksi elämää. Eli ei ole tapahtunut häränpyllyjä mulla; oon aina ollut tämmöinen. =)
unohdin Metallican tai pikemminkin Ari Koivusen. Jumankeuta sillä mulkulla on mahtava ääni.
mieluummin Ari.
Enpä tiedä. Mä olen aina kuunnellit musiikkia aika laajalta skaalalta. Tai no ehkä se, kun lukiossa opin kuuntelemaan räppiä ja r´n´b:tä oli jonkinlainen muutos. Enemmin olin kuunnellut vain rokkia, poppia ja heviä. Nykyään tosin hevin, tai no raskaamman rockin kuuntelu on jäänyt vähemmälle. Mutta omistan levyjä aika laidasta laitaan. Jotain tosi rauhallisia ja sitten onkin yht´äkkiä M.I.A:a. Mutta yleisesti tykkään kaiken tyyppisestä musasta, kunhan se on tehty hyvin.
Musiikkimakuni on aina ollut outo. Mun seinällä ei ole ikinä ollut mitään new kids- julistetta. Kuuntelin pentuna satoja vuosia vanhaa musiikkia.
Nyttemmin olen sitä mieltä, että esmes Kingston Wall on pirun hyvä (mutta sitä ei voi kuunnella taustamusiikkina). Oikestaan mitään ei voi kuunnella taustamusiikkina. Osaan pitää ainoastaan telkkaria taustalla, musiikkia alan heti kuunnella.
Joo. Bach, Kingston Wall ja Hector. Sillä äijällä on kauniita ja hervottoman hauskoja biisejä, eikä se ärsytä mua.
Nenään laulaminen ja vouaaminen (nasaaliölinä)saa näkemään punasta. Niitten Nylon Beatin pimujen ei oo hyvä tulla ohittamaan mua nakkikiskajonossa.
Oletan, että sulta(kaan) ei löydy Stellan levyä? ;)
En ole pelkästään polttanut pärstääni. Kävin suihkussa ja huomasin 1) hampaiden olevan paljon valkoisemmat kuin aamulla 2) kaula-aukon muotoisen ruskean läiskän rinnuksilla.
Erittäin hyvä. Hienoa. Juuri näin herkkäihoisen, migreeniin taipuvaisen henkilön kuuluu käyttäytyä. Mennään vaan jotain kahvia litkimään ja jatketaan lonkerolla jossain vitun pihalla.
Otin buranaa ja migreenilääkkeen. Turpa rasvattu.
oli hauskaa.
Itsehän olen sisätiloissa värjötellyt koko päivän. Hieman sekin harmittaa, mutta aina ei voi valita.
Herkkänahkaisena, joka ei edes rusketu, vaan tulee ainoastaan noita samoja ongelmia kuin sulle, käytän aina aurinkovoidetta jonka suojakerroin on vähintään 20.
mie surffailen tyylien välillä sujuvasti. Kuuntelen miltei kaikkea hip hopista suomiiskelmään. Eli toiset vois sanoo että en oikeestaan mitään. Mut sit aina palaan metallican ja maidenin sekä helloweenin levyjen pariin.
Yhä vaan levenee mun maku. Mulla ei varmaan ole heittänyt maku häränpyllyä, vaan kuuntelen useampia genrejä kuin nuorena. En muista olisiko mitään sellaista mitä silloin kuuntelin ja nyt en kuuntelisi... Pari sentään löytyy. Hävettää että kuunteli Bon Jovia ja hävettää että omisti Aerosmithin levyn. Puolustukseksi sanottakoon, että Aerosmith on taantunut Permanent Vacationin ajoista ja Runaway on edelleen tarttuva biisi :)
Kantria en enää kuuntele. Kuuntelin silloin joskus 15-kesäisenä Johnny Cashia, kuten kuuntelen edellenkin, mutta Cashinkin tyyli muuttui yhä mustemmaksi.
Hevimpi musa iski muhun uudella hyökyaallolla tuossa viitisen vuotta sitten. Eikä ole hellittänyt.
Jotain edistystä ehkä on, muuta pientä. Olen ihan ulalla nykymusasta, mutta kyselen aina vinkkejä parikymppisiltä kavereiltani jos alkaa tuntua liian ukkomaiselta.
Iskelmä ei uppoa, ei sitten millään edelleenkään. Ei myöskään kovin moni kotimainen ylipäänsä. Happinessin tyyliset "kolmannen sukupuolen" musiikit ei sytytä. Happinessin korvaan Madnessilla. Ja minäkin olen Bushin (Katen) kannattajia.
se mullakin menee. En ole mitään hyljännyt, vaan pikemminkin tämä on laajentunut.
Trancea ja acidhousea (sorry jos en osaa termejä ihan oikein) en kyllä voi kuunnella, silloin mun teknokaudellani ei sellaisesta edes tiedetty, vaan joku 2Unlimited mahtui kategoriaan ihan hyvin.
Mä tykkään hyvästä musasta ja lähinnä ihastun biiseihin. Ei mulla ole yhtään artistia, jonka koko tuotanto tekisi vaikutuksen. Paitsi siis Kolmas Nainen... :)
Olenko mä jotenkin ajan hermolla siis kun kuuntelen Happinessia?!? ;D
Ai niin, on mulla ollut kantrikausikin, mutta ei mitään Johnny Cashia, vaan junttimaista Gart Brooksia ja kumppaneita.
No joo, eiköhän nyt riitä nämä nolot paljastukset tälle päivälle..?
mulle ollut tärkeää ja tuskimpa tulee olemaankaan.
Ei mulla ees koskaan oo ollut mitään varsinaista lempibändiä- tai artistia. Ja kuuntelen harvoin musiikkia, oikeastaan vaan kännissä.:)
Tiedän ainoastaan ne mistä en tykkää, enkä koskaan ole tykännyt, enkä usko, että koskaan tulen tykkäämäänkään.
Ja ne inhokit ovat:
-iskelmämusiikki(kari tapiosta paula koivuniemeen ja anna hanskiin jne)
..Noita voi 1kpl mennä joskus kolmen promillen humalassa, mut ei välttämättä muuten, kiitos.
-klassinen musiikki(viulupainotteinen varsinkin)= varma keino saada päänsärky
-hevi-örinämusiikki = varma keino tulla hulluksi
-nykyajan lastenmusiikki.
..Meillä lapset ainakin kuuntelee ihan normaalia musiikkia, en tajuu noiden lastenlaulujen syvintä logiikkaa.
Nuo nyt ainakin tuli ekana mieleen.
Ne, mistä oon pitänyt kauan ni varmaan pidän niistä nytkin. Tai ainakin semmosia suosikkeja on, jotka säilyy vuodesta toiseen.
miksi rokissa ei ole enää munaa niin kuin tässä
http://www.youtube.com/watch?v=dyswxUZ42L8
Viktor Klimenko levyä päivät pitkät ja muuta pimpeli pompeli muzakkia
http://www.youtube.com/watch?v=jTxxaRrUFJg
otti ja kolahti kunnolla.
Ei Elvis, eikä Beatles missään vaiheessa kolahtanut.
Toki kumpienkin suunnalta muutamia hyviä kappaleita.
Seuraava kolisuttajat sitten oli Uriah Heep sekä Deep Purple.
Black Sabbathia unohtamatta
Abba oli ensin "Blääh", kunnes heidän diskobiitit pisti tanssijalan vipattamaan.
Huono puoli siinä, että aina onnistuin löytämään tyttöystäviä joita tanssiminen ei kiinnostanut ja mököttivät viikon mikäli hain viereisestä pöydästä tanssihaluisen.
Rauli "Bädding" Somerjokeen, jolle Honey B. Puurtisen isä myi grillikioskilla makkaraa.
Tuosta sitten päästiinkin Honey B & T. Bones yhtyeeseen.
Mutta sitä ennen tuli, mikä muu kuin Hurriganes.
Peer Gynd saapui myöhemmin ja uusimmat lätyt heiltä ei vanhojen veroisia.
Koska sitä ennen oli taas Tuomari Nurmio.
Ohimennen törmäsin Eva Dalhgreniin, kaveri kehoitti kääntämään sanat sanakirjan avulla, mikäli ei ymmärrä.
Oli siinä sitten innoittaja opiskelemaan ruotsin kieltä.
Angelit vastaavasti sai opiskelemaan saamea.
Maija Vilkkumaa on hyvä tekemään lauluja surkeasta elämästäni.
Musiikki löytyy Mozartista etnon kautta death metalliin.
piti olla koska muutki oli. Sitte käytiin kaikki poikabändit läpi ja tälle poikabändilinjalle oon sitte jääny Antti Tuiskun, Justin Timberlaken ja Robbie Williamsin kanssa.
Räppihän oli siinä jossain vaiheessa tosi kova juttu ja ensimmäinen teknokappale, mihin tykästyin oli joku James Brown is dead, tai jotain sinne päin. Teknoki on jääny mukaan kuvioihin, tosin enää ei niin usein enää sitä tule kuunneltua. Raveissa käytiin parikymppisenä minkä ehittiin. Ja Prodigyki pariin kertaan nähty.
Sitte jossain vaiheessa iski se suomi-iskelmä. Siitä syytän työpaikkaa ja Radio Iskelmää. Johan siihen turtu kun kaiken päivää sitä joutu kuuntelemaan. Mutta se iskelmäanti on aika suppea, ei uppoo Finlandersit ja Yölinnut.
Suomipoppi oli pitkän aikaa aivan paskaa. Kunnes löysin Irinan, Olavi Uusivirran, Jonna Tervomaan ym. vastaavat. Brittipoppia tietenkään unohtamatta, Pulp ja Suede edelleen hyviä.
Viimeisin on nyt sitten ollu tämä hevi. Ja nykysin en pysty millään ymmärtämään miten en oo sitä aina rakastanu. Ei paljoa tuu muuta tänä päivänä kuunneltuakaan.
Madonna taitaa olla ainoa, josta oon tykänny sen koko uran ajan. Ja silläki musiikkityyliki vaihtunu jonku verran matkan varrella.
Joten onhan tuota musiikkimakua tullu lisää ja jotain jääny pois listoilta. Tulipa mieleen että pitäs katella noi cd:t läpi ja heittää menemään kaikki mitä ei oo muutamaan vuoteen kuunnellu.
"Onko teillä käynyt niin, että musiikkimaku on heittänyt totaalisesti häränpyllyä?"
Eipä oikein. Jos ei hevistä ja metallista 60-luvun happorokkiin ja fuusiojazziin siirtymistä sellaiseksi voi luonnehtia?
" Miten tällainen asia voi näin heittelehtiä?"
No, Simon & Garfunkelista karaokeen...? Johtuu aivojen rappeutumisesta, ei muusta:(
pienin aaltomaisin liikkein. Radikaalein muutos varmaan,että olen alkanut kuuntelemaan danceakin. En mitenkään himona,mutta jotkut biisit tarttuu. Muutama esimerkki.
Musiikkia
http://www.youtube.com/watch?v=Wslltw5L5I4
http://www.youtube.com/watch?v=wOem06X3uVo
http://www.youtube.com/watch?v=OSlVkDKP-i0
,Metallicasta ja Aerosmithin kautta, synkimpään metalliin. Aloitin musiikin kuuntelun verrattain myöhään, joten tässä on yritetty ottaa kiinni hukattua aikaa. Musiikkimaku on pysynyt nykyisessä ~12v, ilman sen suurempia heittelyitä. Toki kuuntelen muutakin, mutta pääpaino on vahvasti keskittynyt metalliin.
Kehitystä on ehdottomasti tapahtunut, ja onneksi jatkuvasti parempaan suuntaan. Onneksi kaverit kuuntelivat valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, joten itse säästyin popilta, geelitukalta sekä puuhelmiltä.
Joskus näen painajaisia siitä mitä minusta olisi tullut jos silloin muinoin olisin valinnut jotain muuta koko elämäni muokanneen c-kasetin tilalle.
ihan pohtimaan asiaa.
Meillä oli kotona aina radio auki, samoin autossa. En enää muista mikä silloisista kanavista se silloin oli, mutta iskelmää sieltä tuli.
Lisäksi kun lähisuvussa on noita amatööri-puoliammattilaismuusikoita, niin tanssi-iskelmämusiikki vaikutti tonne teini-ikään asti. Elikkä Hopeista kuuta ja Sulamithiä ja Varjojen yötä jne.
Sitten tuli Bäkkärit, Spaissarit ja Bon Jovi. Bon Jovi (se vanhempi tuotanto) on edelleen soittimessa harva se päivä.
En voi koskaan sanoa, että kuuntelen sitä ja sitä bändiä. Mieluummin "sellaista ja sellaista" musiikkia.
Teini-iän jälkeen kuuntelin jonkin aikaa suomi rokki-poppi -kokoelmalevyjä. Popedaa, Dingoa yms.
Lukioaikana ja vähän sen jälkeen tykkäsin hirveästi r'n'b stä - räpistä, tyyliin Destany's Child, Beyonce, Usher, Timbaland etc.
Sydänsuru-masennus -vaiheessa kuuntelin Poets of the Fallia, Nightwishiä.
Tällä hetkellä kun olen iloinen ja energinen ja kaikki on hyvin niin kuuntelen "kesämusaa". Roy Orbisonia, Blondieta... kaikkea iloista.
Ja jos lavatansseihin menen kesällä niin Yölintua, Agentsia (ei taida tällä hetkellä kyllä keikkailla)...
Klassisesta monien mutkien kautta tähän:
http://www.youtube.com/watch?v=B2lW5KwyS14
http://www.youtube.com/watch?v=s3xC7VlCDvc
on vuosien mittaan lähinnä laajentunut, oikeastaan mitään ei ole matkan varrella pudonnut pois...
Jo lapsena kuuntelin ahkerasti Michael Jacksonia, Sadea ja Eurythmicsiä, saattoi Culture Clubkin joskus vilahtaa mukana, sattumoisin samoja joita vanhempi veljeni kuunteli.. Sitten ihastuin valtavasti rauhalliseen, tunteita herättävään musiikkiin kuten Vivaldiin, Sarah Brightmaniin, Enyaan, Clannadiin, myös etninen musiikkia kiehtoi kovasti.. Sitten olivatkin vuorossa moni elektoklassinen/progressiivinen/(hard)trance/(elektro)house/dance kuten, suurimpina Enigma, Vangelis, mutta muuten olen aika kaikkiruokainen konemusiikin ystävä, tosi moni "good shit" käy.. Lisäksi muutama raskaamman musiikin kappale saa ihoni kanalihalle, mutta ne ovat harvassa..
Eipä kai mitään varsinaista mukkia ole tullut musamaun suhteen. Yhtä huono se on ollut aina. Ihan pentuna, tosi pentuna tuli tykättyä jostain ac/dc & co. meiningistä, mutta aika pian karistin moiset mielestäni. Nyttemmin lähes kaikki menee, iskelmistä vähän raskaampaankin rokkiin, tekno ja muut discoilut päälle. Tosin, ei sellaista musiikkityyliä jota jaksaisi sitkeästi kuunnella. Suurin osahan väännetystä musiikista on uskomatonta paskaa ja ihmettelen syvästi miten jonkun pää kestää kuunnella yksistään vaikkapa rokkia.
Tämän lisäksi on jotain muutakin ihmettelemisen aihetta, nimittäin kaikenmaailman dimmuborgirit sun muut edustaa sellaista tyylisuuntaa jota en ikinä tule ymmärtämään yhtään millään tavalla. En nähtävästi myöskään ihmisiä jotka jaksavat kuunnella moista. Tai no, kyllähän kun mieli alkaa vähän vipata niin ehkä jotkut saa kyseisenlaisen musiikin avulla vähän tsempattua itseään, mutta mun ymmärrys tai hermot eivät riitä kyseisen musiikin kuunteluun.
Ole hyvä. Saat avautua seuraavankin kerran.