vuorotteluvapaalla töihin

vapaatyttö

Moi
Koetan katsella netistä vuorotteluvapaalaista ja liiton sivuilta jne, mutta en löydä ihan selkeää vastausta.
Vuor.vapaani päättyy heinäkuun lopussa, ja sain jo uuden työn toiselta työntantajalta, jonka aion ottaa. Uusi työ alkaisi kesäkuun alkupuolella.

Ymmärrän, että vuor.korvasta ei makseta, koska menen töihin, ja se loppuu kesäkuun alkuun.
Mutta mietin vaan irtisanoutumista nykyiseltä työnantajalta, kannattaisiko minun nyt sanoa itseni irti, vaiko vasta heinäkuun lopussa, kun vuor.vapaa päättyy?
Uusi työnantaja odottaa, että sanon nyt itseni irti, ja työn alkaessa en ole enää entisessä työsuhteessa. Ajattelin kuitenkin kysyä, jos heille kävisi, että pitäisin vanhan työsuhteen voimassa rinnalla heinäkuun loppuun. Palata en sinne kuitenkaan aio..

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin jos nyt irtisanoudun kesken vuor.vapaaan, niin niin se on uusi paperishow nykyiselle (vanhalle) työnantajalleni, tilalleni on kuitenkin palkattu työtön työnhakija heinäkuun loppuun saakka.

Osaisiko joku sanoa, tarvitseeko minun kuitenkaan irtisanoutua, vaikka en enää kesäkuun alusta alkaen saakaan vuor.korvausta?
Entä voiko uusi työnantaja kieltäytyä ottamasta minua, jos en vielä kesäkuun alussa ole sanonut itseäni irti entisestä työstä?
Koituuko uudelle työnantajalle jotain ongelmia siitä, että olen edelleen vanhassa työsuhteessa (vaikkakin vapaalla)?
Mitenkähän tämän kuuluisi mennä..

5

4091

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja vuorotteluvapaa

      Kyllä sinun kuuluu irtisanoa itsesi vanhasta työopaikasta, sen sijaan, että "elät" kahta pestiä yhtäaikaa. Et ole oikeutettu työskentelemään toisessa yrityksessä vuorotteluvapaan aikana. Tämä on jo ns. laillinen ongelma. Sinällään, tästä ei varsinaisesti koidu mitään, ellei vanha työnantajasi siitä ongelmaa tee; heillä on oikeus kieltää sinua menemästä muualle töihin.

      Sanopa siis itsesi irti heti, kun uusi työsopimus on allekirjoitettu. Ei tietenkään yhtään ennen.

    • Vuorottelija

      Tee uuden työnantajan kanssa jonkinlainen harjoittelu-/koulutussopimus heinäkuun loppuun saakka ja siitä eteenpäin alkavan työsopimuksen.

      Harjoitteluajalta keräät tunnit ylös ja syksymmällä sitten nostat rahana "urakkana" uudelta työnantajalta.

      Näin saat kesä-/heinäkuulta tuplaliksan.

      Muistat vain irtisanoa itsesi irtisanomisaikasi puitteissa vanhasta työstäsi, eli jos 1kk irtisanomisaika niin irtis.pvm kesäkuun lopussa.

      • ihan noin

        Vuorotteluvapaan sijaisena on oltava henkilö, joka on työttömänä työnhakijana, et voi olla sijaisena jos olet muualla töissä. Kahta työtä voit kyllä tehdä silloinkin, mutta on oltava kirjoilla. Näet jos lainmukaista sijaista ei ole, loppuu vapaalla olijalta vuorotteluvapaa.

        Työllistämistoimenpiteissä ei ole irtisanomisaikaa, vaan jos töitä saa, voi lähteä.


    • uuu

      Mielestäni sinun irtisanottava itse kesäkuun lopussa viimeistään koska muutenhan sinun pitäisi mennä töihin vanhalle työnantajallesi. Oletko sitten epävarma tästä uudesta työpaikasta, että et sen vuoksi sanoutuisi vielä, onko työpaikka varma, onko mustaa valkoisella. Eikö kuitenkin paras olisi saoutua irti vasta kesäkuun lopussa ei kai se mitään paperisotaa silloin tuota, sinä vaan ilmoitat liittoon, että olet saanut työpaikan, etkä enää saa korvausta sen jälkeen.

      • ykss

        Olen myös keväällä vähän samanlaisessa asemassa mahdollisesti, en ehkä palaa vanhan työnantajan palvelukseen. Nytkin minulla on jo töitä jotka on otettu huomioon päivärahan maksussa.
        Minulla on myös pitämättä vanhoja lomia. Olen tosiaan miettinyt tätä samaa, että koska irtisanoutuisin. Pyytäisinkö pitää lomani ja lomallani irtisanoutuisin vai kuukautta ennen kuin vuorotteluvapaa loppuu. Lomat sitten tietenkin ottaisin (saisinko) rahana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1134
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe