Pyydän neuvoja erittäin kiperään tilanteeseen anopin kanssa. Pahoittelen tekstin pituutta, pääsi lipsahtamaan muutama kirjain liikaa =) Olen seurustellut poikaystäväni kanssa noin 2 vuotta. Tapasin puolisoni kaksi vuotta sitten kesällä. Poikaystäväni mainitsi jo suhteen alussa kotonaan olevista ongelmista, minä kuuntelin ja tuin häntä. Hän kertoi, että hänen isänsä oli käyttänyt väkivaltaa, vanhemmat kiristivät/ohjailivat rahan avulla, hänen äitinsä kosketteli häntä oudosti halatessaan tai muuten vain (tavalla mistä poikaystäväni ei pitänyt) ja vanhemmat vaikuttivat hänen mielestään liian moneen asiaan arkielämässä. Hän ei uskaltanut tehdä pienimpiäkään päätöksiä yleensä liittyen rahankäyttöön ilman vanhempiaan. Hän poistui jopa luennoilta, jos hänen äitinsä soitti hänelle, sillä ei uskaltanut olla vastaamatta. Rohkaisin poikaystävääni keskustelemaan asiasta vanhempiensa kanssa hienovaraisesti. Voitte varmaan kuvitella, että tästä alkoikin sitten porisemaan kunnon soppa =)
Ongelmallisen tilanteesta tekee se että, hänen äitinsä oli ja on erittäin omistava ja mustasukkainen. Noin puolen vuoden tuntemisen jälkeen aloimme mieheni kanssa harkita yhteenmuuttoa. Aluksi hänen äitinsä vaikutti melko suopealta ja jopa kannustavalta. Kuitenkin, kun lähdimme mökkeilemään hänen äitinsä kertoi minulle kahden kesken, että poikaystäväni epäröi ja ei halua muuttaa kanssani asumaan. Kun kysyin asiaa poikaystävältäni, hän nauroi ja sanoi kertoneensa äidilleen, että pelkää miten saamme vietyä kaikki tavarat auton peräkärryssä uuteen asuntoon.
Muutimme siis yhteen ja anoppi tuli vierailulle välittömästi mukanaan erittäin suuri rahasumma ja kasa lahjoja. Toisena päivänä, kun hän oli luonamme, hän tahtoi lähteä puolisoni kanssa kahdestaan kävelylle. Kävelyllä hän sitten haukkui minua ja kertoi huonoja puoliani. Hän käyttäytyi koko vierailun ajan omistavasti. Hän muun muassa vaati poikaansa taluttamaan häntä aina ulkona. Ja kun hän oli vierailulla, hän istui kuin liimattuna poikaansa ja hyväili muun muassa poikansa reittä (tavalla joka oli jokseenkin outo ja seksuaalissävytteinen). Poikaystäväni oli todella vaivaantunut, siirsi äitinsä käden syrjään, eikä selvästikään uskaltanut sanoa mitään. Anoppi ei myöskään antanut meidän mennä yhdessä suihkuun ja hän jäi katsomaan pitkään olohuoneen ikkunan läpi, kun annoin poikaystävälleni aamulla pusun ja halasin häntä.
Tässä vaiheessa voisin kertoa hieman taustatietoa. Poikaystäväni täyttää 26-vuotta, itse olen 23. Hän tulee erittäin varakkaasta perheestä, missä isä on korkeassa asemassa. Hän on seurustellut yhden tytön kanssa aiemmin ja siinäkin suhteessa tyttöystävän ja poikaystäväni äidin välit olivat todella huonot. Ex-tyttöystävä oli sanonut suoraan, että äiti on mustasukkainen. Poikaystäväni kertoi pelkäävänsä isäänsä suunnattomasti ja ettei ole sen vuoksi saanut koskaan nukuttua öitänsä kunnolla. Hän kertoi myös pelkäävänsä äitiänsä, sillä äiti oli aina uhkaillut häntä isän väkivallalla ja kiristänyt rahalla.
Riitamme alkoi aivan mitättömästä asiasta eli siitä, ettei minulle ja poikaystävälleni sopinut hänen vanhempiensa tapaaminen yhtenä tiettynä viikonloppuna. Hänen äitinsä alkoi uhkailla, kun kuuli asiasta ja sen jälkeen poikaystävälläni meni hermot. Hän otti esille kaikki nuoruudessaan ja lapsuudessaan kipeiksi kokemansa asiat, uhkailut, rahalla kiristämisen ja väkivallan sekä äidin manipuloivan asenteen. Ja siitäkös sotku lähti vain eteenpäin. Hänen äitinsä alkoi lisää uhkailemaan, poikaystäväni palautti auton sekä kotiavaimet riidan johdosta. Poikaystäväni ei ole nähnyt äitiään yli vuoteen.
Nyt tilanne on tämä: Anoppi on lähettänyt meille ties kuinka monia sähköposteja ja kirjeitä. Hän ei tunnusta mitään vaan syyttää minua poikaystäväni aivopesusta. Olen itsekin ja poikaystäväni on myös yrittänyt sopia riitaa, turhaan. Loppujen lopuksi olemme poikaystäväni kanssa huutaneet hänen äidilleen naama punaisina. Tosi fiksua =) Anoppi on kirjeissään kertonut käyttävänsä lääkkeitä, käyneensä hoidossa ja että hänellä on masennus, mikä on kaikki meidän vikaamme, erityisesti minun. Hän on myös ilmoittanut, ettei tule häihimme ja että on muuttanut testamentin. Hän myös ilmoitti, ettei enää koskaan aio puhua kanssani. Hän lähettelee koko ajan tekstiviestejä/sähköposteja/kirjeitä, joilla yrittää ”käännyttää” poikansa minua vastaan. Aluksi vastasimme kirjeisiin, välillä ystävällisesti ja sovittelevasti, mutta välillä myös töykeästi hermojen kiristyessä. Myös sukulaisille hän keksii milloin mitäkin sanottavaa meistä molemmista ja valittaa miten ei saa nähdä poikaansa (vaikka itse ei suostu edes vastaamaan poikansa puheluihin). Vähän aikaa sitten sain kuulla, että hän oli kertonut sukulaisille, että poikaystäväni on lähes anorektikko. En voinut kuin purskahtaa nauruun =) Poikaystäväni mielestä hänen äitinsä tempaukset ovat sekä huvittavia että hermoja raastavia. Viimeisin anopin tempaus on, että hän kirjoitti tästä riidasta uusimpaan Eeva-lehteen (Rakastava äiti vai hirviöanoppi?). Anoppini on suhtautunut kaikkien poikiensa tyttöystäviin kylmän viileästi ja samaan tyyliin. Nytkään hän ei ole väleissä minun eikä toisenkaan miniänsä kanssa. Hänellä on ollut myös omien vanhempiensa kanssa riitaa aikoinaan. Hän oli heidän kanssaan riidoissa ja heille puhumatta kuusi vuotta.
En tiedä miten tällaiseen ihmiseen voisi suhtautua. Tiedän, että vaikeampaa hänellä on varmasti kuin minulla. Itselläni vain meinaa palaa pinna, joka kerta kun hänestä kuuluu jotain. En voi edes kuvitella miten pystyisin kohtaamaan hänet (esim. sukujuhlissa) ilman, että heitän shampanjat kasvoille. Pulmunen en ole tietenkään minäkään, omat ärsyttävät sanani olen varmasti lausunut ilmoille samoin kuin poikaystävänikin. Olen pyytänyt anopiltani jo anteeksi sanomistani ilkeistä asioista, mutta siihen hän ei kommentoinut kuin sanalla: "kiitos". En vain olisi koskaan voinut kuvitella, että joutuisin tällaiseen tilanteeseen. Aiemmissa suhteissani olen tullut tosi hyvin juttuun poikaystävän sukulaisten kanssa.
Kertokaa ihmeessä kokemuksianne/näkemyksiänne miten olette selvinneet hankalasta anopista/ mitä olette tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa tai mitä tekisitte. Suuret kiitokset kärsivällisille lukijoille ja neuvonantajille jo etukäteen =)
Ongelmallisen tilanteesta tekee se että, hänen äitinsä oli ja on erittäin omistava ja mustasukkainen. Noin puolen vuoden tuntemisen jälkeen aloimme mieheni kanssa harkita yhteenmuuttoa. Aluksi hänen äitinsä vaikutti melko suopealta ja jopa kannustavalta. Kuitenkin, kun lähdimme mökkeilemään hänen äitinsä kertoi minulle kahden kesken, että poikaystäväni epäröi ja ei halua muuttaa kanssani asumaan. Kun kysyin asiaa poikaystävältäni, hän nauroi ja sanoi kertoneensa äidilleen, että pelkää miten saamme vietyä kaikki tavarat auton peräkärryssä uuteen asuntoon.
Muutimme siis yhteen ja anoppi tuli vierailulle välittömästi mukanaan erittäin suuri rahasumma ja kasa lahjoja. Toisena päivänä, kun hän oli luonamme, hän tahtoi lähteä puolisoni kanssa kahdestaan kävelylle. Kävelyllä hän sitten haukkui minua ja kertoi huonoja puoliani. Hän käyttäytyi koko vierailun ajan omistavasti. Hän muun muassa vaati poikaansa taluttamaan häntä aina ulkona. Ja kun hän oli vierailulla, hän istui kuin liimattuna poikaansa ja hyväili muun muassa poikansa reittä (tavalla joka oli jokseenkin outo ja seksuaalissävytteinen). Poikaystäväni oli todella vaivaantunut, siirsi äitinsä käden syrjään, eikä selvästikään uskaltanut sanoa mitään. Anoppi ei myöskään antanut meidän mennä yhdessä suihkuun ja hän jäi katsomaan pitkään olohuoneen ikkunan läpi, kun annoin poikaystävälleni aamulla pusun ja halasin häntä.
Tässä vaiheessa voisin kertoa hieman taustatietoa. Poikaystäväni täyttää 26-vuotta, itse olen 23. Hän tulee erittäin varakkaasta perheestä, missä isä on korkeassa asemassa. Hän on seurustellut yhden tytön kanssa aiemmin ja siinäkin suhteessa tyttöystävän ja poikaystäväni äidin välit olivat todella huonot. Ex-tyttöystävä oli sanonut suoraan, että äiti on mustasukkainen. Poikaystäväni kertoi pelkäävänsä isäänsä suunnattomasti ja ettei ole sen vuoksi saanut koskaan nukuttua öitänsä kunnolla. Hän kertoi myös pelkäävänsä äitiänsä, sillä äiti oli aina uhkaillut häntä isän väkivallalla ja kiristänyt rahalla.
Riitamme alkoi aivan mitättömästä asiasta eli siitä, ettei minulle ja poikaystävälleni sopinut hänen vanhempiensa tapaaminen yhtenä tiettynä viikonloppuna. Hänen äitinsä alkoi uhkailla, kun kuuli asiasta ja sen jälkeen poikaystävälläni meni hermot. Hän otti esille kaikki nuoruudessaan ja lapsuudessaan kipeiksi kokemansa asiat, uhkailut, rahalla kiristämisen ja väkivallan sekä äidin manipuloivan asenteen. Ja siitäkös sotku lähti vain eteenpäin. Hänen äitinsä alkoi lisää uhkailemaan, poikaystäväni palautti auton sekä kotiavaimet riidan johdosta. Poikaystäväni ei ole nähnyt äitiään yli vuoteen.
Nyt tilanne on tämä: Anoppi on lähettänyt meille ties kuinka monia sähköposteja ja kirjeitä. Hän ei tunnusta mitään vaan syyttää minua poikaystäväni aivopesusta. Olen itsekin ja poikaystäväni on myös yrittänyt sopia riitaa, turhaan. Loppujen lopuksi olemme poikaystäväni kanssa huutaneet hänen äidilleen naama punaisina. Tosi fiksua =) Anoppi on kirjeissään kertonut käyttävänsä lääkkeitä, käyneensä hoidossa ja että hänellä on masennus, mikä on kaikki meidän vikaamme, erityisesti minun. Hän on myös ilmoittanut, ettei tule häihimme ja että on muuttanut testamentin. Hän myös ilmoitti, ettei enää koskaan aio puhua kanssani. Hän lähettelee koko ajan tekstiviestejä/sähköposteja/kirjeitä, joilla yrittää ”käännyttää” poikansa minua vastaan. Aluksi vastasimme kirjeisiin, välillä ystävällisesti ja sovittelevasti, mutta välillä myös töykeästi hermojen kiristyessä. Myös sukulaisille hän keksii milloin mitäkin sanottavaa meistä molemmista ja valittaa miten ei saa nähdä poikaansa (vaikka itse ei suostu edes vastaamaan poikansa puheluihin). Vähän aikaa sitten sain kuulla, että hän oli kertonut sukulaisille, että poikaystäväni on lähes anorektikko. En voinut kuin purskahtaa nauruun =) Poikaystäväni mielestä hänen äitinsä tempaukset ovat sekä huvittavia että hermoja raastavia. Viimeisin anopin tempaus on, että hän kirjoitti tästä riidasta uusimpaan Eeva-lehteen (Rakastava äiti vai hirviöanoppi?). Anoppini on suhtautunut kaikkien poikiensa tyttöystäviin kylmän viileästi ja samaan tyyliin. Nytkään hän ei ole väleissä minun eikä toisenkaan miniänsä kanssa. Hänellä on ollut myös omien vanhempiensa kanssa riitaa aikoinaan. Hän oli heidän kanssaan riidoissa ja heille puhumatta kuusi vuotta.
En tiedä miten tällaiseen ihmiseen voisi suhtautua. Tiedän, että vaikeampaa hänellä on varmasti kuin minulla. Itselläni vain meinaa palaa pinna, joka kerta kun hänestä kuuluu jotain. En voi edes kuvitella miten pystyisin kohtaamaan hänet (esim. sukujuhlissa) ilman, että heitän shampanjat kasvoille. Pulmunen en ole tietenkään minäkään, omat ärsyttävät sanani olen varmasti lausunut ilmoille samoin kuin poikaystävänikin. Olen pyytänyt anopiltani jo anteeksi sanomistani ilkeistä asioista, mutta siihen hän ei kommentoinut kuin sanalla: "kiitos". En vain olisi koskaan voinut kuvitella, että joutuisin tällaiseen tilanteeseen. Aiemmissa suhteissani olen tullut tosi hyvin juttuun poikaystävän sukulaisten kanssa.
Kertokaa ihmeessä kokemuksianne/näkemyksiänne miten olette selvinneet hankalasta anopista/ mitä olette tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa tai mitä tekisitte. Suuret kiitokset kärsivällisille lukijoille ja neuvonantajille jo etukäteen =)
Vastaukset 19
Vanhimmat
ammattiauttajaan, josko hän osaisi neuvoa miten toimia anopin kanssa. Anopin käyttäytyminen ei ole mielestäni tervettä.
Muuttakaa ja laittakaa osoite salaiseksi ja vaihtakaa puhelinnumeronne salaisiksi ja uudet sähköpotiosoitteen niin pääsette rauhaan.
Tästä ei neuvot parane, sillä juurikin näin toimikaa.
Ja vielä tehkää asuntoonne liittyvät muutokset; eli ilmoitatte isännöitsijälle/omistajalle ettei kukaan olkoonpa miten sukua tahansa saa tulla/päästää asuntoonne , ellei ovea aukaista.
Ei ole häpeä kertoa , henkisesti sairaasta äidistä.
Nyt rintarottingille, ja eläkää omaa elämäänne.
Tiedän, kun ei ollut tarpeeksi "hieno" sukuun, ja tyttökin jo lapsuus avioliitossa tehty, vaan me häivyimme niin paljon kauas, että ikävä tuli
vaan ei unohdus.
Sanoisin, että tuollainen anoppi on jo harvinaisuus anoppien populassa, joten aivan vastaavia tapauksia et tule monia löytämään.
Tämähän on jo klisee, kun sanoo, että anoppisi on pahasti luonnehäiriöinen narsisti. On mikä on, mutta terve hän ei missään nimessä ole.
Hänen käytöksensä on patologista, sairasta.
Poikaystäväsi on päässyt jo pitkälle, koska on kyennyt kasvamaan äitinsä vahvasta talutusnuorasta irti.
Voit ottaa jo valmiiksi sen kannan, että anopistahan ette tule "selviämään". Toisin sanoen, hänen suhtautumistaan teihin ette pysty muuttamaan.
Älkää edes yrittäkö, koska silloin hukkaatte vain omaa energiaanne.
Jos hän päättänyt suhtautua teihin nurjasti ja manipuloivasti, niin se EI ole teidän vastuullanne.
Siitä asiasta vapauttakaa itsenne. On turha yrittää millään keinoin miellyttää häntä.
Teidän tehtävänne on ainoastaan päästä eroon syyllisyydestä suhteen toimimattomuutta kohtaan. Samoin väärä vastuunkanto anopin hyökkäävyydestä.
Sovittelevuuskin on vain voimien hukkaamista, koska tällöin anoppi kokee sen heikkoutena ja myöntymisenä syylliseksi osapuoleksi.
Anoppisi ei ajattele kuten sinä, hänen logiikkansa ei käy samoja reittejä. Jos olet myöntyväinen, kiltti ja sovitteleva, olet hänen mielestään halveksittava, koska nämä ominaisuudet ilmaisevat heikkoutta. Heikkouden hän käsittää niin, että se antaa hänelle luvan tuhota kohteensa.
Toisaalta sinun ei pidä osoittaa avoimesti vihaakaan, eikä provosoitua suuttumalla hänelle.
Kantaaottamattomuus, neutraali suhtautuminen on parasta, jos vain siihen kykenette.
Missään nimessä älkää selitelkö mitään päätöksiänne tai muutakaan.
Se mitä päätätte omasta elämästänne, ei kaipaa selittelyjä. Olette vapaita ihmisiä, ettekä tilivelvollisia anopille.
Sadisti käyttäytyy niin, että uhri joutuu selittelemään tekemisiään. Sadisti nauttii tällöin vallastaan. Selittelijä on alistunut "vanginvartijalleen".
Myös tilanteiden vatvominen ja setviminen sekä analysointi alistaa uhrin.
Myöntäkää, että te ette voi tehdä anopin/äidin hyväksi paljoakaan. (muuta kuin pysyä mahdollisimman näkymättömänä)
Pitäkää omasta itsenäisyydestänne ja vapaudestanne kiinni järkähtämättä.
Voitte verrata tilannetta vammautumiseen. Antakaa itsellenne vapaus surra sitä, että tavallaan olette orpoja: toiselta puuttuu aitoon rakkauteen kykenemätön äiti, toiselta anoppi.
Olisi helpompi, jos äiti/anoppi olisi fyysisesti vammainen. Tämä on vaikeampi vamma, henkisesti kieroutunut lähimmäinen.
Laihaakaan sovintoa tuskin tällaisen anopin kanssa saa aikaiseksi.
Oman itsen hoitaminen, sureminen ja vapahtaminen tilanteen vastuusta helpottaa.
Älkää laittako toiveita anopin suhteen.
Oma selviäminen on tärkeintä.
Jos kanssakäyminen on mahdotonta, on luovutettava ja annettava periksi, eli suhde äitiin ja anoppiin pidettävä niin minimissään kuin voi, ehkä katkaistava kokonaan.
On kyse isoista asioista. Tämä anoppi-äiti on tuhoava ja vahingollinen.
Kettukin puree käpälänsä poikki, jos jää rautoihin. On parempi teputtaa käpälättä kuin joutua tuhotuksi kokonaan. Se on eläinmaailman viisautta, mutta pätee tähänkin.
mutta ainoa keino selvitä kyseisen anopin ja suvun kanssa on se ettei ole missään tekemisissä. Itse olen katkaissut 30-vuotiaana välit kokonaan äitiini ja sukuuni, sisareen on hyvät välit koska olemme aina pitäneet toisistamme. Sain vain tarpeekseni jatkuvasta mollaamisesta, haukkumisesta, vähättelystä ja toisaalta joka asiaan puuttumisesta ja suoranaisesta häirinnästä. Äitini nyt vaan on ihminen jolla on aina oltava joku jota kiusata. Ja voin vakuuttaa että mikään puhe ei tehoa, ei ainakaan äitiini tehonnut. Hän menetti muistinsa joka kerta eikä myöntänyt mitään. Jos sanoin hänelle: "viime viikolla sanoit minua huoraksi ja olen loukkaantunut vieläkin", hän väitti minun keksineen koko jutun.
Kuten huomaat, luonnehäiriöisen, ilkeän ihmisen kanssa ei voi tulla edes välttävästi toimeen. Aino a keino on katkaista välit täysin. Se vaatii sen että myönnätte että hän on täysin mahdoton ihminen ja henkisesti sairas, ja luovutte kaikesta syyllisyydestä mitä asia teissä herättää, varsinkin miehessäsi. Samalla on myönnettävä itselleen että kyseinen ihminen ei "tule järkiinsä" eikä muutu ikinä miksikään vaikka mitä tekisitte ja yrittäisitte. Lakatkaa varsinkin pyytelemästä anteeksi, kun olette varmasti tähän kaikkeen paljon vähemmän syyllisiä kuin anoppi. On tervettä pitää puolensa ja raivota takaisin, kun anoppi ei selvästikkään kunnioita teitä mitenkään.
Miehesi tulee ilmeisesti todella häiriintyneestä perheestä, ja olisi varmaan hyvä että hän kävisi ammattiauttajalla ihan jo siksikin että vanhemmiten hän saattaa alkaa oireilla lapsuuttaan jos ei tee sitä itselleen jossain vaiheessa selväksi ja kasva asian yli.
itse en reagoisi, huomaisi, hermostuisi, anopista, siis huomioisi millään lailla, sukujuhlissa, missään, hän olisi minulle kuin ilmaa, en vaivautuisi hermostumaan, olisin viilipytty, rauhallinen.
Kuullostaa kyllä tosi hurjalta menolta.
Ja paljon on samoja piirteitä tossa anoppikokelaassa kuin oli minun entisellä appiukko ehdokkaalla.
Minäkin sain niskaani kaikenlaisia ihme syytöksiä. Vähän lievemmässä muodossa kylläkin. Ja samanlainen kiukuttelija on myös oma isäni.
Teinä tekisin niin että olis hyvä että miehesi tosiaan menisi terapiaan puhumaan noista peloistaan. Kyllä 26 vuotiaan miehen pitää oppia ymmärtämään ettei omia vanhempiaan ENÄÄ tarvitse mistään uhkailuista pelästyä.
Niitä sähköposteja älkää lukeko, delete nappi on aika tehokas, ja pistäkää kirjeet avaamattomana takaisin. Vaihtakaa vaikka sähköpostit uusiksi, samoin puhelinnumerot.
Jos tarpeeksi käy vituttamaan niin herjaavista kirjeistä voi tehdä rikosilmoituksen poliisille.
Miehes olis hyvä oppia että vanhempien vastukseen EI kuole.
Itse en lähtisi takaisin huutelemaan tai kommentoimaan syytöksiä. vaan koittaisin vedellä vähän toisenlaisista naruista.
Tähän tyyliin: Anopille pitää selkeästi ilmoittaa että te ette tarvitse mitään häneltä tai appiukolta. Päinvastoin, he tulevat vielä tarvitsemaan ja kaipaamaan teitä kipeästi siinä vaiheessa kun te käytte kahdestaan perhettä perustamaan. Käytöksen PITÄÄ muuttua aikuismaisemmaksi jos haluavat koskaan lapsenlapsia nähdä, tai heihin tutustua. Yksi mahdollisuus siinä vaiheessa annetaan, tai se on ikuisesti hyvästi. Ei selityksiä eikä jupinoita PISTE!! Eli kannattaa jatkossa HYVIN tarkasti miettiä mitä suustaan päästää. (että sille lääkelistalle voi lisätä myös ne rauhoittavat lääkkeet myös) Älkääkä ottako mitään lahjuksia vastaan, missään muodossa. Tehkää selväksi ettette sellasia halua. Ja muistakaa että te ETTE ole tähänkään mennessä MITÄÄN velkaa, yhtään MISTÄÄN!
Miehesi pitää oppia vahvasti puolustamaan itseään kuin sinuakin. Ja se turha syyllisyyden taakka pois!
Ja mitä sitten jos testamentin muutoksella uhkaillaan? Kyllä te toimeen tulette, kaksi tervettä nuorta ihmistä! Toisekseen rintaperillistä ei pysty täysin tiputtamaan perinnöttä vaikka testamenttikin olis.
Ja jos kuvioissa on toinenkin miniä, jutelkaa miniät ja veljekset keskenänne tilanteesta. Liittoutukaa!
Jos sairaalle ihmiselle ei mitenkään mene mikään jakeluun. Antakaa olla, unohtakaa koko tyyppi. Älkää ottako vastaan mitään sellaista mikä tuntuu teistä pahalta. Miehesi pitäisi saada todella itselleen lisää itseluottamusta.
Ja jos anoppi jaksaa julkisesti huudella ja syytellä, niin sittenpähän huutelee! Yleensä tollasiin torailijoihin ja heidän juttuihinsa kyllästytään aika pian, eli antakaa anoin jatkaa vaan. Anoppi itse noilla touhuillaan sahaa sitä oksaa irti millä itse istuu. Tokasette sukulaisille vähän naureskelleen tyyliin: "ettei toi homma nyt IHAN noin mene, mutta jos se häntä helpottaa niin siitä vaan". Mutta älkää lähtekö kommentoimaan enempää. Kyllä ne aikuiset ihmiset aika nopeasti siinä vaiheessa ymmärtävät kuka se tyranni ja riidanhaastaja koko hommassa on.
Huh, luojan kiitos että minulla on nykyään todella upea anoppi ja appiukko. Tiedän kyllä miten paljon pahaa voi toisen vanhempi suorasti tai epäsuorasti suhteeseen tuoda. Itselläni on kaiken päälle isä joka on käyttänyt aikanaan henkistä että fyysistä väkivaltaa. Hänet olen sulkenut elämästäni jo vuosia sitten täysin ulos. Hänelle on ollut kova pala se että olenkin tullut hyvin toimeen itsekseni, ja vielä enemmän häntä vituttaa se etten ota häneltä käskyjä tai neuvoja vastaan enää missään muodossa. Kyllähän hänenkin suhtautuminen on muuttunut oman kylmäkiskoisuuteni vuoksi paljon ystävällisemmäksi. Hänellä olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa ja mahdollisuuksia luoda minuun suhdetta lapsena. Mutta hän valitsi halveksivan linjan, joten siitähän nyt sitten maksaa, ja kipeästi. En tee sitä kostaakseni, mutta kun en pysty häntä rakastamaan missään muodossa enää. En vain tarvitse turhia ihmisiä elämääni joilla ei ole minulle mitään merkitystä.
Vanhempia pitäisi pystyä kunnioittamaan, mutta joskus he itse tekevät sen niin pirun mahdottomaksi!!
Hei älkää pyydelkö anteeksi. Koska tällä anteeksi pyytelyllä te juuri hyväksytte anoppisi alistavan asenteen. Teitä kohtaan.
Sinä, tai poikaystäväsi, ette ole syyllisiä tilanteeseen. Joten jättäkää narsisti anoppi omaan oloonsa. Helpoimmalla selviäisitte elämästänne, jos muutatte mahdollisemman kauas ja mahdollisemman pian.
Suuret kiitokset kaikille =) Otan neuvoistanne kyllä vaarin. Tahtoisin vielä kysyä neuvoa erääseen pulmaan, joka ilmeni tänä päivänä. Anoppini on nyt laittanut kirjeen (toivottavasti ei laita useita) omalle äidilleni, hänen TYÖPAIKALLEEN!!! Miten voisin estää, etteivät vanhempani joutuisi kirjeiden, tekstiviestien ja sähköpostitulvien kohteiksi? He asuvat pienessä kylässä ja heidän kännykkänumeronsa löytyvät todella helposti heidän työskentelemänsä yrityksen kotisivuilta jo. Tätä kautta löytyvät varmasti myös kotiosoitteet. Luultavasti kyllä puhelinnumerot ja kotiosoite ovat jo anopin tiedossa =( En todellakaan tahtoisi enää, että tähän sotketaan minun sukuani tai perhettäni.
Mikäli viestit ja yhteydenotot alkavat häiritä työ, -ja yksityiselämää, ja mikäli niihin liittyy solvausta ym. painostusta, ne kannattaa tallentaa.
Tällaiselle häirikölle voi hakea lähestymiskiellon. Asiasta kannattaa kysellä oikeusaputoimistosta.
Että jos kirjeitä alkaa tulla työpaikalle, kyseessä voi olla kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Ehdottomasti rikosilmoitusta tekemään, jos puhe ei tehoa.
Kun luin tekstiäsi, niin minulle tuli voimakas epäilys siitä, että anopillasi voi olla narsistinen persoonallisuushäiriö. Narsistit ovat erittäin hallitsevia, empatiakyvyttömiä, röyhkeitä, manipuloivia, valehtelijoita, saavat raivokohtauksia, uhkailevat jne. Narsistinen persoona näyttelee tunteita saadakseen sen mitä haluaa. Hän voi olla hyvin mukava, kiltti ja ystävällinen, mutta se ei ole aitoa, vaan se on näyttelemistä, jonka tarkoituksena on saavuttaa jotakin. Narsisti ajaa kaikessa vain omaa etuaan. Narsisti pitää itseään maailman ihanimpana ihmisenä, joka ei ole koskaan syypää mihinkään. Syy on aina muissa ihmisissä. Narsisti ei pysty näkemään mitään virheitä itsessään, koska hänen persoonansa on syvältä tasolta vaurioitunut. Narsisti on tavallaan sokea itselleen. Hän uskoo täysin omiin juttuihinsa, jonka vuoksi on valheissaan hyvin uskottava. Hän ei tajua, eikä huomaa valehtelevansa. Jos joku niin väittää, niin niskaan saa kunnon haukkumisryöpyn.
Minun kumppanini exä on narsisti ja hänen käyttäytymisensä on hyvin saman kaltaista kuin sinun anoppisi. Jos hän on narsisiti, niin hänelle on täysin turhaa puhua järkeä. Hetkellisesti voi näyttää, että järkipuhe tehoaa, mutta heti seuraavassa käänteessä sitä huomaa, että mikään ei ole mennyt tippaakaan perille.
Sinun ja poikaystäväsi pitää olla tosi tiukkana. Laittakaa selkeät rajat poikaystävän vanhemmille. Poikaystäväsi olisi hyvä täysin irrottautua vanhempien vallasta niin, ettei ota mitään rahallista vastaan heiltä. Teidän ei pidä antaa rahalla tai millään uhkailulla teitä hallita. Te voitte laatia säännöt kuinka haluatte asioiden menevän. Jos he eivät noudata teidän sääntöjä, niin laittakaan välit määräajaksi täysin poikki. Kun määräaika on kulunut, niin antakaa uusi mahdollisuus. Jos sekään, ei toimi, niin katkaiskaa välit entistä pidemmäksi aikaa.
Te olette aikuisia ja teillä on oma elämä. Olette vaativan kasvun edessä, mutta teillä on toisenne ja rakkautenne, josta saatte voimaa. Poikaystäväsi tärkeä kasvun tehtävä on löytää oma miehinen voimansa ja pitää puolensa vanhempiaan vastaan:)
hieman sama tilanne meillä, mutta nyt ei olla 3 vuoteen missään tekemisissä. anoppi syyttää minua välien katkaisemisesta vaikka hänen oma käytöksensä oli hyvin samantapaista kun ap:llä. lähetteli myösminun vanhemmilleni viestejä- tästä neuvo: niihin ei kannata vastata kuin max 1-2x asiallisesti ja tallettaa viestit. tarv ilm poliisílle jos menee häiriköinniksi.
Vaikeaa tämä silti on, koska kuitenkin tuntee huonoa omaatuntoa siitä että lapsetkaan eivät mummoaan näe tai toisinpäin, vaikka tiétääkin ettei se anoppi luonteeltaan mihinkään muutu ja jos yrittäis sopia niin alkais kuitenkin sama rumba uudelleen.. jeps jouduin vaihtamaan numeron salaiseksi, muuttaa ei oo toistaiseks tarvinnu
Niin, tässä se jutun nurinkurisuus juuri tulee julki. Anoppi on mahdoton käytökseltään. Eli välit joudutaan katkaisemaan siksi, että oma mielenterveys ja jonkinlainen rauha kotona säilyisi. Mutta perimmäisesti nämä syyttömät osapuolet ovat kuitenkin ne, jotka kärsivät tästä tilanteesta suunnatonta syyllisyyttä.
Ja anopissahan ei tietenkään hänen omasta mielestä ole mitään vikaa. Siitä hän on pitänyt huolen niin. Että hänellä on muutamia ihmisiä, joita hän pitää "valittuinaan". Ja näiden ihmisten kanssa on aivan "toinen ääni kellossa". Ja tätä kautta hän todistaa itselleen ja osaksi myös muille. Omaa erinomaisuuttaan äitinä, tai anoppina.
Varsin kavala tilanne, mutta mikään ei auta.
Vai on anoppisi muuttanut testamenttiaan. Ja millähän lailla. Lakiosuus kuuluu Suomen lain mukaan aina rintaperilliselle, joten poikaansa anoppisi ei voi tehdä perinnöttömäksi. Sinä tuskin tämän akan rahoja edes huolisit. Tsemppiä. Eläkää omaa elämäänne ja keskittykää pitämään keskinäiset välinne kunnossa.
Todellakin ahdistavaa teille molemmelli ja varsinkin sinulle. On valittava hänen joko rakkaus tai raha, ei siinä muuta. En epäile sitä etteikö kanssanne ole rahaa, mutta rakkautta teillä on valtavasti ajatelkaa sitä. Mutta muistakaa ei kannata teidän roikkua miehessä jolla on voita molemmin puolin.
Julkisuuteen ei kannata lähteä jos suinkin vain voit välttää asioita sillä se on raadollinen paikka se tuhoaa paljon, ja naisena me tiedämme sen hyvin paljon mitä se merkitsee. Jos olet varsinkin hyvin yksilöitävissä oleva suku niin varo julkisuutta sen neuvon näin pitkään elämää nähneenä.
Jos ei muuta auta niin ota etäisyys koko suhteeseen ja katso asiaa sitten, joko yhdessä poikaystäväsi kanssa tai yksin. Menetätkö hänet tulet kysymään itsesi kanssa, et jos se on rakkautta. En minäkään menenttänyt, minun silloista sulhasta ei hyväksytty sukuuni niin erosimme ja nyt olemme yhdessä, rakkaus sitoo yhteen ne jotka on tarkoitettu. Muista se.
on tullut ketjuun kirjoittaneilta.
Anoppisi on oikeasti sairas.
Ja se sairaushan on näkynyt koko heidän perhe-elämässään.
Isän roolia ei tule vähätellä.Ilmeisesti anoppi ei ole seksielämäänsä tyytyväinen jos alkaa poikaa hyväilemään.Poika on isänsä korvike ja se on sairasta.
Sanoisin saman kuin muutkin.Yhteydet poikki ja kerro vanhemmillesi tilanne, miksi ette halua olla toiseen appelaan yhteyksissä.
Rahalla kiristäminen on hyvin tavallista ja he menettävät valttikorttinsa kun sanotte, ettette tarvitse rahaa vaan tulette toimeen omillanne.
Sopeuttakaa elämänne niin, ettei raha-apua tarvitse.
Ei muuta kuin reippaasti elämään omaa elämää.
Appela on menettänyt oikeutensä elää lapsensa kanssa.
Joku viisas on joskus sanonut että: jos lapsi ei ole enää riippuvainen vanhemmistaan, niin ei ole anoppiongelmaa.
Ja Raamattu sanoo: mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa.
Siis liittykää toisiinne ja luopukaa vanhemmistanne.
Jos anopit, äidit, isät, apet saa sählätä nuorten parien elämässä niin kaikki kärsivät.
Rajojen laitto on aina paikallaan.
Ajattelin vielä kertoa kuulumisemme nyt kun aikaa on kulunut ja on saanut asioihin etäisyyttä. Seurustelen edelleen rakkaani kanssa, muutimme maaseudulle, hankimme kissan ja koiran sekä laitoimme osoitteemme ja puhelinnumeromme salaisiksi sekä poikaystäväni laittoi sähköpostiin eston vanhemmilleen. Tuntuu, että tuo kamalan kivulias ja vaikea vaihe on meidän elämässämme jäänyt taakse ja olemme vihdoin saaneet todella alkaa syvällisemmin tutustua toisiimme, kun anoppi (ja myös appi) eivät ole koko ajan piirittämässä ympärillä. Puolisoni on käynyt juttelemassa asioista ammattiauttajan kanssa ja hän on kokenut saaneensa sieltä apua ja hyviä neuvoja. Hän on alkanut myös lukea psykologiaan liittyviä kirjoja ja kertoo nyt ymmärtävänsä paremmin niin omaa ahdistustaan ja pelkojaan kuin myös vanhempiensa käytöstä. Molempien vanhempien käytös juontaa kaukaa menneisyydestä ja osalti myös opituista tavoista. Olemme huomanneet ja saaneet tietää, että suvussa on ollut samanlaisia toimintatapoja sekä myös jonkinlaisia mielenterveyden häiriöitä kuin mitä poikaystäväni vanhemmilla on. Olemme molemmat saaneet valitettavasti huomata millainen vaikutus hänen vanhemmillaan on joihinkin ihmisiin ja alla on pari hyvää esimerkkiä.
Poikaystäväni toinen veli, sanotaan häntä tässä vaikkapa Heikiksi, ja hänen vaimonsa, sanottakoon Riitta, olivat olleet pitkään riidoissa anoppini kanssa. Anoppi haukkui Riittaa Heikille ja yritti kaikin mahdollisin tavoin (kannattaa käyttää mielikuvitusta=) erottaa heidät. Heikille hänen äitinsä vastenmielinen suhtautuminen omaa vaimoaan kohtaan oli raastavaa ja hän oli siitä hyvin murheissaan. Anoppi yritti tehdä kaikkensa kääntääkseen Heikin pään, ettei Heikki vain jatkaisi avioliittoaan Riitan kanssa (vaikka Heikki rakasti vaimoaan). Heikki riidasta huolimatta piti tiiviisti yhteyttä äitiinsä ja isäänsä, vaikka äiti ei suostutteluista ja vaimon anteeksipyynnöistä huolimatta suostunut edes tapaamaan vaimoa (anoppi suostui vain ja ainoastaan tapaamaan omaa poikaansa...). Lopulta kävi niin, että Heikki alkoi kymmenen vuoden seurustelun ja viiden avioliittovuoden jälkeen salaa seurustella toisen naisen kanssa (samalla kun oli avioliitossa ja asui yhdessä vaimonsa kanssa!!!). Heikillä ja Riitalla oli yhteisiä unelmia, eikä vaimo ollut lainkaan tietoinen toisesta naisesta. Heillä oli ollut puhetta jopa lasten hankkimisesta ja heillä oli paljon yhteisiä harrastuksia sekä mielenkiinnonkohteita. Kuukausi tai pari sen jälkeen kun Riitta oli järjestänyt suuret valmistujaisjuhlat jonne koko Heikinkin suku oli kutsuttu (myös hankala anoppi ja appi, jotka eivät suostuneet tulemaan paikalle) sekä onnellinen pari oli käynyt ulkomailla lemmenlomalla, Heikki jätti Riitan ilman selityksiä ja häipyi muutamiksi viikoiksi äitinsä luo asumaan. Heikin ”salarakas” oli tullut raskaaksi. Anoppi ilmoitti koko suvulle olevansa onnellinen poikansa hyvästä valinnasta ja kertoi olevansa onnensa kukkuloilla, että hänestä tulee mummo. Heikin vanhemmat ”järjestelivät” hieman asioita ja hankkivat nyt Heikille, hänen salarakkaalleen ja vauvalle kalliin remontoidun asunnon. Toisella poikaystäväni veljistä on kuuleman mukaan ollut epäonnea rakkaudessa ja hän on valitellut sukulaisille, että on tullut viimeisten vuosien aikaan useasti jätetyksi. Hän on nyt alkanut myös liikkua huumeporukoissa ja käyttää jotain aineita. Anoppi ja appi ovat julistaneet koko suvulle, että joko suku on heidän puolellaan tai sitten he ovat meidän puolellamme ja että heillä ei ole enää kuin kaksi poikaa. Anoppi ja appi ovat nyt sijoittaneet oman omaisuutensa siihen, että rakensivat näille kahdelle pojalle lomahuvilat. Toiset ihmiset sitä sokeutuvat rahan kiillosta kuin roope ankka konsanaan. Voinkin tässä kohtaa ottaa esille laulun, joka kuvastaa hyvin ajatuksiani:
”Ei ole mulla markkoja taskussa, mutta siitä viis mä välitän. Kas, rikkaus maan ei konsanaan voi näyttää meille tietä onnelaan. Mutta niinhän sitä kerrotaan kaskussa, että rikkaus syöntä rasittaa ja kohtalo pitää kaikki laskussa, miten paljon kukin aina saa”.
Emme ole enää pitäneet mitään yhteyttä anoppiin ja appeen. Joidenkin hänen sukulaistensa kanssa pidämme yhteyttä positiivisissa merkeissä. Nämä asiat ovat jääneet onneksi taakse ja sukulaisille, joihin nyt pidämme yhteyttä ei tarvitse selitellä, perustella omia valintojaan eikä puolustaa itseään. He hyväksyvät meidän kaikkine karvoinemme ja puheenaiheina ovat aivan muut asiat kuin poikaystäväni vanhemmat Lisäksi olen sitä mieltä, että jonkinlainen karman laki tai ”paha saa palkkansa” –menetelmä täällä maailmassa kuitenkin vallitsee. Apen ja anopin suhde on alkanut nyt rakoilla. Apelle on alkanut viinakset maistua (mitä hän ei aiemmin käyttänyt juuri lainkaan), isovanhemmat ovat löytäneet jopa omalta kesämökiltään missä appi ja anoppi ovat vierailleet, useita viinakätköjä ja appi purkaa raivonsa mm. hakkaamalla raivoisasti saunapuita sekä kääntelemällä kiviä isovanhempien mökillä. Anoppi on kesän aikana uhannut omalle äidilleen, että tappaa itsensä jne. Että sellaista hulluutta ilmassa!
Sen verran myös pitää sanoa apestakin, ettei hänkään ole aivan viaton. Hän kertoi sukulaisilleen, poikaystäväni sairastuneen mieleltään ja tulleen hulluksi. Lisäksi kun poikaystäväni soitti aiemmin isälleen, tämä totesi olevansa erittäin tyytyväinen siihen, ettei ole enää tekemisissä OMAN POIKANSA KANSSA ja että, kun poika on kerran päättänyt haluta elää omaa elämäänsä ja päättää omista asioistaan, niin saa myös tehdä sen, mutta ilman vanhempia. Pientä rahalla ja testamentilla uhkailua ja kiristyneitä hampaita myös havaittiin puhelun aikana. Nämä jutut ovat vieläkin aivan yli minun oman ymmärrykseni enkä varmaan tule koskaan ymmärtämään miten joku voi käyttäytyä tuolla tavalla. Tuntuu välillä sille, ettei noita asioita ole vain voinut tapahtua ja että tämä on pelkkää surkuhupaisaa satua. En osaa yhtään ajatella mitä niiden ihmisten päässä oikein liikkuu, mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tajuta =)
Suhteemmekin on nyt aivan erilaisella pohjalla. Ongelmien vatvomisten ja menneisyyteen katsomisen sijasta olemme vihdoin alkaneet rakentaa omaa elämäämme ja suunnitella tulevaisuutta. On harmillista anopin ja apen kannalta, että he ovat itsensä tuollaiseen liemeen järjestäneet, mutta on ollut helpottavaa päästää irti omasta syyllisyyden taakasta ja epävarmuuden tunteesta, ”olisiko vielä jotain tehtävissä anoppi-miniä ja poika-äiti/appi-miniä ja poika-isä –suhteiden korjaamiseksi”. Omat vanhempani ja sukulaiseni ovat ottaneet poikaystäväni iloisesti sukuun. Palasimme nyt pitkän tauon jälkeen muistelemaan viime kevättä ja voin vain todeta, että onneksi se on takana. Kyllä näistä jutuista olipa millainen suo tai oja tahansa, pääsee yli kun oikein yrittää.
Pidetäänhän liput korkealla ja mieli iloisena =) Tsemppiä kaikille!