Olisi ihan kiva kuulla muiltakin mokusuhteessa eläviltä, että mistä mahdatte riidellä. Jos on lapsia, niin kannattaa mainita.
Meillä tällä hetkellä känää aiheutuu lapsen kielitaidosta. Asumme Suomessa ja luonnollisesti lapsen suomenkieli on kehittynyt paremmin. Lapsi on tällä hetkellä vajaa 3 v. Miestäni harmittaa, kun lapsi selittää hänelle asioita suomeksi eikä hänen äidinkielellään. Toisinaan mies sitten minulle tokaisee, että "nyt suu kiinni", hänen vuoro puhua lapselle, ei välttämättä kuitenkaan sitten puhu :). Minulla kun tapana koko ajan selittää lapselle asioita, mitä tehdään, mikä mikäkin on jne. Lapsi ymmärtää kuitenkin mieheni äidinkieltä ja ikäisekseen puhuu varmaan ihan hyvin ja kun he ovat koko päivän yhdessä niin kyllä sen huomaa.
Tulemme muuttamaan mieheni kotimaahan ennen kuin lapsi menee kouluun, joten sitä kautta lapsi tulee kyllä oppimaan mieheni kielen.
Riitaa saamme aikaa myös siitä, kun mies on sitä mieltä, että minä en ole tarpeeksi aktiivinen oppimaan hänen äidinkieltään (marokon arabia). Ranskan kieli pitää myöskin oppia hyvin ja siihen haluaisin nyt ensisijaisesti panostaa. Olen päivisin töissä ja töistä kotiin tullessa alkaa kotityöt. Illat menee niin että hupsahtaa. Joskus tuntuu, että sitä aikaa ei tahdo löytyä. Aina ei jaksaisi olla selittämässä, että en nyt ole ehtinyt opiskella. Ja kun nyt valitettavasti en ole mikään kielinero, kieliopin kyllä opin suht. nopeasti, mutta sanat eivät vaan millään tahdo pysyä päässä. Kun miehen asennekaan ei ole kovin kannustava, niin uskon, että tälläkin on merkitystä. Mies tekee iltatöitä, joten näemmekin aika harvakseltaan, ei ole sitä mahdollisuutta, että voisin koko ajan olla kyselemässä kaikkea.
Tällä hetkellä ehkä nuo kaksi asiaa puhututtavat meidän perheessä eniten. Joskus uskonto herättää eripuraa. Mies haluaisi, että rukoilen kuten muslimit rukoilevat, mutta olen sanonut, että rukoilen varmasti heti kun itse koen sen hyväksi. Miksikään "tapamuslimiksi" en ole aikonut ryhtyä. Teen niitä asioita, jotka minusta tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Pääasiassa ollaan kyllä aika samoilla linjoilla.
Kertokaa kokemuksianne!
Meillä tällä hetkellä känää aiheutuu lapsen kielitaidosta. Asumme Suomessa ja luonnollisesti lapsen suomenkieli on kehittynyt paremmin. Lapsi on tällä hetkellä vajaa 3 v. Miestäni harmittaa, kun lapsi selittää hänelle asioita suomeksi eikä hänen äidinkielellään. Toisinaan mies sitten minulle tokaisee, että "nyt suu kiinni", hänen vuoro puhua lapselle, ei välttämättä kuitenkaan sitten puhu :). Minulla kun tapana koko ajan selittää lapselle asioita, mitä tehdään, mikä mikäkin on jne. Lapsi ymmärtää kuitenkin mieheni äidinkieltä ja ikäisekseen puhuu varmaan ihan hyvin ja kun he ovat koko päivän yhdessä niin kyllä sen huomaa.
Tulemme muuttamaan mieheni kotimaahan ennen kuin lapsi menee kouluun, joten sitä kautta lapsi tulee kyllä oppimaan mieheni kielen.
Riitaa saamme aikaa myös siitä, kun mies on sitä mieltä, että minä en ole tarpeeksi aktiivinen oppimaan hänen äidinkieltään (marokon arabia). Ranskan kieli pitää myöskin oppia hyvin ja siihen haluaisin nyt ensisijaisesti panostaa. Olen päivisin töissä ja töistä kotiin tullessa alkaa kotityöt. Illat menee niin että hupsahtaa. Joskus tuntuu, että sitä aikaa ei tahdo löytyä. Aina ei jaksaisi olla selittämässä, että en nyt ole ehtinyt opiskella. Ja kun nyt valitettavasti en ole mikään kielinero, kieliopin kyllä opin suht. nopeasti, mutta sanat eivät vaan millään tahdo pysyä päässä. Kun miehen asennekaan ei ole kovin kannustava, niin uskon, että tälläkin on merkitystä. Mies tekee iltatöitä, joten näemmekin aika harvakseltaan, ei ole sitä mahdollisuutta, että voisin koko ajan olla kyselemässä kaikkea.
Tällä hetkellä ehkä nuo kaksi asiaa puhututtavat meidän perheessä eniten. Joskus uskonto herättää eripuraa. Mies haluaisi, että rukoilen kuten muslimit rukoilevat, mutta olen sanonut, että rukoilen varmasti heti kun itse koen sen hyväksi. Miksikään "tapamuslimiksi" en ole aikonut ryhtyä. Teen niitä asioita, jotka minusta tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Pääasiassa ollaan kyllä aika samoilla linjoilla.
Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Meillä riidellään kohtaamattomuudesta. Kun kulttuurit eroavat, ei kyetä ymmärtämään perimmäisiä merkityksiä, vaan ne pitää aina selittää. Samalla kommunikaatio jollakin tapaa vääristyy; osa asioista olisi sellaisia, jotka eivät sanoja kaipaisi suomalaisen kanssa.
Arkiset asiat eivät sen kummemmin riitaa aiheuta. Politiikasta syntyy jonkin asteisia kiistoja, sillä puolison kotimaassa vallitsee diktatuuri, jota ei kuitenkaan sovi arvostella.
Alkuperäinen kirjoittaja vaikuttaa olevan alistetussa asemassa, jos kriteerinä käyttää pohjoismaista naista. Vapaalle ja tasa-arvoiselle pohjoismaiselle naiselle ei hypittäisi silmille sellaisella tavalla, joita alkuperäinen kirjoittaja kuvasi. (Olen ehkä pahanilman lintu, mutta suosittelen kovasti harkitsemaan, kannattaako sinun asemassasi edes vierailla miehesi kotimaassa, saati ajatella siellä asumista. Luultavasti liittosi päätyy aikanaan eroon; pidä tarkka vaari ettet lastasi menetä).
Useasti puhutaan, että nainen on alistetussa asemassa. Minusta olisi joskus kiva kuulla ihmisiltä, miten tämä määritellään. Mikä tekee ihmisestä alistetun?
Minusta alistettu on kärjistetysti sellainen, joka tekee asioita, joita ei haluaisi tehdä.
Vapaus ja tasa-arvo ovat myöskin hyvin mielenkiintoisia käsitteitä. Onko länsimaalainen ns. vapaa nainen oikeasti vapaa? Vapaa mistä? Tasa-arvoinen suhteessa mihin? Suomessa tasa-arvo on hyvin pitkälle mielletty sellaiseksi, että nainen ja mies tekevät samanlaisia asioita, toisinaan jopa pukeutuvat hyvin samantyylisesti. Onko tämä todellista tasa-arvoa? Ei välttämättä. Miksi naisen pitäisi olla niinkuin mies tai päinvastoin?
Mieshän voi aina vaatia mitä tahansa ja sanoa mitä tahansa, mutta sehän ratkaisee, mitä itse lopulta ajattelee, tekee ja hyväksyy. Mitkään ulkoiset tekijät kuten esim. pukeutuminen, harrastaminen, työ tai mikään muu vastaava ei tee kenestäkään alistettua, vapaata tai tasa-arvoista. Sisäinen tunne omasta olemisestaan on mielestäni se ratkaisevin tekijä.
"Alistettu asema" määritellään siten, minkälainen esimerkiksi sinun suhteesi mieheesi on. Teet kaiken työn suhteenne eteen ja joustat kaikessa, mutta hän ei tee mitään eikä jousta missään.
Tämä on tosin hyvin yleistä suomalaisten naisten ja muslimimiesten suhteissa. Pumpulissa kasvatetuilla suomitytöillä ei vaan ole aseita muslimimiehen "käsittelyyn."
Meillä nyt ei kovin usein riidellä, mies kun ei kimpaannu mistään. Mutta minun hermojani koitellaan erityisesti kun puhutaan politiikasta. Lisäksi osaan kehitellä hermostumisen syitä ja ongelmia tyhjästä (ihminen ei kai vain osaa olla tyytyväinen). Viime aikoina pääasiallisin syy on ollut ajankäyttö, koska mies on ollut hyvin kiireinen täystyöllistävän hommansa kanssa.
Aikaisemmassa vaiheessa suhdetta kinaa tuli minun luottamuspulastani ja mustasukkaisuudesta, mutta nämä eivät enää vaivaa. Myös läheiset välit eksääni nostattavat välillä pientä tuulen virettä, vaikka mies asiaan yllättävän hyvin suhtautuukin. Perinteinen siivoaminenkin tuo joskus harmistuksia, mutta aika harvoin.
Kaikenkaikkiaan olen aika huolestunut käytännönasioista, miten kaikki tulee jatkossa järjestymään. Tämä taas saa minut hermostuneeksi ja purankin turhautumistani sitten liian usein miesystävääni. Vaikka meidänhän juuri pitäisi yhdessä koittaa selvitä noista ongelmista, eikä varsinkaan antaa niiden kääntyä toisiamme vastaan. Itsessäni siis riittää tsempattavaa... :)
Me emme oikeastaan paljonkaan riitele. Se ei toki tarkoita sitä, että parisuhteemme olisi jotenkin täydellinen, ettei riitoja tule, vaan uskonpa sen johtuvan ihan siitä, että olemme asuneet saman katon alla alle vuoden.
Tietty pikkukränää tulee silloin tällöin aika turhista (minun mielestäni turhista, miehen mielestä taas ehdottoman tärkeistä...) pikkujutuista. Mies saattaa sanoa jostain telineellä kuivuneista vaatteista, että eikö ne jo voisi viikata kaappiin, jolloin minä taas sanon jo hieman ärtyneenä, että ei niitä vielä laiteta, kun eivät ole edes kuivia. Ärtyneenä sen takia, että hän sanoo joku pyykkikerta saman asian.
Vastaavanlaisia tilanteita aina silloin tällöin... Eli mies valittaa jostain pikku jutusta, joka taas minua alkaa ärsyttää.
Itse taas välillä lokkaannun ihan tyhmistä asioista.
Voin hyvin ymmärtää, että jos käyt töissä ja on vielä pieni lapsikin kotona, niin ei yksinkertaisesti jaksa ja ehdi mitään sanoja alkaa päntätä. Kyllä äidillä pitää tunti-pari päivässä olla omaa aikaa, jonka käyttää itselle mieluisaan asiaan, vaikkapa musiikin kuunteluun, television katseluun, mistä nyt ikinä pidätkin. Jos yrittäisit sitä kieltä opiskella vaikkapa viikonloppuisin vähän pitemmän aikaa? Olisiko siihen aikaa? Yksi keino on myös mennä petiin tuntia aikaisemmin, ja opiskella kieltä ikään kuin iltalukemisena. Toimii minulla ainakin :-) Ymmärrän miehen haluavan sinun oppia hänen kieltänsä, kyllä minunkin mieheni arvostaa paljon sitä, että puhun venäjää, ja se on sukulaisuussuhteidenkin takia oikein hyvä asia (eivät paljon englantia puhu), mutta kyllä hänen pitäisi sekin ymmärtää, että työssäkäydä pienen lapsen äiti on varmasti liian uupunut alkaakseen opiskella vielä kieltä töiden jälkeen. Yritäpä sanoa, että kun lapsi siitä vähän kasvaa ja alkaa itsenäistyä ja osaa viettää aikaa paremmin yksin, niin onnistuvat opiskelutkin paremmin.
No tuo toinen ongelma... Mies vaikuttaa hieman kärsimättömältä. Ei pieni lapsi ole mikään kone, mikä oppi tuosta noin vain. Itse niinä aikoina kun tein lastenhoitohommia aktiivisesti, kun kävin mokuperheissä, niin lapset tuossa iässä puhuivat AINA paremmin äitinsä, kuin isänsä kieltä, vaikka Suomessa asuivatkin. Viro-Suomi pareissa lapsi puhui paremmin viroa, Venäjä-Suomi parissa venäjää, Thai-Suomi parissa ilmeisesti sitä thai-kieltä, (ihan kivoja kielikylpyjä minullekin)... Puolivirolainen lapsi puhui myös suomea ja viroa sekaisin. Uskoisin siis, että se kielien erottaminen ja molempien kielien puhuminen tulee sitten vähän myöhemmin. Käersivällisyyttä nyt vaan peliin. Ei mitään huolenaihetta, kun aiotte sinne Marokkoon vielä muuttaakin. Varmasti oppii lapsi molemmat kielet.
Meillä sanomista syntyy aika korneista asioista, mistä voisi ehkä päätellä, ettei meillä ainakaan mitään suuria ongelmia ole. Palautetta tulee annettua sukkien sijainnista, tiskipöydän sotkuista ja asioiden suunnittelemattomuudesta, joka meillä onkin ikuinen kompastuskivi: minä kun olen suunnittelija ja mies sellainen carpe diem -tyyppi.
Varsinaisia riitoja, suuria yhteenottoja, meillä ei oikeastaan ole, vaikka erimielisyydet yleensä selvitetään isoin kirjaimin puhumalla. Itse olen sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä, tosin pahalla ei muistella jälkeenpäin.
Summa summarum: ihan samat riidanaiheet kuin missä tahansa muussakin suhteessa.
Meillä minä olen se kiukkupussi. Mies on niin joustava ja kärsivällinen että jos vain hänestä olisi kiinni, ei meillä olisi varmaan koskaan riitoja.
Yleensä tilanne on se, että mies on (taas) ollut aivan aamusta iltaan töissä pitkän putken ja yhteistä aikaa ei ole ollut käytännössä lainkaan. Tällöin minulla yleensä vuotaa kupin yli. Ei tarvitse olla mitään oikeaa syytä..ihan mistä vain saan silloin kehitettyä natinaa.. Olen mestari ulkoistamaan omia harmituksiani läheisiini. Itsessäni ei TIETENKÄÄN koskaan ole mitään vikaa ;)
Mies on sitä mieltä että minun tarvitsee riidellä tietyin väliajoin..Sitten kun olen saanut vähän huutaa ja tirauttaa pari kyyneltä, ehkä mahdollisesti pamauttanut oven takanani kiinni, niin olen itse rauhallisuus ja pikku ilopilleri taas pitkän aikaa..
Miehellä on hiukan paremmat keinot purkaa omaa huonoa mieltään. Hän vain KERTOO heti kun jokin asia vaivaa häntä..ja se siitä ;)
Mieleeni tuli myös se, että kun olen väsynyt, siis ihan fyysisesti väsynyt, esim. aamuisin herätessäni, olen aina ollut tosi kiukkuinen, ihan lapsuudesta saakka. Äitini aina naureskeli kun aamuisin söin puuroa naama mytryssä... Nykyään mies naureskelee samaa asiaa, kun tiuskin ihan tavallisiin kysymyksiin jne, joskus kyllä suuttuukin vähän, mistä voikin syntyä pikkuriita. Tälle jutulle en kai voi mitään :-) Osa minua.
Mies herää aamuisin oikeasti laulaen ja laittaa musiikit täysille tanssien.. Argh.. Minä suu mutrussa haen hesarin ja laitan itselleni kahvin tulemaan ja mulkoilen että voisiko sen musan laittaa vähän hiljemmalle..
Mies vain naureskelee, että et taida olla vielä ihan hereillä...
Nuorena vielä kotona asuessani huoneeni oli yläkerrassa ja välirakenteet olivat puuta. Aamulla äiti huuteli että oletko jo hereillä, niin vastaus oli kiukkuista puhinaa. Hetken kuluttua alkoi kova rytmikäs tömistys kun aamukiukuissani porhalsin alakertaan rappusia..
Niin tuttua... Niin tuttua. :D
Tämä liittyy teitä naisia vaivaavaan kommukaatio-ongelmaan.
Te ette ylipäätään pysty ilmaisemaan tunteitanne ja asioitanne suoraan. Vaan ainoastaan käyttämällä vihjeitä ja kiertoilmaisuja. Ja sitten suututte, jos ei niitä ymmärretä.
Ette myöskään halua kertoa asioitanne oma-aloitteisesti, vaan puolet nautinnosta syntyy kun niitä kysellään ja udellaan.
Että olet aika oikeilla jäljillä..
Ja tämä on näemmä aivan universaalia. Mies jaksoi ajoittain tokaista että kyllä on suomalainen nainen hankala...Kunnes nyt kun pikkuveljensä on ollut naimisissa nuorikkonsa kanssa viime kesästä, niin aivan samat mielialanvaihtelut ja mökötykset löytyvät meidän kurdi-neitokaiseltakin ;)
En voi minäkään sanoa olevani parhaimmillani aamulla;D Minun mies on sellainen että kanssa pomppaa aamulla aikasin ennen töihin menoa käy suihkussa ja on heti jotenkin valmiina... itse mieluusti nukun pitkään... mutta jos on jotain tärkeää mihin on pakko päästä niin sitten minäkin jaksan herätä aikasin... En ole kuitenkaan mielestäni aamu äkäinen. Tuntuu olevan aika tyypillistä minun kavereilla tuo aamuäkäisyys että tosiaan aamu kahvi juodaan hiljaisuudessa vaikka itse mielelläni keskustelisin jostain (siis kun olen ollut tyttökaverin luona yötä ja sitten heräillään yhdessä).
Mies menee sitten aikaisin nukkumaankin että se selittää miksi se ei ole aamulla niin torkku kuin minä. itse kun tykkään valvoa pitkään yöllä ja nukkua puoleen päivään jos vain annettaisiin.
vastauksianne, tuli mieleeni, että meillä riidellään harvoin, mutta kun riidellään voluumia löytyy, ja vikapää yleensä aina minä (mies ei periaattessa myönnä), muuten kuin rivienvälistä..:) Aina kun ei olla samalla tasolla ja odotukset eivät kohtaa, nämä kai ne syyt.
Kun luki juttusi, tuli heti mieleen, että kuvaillun kaltaisen miehen kotimaahan muuttaminen on melkoinen riski. Meno voi helposti muuttua sikäli, että äijästäsi tulee ehdottomampi mielipiteissään. Tuskinpa ainakaan kompromissihakuisempaa tulee miehestä, kun pääsee "omiensa" pariin. Sinusta puolestaan tulee turvattomampi ja puolustuskyvyttömämpi kuin täällä oman maasi kamaralla. Mieti, mitä uhkakuvia muuttamiseen liittyy ja puhu asiasta avoimesti miehesi kanssa. Tehkää sopimuksia ja periaatepäätöksiä esim. lapsen kasvatuksen ja muun perhe-elämän periaatteista, jos ette ole jo tehneet. Vaikka eivät nekään tietysti mitään takaa. Kannattaa olla mieluusti vaikka ylivarovainen, varsinkin kun pelissä on myös lapsen elämä.
Ainakin politiikka on tulenarka aihe. Etenkin Marokon ja Länsi-Saharan tilanne on kuuma peruna. Ja se, että Suomessa kaikki hyvä mikä on johtuu miehen mielestä vain siitä, että meitä on 5 milj. ei esimerkiksi hyvinvointivaltion systeemattisesta rakentamisesta. Suomalaisten vihannesten ja juuresten ja lihan vitamiinipitoisuuksista, puhumattakaan mausta eli miehen mielestä ei vitamiineja ja makua, koska eivät ole tuoreita. Tietysti nämä klassiset asiat, kuin taikauskoisuus ja terveydenhoito asiat. Ja viimeisenä muttei vähäisempänä aiheena suomalaisten juoppous ja uskottomuus niin miesten kuin naistekin on varma vastakkainasettelun aihe, jossa kumpikin kaivamme heti syvät taistelupoterot itsellemme, emmekä pääse alkuoletuksia pidemmälle.
..käytiin rasismista. Olin vähän aamuäreällä tuulella ja tulin sanoneeksi hieman poikkipuolisen sanan. Mies "aloitti" riidan ja heitti, että et ikinä sanoisi tuollaista asiaa suomalaisesta miehestä! Ja jatkoi, että kaikki suomalaiset ovat näköjään rasisteja! Minä aloin puolustella sanomisiani ja totesin, että tarkoitin sanomisellani tapoja ja tekemisiä eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa mistä on kotoisin. Kunnon soppahan siitä syntyi, kun kumpikaan ei antanut mihinkään suuntaan periksi. Ensin riideltiin (tiukasti ja kulmat kurtussa, mutta ei kuitenkaan huudettu), sitten mökötettiin ja lähdettiin päiväksi omille teillemme. Illalla koko riita oli jo kuivunut kasaan ja olemattomiin :).
Sen jälkeen ei juurikaan ole varsinaisesti riidelty. Jotain epämääräistä puhinaa on ollut rahojen käytön suhteen. Mies ihmettelee, minne saan tuhlattua kaikki rahani (vaatteisiin, musiikkiin, elokuviin, matkustamiseen vanhempien ja ystävien luo ja tietysti asumiseen, sisustamiseen ja ruokaan), ja minä ihmettelen samaa hänen osaltaan (aina uudempaan, hienompaan ja monitoimisempaan kännykkään, autoon, kotimaansa matkoihin, merkkivaatteisiin..).
Politiikasta on joskus vähän aloitettu keskustelemaan, mutta katsoin viisaammaksi pitää suuni kiinni. Siitä olisi varmasti saatu riita aikaiseksi, niin erilaisilla näkemyksillä lähdettiin liikkeelle. Toisaalta hänen näkemyksiään olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin. Ehkä tässä vielä lähiaikoina päästään siihenkin aiheeseen, kunhan pääsen vielä pikkuisen paremmin jyvälle siitä, kuinka häntä pitää oikein käsitellä ja mistä naruista nykitään, niin ettei ihan hirveää sotaa syty ;) . Olen sen verran nopeasti riidanjyvään tarttuva, että kun toinen aloittaa, niin en millään osaa hillitä itseäni. :)
Uskonnon osalta olemme toistaiseksi selvinneet ihan ilman riitoja, vaikka pelkäsin sen olevan suurin ongelma. Omalta osaltani tein heti alussa selväksi miehelle, että minä en ikinä tule päätäni peittämään (moskeijassa tai katolisessa kirkossa jos vierailen, niin silloin teen poikkeuksen) enkä muslimiksi kääntymään ja rukouksiin osallistumaan. Minulla on oma maailmankuvani, ja se on ja pysyy, ja jos se tuottaa hänelle ongelmia, niin sitten meillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhdessä. Vielä ei ole mitään mutinoita tämän asian suhteen kuulunut. Tuon oman saneluni jälkeen mies vain kysyi, että haittaako minua sitten se, että hän rukoilee minun läsnäollessa, vai pitääkö hänen lähteä pois asunnoltani rukouksen ajaksi ja mitä tehdään silloin kun olen hänen asunnollaan.
Lähinnä pientä kinaa syntyy arkipäiväisistä asioista kuten siivouksesta tai rahankäytöstä. Politiikasta saamme hyviä keskusteluita aikaan, mutta harvemmin riitaa, molemmilla aika yhteneväiset näkemykset.
Aihe, josta varmasti saisimme kunnon riitaa aikaan, on uskonto. Välillä vaikeaa ymmärtää toista, kun on niin erilaiset näkökannat asioihin. Kumpikaan ei mitenkän loukkaa toisen näkemyksiä tai vaadi toista uskomaan/luopumaan uskosta tai toimimaan tietyllä tavalla, mutta kyllä vain se uskonto vaikuttaa hyvin moneen asiaan elämässä. Uskon asioista emme siis riitele, mutta itse mielessäni tuskailen asiaa valitettavan usein.
Mä olen pihi, verrattuna ainakin poikakaveriini. Usein haluan ostaa halpaa ja muka hyvää kun taas poikakaveri haluaa ostaa laadukasta ja kalliimpaa. Onneksi olen taipunut poikakaverini tahtoon kotimme tärkeissä hankinnoissa niin ei ole tullut ostettua sikaa säkissä. Itsekin olen samalla oppinut esim. että kyllä tonnin sänky on pitkäikäisempi kuin joku 150 euron sänky eli laatuun kannattaa satsata vaikka se sillä hetkeltä kalliilta tuntuukin.
Riitoja tulee myös mun "nalkutuksesta". Mies vaan on sanonut, että kaikki naiset on samanlaisia joka maassa. Nalkutusta olen yrittänyt välttää enemmän mutta kun välillä pitää saada purkaa itseään!!
Miehessä minua ärsyttää sellainen suunnittelemattomuus. Kellolla ei ole niin väliä, vartti tai puoli tuntia myöhässä, mitä sitten. No siis ei se ole "mitä sitten". Jos mä sovin kaverin kans tapaamisen niin mä olen 10 minuuttia ennen paikalla. Mies ei ymmärrä että 5 minuuttia myöhässäkin on oikeasti myöhästyminen. Se on sitä paitsi epäkunnioittavaa toista kohtaan!
Sit miehellä jää joskus hommia tekemättä, se olettaa että mä huolehdin kodista niin ettei sen tarvitse niin paljon tehdä. Kyllä se laittaa ruokaa ja tiskaa mutta jos vaikka jokin paikka vähän repsottaa niin mun pitää muistuttaa monta kertaa että voisko korjata. Mutta riitoja tuosta ei varsinaisesti tule. Sellaista mainitsemisen arvoista vaan.
Politiikasta ja uskonnosta puhumme todella ronskisti, kritisoiden täysin toistemme uskontoa ja kulttuuria. Kumpikaan ei ole niin isänmaallinen etteikö vois kuunnella kritiikkiä. Uskonnosta meillä tulee mehevimmät keskustelut eikä yhtään riitaa ole vielä saatu aikaiseksi siitä. Mä aina puhun miten typeriä juttuja Koraanissa lukee jne. ja mies on ihan samaa mieltä. Loppuun aina vaan kommentit että "Ihan sama, seuraavaan aiheeseen.." :)
Meidän yleisin riidanaihe on se, että mies on töissä jatkuvasti. Se tekee niin pitkää päivää, et välillä menee hermot.
Sit toisaalta mä nyt voin suuttuu ihan mistä aiheesta vaan, esimerkiksi jos oon kokkaillu jotain (omasta mielestäni) herkkuruokaa ja mies ei siitä tykkää. Tai miehen epätäsmällisyys ärsyttää ja monet muut asiat ärsyttää pikkasen aina joskus. Kuitenkin niin harvoin, että suurimman osan aikaa oon ihan tyytyväinen.
Mies on sit paljon rauhallisempi ja yleensä se ei ees lähe mun riidanhaastamiseen mukaan lainkaan..Sehän aina joskus vasta ärsyttääkin. Joskus oikeesti tekee mieli vaan riidellä. Riita hetkellä mä uskon olevani oikeassa ja mies väärässä, mutta jonkun tunnin päästä mä alan jo epäilemään omia motiivejani riidella. Sit on pakko pyytää häpeillen anteeksi, kun tajuu, et on haastanut riitaa ihan tyhjästä.
Niin eli meidän "arkiriidat" menee ohi sellaisessa nanosekunnissa. Mies sanoo jotain mielestäni äkäisesti tiuskaisten ja minä huomautan ikävästä äänen- ja asiansävystä ja/tai vastaan itsekin tiuskaisuun tiuskaisulla... Ja se on sitten siinä. Mies ei sano vastaan mitään, antaa tiuskaisulleen selityksen tai pyytää anteeksi. Enkä minä enempää nalkuta (enää, eli olen parantanut tapani) - tulee vain huono mieli itsellekin...ihan turhaa - jos ei aikuinen mies ymmärrä kerralla, niin sitten on päässä vikaa.
Mutta sitten pari, kolme kertaa vuodessa meillä on kunnon yhteenotto, parin päivän "vakava keskustelu/riitelysessio". Nykyisin se koskee yleensä miehen huomaavaisuuden & romanttisuuden puutetta. Mies kun pakkaa unohtamaan, että parisuhdetta pitää hoitaa ja vaalia muutenkin kuin sängyssä... Pusut, halit & rakkaudentunnustukset unohtuu ja minä kaipaan pieniä huomionosoituksia. Kukkapuskilla & timanttisormuksilla ei tarvitse lahjoa (toki nekin mielellään vastaan otetaan!), mutta aina välillä on kiva kuulla & tuntea, että on toiselle tärkeä. Mies kyllä vastaa aina minun hellyydenosoituksiin ja ottaa kainaloon iloisena, kun pyrin vierelle, mutta se hänen puoleltaan spontaani hellyydenosoittaminen on aika vähäistä. Ei kuulemma vaan jaksa töiden jälkeen kuin maata sohvalla. *huokaa syvään* Mikä siinä on jaksamista? Yksi pusu tai hali? No toinen vakiovastaus on, että "No kyllähän mä usein..." Niin - ai koska vai?
Ennen riideltiin paljon rahasta (mies oli opiskelija ja minua kyrsi pitää yksin koko perhe leivässä) ja miehen ajankäytöstä (kävi paljon ulkona opiskelukavereidensa kanssa - kuten opiskelijaelämään tietty kuuluukin, mutta kun oli perhe hankittu ennen opintoja, niin silloin pitäisi tuo ajankäyttö olla vähän eri tavalla hanskassa), mutta ne on aivan jäänyt. Rahaa on riittämiin, kun molemmat käy töissä, eikä mies enää baareissa paljon aikaa vietä, joten ei niistä tarvitse enää riidellä.
arkirealismia. Tollastahan se justiinsa on, kun on jo ehditty pahimmat särmät hioa. Välillä jotkin asiat kumppanissa pännii puolin ja toisin, mutta enää ei ihan jokaisesta asiasta tarvitse vääntää, niin kuin alkuvuosina
ei oikeastaan mitään isompia riitoja vielä ole, tosin ei kyllä olve vielä lapsiakaan, mutta en usko että lapset aiheuttavat riitoja, koska meillä on hyvin samankaltaiset näkemykset asioista.
Mies suuttuu todella harvoin, muistan varmaan 3 kertaa kun on ollut vihainen, yleensä sitten minä kiukkuilen ja hän lepyttelee. :P Ihan turhista asioista. Välimatka aiheuttaa välillä ongelmia ja raha tällä hetkellä. Ihanan pitkäjänteinen mies on mun kanssa kun osaan olla erittäin hankala :D Meillä kyllä sitten riidat sovitaanki samana iltana aina.
Asun afrikkalaisen miehen kanssa avoliitossa hänen asunnossaan. Riitaa aiheuttaa hänen miespuolisten serkkujen suhde minuun. Mieheni mukaan hän on yhtä sukunsa kanssa ja serkuilla on samat oikeudet kuin hänellä. Joittenkin kohdalla asia on ihan ok. Mutta jotkun ovat aika typeriä enkä heistä pahemmin välittäisi. Mutta serkkuja kumminkin. Joskus taas epäilen mieheni suhdetta minuun koska hän haluaa avioliiton eikä aviota. Joskus joku serkuista on vihjaissut mieheni haluun päästä minusta eroon kierrättämällä minut jollekkin nuoremmalle serkulle. Olisi suvun silmissä parempi.
"Mieheni mukaan hän on yhtä sukunsa kanssa ja serkuilla on samat oikeudet kuin hänellä."
Oho! Siinäpä meillä antelias tyttö. Olet todistanut kulttuurisen avoimuutesi, sitä ei voine kukaan epäillä. Kannattaa olla itsestään ylpeä, vaikkei jauhonaamajuntit ymmärtäisikään, miksi.
No provohan toi "Juulia" oli, eikö? Mutta varsin hauska sellainen.
Kyllä se on minun oma valinta. Ei kukaan ole ovea takalukkoon laittanut. Jos mieheni kierrättää, niin hyväksyn sen, mutta toki aina mietin itse oman asemani.
On niitä Jauhonaamajunttejakin monenlaisia!
Toki jos afro sanoo että näin meillä päin niin se on helppo hyväksyä kun ei voi valheeksi väittää.
Ainahan se on kauempaa tulleitten kanssa helpompi rajoja rikkoa.
Onhan tumman lauman yhteishyvänä oleminen eräänlaista kehitysyhteistyötä ja kulttuurivaihtoa sitäpaitsi. Samalla edistät uusien, ihanien ja eksoottisten sosiaalisten tapojen juurtumista Suomeen. Ja maahanmuuttajien kotouttamista: autat heitä sopeutumaan tähän viileään pohjoismaiseen kulttuuriin ja saat heidät tuntemaan olonsa (erittäin) tervetulleeksi. Onnenpekat! Kyllä jokaisella miespuolisella pakolaisryhmällä pitäisi olla ainakin yksi kaltaisesi aulis suomalaispalvelijatar helpottamassa ankeaa arkea tarjoamalla ilmaiseksi "hellyyttä ja läheisyyttä" koko laumalle. Yhdessä tai vuoronperään, ikään kuin vastaanottovirkailijan ominaisuudessa. Tai jos hintaa on palveluista saatava, niin Maahanmuuttovirastohan voisi kustantaa. Joku monikulttuurisuuden edistämispalkintohan tästä pitäisi antaa!
Hommassa on sikälikin hohtoa, että jos kotikylän "jauhonaamojen" kanssa samaa harrastelisi, olisi kyseessä vain perinteinen kiertopalkinto-meininki, ei upea monikulttuurinen vuorovaikutustapahtuma.
kepa toiminnasta en tiedä mutta kulttuurivahtoa hyvinkin. Isoäitini jo aikoinaan oli kova kutomaan villasukkia afrikan lapsille seurakunnanpiirissä.
Kyllä nämä tavat saisi hyvin juurtua, meillä suomalaisilla oma suku on melko tuntematonta, serkkujakaan harva tuntee. Mutta mieheni serkut tunnen paremmin kuin omani. Kyllä nämä on kotouneet ihan ilman minun apua. Mutta onhan se kotimaan perheellä hyvä tietää että pojilla on aina paikka mihin päänsä illalla kallistaa.
Jos olen vähänkin onnistunut antamaan lämpöä heidän elämään täällä kalseassa suomessa, niin hyvä.
Palvelenko minä heitä vai he minua on minulle samantekevää. Yhdessä ja erikseen, tärkeintä on yhteiselo.
Kuten taisin mainita niin asunto on mieheni joten mitään "palkintoa" en katso saaneeni. Minulle riittää ne sanatomat huomionosoitukset.
Toki sen myönnän että vaikka mieheni suku, mitä en usko, ajattelisikin minusta pahaa, niin itse arvosta elämäntapaani.
Kierrättääkö pelaajat kiertopalkintoa vai kiertopalkinto pelaajia on minulle ihan sama.
Ja siitä jauhonaamasta. Mieheni on vierraillut kotikylässäni muttei hänen sukunsa. Joten enpä usko kateellisten juoruavan mitään.
Useimmiten meillä riidellään ihan typeristä asioista. Molemmilla on stressiä, minä olen kiireinen, väsynyt ja kiukkuinen ja mies stressaantunut. Joten riitelemme siitä, kuka jätti jotakin jonnekin tai miksi asioita ei ole tehty, mitä kanavaa katsotaan jne. Tosin nämä eivät ole mitään suuria taisteluita, enemmänkin lyhyitä tuokioita, jolloin kumpikin haukkuu toistaan ja hetken päästä mies tekee aloitteen sovintoon.
Varsinaiset kunnon riidat käydään muista asioista. Minua kiukuttaa miehen äidin tapa soittaa miehelle, kun ei saa lapsiaan ruotuun, ja mies sitten soittelee pitkiä ulkomaanpuheluita ja järjestää kaikkien asioita. Puhelun jälkeen on vihainen ja sanoo ettei enää koskaan soita äidilleen, mutta seuraavana päivänä on jo unohtanut sen ja pitää äitiään suuressa arvossa. Toisinaan mies muuttaa suunnitelmiaan ja "unohtaa" kertoa siitä minulle, niin että esim. odotan häntä kotiin monta tuntia aiemmin kuin hän on tulossa. Näistä tulee sanomista.
Uskonnosta emme riitele. Kumpikaan ei kyllä olekaan kovin uskonnollinen. Mies ei rukoile itsekään, joten olisi aika paksua, jos hän minulta sitä odottaisi. Lapsiakaan ei vielä ole, joten jää nähtäväksi, millaisia riitoja lastenkasvatuksen ympärille kehitetään. Kielitaidostakaan ei tule riitaa, mutta mies yleensä yllättyy, kuinka hyvin osaan, kun hän innostuu jotakin tenttaamaan.
Ahmedista ja minun eroamisestani ja kaikesta mitä minä teen miehen mielestä väärin.
Taitaa tulla Ahmedin kanssa nyt riita kun ei herra tule tapaamaan minua vaikka järjestin kaikki... Saamari, pistin jo viestin että ei tarvii sitten tullakaan siinäpä menee sitten tämäkin tilaisuus...kun han menee kotiinsa niin soitan että mikä tämä tämmönen peli on, saamari. Hyvä tenttiin lukupäivä meni tommosen soutamisen ja huopaamisen takia ihan vituiksi kun piti herraa odottaa ja herra ei sitten tullutkaan. Muutenkaan ei olla nähty ja itse tuo halusi tavata kun oli vapaapäivä ja muuta. Pitäisi muutenkin jutella asioista vaan enpä usko että se tänne ois juttelemaan tullut. Hemmetti jos en olisi niin rakastunut niin lopettasin koko jutun.
no joo, tuli vähän sanottua äsken pahasti.. tulihan hänkin mutta paljon myöhemmin kuin olin ajatellut.
ei kyllä riidelty mistään;D
Ihan oikeita riitoja meillä ei hirveästi ole; ärsyyntyneenä ja väsyneenä tulee kinattua ja väiteltyä ihan pikkujutuistakin mutta riidaksi niitä ei voi kutsua.
Sanomista tulee lähinnä siivoamisesta ja taloudenhoitoon liittyvistä jutuista. Joskus menee sukset ristiin jos kiellän jotain lapsilta jonka jälkeen menevät isälleen joka sitten lupaa. Tai toisinpäin....
Vaimolla tuntuu olevan yrittäminen geeneissä. Pari kaupallista internetsivua on jo pystyssä ja nyt hän haluaa avata kenkäkaupan. Olen vähän toppuutellut kun on tuo jälkikasvukin vielä aika pieni.