Nyt kaivataan neuvoja ja kipeästi!!

Eli minulla on seuraavanlainen ongelma.
Olen reilusti ylipainoinen, mutta olen aloittanut 3 kk sitten laihduttamisen ja käytän apunani kalorilaskuri. fi sivustoa. Siellä ruokaympyrä on ollut aina suositusten mukainen, kalorit eivät ole menneet yli, kuin yhtenä lauantaina, kun olin tätini juhlissa. Harrastan liikuntana kävelyä. Sauvakävelen reipasta vauhtia aamulla 40 minuttia töihin ja sitten takaisin 40 minuuttia. Illalla kävelen kouluun (Olen iltaopiskelija työelämän oheessa) 50 minuuttia sinne ja 50 minuuttia kotiin. Kävelyä tulee siis 5 päivänä viikossa 3 tunnin verran yhteensä, viikonloput olen pitänyt kävelystä vapaana.
Nyt on asia vain näin, että minulla ei paino putoa, ei ei ja ei. Painoni on ollut 5 viikkoa prikulleen samassa, vaatekokokaan ei pienene, mitään ei siis tapahdu!!
Ensimmäisten viikojen aikana tippu kokonaiset 2 kiloa, mutta sen jälkeen koko touhu on tyssännyt.
Ruoka mitä syön on ihan tavallista kotiruokaa, ei siis mitän rasvaisia pitsoja sun muita. Ja kuten mainitsinkin tuon kalorilaskuri sivuston ympyrä ja kalorit on pysynyt määrissä mitä minulle on annettu ja mässypäiviä on ollut se yksi, haluan todella laihtua ja siksi en "harrasta" karamelleja tai muita sellaisia.

Minulla ei ole mitään kilpirauhas juttuja, olen perusterve, mutta mikä kumma nyt tässä tökkii?
Kuntosalille en valitettavasti ehdi, yritin raivata tilaa, mutta ainoa mahdollisuus olisi viikonloppuisin, mutta sitten joutuisin jättämään perheen yhteiset menot sivuun ja sitä en halua, kun aika työn ja koulun vuoksi on muutenkin kortilla. Onko asia niin, että ilman kuntosalia en laihdu?

Auttakaa ihmeessä, alkaa jo motivaatio loppumaan, kun 3 kk tulos on miinus 2 kiloa.
Lääkäri ei uskonut, että syön vain ne määrät mitä se laskuri antoi (Vein siis kaiki dokumentit tulostettuna). Sanoi, että pitäisi olla itselleen rehellinen ja merkata myös ne suklaat sun muut. Ei uskonut vaikka suutuin ja tiuskasin, että meinaako arvon tohtori, että tulen tänne kysymään asiaani luurangot kaapissa.
Lääkäri sanoi vain, että näillä kaloreilla ja liikunnalla minun olisi pitänyt laihtua minimissään 6 kiloa. Lääkäriltä ei siis apua tullut, käski vain lopettaa karkin syönnin ja minä tosiaan EN syö makeeta, enkä mitään hampurilaisia tms.
Ihan ihan tavallista kotiruokaa ja niissäkin olen valinnut kevyemmät vaihtoehdot jättäen kaikki kermaiset kastikkeet ym pois. Teen paljon ruokaa painonvartijoiden keittokirjojen mukaan, joita minulla on melkein kaikki ilmestyneet. Eli se ei hirveän rasvaista voi olla.
Niin ja mieheni on laihtunut 9 kiloa 3 kuukaudessa samalla ruokavaliolla=)
Mikä tässä voisi mättää?
7675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Täältä et saa kuin ääriainesten pakkomielteisiä hihhuliohjeita, joten oikeasti unohda täällä annetut neuvot, sillä ne ovat vain jonkun mielipiteitä ilman mitään todellisuuspohjaa. Laita kysymyksesi myös tuonne ja Yleistä laihdutuksesta palstalle niin saat parempia neuvoja.

Äänestä
  • Luulin itse olevani toisella palstalla, eli vhh-palstalla joten sinä olet aivan oikeassa paikassa! Anteeksi!

    Äänestä

Kyllä sinun pitäisi laihtua tuolla tahdilla... Oletko varma, että kilpirauhas-arvot kunnossa? siis et maininnut vietissäsi, että onko ne otettu lähiaikoina? Muutenhan et voi tietää. Itse yli vuosi sitten lihoin ja mikään laihduttaminen ei auttanut ja tiesin TASAN että söin vähäkalorisesti, paljon kuituja ja proteiinia. Elimistö ei päässyt paastoliekillekään, sillä välillä pidin"syömispäivän". Lopulta tajusin, että ainoa vaihtoehto on kilpirauhanen. Testit otettiin ja sain lääkityksen. nykyään normaalipaino, kuten ennen lihomistanikin.

Tuo alussa lähtenyt 2kg on varmasti pelkkää nestettä, milä lähtee laihdutuksen alussa mukavasti.

Mielestäni lääkärisi oli huono ja asiaton. Asiahan pitäisi tutkia, sillä ylipaino vaikuttaa itsetuntoon, omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, kaikkeen! Hyvä että kävelet, kunto kasvaa siinä kivasti ja kuluttaa se kaloreita JOKA TAPAUKSESSA. Eli jos et kävelisi, niin tilanteesi olisi se, että nytkin lihoisit.

Ethän syö paljon hiilihydraatteja? En tarkoita puhdasta sokeria, mutta pastat, perunamuusit, vaalea leipä yms. sisältävät paljon kaloreita. Päivällä on hyvä saada hiilihydraatteja, mieluiten pitkäketjuisia, mutta illalla hiilihydraatit ovat monella turhia. Paljon salaattia ja proteiinia on hyvä neuvo jos illalla haluaa syödä.

Toimiihan ruoansulatus? Kuituja kannattaa lisätä jos kiertokulku on hidas, esim leseet.

Ei se sali ole pakollinen, tosin se on hyvä ja kiva. Lihakset sitten polttaa rasvaa ihan olemassaolollaan. Kun salilla kehittyy, niin vaakaan ei saa katsoa, vain peiliin. Sillä paino saattaa kasvaa painavien lihasten myötä samalla kun kevyt rasva häipyy.

Mutta syöminen on tärkein minusta! Kukaan ei voi liikkua niin paljon että voi syödä mitä vaan, mutta syödä voi niin terveellisesti, että vaikkei joskus pääsisikään lenkille, niin ei liho.

Kyllä sinä vielä tulet laihtumaan! Tsemppiä!

Kerro myöhemmin, jos ratkaisu löytyi!

Äänestä

Ota asia sielä kalorilaskurin keskustelupalstalla esiin. Saat varmaan hyviä neuvoja, sillä siellä on paljon asiantuntevaa porukkaa.

Äänestä

Juuri tuon kalorilaskurin avulla.
Punnitsin joka porkkananpalankin minkä suuhuni panin.
Ilman ruokien punnitsemista tahtoo kalorimäärä mennä liian ylös huomaamatta.

Nyt kun olen oppinut arvioimaan melko tarkasti syömäni kalorit niin laihtuminen vain jatkuu.

Enkä harrastanut liikuntaa enkä harrasta.
Päivittäin tulee melko paljon hyötyliikuntaa.

Minä laihdun paremmin itseäni rääkkäämättä.
Kaikki eivät vain ole liikunnallisia.

Silti kuntoni on hyvä, kaikki arvot ovat aivan huippulukemissa ikäiselleni.

Äänestä
  • Olipa typerä lääkäri, ihan suututtaa kun mietin...

    Oletko ihan elintarvikevaa'alla tai desimitalla mitannut syömäsi ruokamäärät ja syöttänyt tekemiesi kotiruokien reseptit sinne kalorilaskuriin?

    Jos sinulla hidas aineenvaihdunta niin täytyy varmaan suurentaa kalorivajetta.

    Etkä ole ruksannut kulutus-sivulta kohtaa "En halua laihtua enkä kasvaa"? :-)

    Itse olen käyttänyt samaa sivustoa nyt viikon, ja paino pomppii holtittomasti edestakaisin, joka toinen päivä miinusta joka toinen päivä plussaa...

    Äänestä

  • ,.,,.,.,. kirjoitti:

    Olipa typerä lääkäri, ihan suututtaa kun mietin...

    Oletko ihan elintarvikevaa'alla tai desimitalla mitannut syömäsi ruokamäärät ja syöttänyt tekemiesi kotiruokien reseptit sinne kalorilaskuriin?

    Jos sinulla hidas aineenvaihdunta niin täytyy varmaan suurentaa kalorivajetta.

    Etkä ole ruksannut kulutus-sivulta kohtaa "En halua laihtua enkä kasvaa"? :-)

    Itse olen käyttänyt samaa sivustoa nyt viikon, ja paino pomppii holtittomasti edestakaisin, joka toinen päivä miinusta joka toinen päivä plussaa...

    vielä että olisiko mahdollista että rupeaisitte koko perhe yhdessä harrastamaan jotakin liikunnallista, vaikka uimassa käymistä tai jotain ulkopeliä? Sitten saisit liikuntapisteitä ilman että olisi perheeltä pois

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punkero_rotta kirjoitti:

Eli minulla on seuraavanlainen ongelma.
Olen reilusti ylipainoinen, mutta olen aloittanut 3 kk sitten laihduttamisen ja käytän apunani kalorilaskuri. fi sivustoa. Siellä ruokaympyrä on ollut aina suositusten mukainen, kalorit eivät ole menneet yli, kuin yhtenä lauantaina, kun olin tätini juhlissa. Harrastan liikuntana kävelyä. Sauvakävelen reipasta vauhtia aamulla 40 minuttia töihin ja sitten takaisin 40 minuuttia. Illalla kävelen kouluun (Olen iltaopiskelija työelämän oheessa) 50 minuuttia sinne ja 50 minuuttia kotiin. Kävelyä tulee siis 5 päivänä viikossa 3 tunnin verran yhteensä, viikonloput olen pitänyt kävelystä vapaana.
Nyt on asia vain näin, että minulla ei paino putoa, ei ei ja ei. Painoni on ollut 5 viikkoa prikulleen samassa, vaatekokokaan ei pienene, mitään ei siis tapahdu!!
Ensimmäisten viikojen aikana tippu kokonaiset 2 kiloa, mutta sen jälkeen koko touhu on tyssännyt.
Ruoka mitä syön on ihan tavallista kotiruokaa, ei siis mitän rasvaisia pitsoja sun muita. Ja kuten mainitsinkin tuon kalorilaskuri sivuston ympyrä ja kalorit on pysynyt määrissä mitä minulle on annettu ja mässypäiviä on ollut se yksi, haluan todella laihtua ja siksi en "harrasta" karamelleja tai muita sellaisia.

Minulla ei ole mitään kilpirauhas juttuja, olen perusterve, mutta mikä kumma nyt tässä tökkii?
Kuntosalille en valitettavasti ehdi, yritin raivata tilaa, mutta ainoa mahdollisuus olisi viikonloppuisin, mutta sitten joutuisin jättämään perheen yhteiset menot sivuun ja sitä en halua, kun aika työn ja koulun vuoksi on muutenkin kortilla. Onko asia niin, että ilman kuntosalia en laihdu?

Auttakaa ihmeessä, alkaa jo motivaatio loppumaan, kun 3 kk tulos on miinus 2 kiloa.
Lääkäri ei uskonut, että syön vain ne määrät mitä se laskuri antoi (Vein siis kaiki dokumentit tulostettuna). Sanoi, että pitäisi olla itselleen rehellinen ja merkata myös ne suklaat sun muut. Ei uskonut vaikka suutuin ja tiuskasin, että meinaako arvon tohtori, että tulen tänne kysymään asiaani luurangot kaapissa.
Lääkäri sanoi vain, että näillä kaloreilla ja liikunnalla minun olisi pitänyt laihtua minimissään 6 kiloa. Lääkäriltä ei siis apua tullut, käski vain lopettaa karkin syönnin ja minä tosiaan EN syö makeeta, enkä mitään hampurilaisia tms.
Ihan ihan tavallista kotiruokaa ja niissäkin olen valinnut kevyemmät vaihtoehdot jättäen kaikki kermaiset kastikkeet ym pois. Teen paljon ruokaa painonvartijoiden keittokirjojen mukaan, joita minulla on melkein kaikki ilmestyneet. Eli se ei hirveän rasvaista voi olla.
Niin ja mieheni on laihtunut 9 kiloa 3 kuukaudessa samalla ruokavaliolla=)
Mikä tässä voisi mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu