Ollaan oltu vaimon kanssa yksissä 20 vuotta, joista naimissa 10 vuotta. Lapsia on kaksi 4 ja 7 vuotiaat pojat. Viimisen kahdenvuoden aikana olen voinut pahoin. Voin pahoin kun olen kotona vaimon läsnäollessa ja erityisesti minua kuvottaa hänen vanhempansa ja muu suku.
Minusta tuntuu, että nautin elämästäni silloin kun saan olla poikien kanssa kolmisin tai olen yksin.
Työ on minulle kieltämättä erittäin tärkeä ja miellyttävä paikka nykyään. Ennen odotin, että alkaa viikonloppu yhdessäolo....nykyään odotan, että loppuisi jo viikonloppu että pääsisi taas töihin.
Vaimoni on kova käskemään ja hän ei osaa olla ollenkaan paikallaan. Osallistun kyllä kotitöihin mutta vaikka kaikki työt olisi tehty kahteen kertaan niin silti vaan löytyy vielä rutosti asioita mitä pitäisi tehdä tai laittaa.
Perjantaina oli juhlapäivä ja sain taas nauttia appianhempien laatuseurasta ja muustakin suvusta.
Helkkari kun mun oli ahdistava olla. Esitin, yritin mutta mieleni olisi tehnyt huutaa tai oksentaa tämä ahdistus heidän päällensä.
Nyt istun mökillä, terrassilla ja juon aamukahvia. Katselen kun aamukasteiset lehdet helmeilevät puissa ja linnut laulavat. Olo on seesteinen ja rauhallinen. Poikia on ikävä. Olen tullut voimakkaasti siihen johtopäätökseen, että jos otan eron pääsen tästä kaikesta paskasta kertaheitolla. AINOa asia mikä on estänyt minua tekemsstä sitä on meidän lapset. Tilanne on kamala, huomaan että olen päivä päivältä vaan kireämpi ja elän välillä jossain haavemaailmassa.
Kunpa löytäisn rakkauden jostain uudestaan. Ehkä olen vähän masentunutkin jo kaikesta.
Minusta tuntuu, että nautin elämästäni silloin kun saan olla poikien kanssa kolmisin tai olen yksin.
Työ on minulle kieltämättä erittäin tärkeä ja miellyttävä paikka nykyään. Ennen odotin, että alkaa viikonloppu yhdessäolo....nykyään odotan, että loppuisi jo viikonloppu että pääsisi taas töihin.
Vaimoni on kova käskemään ja hän ei osaa olla ollenkaan paikallaan. Osallistun kyllä kotitöihin mutta vaikka kaikki työt olisi tehty kahteen kertaan niin silti vaan löytyy vielä rutosti asioita mitä pitäisi tehdä tai laittaa.
Perjantaina oli juhlapäivä ja sain taas nauttia appianhempien laatuseurasta ja muustakin suvusta.
Helkkari kun mun oli ahdistava olla. Esitin, yritin mutta mieleni olisi tehnyt huutaa tai oksentaa tämä ahdistus heidän päällensä.
Nyt istun mökillä, terrassilla ja juon aamukahvia. Katselen kun aamukasteiset lehdet helmeilevät puissa ja linnut laulavat. Olo on seesteinen ja rauhallinen. Poikia on ikävä. Olen tullut voimakkaasti siihen johtopäätökseen, että jos otan eron pääsen tästä kaikesta paskasta kertaheitolla. AINOa asia mikä on estänyt minua tekemsstä sitä on meidän lapset. Tilanne on kamala, huomaan että olen päivä päivältä vaan kireämpi ja elän välillä jossain haavemaailmassa.
Kunpa löytäisn rakkauden jostain uudestaan. Ehkä olen vähän masentunutkin jo kaikesta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ero on masentuneelle aika rankka ratkaisu. Silti, jos parisuhteenne on päässyt tuohon pisteeseen, että vaimollesi olet käskytettävän koiran korvike ja kotitalouskone, ota ero. Ota heti.
Poikiisi suhteesi säilyy hyvänä. Luultavasti paranee. Isän ja lasten suhteet kärsivät alituisesti paikalla vahtaavaan tyrannieukon käskyistä. Yleensähän perheessä saa tehdä vain sitä mitä äiti käskee ja juuri niin kuin äiti käskee. Jos tehdään muuta, paikalla on turpa norsun vitulla murjottava ilman pilaaja.
Uuden rakkauden löytymisestä ei tarvitse olla huolissaan. Voit huvitella aina yhtä anteliaiden eronneiden eukkojen kanssa. Toiset ovat hyvin innokkaitakin. Kaikki vaan ovat erittäin takertuvia.
Vanhenevat naiset kelpaavat lyhyeen huviin, mutta uusi pitkäaiakaine rakas löytyy luultavasti itseäsi 10-15 vuotta nuoremmasta tuoreesta tytöstä. Anna ajan kulua, sellainen löytyy kyllä.
Anna akalle kenkää ja ala elää!
Voi jospa kaikki menisikin noin , mutta kun tosi elämässä ei mene.Erosin 10 vuotta sitten,tuntui ahdistavalta,lapset jäi äidille tapasin heitä kyllä säännöllisesti mutta kuitenkin jotenkin jäin ulkopuolelle heidän elämästään.No naisia kyllä löytyi mutta empä suosittele kovin paljon nuorempaa ottaan ne pitää sua vaarina vähän ajan päästä ja samanikäiset jo jaa.....
Kuulostat kyllä katkeroituneelta mieheltä.Ilmeisestikään et ole ollut suuri menestys parisuhdemarkkinoilla,kun noin olet katkeroitunut.Olet saanut vain olla naisille se korvike tai ns laastarisuhde,kun on etsitty sitä suurta rakkautta.Sellainen tietysti pistää mielen katkeraksi.Ainoa neuvoni on,että kannattaa pitää yllä jonkinlaista tasoa eikä lähteä jokaisen helman mukaan;)
Ja on sulla isot luulot,jos luulet,että 10-15v nuorempi nainen lähtee tuolla ajatusmaailmalla olevan miehen mukaan vakavissaan:O
Todennäköisesti sinun rakas vaimosi on löytänyt uuden miehen,joka osaa arvostaa naista eikä puhu noin alentavaan sävyyn naisista.Kannattaisi mennä peilin eteen katsomaan,josko se suurin vika löytyisi sieltä peilistä,ihan ystävällisessä mielessä annan neuvoni sinulle.Ja koeta päästä tuosta katkeruudestasi,ettet ihan myrkyty koko mies.
olla masentunut tai sitten sinulla voi olla joku elämänvaihekriisi päällä. Sen tunnistaminen saattaa olla hankalaa, jos ei ole tapahtunut mitään konkreettista (uskottomuutta tms), mutta kyllä tuollainen selittämätön paha olo kuitenkin jostakin johtuu.
Kannattaisiko nostaa kissa pöydälle ja yrittää vaimon kanssa keskustella tilanteesta? Hän ei varmaan kuitenkaan osaa lukea ajatuksia :) , eikä välttämättä näe pahaa oloasi. Toinen asia on se että sinun kannattaisi ehkä itse yrittää miettiä mistä paha olo johtuu (riittämättömyyden tunteesta, tylsästä ja itsestäänselvästä suhteesta?) ja ehkä sitä kautta koettaa muuttaa asioita paremmiksi. Jos tuntuu ettei itse löydä vastauksia, niin onhan olemassa apua jota tilanteeseesi voi saada... Pääasia olisi ehkä se, että yrittää parantaa asioita nyt, eikä antaa asioiden mennä enää pahemmiksi.
Voimia ja jaksamista sinulle!!
Tilanteesi kuulostaa tylsältä, mutta hienoa on, että voit istua mökin terassilla kaikessa rauhassa sunnuntaiaamuna.
Kuulostaa vähän siltä, että itse elät jotain murrosta ja haet siihen syytä parisuhteesta. Jos mahdollista, niin ota itsellesi ja pojillesi omaa aikaa, ilman eroa, ainakin aluksi. Mieti, että mitä kaikkea kivaa voit heidän kanssaan tehdä. Kerro samalla vaimollesi, että et kaipaa jatkuvaa komentamista, etkä liioin kovin usein hänen sukulaisten seuraa. Kuulostele, että mitä kaikkea mukavaa voit tehdä parisuhteen sallimissa rajoissa tietysti ja anna itsellesi aikaa. Listaa ensin vaikka ylös asiat, jotka ovat elämässäsi hyvin ja sitten mitkä ovat huonosti ja päätä hakea niihin muutosta.
Jotenkin se vaan on niin, että omaan elämään voi saada muutosta aikaan. Puolison muuttaminen on sitten jo vähän vaikeampaa.
riippuu paljon vaimostasi. Seuraan läheltä tilannetta jossa Isä taistelee tapaamisista lapsiin. Oletko valmis nauttimaan pojistasi vain joka toinen viikonloppu?
hänellä on hyvät mahdollisuudet saada laajat tapaamisoikeudet,vaikka meillä lapsenvalvoja oli aivan äidin puolella,niin hän kuitenki sanoi,että 2 viikkoa on liian pitkä aika olla erossa toisesta vanhemmasta alle 8 vuotiaan.kai se on joku ohjeistus.minä itse saikkasin lähihuoltajuuden itselleni,käytännössä meillä on viikko/viikko systeemi.
Itse kirjoittelin Avioeron alle ARGG!! kirjoituksellani ja voin sanoa, että se tyhjyys mikä itselleni on tullut omassa liitossani tuo mukanaan sitä ahdistusta ja masennusta. Pinnan alla kuitenkin on ongelmia, joita ei saada auki ja toista ei voi kuitenkaan muuttaa.
Olen käynyt yksin parisuhdeterapiassa ja tunteunut suurta syyllisyyttä siitä, että voin pahoin. Itselläni on myös melkein 20 vuoden liitto takana ja tuntuu jotenkin väärältä, että etsii onneaan siten, että haluaisi erota. Yhdessäkin on niin ahdistavaa. Toisaalta parisuhdeterapeutti sanoi, että ihmisellä on oikeus etsiä onneaan, tavoitella sitä, mutta vastuu on myös otettava. Totta kai. Mutta siitä ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, että haluaisi olla onnellinen. Toki itse olen pohtinut mitä voisin vielä tehdä liitossa, mutta tuntuu että ei mitään... Työ tuo samoin lohdutusta ja viikonloput tuntuvat loputtoman pitkiltä.
Kannatta varmasti kuunnella sydämensä ääntä, olla välillä hiljaisuudessa, pohtia mihin on valmis, miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. Et varmasti ole yksin näiden ajatusten kanssa.
Voimia ja jaksamista sulle!
Kiitos kaikille vastanneille. Toki tähän on tultava muutos. Hätiköidä en halua, ettei tarvitse jälkeenpäin katua. Mietintäaika, asumusero yms..
Olisi helpompaa tehdä ratkaisuja kun olisi tukea ja turvaa. Nyt pelkään, että jään yksin.
onkin asia, jota minäkin olen paljon miettinyt. Minulla tilanne on hieman toinen: mies lähti muutama viikko sitten. Työ ja urheilu veivät voiton perheestä. Minäkin olen pelännyt yksinäisyyttä - yksin jäämistä. Sitten tajusin, että olen ollut tähänkin asti todella paljon yksin, kun mies on ollut töissä ja urheilureissuillaan. Mikä muuttuisi? Minulla on monta hyvää ystävää, joita voin tavata. Ja toki lapset asuvat kanssani. Nyt täytyy yrittää pitää kiinni harrastuksista. Ja mikä parasta: saan käydä töissä! Siellä on pakko hetkeksi unohtaa surut. On aika alkaa miettiä, mitä MINÄ haluan elämältäni, kuinka sen käytän ja täytän. Tähän asti kun olen täyttänyt vain toisten toiveita ja tarpeita. On haasteellistakin kokeilla, kuinka sitä oikein yksinänsä viihtyy - itsensä kanssa.
Joka kaupungissa on käsittäkseni perheneuvola, jossa voi käydä selvittelemässä parisuhteeseen liittyviä ongelmia yksin tai parin kanssa. Varaa aika vaikkapa itsellesi ja käy siellä juttelemassa, ennen kuin teet mitään muita ratkaisuja. Oletko jo jutellut tuntemuksistasi vaimosi kanssa kaikessa rauhassa? Pitkässä avioliitossa tulee noita kyllästymisen tunteita, joista pääsee kyllä yli, kun asioita selvittelee yhdessä sen puolison kanssa rakentavassa hengessä. Ei syytellen, eikä toisesta vain vikoja etsien. Avioliitto on aina kahden kauppa.
Ihan sain tuosta viestistäsi sellaisen käsityksen, että vaimosi pitää itseään täydellisenä emäntänä ja tätä täytyy viellä hänen omille vanhemmillensa esittää. Tarviiko niiden appivanhempien ja sukulaisten hyvin usein olla kontaktissa teidän kanssa? Onko teillä vapaa ajalla omaa rauhaa ollenkaan?
Sinun pitäisi varmaan ottaa härkää sarvista ja ensin miettiä omalta kohdaltasi, mihin olet
tyytyväinen ja tyytyömätöm elämässäsi.
Kirjoita niitä asioita vaikka paperille, niin
ne selkiytyvät.
Sitten, kun olet sopivan nöyrässä mielentilassa,
niin ota asiat puheeksi vaimosi kanssa. Yrittäkää
keskustella asioistanne ilman riitaa.
Muistele mihin ominaisuuksiin olet rakastunut
vaimossasi ja mitkä asiat teitä yhdistivät suhteen alkuaikoina. Parisuhteen ylläpitäminen edellyttää työtä ja kommunikointia molemmilta
osapuolilta.
..ja lisäksi...
Kerro miksi sinulla on paha olla. Ehdota terapiaa (ja ole myös valmis sinne lähtemään). Yrittäkää keskustelemalla etsiä ratkaisut ja vanha kipinä uudelleen.
Olipas siinä tekstiä,kun itse olen ajattellut viimeiset kaksi vuotta samalla tavalla.Työ on ollut ainoa mukava paikka(olen nainen)Mies määräilee (kaikki),aina ei tiedä edes miten päin istuis?!Varsinainen avioliitto,mutta kun en osaa ottaa ja lähteä(mitä lie pelkään).Joka päivä v...aa mennä sinne kotiin,mies on kyllä omalla käyttäytymisellään aiheuttanut kaiken laista sotkua(pettämistä,valehtelua) Kesää ja iloa elämään odottelen,sitä toivon kaikille muillekkin!
Kirjoitat aivan kuin minun suullani. Itselläni on vain yksi lapsi, 11 vuotias tyttö. Naimisissa olemme olleet 12 vuotta joista muutamat viimeiset vuodet on ollut hyvin raskaita. Lisäksi tiedän että vaimollani on suhde toiseen mieheen, ollut jo tovin aikaa. Hän asian kieltää jyrkästi vaikka tietää että tiedän asian varmasti. se ei edes minua satuta että hänellä on toinen mies, jos on siellä onnellinen niin hyvä niin. Hän on aikoinaan halunnut eroa minusta useasti, niistä on aina keskustelemalla selvitty eteenpäin. Nyt kun itse esitin haluni erota ja viittasin tähän hänen uuteen suhteeseensa ja viimevuosien vaikeuksiimme niin hän asettui täysin poikkiteloin. Ei ole mitenkään halukas asiaa käsittelemään ja jos on niin se menee vain tappeluksi. Lisäksi uhkailee että jos otan eron, niin hän ei halua tavata tytärtään ollenkaan! En ymmärrä mikä kiristyskeino tuo tyttärellä uhkailu oikein on, mutta sitä en toki halua että sellainen tilanne tulee, että tyttärelläni ei eron jälkeen ole äitiä, se on liian kova hinta. Voin itse tässä suhteessa todella pahoin, olen voinut jo muutamia vuosia ja miettinyt ratkaisuja. Aina päädyn mietinnöissäni siihen samaan, eli eroon....
Työ on tärkeää minullekin ja nykyisin odotan maanantaita innokkaammin kuin mitä aikoinaan hyvinä aikoina tulevaa viikonloppua. Lisäksi yritän vapaa-ajalle kehitellä kaiken laista aktiviteettiä jotta saisin olla tyttäreni kanssa kahden tai sitten vastaavasti yksin.
Niin sinun kuin minunkin tilanne on hankala, toivon että tulevaisuus tuo ratkaisut tullessaan, toivottavasti sen parhaan mahdollisen.
Annatko sinä vaimosi kiristää sinua pysymään liitossa silä,ettei muka enää tapaa lastaan??jo on paksua.Luulen,että lapsesi kärsii enemmäm nykyisestä tilanteesta.Millaisen lapsuuden te hänelle annatte? Äiti pettää sekä sinua että itseään,sinä kiristelet hampaitasi ja tyttö yrittää siinä välissä olla kiltisti,ettei kumpikaan teistä räjähdä?
Ettei vain ole niin,että sinä itse et uskalla lähteä?Pelkäät jäädä tytön kanssa yksin.Vai mikä siinä mättää?
Ota vastuu itsestäsi ja tytöstäsi,anna vaimollesi vapaus.Tuossa teidän liitosta on järki kaukana.En ymmärrä,millainen mies voi elää naisen kanssa saman katon alla ,jos toisella on jo uusi mies.Ihmeellistä touhua!
Voit ihan vakavasti harkita eroa jos tilanne on tuollainen. Kyllä lapsen kanssa yh isä voi ihan yhtä hyvin kuin äitikin pärjätä. Kiristämiseen parisuhteessa ei tarvitse alistua. Tohvelit pois jalasta ja ole MIES !
Tule mun luo..ei sun vaimo tarvi sua enään..