Erosta on 2 vuotta..ja sitä ennen oli 3 hyvin huonoa vuotta.
Alussa tietysti oireili kun ero oli lopullinen ja teki ns kierrekorkki-terapiaa, mutta lopulti pääsin takaisin ihmisten ilmoille.
Huomaan vain että minä-kuvani on täysin romuttunut ja en kerta kaikkiaan pysty tasapainoiseen suhteeseen (lue:luottamaan).
Nyt on sitten egoa pönkitetty kuin mikäkin sika ja kaikille olen ollut hyvin avoin. Olen sanonut etten kykene muuhun kuin "kivaan kanssakäymiseen".
Haluaisin pikkuhiljaa kasvaa taas aikuiseksi, mutta olen täynnä vihaa ja katkeruutta. Syyt on analysoitu puhki, mutta en voi kuitenkaan uskoa että lapseni tykkää tästäkään ratkaisusta.
Alussa tietysti oireili kun ero oli lopullinen ja teki ns kierrekorkki-terapiaa, mutta lopulti pääsin takaisin ihmisten ilmoille.
Huomaan vain että minä-kuvani on täysin romuttunut ja en kerta kaikkiaan pysty tasapainoiseen suhteeseen (lue:luottamaan).
Nyt on sitten egoa pönkitetty kuin mikäkin sika ja kaikille olen ollut hyvin avoin. Olen sanonut etten kykene muuhun kuin "kivaan kanssakäymiseen".
Haluaisin pikkuhiljaa kasvaa taas aikuiseksi, mutta olen täynnä vihaa ja katkeruutta. Syyt on analysoitu puhki, mutta en voi kuitenkaan uskoa että lapseni tykkää tästäkään ratkaisusta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Kuulostaa ihan sille, että takanasi on oikeesti todella rankkoja vuosia - niistä selviäminen ottaa aikansa.
Mitä jos hakisit minäkuvaan korjausta jostain ihan muualta kuin läheissuhteesta uuteen tyyppiin? Sellaisista harrastuksista, teoista, jotka todella rakentaa, tuottaa iloa ja onnistumisen tunteen?
Jos huomenna heräisit - ja yöllä olisi tapahtunut ihme, mitkä konkreettiset asiat elämässäsi olisivat muuttuneet? Tämä on käsittääkseni keskeisiä kysymyksiä ratkaisukeskeisessä terapiassa. Kokeile. Listaa niitä - muuttuneita asioita. Mieti, miten tavoitat tuon.
Kuulostaa vähän sille, että sen lisäksi että olet hajottanut itsesi erossa olet vielä käynyt sekottamassa pääsi liialla määrällä laastareita. Ainakin allekirjoittaneen ystäväpiirissä näyttää sille, että mitä isompi määrä irtonaisia laastareita, sitä sekavampi pää. Ihminen kyynistyy, kovettuu ja suojautuu vielä enemmän jotenkin siinä. Se oikea tulee kyllä, naksahtaa joku päivä eteen - sitä ei ehkä voi pakottaa.
Eikö viha ja katkeruus ole ihan normaaleja tunteita? Ne menevät ohi joskus kun ne on käsitelty, eletty. Ihan niinkuin ahdistuskin, se on lopulta vain väliaikaista. Aikuiseen elämään kuuluu se, ettei se aina ole helppoa.
Ehkäpä olet oikeessa - syyt on analysoitu puhki, niissä rypeminen ei auta enempiä. Pitänee katsoa, miltä omat unelmat, toiveet näyttävät.
Sullahan on oikeastaan tässä hyviä elementtejä. Ensinnäkin yritystä on. Selkeästi tunnistat omia tunteitasi. Olet aika suora/rehellinen noille kohtaamillesi ihmisille. Ja haluat valoisampaa tulevaisuutta, kasvua aikuiseksi. Kuulostaa ihan ok-lähtökohdalle. Tässä on itseasiassa paljon enemmän kuin useimmilla, joilla itsesäälissä rypemisestä tulee elämäntehtävä - siksi, koska tuossa on oikeaa yritystä ja sen takana ajatusta. Joo, hyvät edellytykset saada asia hanskaan, koska se, mikä siivittää menestystä missä tahansa, ovat teot. Hetken mietit vaan, että millä varsinaisilla teoilla eteenpäin. :)
Avioerosta voi toipua ja oppiakin paljon. 10 viikon eroseminaari antaa uskomattoman pajon oivalluksia. Parisuhde on asia jota ei valitettavasti koulussa opeteta, ja ihmiset itsekin opettelevat vasta ensimmäisten liittojen epäonnistuttua. Moni erokurssilainen sanoo, että olisi pitänyt käydä kurssi ennen 1. suhteeseen ryhtymistä. Suosittelen!
Luulenpa, että työ itsesi kanssa ei ole vielä edes alkanut. Mihin tyhjyyteen sä niitä laastareita oikein keräilet? Mitä sä odotat ja toivot elämääsi? Rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä, hyväksyntää, seksiä, luottamusta. Mitä annettavaa sinulla on toiselle ihmiselle? Jos olet sisältä tyhjä ja jäässä, et voi mitään aitoa saadakaan. Aloita siis itsesi hoitaminen, jään sulattaminen, tyhjyyden poistaminen.