Hiekanmuruja lattialla, paidat väärässä rivissä kaapissa..

Anteeksi rakkaani, etten ole imuroinut tänään, ja suihkusta tullessasi, tarttui hiekanmuruja jalkopohjaasi.

Anteeksi, että olen laittanut vaatteesi väärään pinoon, etkä niitä kiireessä löytänyt.

Anteeksi että kotimme ei ole aina putipuhdas.

Anteeksi etten ole tehnyt vielä ruokaa.

Anteeksi jos pesuhuoneessa on mielestäsi liikaa pyykkiä.

Anteeksi jos sinusta tuntuu että puhuttelen sinua liian käskevään sävyyn.

Teet ulkona kaikki työt, ymmärään ettei minusta ole siihen, ja naisten hommat kuuluu naiselle.

Anteeksi jos minua väsyttää töistä tullessani, vaikkei se työ olekaan raskasta, kuten sinulla.

Ihanaa että lupasit olla avarakatseisempi, etkä enää huuda minulle näistä asioista!
-Kunhan minä pidän huolen siitä, että kaikki asiat ovat puoleltani hoidossa, enkä anna sinulle aihetta tähän kurinpalautukseen.
3904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuule PieniPahaNoita,

sulla on tossa seitsemän TURHAA anteeksipyyntöä.

Ensinnäkin jos miestä korpee hiekanmurut - hän voi imuroida itse. Toiseksi miehesi voi ihan itse viikata vaatteensa, itseasiassa vaikka koko perheen vaatteet pinoihin. Jos pyykkiä on liikaa pesuhuoneessa, sitä voi ruveta pesemään. Ala käyttää näitä teemastoja.

Kotonasi asuu tyranni. Ja jos se ei ole narsisti, sen ruotuun saaminen on vain kohtuullisen työn takana. Se käy niin, että kun sinulla on hyvä tuuli, ei stressiä ja asiat ovat kunnossa, selität miehelle rauhallisesti ja rennosti, että hänen aggressiivinen käytöksensä loukkaa sinua. Ei ole miesten töitä ja naisten töitä, on vain yhteisiä velvollisuuksia. Jos hän haluaa piian, sen voi ostaa, sinusta ei ole siihen.

Samalla ohjaat miestä kertomalla, mitä haluat/toivot/tarvitset, millaista käytöstä sinä kaipaat tulevaisuudessa. "Opettelet pesemään pyykkiä, koska minusta se tuntuu sille että teet minut onnelliseksi." Ja palkitset aina hyvästä käytöksestä. Ihmiset todellakin voivat ehdollistua/oppia hyvään käytökseen. Se, että toinen ei muutu on varmaan ihan totta perusluonteen osalta, mutta hyvää ja lämmintä käytöstä voi odottaa toiselta aina, vaikka eteisessä olisi kuormallinen hiekkaa.

Tyrannit ovat sellaisia, että he purkavat oman pienen/suuren stressinsä toisiin. He eivät, vaikka aikuisia ovatkin, käsitä maailmaa samoin kuin me. He vaahtoavat turhasta. He eivät jotenkin osaa hallita sitä pahanolon tunnettaan, auttaa itseään siitä yli. Heidän katseensa kääntyy heti etsimään "syyllistä".

Selittäminen auttaa, hetkellisesti lohduttavat sanat ja sen avaaminen, miksi hän on pahalla päällä. "Kato, sua vituttaa nyt oikeesti koska sä olet väsynyt työpäivän jälkeen. Sä voit ite siivota ne hiekanmurut jos ne vihloo liikaa." Aikuisetkin tarvitsevat hellyyttä, huomiota, lohduttavia ja rauhoittavia sanoja - ja usein sillon kuin emme sitä ansaitse lainkaan.

Tyrannin kanssa eivät anteeksipyynnöt auta. Hän ei kaipaa niitä, vaan halveksii. Sinun tehtäväsi ei ole hyväksyä mitään kurinpalautuksia vaan sanoa, ettet siedä niitä.

Tässä on siis vain kyse toisen tempperamentistä, käyttäytymistyylistä. Sen ohjaamisesta sellaiseksi, että sinulla on hyvä olla.

Miehesi on yhteistyöhaluinen jos hän kerran lupaa olla avarakatseisempi. Vaikeaa tempperamenttia muokataan kommunikaatiotyylillä. Häntä rauhoitetaan (ei palvella, pyydellä anteeksi), hänelle annetaan huomiota, puhutaan paljon ja ollaan vuorovaikutuksessa. Vähitellen hän oppii ja muuttuu. Hän todennäköisesti haluaa tavoittaa sen, että sinulla on hyvä olla. Auta siinä. Älä auta häntä kasvamaan ilkeämmäksi.

Äänestä
  • Sydämestäni kiitos hienosta ja kannustavasta, asiallisesta kirjoituksestasi!

    Äänestä

Miehelläsi on klassisen pimpanpuutteen oireet. Pihtaatko. Naisille tuottaa kovasti vaikeuksia ymmärtää, että miehille seksi on vähintään yhtä tärkeää kuin ruoka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PieniPahaNoita kirjoitti:

Anteeksi rakkaani, etten ole imuroinut tänään, ja suihkusta tullessasi, tarttui hiekanmuruja jalkopohjaasi.

Anteeksi, että olen laittanut vaatteesi väärään pinoon, etkä niitä kiireessä löytänyt.

Anteeksi että kotimme ei ole aina putipuhdas.

Anteeksi etten ole tehnyt vielä ruokaa.

Anteeksi jos pesuhuoneessa on mielestäsi liikaa pyykkiä.

Anteeksi jos sinusta tuntuu että puhuttelen sinua liian käskevään sävyyn.

Teet ulkona kaikki työt, ymmärään ettei minusta ole siihen, ja naisten hommat kuuluu naiselle.

Anteeksi jos minua väsyttää töistä tullessani, vaikkei se työ olekaan raskasta, kuten sinulla.

Ihanaa että lupasit olla avarakatseisempi, etkä enää huuda minulle näistä asioista!
-Kunhan minä pidän huolen siitä, että kaikki asiat ovat puoleltani hoidossa, enkä anna sinulle aihetta tähän kurinpalautukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu