Olen kaukosuhteessa, kaksi vuotta yhdessä asuttu ja nyt neljä kuukautta erossa. Itse olen Suomessa, mieheni ulkomailla. Käytännössä katsoen vietimme 24h yhdessä, koska meillä oli myös yhteinen työ ulkomailla. Nyt soitellaan joka toinen päivä, mutta itselläni on ihan hirveä ikävä ja haluaisin saada viestejä ja meilejä enemmän(ainakin pari päivässä). Miehelleni on ilmeisesti helpompaa kuin minulla, vaikka hänkin valittaa ikävää. Miten kestän seuraavat kuukaudet, ettei minusta tule kauheaa ruikuttajaa "Miksi et lahetä enemmän viestejä" tyyliin... Haluaisin ottaa rennommin ja keskittyä elämään Suomessa ja nauttia kesästä, eikä vaan miettiä miksi hän ei tekstaa ja milloi hän tekstaa. Onko muilla samantapaisia tilanteita? Kaipaisin neuvoja...
Epätoivoinen
tapaus...
71809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..tilanne, tosin sukupuolet ovat päinvastoin. Tyttöystäväni kanssa meillä on tällä hetkellä välimatkaa pari sataa kilsaa. Minä (mies) olen meillä se, joka haluaisi textailla, soitella ja meilailla enemmän. Olen muutaman kerran hienovaraisesti huomauttanut, että mikset ilmoittele itsestäsi useammin, vastaa textareihin ym, mutta en haluaisi ruikuttaa. Kaipa se on persoonallisuusasia, toiset kaipaa enemmän kontaktia kuin toiset.
Hei. Täällä samanlainen tilanne. Sukupuolet vaan toisinpäin. Mun nainen lähti Meksikoon puoleksi vuotta.. Mulla on rakasta ihan hillitön ikävä ja sama homma hänellä.
Mutta tottakai se on jäävälle osapuolelle paljon vaikeampaa. Enkä saa viestejä tai kontaktia läheskään niin paljon kuin kaipaisin. Mutta ymmärrän sen, siellä on kaikki uutta ja erilaista. Ja työ vie ison osan ajasta siellä. Täällä kotona taasen kaikki muistuttaa yhteisestä elosta.. ja se on välillä todella rankkaa :(
Mutta kannattaa olla kärsivällinen, rakkaus kestää ja vahvistuu tämänkin kokemuksen kautta! Usko pois!
Voimia sinne!!
Moikka!
Sama tilanne, tosin nyt en ole herrasta kuullut muutamaan päivään. Tiedän että hän saattaa olla alueella jossa ei ole kuuluvuutta joten ymmärrän kyllä tilanteen. Viestejä olisi kiva saada enemmän.
Meidän tilanne on vielä siinäkin mielessä hankala, että todennäköisesti emme kolmeen neljään vuoteen ole samassa maassa. Tällä hetkellä välimatkaa yli 15000km ja ikävä sen mukainen. Vaikka hän tulisi kotiin, meillä olisi välimatkaa parisen tuhatta kilometriä..
Ja hankalaa tästä jutusta tekee myös se, että tällä hetkellä molemmat mietimme mitä elämältä haluamme ja olemmeko edes valmiita suhteeseen. Tämä on minulle ensimmäinen vakava suhde kahdeksaan vuoteen sitoutumiskammoinen kun olen. Pelottaa aivan järkyttävästi, että mitenhän tässä pienen ihmisen sydämen käy..
Tsemppiä kaikille!
jees. kuulostaa hyvin tutulle. tyttöystävä neljä kuukautta muilla mailla ja minä kotona. hyvin hankala on tottua tilanteeseen että kun se toinen ei olekaan läsnä. mutta kuukausi on jo takanapäin ja elämä on menny eteenpäin. itseni se, että ei pariin päivään kuulu mitään, ei haittaa juurikaan. ainoan ongelman tekee tyttöni juhliminen siellä ulkomailla. emme kotosuomessa olleet kumpikaan mitään bilehirmuja, mutta hänestä onkin nyt kuoriutunut uudessa paikassa aikamoinen bilehile. enkä nyt oikein tiedä kuinka mun tulisi tähän suhtautua.
viikot menee siis itsellänikin töitä tehdessä, mutta viikonloppuisin on vaikeaa kun ajattelen vain että missähän se tyttö nyt viilettää. haluaisin kuitenkin itsekin yrittää nauttia tästä elämästä, mutta en oikein löydä muita ajatuksia ja aina ne ajatukset sitten tyttöön päin kohdistuu..
...Oma (kauko)suhteeni on lähtenyt vasta nyt käyntiin, ja itseäni lähinnä pelottaa ettei tule liikaa ahdisteltua ja ruikutettua ikävää toiselle :D Eli samoilla mennään.
Huh.. aika sama tilanne. On se jännä miten tuo ulkomaille lähtö saa toiset juhlimaan enempi :) Nainen lähti toiselle puolen palloa ja puolisen vuotta siellä viihtyy. Kuukausi on nyt takana, ei mitään maailman helpointa aikaa mulle..
Noh, juhlia saa, kunhan pysyy ruodussa :)Ikävä on iso, suoraan sanottuna välillä vituttaa kun ei vaan voi saada toista viereen. Perhana.
Kiva kulla samantapaisista kokemuksista, tulee itselleen hieman helpompi olo. Tosiaan neljä kuukautta ei ole niin pitkä aika, kun esim.toiset saattavat olla vuosiakin erossa. En pystynyt hillitsemään itseäni ja ehdin jo ruikuttamaan miehelleni yhteydenpidosta. Hän otti asian yllättävän ymmärtävästi ja onkin lähetellyt enemän viestejä, ainakin toistaiseksi. Täytyy sinnitellä, vaikka olin aika yllättynyt omista fiiliksista ja siitä kuinka riippuvaiseksi sitä voi toisesta tulla.
Itse olen sellainen, että olin sitten missä vaan, yritän pitää mahdollisemman paljon yhteyttä. Jonenkin musta ei voi vedota siihen, että "on kauhean kiireinen..." ym. kuitenkaan yhteen tekstiviestiin tai meiliin ei paljon aikaa tarvita, jos oikeasti välittää toisesta. Kannattaa kai ottaa vaan asia esille, jos se alkaa kovasti päätä vaivaamaan. Voimia kaikille samassa tilanteessa olevalle ja hyvää kesää!