Näkyykö muutakin kuin mitä tutkitaan?

Jos käy esimerkiksi verikokeessa jonkun syyn takia, niin näkeekö näytteestä muutakin kuin mitä alunperin tutkittiin? Siis esimerkiksi jos on HIV, tai vaikkapa korkea testosteronipitoisuus?

Tai vastaavasti jos käy antamassa virtsanäytteen vaikkapa klamydian takia, niin huomataanko näytteestä mahdollisia muita (esim.) tulehduksia vaikkei niitä alunperin tutkita?
41158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Verikokeita on kymmeniä erilaisia ja eri laajuisia. Samoin virtsakokeissa voidaan hakea tulehdusta, raskautta tai vaikkapa sokeriarvoja. Usein kysytään esim. näkyykö syöpä pienessä verenkuvassa, joka on yksi yleisimmistä veritesteistä. Leukemiaa lukuun ottamatta ei näy.

Sinänsä on hassua, miten usein ihmiset menevät testeihin, ja samalla toivovat, ettei niistä ilmenisi mitään sellaista sairautta, joka on vaaraksi terveydelle. Minä olisin ihan iloinen, jos esim. virtsakokeessa "vahingossa" huomattaisiin, että minulla on vaikkapa diabetes, jota voitaisiin sitten heti alkaa hoitaa. Miksi sinne testeihin mennään, jos ei haluta tietää todellisesta terveydentilasta?

Viestistäsi jäi vähän sellainen kuva, että toimit jotenkin siten, minkä tiedät olevan terveydellesi vaarallista, muttet halua jäädä kiinni. Jos yhtään rauhoittaa, niin vaikka testeissä kävisi ilmi esim. se, että käytät ylenmääräisesti testosteroidivalmisteita, niin sinua ei voida sen vuoksi väkisin hoitaa, eikä testin tulos johda sen kummempaan, ellei voida epäillä, että olet tehnyt jotain laitonta.

HIV luokitellaan tässä suhteessa sukupuolitautien luokkaan, eli joudut antamaan yhteystiedot niistä henkilöistä jotka olet mahdollisesti voinut tartuttaa, eli sukupuolikumppanit ja mahdollisesti samaa neulaa käyttäneet. On kuitenkin epätodennäköistä, että HIV testeissäsi seulotaan, jos olet menossa esim. verenkuvaan. Oman itsesti kannalta kannattaisi testi tehdä, jos pienikin epäilys asiassa on.

Äänestä
  • "Viestistäsi jäi vähän sellainen kuva, että toimit jotenkin siten, minkä tiedät olevan terveydellesi vaarallista, muttet halua jäädä kiinni."

    Ei ei ei :) ei mitään sellaista, kunhan vaan kysyin!! :)

    En ole edes verikokeissa käynyt varmasti moniin vuosiin, mutta tämä asia on vaan mietityttänyt... jos vaikka tietämättäni sairastaisin HIV:tä, niin saattaisiko se selvitä "vahingossa" jotain muuta tutkittaessa.

    Mutta siis en käyttänyt itseäni esimerkkinä tässä kysymyksessä, vaan sepitin ihan oman esimerkin kun asia mietitytti :)

    Äänestä

  • tyhmä kysymys tyhmältä kysy... kirjoitti:

    "Viestistäsi jäi vähän sellainen kuva, että toimit jotenkin siten, minkä tiedät olevan terveydellesi vaarallista, muttet halua jäädä kiinni."

    vaikkapa HIViä, niin sitten kannattaisi mennä ihan erikseen HIV-testiin.

    Testien tutkiminen on hirvittävän kallista, ja siksi tutkitaan vain se, mikä on tutkittavaksi lääkärin toimesta määrätty, eikä yhtään enempää.

    Toki jotkut, vaikkapa verenkuvan tulokset, esim. anemia yhdessä tulehdusarvoihin voi johtaa epäilyksiin tietyistä sairauksista. Mutta niiden tutkimiseksi otetaankin sitten jo uudet testit.

    Äänestä

  • tyhmä kysymys tyhmältä kysy... kirjoitti:

    "Viestistäsi jäi vähän sellainen kuva, että toimit jotenkin siten, minkä tiedät olevan terveydellesi vaarallista, muttet halua jäädä kiinni."

    Ei ei ei :) ei mitään sellaista, kunhan vaan kysyin!! :)

    En ole edes verikokeissa käynyt varmasti moniin vuosiin, mutta tämä asia on vaan mietityttänyt... jos vaikka tietämättäni sairastaisin HIV:tä, niin saattaisiko se selvitä "vahingossa" jotain muuta tutkittaessa.

    Mutta siis en käyttänyt itseäni esimerkkinä tässä kysymyksessä, vaan sepitin ihan oman esimerkin kun asia mietitytti :)

    Jos epäilet hetkeäkään, vähääkään, että sinulla on HIV mene heti välittömästi nimenomaan HIV testiin. Siinä samalla voi ja kannattaa pyytää muutkin sukupuolisauraustestit. Useita testejä voi ottaa samalla kerralla otettusta veri- yms näytteestä, mutta ne pitää "tilata" kyllä kaikki erikseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyhmä kysymys tyhmältä kysy... kirjoitti:

Jos käy esimerkiksi verikokeessa jonkun syyn takia, niin näkeekö näytteestä muutakin kuin mitä alunperin tutkittiin? Siis esimerkiksi jos on HIV, tai vaikkapa korkea testosteronipitoisuus?

Tai vastaavasti jos käy antamassa virtsanäytteen vaikkapa klamydian takia, niin huomataanko näytteestä mahdollisia muita (esim.) tulehduksia vaikkei niitä alunperin tutkita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu