Kerrotaanpa tähän kohtaan taas yksi (kovin keskeneräinen) elinkaaritarina.
Nyt melkein neljännesvuosisadan(!) ikäiseksi päässeenä on mielenkiintoista katsoa kuinka oman ajattelumaailman muutos on vaikuttanut vientiin teini-iästä tähän päivään.
Minut on kasvatettu kiltiksi ja kohteliaaksi. Olen sitä kuulemma edelleen, mutta huomattavan eri tavalla. Sosiaalisuus ja uskallus sanoa tunteensa suoraan ei ole koskaan ollut ongelma, paitsi ehkä siellä toisessa ääripäässä.
Meikäläisellä on ollut nuorempana tapa nostaa naiset jollekin hyvin korkealle jalustalle. Jos ihastuin johonkuhun, ajattelin, että tekemällä kaikkeni hänen eteensä ja sanomalla kaiken mitä hän haluaa kuulla voin lopulta voittaa hänen rakkautensa.
EI.
Kokemuksien karttuessa tajusin, että naiset ovat vain ihmisiä. Tällä tarkoitan, että peilasin sitä, mikä saa minut kiinnostuneeksi, vastakkaiseen sukupuoleen. Olen metsästäjäluonne ja jos kerran haaste saa minut kiinnostumaan yhä syvemmin, niin toimiihan se myös toisin päin!
Vaikeinta minun on ollut hyväksyä, että ihmissuhdeasioissa 'kovalla työllä' ei aina voi saavuttaa sitä mitä hakee. Nykysin hiippailen enemmän tai vähemmän 'laput silmillä' ja flirttailen ilman kirkonkellojen pauhua korvissa. Toimii.
Pisimmälle menneet tapaukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet naisen aloitteesta. Niin kauan kun minä olen pitänyt jonkinasteisen välinpitämättömyyden mukana, suhde on syventynyt. Ennemmin tai myöhemmin herkkä minäni kaikessa läheisyydenkaipuussaan on kuitenkin puskenut esille ja olen onnistunut tekemään itseni liian itsestäänselväksi - kaveriksi. Ei, en ole esittänyt ketään muuta kuin olen, ihastuminen on vain ollut "tuhoisaa" omalla kohdallani.
Terveisenä sosiaalisille ja tunteellisille sinkuille kohtalotovereilleni haluan muistuttaa sanonnasta "nainen valitsee miehen, joka saa iskeä hänet". Lisätään siihen ripaus välinpitämättömyyttä ja jäitä hattuun niin pitkälle mennään.
Nyt melkein neljännesvuosisadan(!) ikäiseksi päässeenä on mielenkiintoista katsoa kuinka oman ajattelumaailman muutos on vaikuttanut vientiin teini-iästä tähän päivään.
Minut on kasvatettu kiltiksi ja kohteliaaksi. Olen sitä kuulemma edelleen, mutta huomattavan eri tavalla. Sosiaalisuus ja uskallus sanoa tunteensa suoraan ei ole koskaan ollut ongelma, paitsi ehkä siellä toisessa ääripäässä.
Meikäläisellä on ollut nuorempana tapa nostaa naiset jollekin hyvin korkealle jalustalle. Jos ihastuin johonkuhun, ajattelin, että tekemällä kaikkeni hänen eteensä ja sanomalla kaiken mitä hän haluaa kuulla voin lopulta voittaa hänen rakkautensa.
EI.
Kokemuksien karttuessa tajusin, että naiset ovat vain ihmisiä. Tällä tarkoitan, että peilasin sitä, mikä saa minut kiinnostuneeksi, vastakkaiseen sukupuoleen. Olen metsästäjäluonne ja jos kerran haaste saa minut kiinnostumaan yhä syvemmin, niin toimiihan se myös toisin päin!
Vaikeinta minun on ollut hyväksyä, että ihmissuhdeasioissa 'kovalla työllä' ei aina voi saavuttaa sitä mitä hakee. Nykysin hiippailen enemmän tai vähemmän 'laput silmillä' ja flirttailen ilman kirkonkellojen pauhua korvissa. Toimii.
Pisimmälle menneet tapaukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet naisen aloitteesta. Niin kauan kun minä olen pitänyt jonkinasteisen välinpitämättömyyden mukana, suhde on syventynyt. Ennemmin tai myöhemmin herkkä minäni kaikessa läheisyydenkaipuussaan on kuitenkin puskenut esille ja olen onnistunut tekemään itseni liian itsestäänselväksi - kaveriksi. Ei, en ole esittänyt ketään muuta kuin olen, ihastuminen on vain ollut "tuhoisaa" omalla kohdallani.
Terveisenä sosiaalisille ja tunteellisille sinkuille kohtalotovereilleni haluan muistuttaa sanonnasta "nainen valitsee miehen, joka saa iskeä hänet". Lisätään siihen ripaus välinpitämättömyyttä ja jäitä hattuun niin pitkälle mennään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos ei osoita mitenkään kiinnostustaan niin saa olla omissa oloissaan, olkoon minkälainen tapaus tahansa. Aloitteita osaan tehdä itsekkin, mut en mä sellasten luo mee tekee tuttavuutta jotka ei millään tavalla itse ole kiinnostuneita. Jos ei katseista huomaa tai ylipäänsä mistään sitä, että ehkä se toivois saavansa juttuseuraa. Puolitiehen pitää tulla vastaan, eikä katsella vaan seiniä.
..ja flirtataan. Pointtina onkin, että aina kun olen itse kunnolla ihastunut ja 'heikentynyt', vastapuolen kiinnostus alkaa laskea kun he tuntevat että olen 'pyy pivossa'.
Tästä vaiheesta en ole vielä päässyt yli - toivottavasti vielä jonkun kohdalla.
Minä taas olen samaa mieltä. Ainakaan ihastumalla ja sen osoittamalla en ole naista saanut, ainoastaan sydänsuruja. Mutta juurikin välinpitämättömyydellä pääsee paremmin tavoitteeseen, vaikka se ei mielestä niin kivaa olekkaan.
Hassua sinänsä..
Ainakin itse olen huomannut että se tunteidensa ja kiinnostuksensa osoittaminen tarkoituksella tai vahingossa on se juttu joka alentaa naisen vastaavia. Täysin välinpitämätön ei ehkä kuitenkaan tarvitse olla. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla naisien mielipiteitä asiasta. Jos olisi pakko valita ja saisitte valita vapaasti, niin kumman valitsisitte identtisistä kaksosista baarissa: sen joka juttelee parille kolmelle naiselle heitä samalla hauskuttaen vai sen joka tulee tarjoamaan teille drinkin?
Naisena sanoisin että tuommoinen "kikkailu" toimii alussa hyvin. Silloin ollaan ihastumassa ja ihastuksen ylläpito vaatii hieman salaperäisyyttä. Kumpikin osallaan miettii onko toi tyyppi kiva ja voisikohan tästä tulla jotain. Ollaan varovaisia.
Jos kikkailu selvästi jatkuu pitempään ainakin minulla menee mielenkiinto. Kuka jaksaa loputtomiin miettiä mitä toinen hakee ja missä oikein mennään.
Yksi kirjoittamasi juttu sattui silmään.
"Jos ihastuin johonkuhun, ajattelin, että tekemällä kaikkeni hänen eteensä ja sanomalla kaiken mitä hän haluaa kuulla voin lopulta voittaa hänen rakkautensa."
Erittäin ärsyttävä piirre miehissä on tämä että sanotaan kaikki mitä nainen haluaa kuulla kun ollaan ihastuneita. Kun rakkaus on sitten voitettu ja aikaa mennyt ei mies voi loputtomiin olla samaa mieltä ja sanoa ja myötäillä naisen kaikkia mielipiteitä. Oma itsensä täytyy olla alusta alkaen eikä esittää toiselle parempaa jotta saa kiinnostumaan. Paljastuu se loppupeleissä kuitenkin että miehellä onkin omia mielipiteitä eikä hän ole aina asioista samaa mieltä.
En tiedä tarkoititko tuolla juuri tuollaista myötäilyä vai vain kehuja yms. Mutta kaikille jotka tätä harrastavat niin tiedoksi, se on ärsyttävää.
Naiset todellakin ovat vain ihmisiä :) Naiseen tutustuminen voisi olla kuin uuteen kaveriin tutustuminen. Ajan kanssa ja jos on kivaa yhdessä ja juttu luistaa niin mikäs sen mukavempaa. Musta on kiva vasta tapailuvaiheessa käydä eri paikoissa esim. leffassa, lintsillä, eläintarhassa yms. Siellä on paljon kommentoitavaa ja nähtävää ja samalla tutustuu toiseen ja toisen mietteisiin eri asioista. Kannattaa muistaa että pitkäaikainen kumppanuus on ystävyyttä sekä seksiä ja himoa toista kohtaan. Jos ystävyysosio on kunnossa ja himoa molemminpuolin löytyy niin kyllä se seksikin on sitten hyvää.
"Yksi kirjoittamasi juttu sattui silmään.
"Jos ihastuin johonkuhun, ajattelin, että tekemällä kaikkeni hänen eteensä ja sanomalla kaiken mitä hän haluaa kuulla voin lopulta voittaa hänen rakkautensa." -kultainen keskitie"
Tuon kohdan (ja pari muuta) voi ymmärtää kieltämättä väärin. Tarkempi muoto olisi:
"..tekemällä kaikkeni hänen eteensä ja sanomalla heti kaiken mitä tunnen..."
Eli ongelmani on mainitsemasi 'mysteerisyyden' nopea katoaminen. Ongelmani on, että en voi olla kertomatta suoraan ja heti miten tunnen, kun niin tunnen. Minun pitäisi antaa naisen ihastua minuun ennen kuin näytän kaikki korttini.
Tiedän kokemuksesta, että useat naiset - eivät kaikki - haaveilevat suorapuheisesta ja tunteensa osoittavasta miehestä. Ironista onkin, että ihastuksieni kohteiden parhaat ystävät ovat lähes poikkeuksetta ihastuneet minuun. He näkevät jotain mitä eivät itse saa.
Olen kuin rakkausnovelli, joka tehoaa nähtynä ja luettuna, mutta ei koettuna.
Sattuu tuota innostumista jokaiselle joskus :)
Mitäs jos ensi kerralla sanot naiselle vaikka ensi treffeillä hieman huumorilla höystettynä että mulla on tämmöinen pieni "vamma". Eli jos ihastun kunnolla niin en sitä halua peitellä vaan annan raikua oikein kunnolla!
Silloin annat tämän naisen nähdä luonteestasi jotain mitä hän ei välttämättä voi saada ja se muuttuu tavoittelemisen arvoiseksi hänelle :)
Sitten jos pidät hänestä ja ihastut voit näyttää hänelle ihanan luonteesi.
Tämä tuli vaan mieleen, kai noita tyylejä on vaikka kuinka ja paljon.
Hmm. Erinomaista. Kehittelemisen arvoinen idea. .. Todella! Kiitoksia uusista aseista ihmissuhde'rintamalle'!
Voe voe. Nää rakkauden pelit on toisaalta hyvin turhauttavia ja toisaalta -niin- viihdyttäviä.
Ps. kiitos kultainen, Kultainen Keskitie, kun et yrittänyt tuputtaa perinteisiä klisheitä - niitä saa lukea vaikka kiinalaisista onnenkekseistä ;)
Juuri samaa mieltä olen tämä naisen kanssa. Asiatekstiä. Itselläni ei ikinä ole ollut "vaikeuksia" tuolla ihastuminen/rakastuminen saralla. Yleensä jos omat tunteet on mukana, niin toinenkin jo niistä on tavalla tai toisella ilmoittanut. Onhan sekin jo jotain kun toinen haluaa viettää vapaa-aikansa kanssasi.
Tuohon toisen kehumiseen ja myötäilemiseen en ikinä ole lähtenyt. Minulla on omat mielipiteet ja omat arvot. Jos vaikka silmät on kauniit, niin voihan sen sanoa, mutta jos on vähän paksut reidet(tämä nyt on ihan fiktioita) niin eihän niitä ole pakko huomioida tai kehua.
On sitäpaitsi paljon mukavampi keskustella asioista kun ei olla joka asiasta samaa mieltä. :P