Mitähän sitä tekisi. Olemme seurustelleet jo suht kauan ja tiedän että mies rakastaa minua. En vain osaa tuntea samoin ja tunnen asiasta syyllisyyttä. En usko voivani rakastua häneen vaikka miehessä ei todellakaan ole mitään vikaakaan. Mikähän minussa on vialla... Tiedän että minun pitäisi lopettaa suhde mutta en saa tehtyä sitä koska tiedän satuttavani häntä ja sitä en halua. Toisaalta tiedän että mitä pidempään jatkan tätä sitä vaikeammaksi teen sen kummallekin.
En vain rakasta
Tiedän mitä tehdä mutta...
102434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kannattaa tehdä se miltä tuntuu. Jos tunnet ettet rakasta miestäsi, on suurempi loukkaus olla sitä hänelle kertomatta.
Ennemmin tai myöhemmin käy huonosti. Itsellä meni kännissä pettämiseen, kun en muka muuten pystynyt eroamaan. Onnistuin sen avulla lopulta eroamaan, mutta olin todella masentunut pitkään.(Näin miten exäni otti asian) Ymmärsin siis tehneeni todella väärin. Mutta loppupeleissä opin paljon..........
Miksihän en rakasta miestäni.
Miksihän olen vaan aviossa vaikka häntä voisi joku toinen rakastaa ja hänkin tarvitsee rakkautta. Miksihän on niin vaikeaa erota vaikka on toinen jota rakastan. Miksihän tottumus ja tapa pitää niin lujaa kiinni.
Tää on elämää ja tässä pelissä kaikki mokaa. Itellä on menossa nyt pitkä seurustelu hajalle kun kumppanilta loppu tunteet pienen ajan sisällä. Olen tehnyt virheitä tässä suhteessa ja niin on kumppanikin mutta molemmat olemme kyenneet antamaan toiselle anteeksi. Toivottomuuden ja avuttomuuden tunne on jokapäiväinen ja helvetin rasittava kun tietää ettei voi toisen tunteille mitään tehdä. Toinen kun sanoo että vika ei ole mussa, en oo sanonu enkä tehny väärää niin että meillä pitäs olla kaikki hyvin mutta hänen tunteensa vain hiipuu. Omalta osaltani tilanne on se että en haluaisi häntä menettää missään tapauksessa mutta minkäs teet...
Elämä on....sanotaan ja nyt se todellakin tulee omalle kohdalle mitä karuimmalla tavalla. Ikääkin tässä alkaa tulla hiljalleen niin tuntuu ettei jaksaisi taas alkaa kaikkea rakentamaan alusta. Meillä on vieläpä ollut vahva suhde joka on kestänyt kovia karikoita niin tuntuu helvetin paskalta kun se hajoaa sitten tällä tavalla siihen että toisen tunteet vaan yks kaks kuolee. Ja ei, hänellä ei ole toista sen tiedän. Olen vain niin syvästi rakastunut etten sitä itse ole aina edes tajunnut. Kova masennus tästä kyllä aiheutuu ja varmasti melkoisen pitkäksi aikaa.
Olen siis mies ja minusta tuntuu että olen ehkä hieman erikoisen herkkä mies. Kumppanilleni en ole pystynyt huutamaan vihaisenakaan koska se satuttaisi häntä, enkä minä kykene tuntemaan sellaista vihaa häntä kohtaan. Kun katson häntä niin sydämeni vain sulaa totaalisesti ja tunnen vahvaa halua helliä häntä. Hän on ollut ja on yhä kaikki kaikessa minulle, kaikesta huolimatta. Olen mies joka haluaa läheisyyttä, hellyyttä ja lämpöä. Kun sitten kumppanini on ollut lähelläni, minulta ei ole mitään puuttunut vaan olen ollut kokonainen. Läsnä ollessaan hän on osannut rakastaa minua juuri sillä tavalla kun olen halunnut minua rakastettavan.
Minulle nämä asiat ovat äärimmäisen tärkeitä, minä tahdon rakastaa samalla tavalla takaisin. Koen että elän sitä varten että saan rakastaa ja tulen rakastetuksi. Minä en ole sellainen juntti joka työntää naisensa loitommalle ja turvautuu penkkiurheiluun. Vaikka formulat onkin kivaa katottavaa niin nainen on tärkeämpi, eikä sitä tarvitse edes harkita. Meillä nainen on se joka työntää minut loitommalle ja turvautuu työhönsä. Olen kyllä niin hajalla etten ole ikinä ollut ja toivon etten ikinä enää hajoa tällä tavalla. Olen antanut kumppanilleni aikaa että hän saa miettiä elämäänsä, tutkia tunteitaan. Minä lupasin odottaa häntä sen ajan kun hän miettii asioita ja minusta tuntuu että pienen pieni toivon kipinä meillä vielä on. En olisi uskonut avautuvani tällaisista asioista julkisella foorumilla mutta liityn nyt joukkoon ja totean että olen yksi teistä jotka kantavat rikkinäistä sydäntä. Kun vain joku sen vielä kokoaisi.
Lopuksi sanoisin kaikille että taistelkaa suhteenne puolesta, älkää luovuttako helpolla. Vaikeudet kuuluu elämään ja ne me yritämme voittaa. Ja mehän voitamme....ennemmin tai myöhemmin.
Olin samassa tilanteessa kun sun naisesi on. Tiesin että mua rakastetaan ja kunnioitetaan vaikka mitä tapahtuisi.
Ahdistuin, en tiennyt mitä halusin. Yritin pähkäillä johtuuko olon siitä etten vain tunne samalla tavalla, vai siitä että pelkään rakastaa. Puhuimme asiasta ja pyysin etäisyyttä miettiäkseni asioita.
Etäisyyden ottaminen ahdisti vain lisää. Kun huomasi että toisen paha olo vaan kasvaa ja toinen on valmis tekemään kaikkensa. En pystynyt enää olemaan itseni kanssa ja lähdin suhteesta.
Eron jälkeen ymmärsin ikävöiväni takaisin suhteeseen ja ymmärsin, että ahdistuin omista ongelmistani. Kun ei itse pysty rakastamaan itseään, ei anna toisenkaan rakastaa.
Halusin palata takaisin ja näyttää että osaan rakastaa ja olla rakastettu. Mutta olin loukanut jo niin paljon epäröinnilläni ettei hän pystynyt palaamaan enää suhteeseen. Hän oli löytänyt jo ihmisen, joka osaa ja uskaltaa näyttä tunteensa.
Nyt on jäljellä iso katumus, syyllisyyden tunne ja itsesyytökset. Helvetin tyhjä olo, tuntuu ettei saa henkeä enää, katoaa näkymättömäksi.
ajatuksesi kuulostavat ihan omiltani. olen tällä hetkellä samassa tilanteessa. itsekin samanlainen "herkkis". olen taistellut vastaan, yrittänyt pitää meidät yhdessä, mutta nyt ollaan tultu pysäkille, jossa hänen on poistuttava ja minun jatkettava muualle. Katkolla olemme siis. Hän on ehdotellut ja toivonut sitä, mutten ole halunnut päästää irti. näin vihdoin kuinka onneton ja ahdistunut rakastamani ihminen todella on, ja oli aivan pakko antaa hänelle tilaa.
nyt kaikki on muiden paitsi minun käsissäni. joko hän lopulta tajuaa rakastavansa tai sitten ei.
ero välillämme on se, ettei minulla ole ikää vielä kertynyt niin paljon - mikäli käsitän viestisi oikein. toivon, että palaat vielä tänne, jotta voisit kertoa minulle, miten tilanteesi on edennyt. muutenkin kaipaisin juttuseuraasi.
Pelkään, eniten, että meille käy juuri noin, että toinen tajuaa liian myöhään. Mutta kai sitä on oikeasti vain menetettävä ennen kuin ymmärtää. Tuskin sinäkään olisit tajunnut ilman eroanne. Et olisi voinut jatkaakaan, koska silloin olisit ahdistunut vain lisää. Miksei tällaiselta voisi vain välttyä. Kuinka kauan sinulla kesti ennen kuin käsitit? Olisiko ollut jotain, mikä olisi voinut jouduttaa ymmärtämistäsi? Olisin ikuisesti kiitollinen vastauksistasi.
Mulla on pala kurkussa kun luen näitä juttuja.
Mä löysin toisen, paremman kun mun mies. Ollaan kihloissa mieheni kanssa. Nyt olen miettinyt kumman oikeesti haluan... enkä tiedä vieläkään, onko tämä nyt sitten elämän alku vai loppu.
Olen aina pitänyt itseäni rehellisenä ihmisenä. Nyt kun pitäisi sanoa kihlatulle hyvästit, en kykene siihen. Ja jos pitäisi tälle uudelle sanoa hyvästit, en kykenisi siihenkään... miksei ihminen voi rakastaa kuin yhtä kerrallaan... minulla on suuri sydän ja suureen sydämmeen mahtuu paljon rakkautta. Särjen itseni kun minun pitäisi rakastaa vain yhtä, tunteet haihtuu muualle ja alan olemaan muiden miesten seurassa... tämä on kamalaa. Rakastan miestäni.
Hyvä huomata sentään, että meitä "raukkiksia" on muitakin, jotka ei saada asioita sanotuksi.
Itsellä on takana pitkä liitto ja tunteen puolisoa kohtaan on kadonneet jo vuosia sitten.
Lopulta tuli toinen, joka vei jalat alta.
En kuitenkaan saa sanotuksi ja lähdetyksi suhteesta, kun lapsiakin on. Puolisoni on hyvä ihminen, eikä ansaitse tällaista.
MUTTA, en saa myöskään katkaistuksi välejä uuteen, koska hirvittää joutua elämään loppuelämä tunnetyhjiössä.
Olen yrittänyt rakastua puolisooni uudestaan, mutta ei onnistu millään. Olen yrittänyt katkaista välejä uuteen, mutta tahdonvoima ei riitä.
Tiedän, että käskette vetämään itseni vessanpöntöstä, mutta kirjoitinpa silti...
Kuinka tunteet voivat yhtäkkiä kuolla? Kumppanini tunteet sammuivat vuoden jälkeen aivan kuin seinään..en voi käsittää tätä.
ollaan tunnettu vuosi.alussa oli aivan mahtavaa,kaikki tuntui niin varmalta.tämän miehen haluaisin .sitten puolen vuoden jälkeen tapaamiset alkoivat harventua,huomasin viilenemistä.omat tunteeni olivat ennallaan,en epäröibnyt kertoa niistä.sitten laitoin hänet seinää vasten,hänen on vastattava haluaako hän minut.hän kierteli ja kaarteli,hienotunteinen kun on.sitten sai sanottua että haluaa miettimiskatkon suhteeseen.nyt minusta tuntuu että se on lopullinen ja tunteeni ovat haalistumassa ja olen katkera,petetty jne.
ajattelen että syynä oli se että pidin hänestä liikaa,ja liian tiukasti kiinni.se ahdisti.puhuttiin asiasta,ei myöntänyt sellaista kokevansa.tuntuu etten yhtään tunne häntä enää,kaikki on muuttunut.tällaisia ajatuksia minulla......voimia sinulle!