Miten kukaan voi

monesti nuo vuodattavat "tunteitaan" turhan pian. Mutta jos keskusteluja on käyty kuukausia, lähes päivittäin, hän soittelee sinulle, lähettää mahdollisesti kirjeitä tai kortteja ja vasta ajan kuluessa puhuu tunteistaan.. niin kyllä silloin siihen uskoisin. Itse olen kokenuut saman monesti, ja sitä kautta on tullut taito seuloa "feikit" joukosta. Varsinkin jos on ulkomailta niin sinnikkyys ilman rakkauden vuodatuksia kertoo toden. Voihan sitä sanoa että toisesta pitää ja kaipaa, mutta jos rakkaudesta puhuu niin kyllä pohja aika äkkiä putoo. Itse olen ollut 4 vuotta ystävyys-suhteessa mieheen ulkomailla. Hän ei tänne viisumia saa, ja minulla ei kuitenkaan ole tarpeeksi "munaa" häntä mennä tapaamaan sinne. Olen asiaa paljon miettinyt kyllä mutta ei vielä ole sen aika... Hän muistaa aina syntymäpäiväni, ystävänpäivät... milloin tulee paketti, kirje, tai kukkakimppu interfloran kautta. Kuitenkin hän tietää että saatan solmia täällä suhteen toiseen mieheen, ja sitä hän kunnioittaa. Sanoo että voidaanko silti kirjoitella kuulumisia ja olla ystäviä. Ahdistaa, mutta hänestä on vuosien varrella tullut tärkeä minulle. Hän kuuntelee ja tukee jos on vaikeeta. Jos ei muuta niin olen löytänyt ihanan ihmisen ja ystävän netin kautta, ilman sitä emme olisi ikinä tutustuneet. Eli ihan avoimin mielin leikkiin mukaan vaan :) ikinä et voi tietää mitä aarteita sieltä voit löytää. Ja tutustuminen on täysin erilaista, joutuu näkemään vaivaa kun kirjoittaa itsestään ja elämästään, joutuu miettimään... ei vaan voi sulattaa sinua nappi-silmillään ;)

Netissä on niin helppoa vuodattaa tunteitaan. Itsekunkinhan sitä tulee kirjoiteltua ylisuuria sanoja sekä hyvässä että pahassa. Ei ihan kannata uskoa noita rakkaudentunnustuksia, kuten et varmaan uskokaan. Sitä paitsi love-sanalla ei ole niin voimakas merkitys kuin suomen rakastaa-sanalla. Love -sanaa voi hokea vähän joka paikassa tarkoittamatta oikeastaan sen enempää.

Minähän tapasin mieheni kanssa Internetin välityksellä.

Tapasimme netissä muistaakseni n. kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran. Minulla oli tuolloin suomalainen poikaystävä, ja miehelläni oli tuolloin venäläinen tyttöystävä (jota tosin pääsi tapaamaan hyvin harvoin, koska asui itse Moskovassa, ja tyttöystävä kotikaupungissa, jonne on pitkä matka). Eli juttelimme silloin tällöin niitä näitä... Mutta pikkuhiljaa kuitenkin juttelimme enemmän ja enemmän. Minulla meni vähän aiemmin poikki suomalaisen poikaystäväni kanssa ja hänellä omansa. Niinpä meillä oli aikaa jutella entistä enemmän, ja näin se suhde sitten syveni. Alle vuoden päästä siitä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa, sovimme, että odotamme siihen asti, että tapaamme oikeasti, siis että meillä ei ollut tarkoituksenakaan enää hankkia muita seurustelukumppaneita. Mietimme kauan sitä, että kumpi tulee ensin kumman maahan, missä yövymme jne. Oli ongelmallista. Tuolloin asuin isäni luona, ja olin varma, että hän ei mitään kutsua kirjoittaisi saatika katselisi jotain tuntematonta venäläismiestä huushollissansa. Itseäni taas nuorena naisena hirvitti lähteä yksin Venäjälle... Keinot alkoivat olla vähissä, joten yhtenä päivänä sitten arasti kysyin isukilta, että mitä mieltä olisi asiasta. Hän suorastaan innostui! Tottakai se käy! Olimme kamalan yllättyneitä miehen kanssa. Valitettavasti muutin vähän ennen tapaamista omaan asuntoon, joten mieheni ei koskaan saanut tavata isääni. Sillä hän menehtyi jonkin aikaa sitten. Sääli, koska he olisivat varmasti tulleet hyvin toimeen, heillä olisi ollut mielenkiintoisia keskusteluja.
No, mieheni tuli heinäkuisena iltapäivänä Helsinkiin ja me tapasimme ja rakastuimme... Siitä lähtien hän kävi tasaisin välein Suomessa, minä pari kertaa Venäjällä, kauankohan sitä kesti, n. puolitoista vuotta. Tai vähän päälle vuosi. Sitten päätimme mennä naimisiin, ja hän muutti Suomeen, hankimme asunnon ja elämme suht onnellisina tänä päivänä. Me kaksi ja pikku kissanpentumme.

Mitä nyt noita nettikeskusteluaikoja muistelen... Koin todellakin olevani hyvin rakastunut mieheen, ajattelin häntä koko ajan, kaipasin. Mutta kuitenkin tiedostin, että rakkauden kohde on vain se mielikuva, mikä minulla hänestä oli. Eli miten hän puhui minulle, mitä kuvia hän näytti. Niiden pohjalta olin rakentanut tämän mielikuvan, johon rakastuin. Tiedostin sen, ja pelkäsin kovasti tuota ensimmäistä tapaamista, siis todella paljon, koska pelkäsin, ettei hän olekaan samanlainen miksikä kuvittelin, tai että hänen mielestään minä en ole samanlainen miksikä hän kuvitteli, ja täten emme edes pitäisi toisistamme. Mutta toisin kävi :-) Suurin piirtein odotukset täyttyivät.

Siinä minun tarinani. Eli en siis usko realistiseen rakkauteen Internetissä. Mutta rakkauteen kyllä. Rakkaushan on jokaisen määriteltävissä. Se on eri asia, onko rakkaus oikein vai väärin, oikeaa vai väärää. Riippuu siitä, kenen näkökulmasta katsoo.

On hyvin erilaisia tapauksia. Kaikkihan noi turkkilais- ja egyptiläisjutut tietävät, ja tyhmä se on joka uskoo parin keskustelun jälkeen turkkilaismiehen vilpitöntä rakkautta. Jos netissä rakastuu, niin kyllä se mielestäni kestää paljon kauemmin kuin pari hassua päivää.
Kun juttelee joka päivä vuoden ajan, kertoo elämästänsä ja tuntemuksistansa, juttelee puhelimessakin... Niin kyllä siinä pikkuhiljaa voi tunteitakin syntyä, ellei sitten ole oma asenne esteenä.

Minun mielestäni ainakin netissä sain tutustua mieheen rauhassa, paljon paremmin kuin parin viikon "oikean" seurustelun jälkeen. Kaikista asioista puhuimme avoimesti. Tunsimme läpikotaisin toistemme moraalikäsityksen, menneisyyden, kaiken. Sillä pohjalla olikin sitten hyvä tavata ja rakastua. Netti voi monissa tapauksissa olla parempi tapaamispaikka, kuin baari.
Joillain on edelleen sellainen suhtautuminen netissä tavanneisiin, että nämä ovat jotain rumia nörttejä, jotka eivät muualta miestä saa. Ei aina pidä paikkaansa. Meillä molemmilla oli ihan omanmaalaisia poika- ja tyttöystäviä aiemmin, jotka oli muualla tavattu. Itse en kuitenkaan ole koskaan ollut mikään yhden yön juttujen harrastaja, minkä takia ei niitä ex-poikaystäviä muutamaa enempää ole, sama juttu miehellä.
Eräs vanha koulukaverini on hyvinkin sosiaalinen baareissakävijä, ja hänellä todellakin on ollut paljon miehiä (vähän turhankin paljon omasta mielestäni), on hyvännäköinen ja tällä hetkellä etsii poikaystävää netistä, koska on kyllästynyt baarimenoon. Netti ei tietenkään ole ainoa paikka baarien ohella löytää mies, mutta mielestäni ihan hyvä vaihtoehto.

Koulussa pitäisi antaa tuhdimmin nettivalistusta lapsille ja vähän vanhemmillekin. Sellaista verkon katuviisautta: kuinka tunnistan huijarin jne. Siellä (täällä) nimittäin pyörii vaikka minkälaisia saalistajia: yksi himoaa pikkulapsia, toinen hyvinvointivaltion kansalaisuutta. Ja hyväuskoisia löytyy uhreiksi aina.

si sitten pitkälle sairaslomalla ja viihdytin itseäni roikkumalla netissä.
Tutustuin yahoon keskustelu palstalla mieheen jonka kanssa puhuimme netissä päivittäin 5-6 tuntia.
Minullahan oli aikaa eikä tarvinnut aamulla nousta töihin.
Suunnittelimme yhteistä lomamatkaakin,
koska tämä nettirakastajani ei ollut koskaan Euroopassa käynnyt.
Kun palasin töihin "suhde" hiipui pikkuhiljaa,
aikaeron takia kun chattailymme tapahtui öiseen aikaan.

ja tunteet tunnistaa.
Kyllä pitää tietää ihmisestä paljon muutakin. Ihastuminen kun on ihan eri asia, mutta tuntuu monta kertaa, että toiset ei erota ihastumista ja rakastumista toisistaan. Sitten on vielä mahdollisuus hullaantua hullaantumisen tunteeseen tai ihastua ihmiseen, jota ei oikeasti tunne ja täyttää ne tyhjät aukot halliwuud-unelmilla.

Jälkeenpäin on tietysti helpompi arvioida tunteiden todellista laitaa.

Että kai sitä voi ihmiseen, jota koskaan ei ole tavannut, rakastua mutta kyllä todellisuuteen tarvitaan sitä oikeaa yhdessä oloa. Toki silloin kun välitmatkaa on tuhansia kilometrejä joutuu tyytymään noihin toissijaisiin yhteydenpitovälineisiin.