Epätoivoinen

MOI,

Itkut pitää vain itkeä ja päästä sinuksi sen ajatuksen kanssa, että ette ole enään yhdessä. Joku päivä sit huomaat, että just noinhan se piti mennä. Ei parisuhteeseen kuulu valehtelu ja itse yritit kaikkesi.
Kaikista parasta on että aika parantaa haavat. Sen olen itse todennut muutaman kerran.

Kannattaa laittaa ne lenkkarit jalkaan ja hoitaa niin itteään, jotta on väsynyt kun menee nukkumaan...

Mutta...uudessa suhteessa pitää taas uskaltaa luottaa, muuten ei tule mitään.

-olen eronnut ja mies-

Olen aika samassa tilanteessa. N.vuosi sitten tuli ero miesystäväni kanssa, sitä edelsi monet ongelmat, kuten väkivalta, valehtelu, pettäminen, narsismi- hänen osaltaan. Välit tulehtui niin, ettei puhelimessakaan tultu enää toimeen... Suhde ei kuitenkaan ole ihan täysin ohi ollut vielä tähän päiväänkään mennessä. Olen niin monet kerrat sortunut ehdottamaan hänelle satunnaista seksiä... juurikin nimenomaan niinä heikkoina hetkinäni, jolloin olen kaikkein yksinäisin.. viihdeillan päätteeksi tai muuten vain iltaisin. Päivät pyrin olemaan aktiivinen, mutta illan tullessa ikävä valtaa... Miksi.. hänhän kohteli mua ikävästi?! Luulin olevani vahva.. ja pääseväni irti. Miksi ikävöidä sellaista ihmistä, jonka tarkoitus on satuttaa? Yritän, mutta en pääse eteenpäin... ei huvita baarit, eikä juurikaan ystävien seura... Tähänkö elämäni tuhlaantuu.. Ois vielä niin paljon koettavaa ja ihan varmasti ottajiakin. Joitakin mielenkiintoisia ihmisiä olen tavannut, mutta vedän aina liinat kiinni. Mutta kun en uskalla.. en uskalla ja jaksa aloittaa taas alusta jonkun kanssa ja menettää sydäntäni... Olen niin kiinni vanhassa, niin kiinni että sattuu! Mutta, olen kokenut pahempaakin, rakkaan sisaruksen menettämisen... Pääsin yli siitä, joten tiedän pääseväni tästäkin. Se vain vaatii aikaa... Mutta kun aikakin loppuu joskus kesken.... :( Toivon kuitenkin sullekin voimia, uskotaan siihen, että vielä mekin ollaan onnellisia!

ollaan erottu joulukuussa ja helmikuussa mies alkoi lämmittelemään uudelleen yhteen paluuta,kunnes muuttui jälleen jäävuoreksi.Nyt viime vkl taas juteltiin ja mieheni (vaikka on uus nainen) toivoo että vois perhe palata yhteen.Oon niin kiinni miehessäni että itken ja suren joka päivä,vaika tiedän että se oli mua kohtaan hirvee.Mutta niitä ihaniakin aikoja ja hetkiä oli,jotka tuntuu pyörivän enemmän mieles kun ne huonot mitä se pääasiassa oli joka päivä.Sain narsismin kohtelua ja hyväkskäyttöä monilla tavoilla,mutta mua se ei silti saanu nujerrettua ja oon aina ollu vahva.Siksi en millään pysty käsittämään miksi MÄ olen siinä miehessä niin kiinni vielä?Perään en ruikuta,sen verran omaan itsekunnioitusta,mutta se yksinäisten hetkien tuska,joka ilta on hirvee! Kukaan muu ei kiinnosta ja haluisin vaan et lapset sais isänsä takasin ja mä puolison.Mutta toivotonta tuntuu olevan(vaikka sisimmässäni tiedän että paljolta säästyn ilman sitä miestä).
Millä ihmeellä ne rakkauden ikävän tunteet saa tapettua,että pääsis elämäs eteenpäin? En kestä itessäni tällästä heikkoutta!!

Alottajalle ja muillekin samssa tilanteessa sanon että ehkä pieni lohtu on se ettei me olla ainoita,elämä ei kohtele ainoastaan meitä niin väärin.Ja älkää unohtako omaarvoanne!Kuunioittakaa itteänne ja tehkää vain se mikä oikealta tuntuu,niin ei itseään tarvi halveksia.Me jokainen ollaan arvokkaita omana itsenämme!

Puoliksi masentaa ja puoliksi lohduttaa lukea tommosta. Lohduttaa, kun tietää jonkun muunkin kokevan samaa ikävää kuin itse.
Mulla juttu(lyhytkin vielä) loppui yli kolme kuukautta sitten ja ikävä on alkanut taas paheta. Itkua vaan tahtoo pukata päivittäin..
Menin sitten tekemään tänään näin: laitoin hänelle nyt illalla sähköpostia!! Vielä ei ole kuulunut vastausta.
En jaksa soimata itseäni, mitä menin tekemään..oli vain pakko tehdä JOTAIN. Ehkä tästä lähtee uusi alku elämälleni,enkä tarkoita uudelleen lämmittelyä, vaan silmien aukeamista:)

Kyllä kai se on pakko uskoa siihen ajan voimaan..aika parantaa.Se aika voi vain olla pitkä. Kyllä sä siitä selviät ja me muutkin:)

moikka... et arvaa varmaan miltä musta tuntuu,sain tossa joitaiun tunteja sitten tietää että tuli ero!!!! Voiko ahdistaa enempää, etsi uusi asunto uudelta paikkakunnalta ja töitä, sekä vielä että Odotan vauvaa hänelle..... tokaisi vaan että onhannoita kaavintoja tehty ennenkin....!!! Tiedätkö miltä tuntuu???? Kaikki romahti kerralla.... Ainut asia millä lohdutan itseäni on se että tämä ihminen on ALKOHOLISTI ja NARSISTI!!!! Nytkin meni illalla baariin ja ei osannut kotia tulla sekin kertoo jo paljon..... olisi kiva vaihtaa kuulumisia kanssasi.

kiitos paljon kannustuksesta :)
Todella toivon, että aika tekisi tehtävänsä,mutta onhan tätä aikaa jo mennyt :( eikä loppua näy ikävälle.
Se on kyllä niin väärin, että kaikkien meidän pitää surra ihmisen perään oka on aiheuttanut niin paljon tuskaa elämäämme..Kuinka helppoa teoriassa olisi vain vihata tällaista ihmistä, mutta käytännössä mahdotonta..

Mitä niin ihanaa siinä valehtelevassa ja sua muutenkin kaltoin kohtelevassa miehessä sitten oikein on/oli? Mikä ihme sut saa pitämään noin lujasti kiinni ihmisestä jota ei vois vähempää kiinnostaa sä ja sun tunteet? Onko sussa jotain masokistin vikaa, vai kuulutko sä niihin moniin naisiin, jotka jää koukkuun renttujen pauloihin ja olet onnessasi jos sulle annetaan pienikin valonpilkahdus mahdollisuudesta jatkaa saman miehen kanssa? Ota nyt se asenne, että se molopää hyväksikäyttäjä on historiaa, niin tulee sullekin parempi mieli.