Tapasin lavalla naisen, nelikymppinen rauhallisen oloinen tyyppi, rehelliset suorat silmät ja tanssimme koko illan, välillä kävimme lasillisella.
Annoin hänelle puhelinnumeron illan päätteeksi ja hän lupasi soittaa.
No, seuraavana perjantaina hän soitti että on töissä viikonlopun, mutta seuraavan vapaa.
Seuraavalla viikolla yritin soittaa monta kertaa hänen kännyynsä, mutta ei vastattu, no lähetin sitten tekstarin ja toivotin hyvää kesälomaa.
Häneltä tuli vastaus että pääsee töistä 15.00 lauantaina ja sunnuntaikin on vapaa, no lähetin viestin ja kysyin lähtisikö tansseihin kanssani.
Se ei sopinut, oli luvannut lähteä baarikierrokselle veljensä kanssa. No maanantaina kertoi työkaverini nähneensä tämän naisen lauantai-iltana 50-vuotisjuhlissa naapurissa...
Torstaina olin sitten naistentansseissa, ja tämä nainen tuli jotain selitteleen, olin kait vähän töykeä ja hän poistui aika äkkiä pöytäänsa.
Lauantaina sitten lähdin taas tansseihin ja hän tuli myöskin paikalle, en hakenut häntä vaan tanssin kaikkien muiden kanssa, lopuksi hän tuli pyytään tanssiin, no tanssittiin, käytiin kaljalla ja tanssittiin loppuilta yhdessä, lopuksi hän kysyi vieläkö hän voisi soitella ja sanoin että tottakai.
Eipä ole kuitenkaan soittoa tullut, pari viikkoa on kulunut...
Eipä muuten mutta meillä synkkaa kemiat, harrastukset, elintavat ja kaikki muukin ja tuntuu että jokin maaginen veto meillä on toisiamme kohtaan.Mutta mikä hänellä mättää...miksei voi soittaa takaisin kun näkee että olen soittanut?
Hän on oinas, ja tiedän että hän ei piittaa miehistä jotka jahtaavat liikaa, en kyllä tiedä mitä sitten tehdä...
Neuvokaa joku nainen miten menetellä !
Vaikea oinasnainen
9
967
Vastaukset
- Oinaspässinpää
Ainakin tämän pässinpään suurin vika taitaa olla se ylpeys. Miestä ei ruinata tai ruinaajaa huolita. Mutta miehen punainen valo ( töykeys ) saa kyllä ainakin tämän oinaan poistumaan takavasemalle. Soittamattomuus voi olla merkki siitä ettei hän oleta sinun olevan riittävän kiinostunnut. Hänellä oli sovittu meno ( ja siitä pidetään kiinni mitä luvataan ) ja sen jälkeen sinä olit töykeä ( vaikka hän tuli tutkimaan maaperää ) ja jäti hakematta tanssimaan. Sulatti oman ylpeyden ja haki sinua tanssimaan, näytti vihreää valoa. Ja sinä odotat hänen juoksevan perässä, voit varautua pitkään odotukseen. Jos haluat hänet, niele ylpeys ja tee aloite.
Laitahan teksti viesti missä ilmoitat ajan ja paikan missä tapaatte. Pyydä ilmoittamaan jos ei sovi tai ei kiinosta. Minä ainakin toivon miehen tietävän haluavansa juuri minut. Ja sitä halua on alussa hyvä testata, vaikka se ei kovin kohteliasta olisikaan. Mutta on ainut keino vältää ne seurustelut jossa mies vain kuluttaa aikaa, kunnes löytää se todella ihanan naisen.- Ihastunut
No on kyllä ollut mielessä että hän testaa minua, harmi vaan kun olen pikkusen ylpee, eikä minua kyllä kovin paljoa pompotella.
Tätä naista tuntuu viehättävän kun olen niin suora ja avoin, no odottaisin kyllä sitä myös vastapuolelta, hyvin usein vaan tuntuu että naiset ovat vähän kieroja, ettei heihin paljoa kannata luottaa...pitäisi olla selvännäkijä että tietäisi mitä nainen ajaa takaa...
No jaa, saa nähdä mitä teen, täytyy miettiä... - Epäilevä
No on kyllä käynyt mielessä että hän kokeilee minua, harmi vaan kun olen pikkusen ylpee eikä minua kovin paljoa voi pompotella.
Tuntuu että häntä viehättää minun avoimuuteni ja suoruuteni, odottaisin kyllä sitä myös vastapuolelta, tuntuu vaan että monet naiset on kieroja, ei tiedä mitä he oikein ajavat takaa, pitäisi olla joku selvännäkijä!
En kyllä tiedä mitä tehdä, epäilyttää millaiseen suhteeseen tästä naisesta olisi loppujen lopuksi, täytyy miettiä mitä teen...ehkä annan hänelle yhden mahdollisuuden... - Oinaspässinpää
Ihastunut kirjoitti:
No on kyllä ollut mielessä että hän testaa minua, harmi vaan kun olen pikkusen ylpee, eikä minua kyllä kovin paljoa pompotella.
Tätä naista tuntuu viehättävän kun olen niin suora ja avoin, no odottaisin kyllä sitä myös vastapuolelta, hyvin usein vaan tuntuu että naiset ovat vähän kieroja, ettei heihin paljoa kannata luottaa...pitäisi olla selvännäkijä että tietäisi mitä nainen ajaa takaa...
No jaa, saa nähdä mitä teen, täytyy miettiä...Miehen olla myös hieman ylpeä, mutta älä vie oinastytöltä kaikkea ylpeyttä. Siinä kohtaat vai sarvet jotka näyttävät puskevan päin.
Jummi jammi, hän teki "miehen työn" ja haki sinut tanssimaan ( ja sinä hait vain muita naisia, et häntä ) Kysyi suoraan jatketaanko yhteydenottoja ja sinä vastaa pliisusti mikä ettei. Ja sen kuvittelet vaikuttavan vihreältä valolta. Keltaiselta tuo äkkiarvaamatta vaikuttaisi.
Testaus ei ole kieroutta vaan sillä haetaa miehen omaa näkemystä ( jolloin ei pyritä vaikuttamaan miehen vastaukseen / käytöksee, vaan annetaan miehelle vapaus valita )
Mieti siis kiinostaako nainen sinua riittävästi. Teet sillä miettimisellä suuren palveluksen sekä itselle että oinastytölle. Oinas ( mies tai nainen ) ei ole helppoluonne, mutta kierous ei kuulu luonteeseen. Epäilen suuresti sinun "oinasmaisuuttasi" jos sinusta se kuuluu asiaan. Mutta ainakaan tämä oinastyttö ei todellakaan halua tyytyä mieheen, joka mielestä olen vain sarjassa menettelee. Haluan olla luokassa vau. Vahvaluonteisena ( omahyväisyys ) tarvitsen vierelle sen vahvaluonteisen miehen joka hyväksyy minut minuna.
Testaamiselle oinastyttö tuskin sinua pompottelee vaan odottaa sinulta aloitteelisuutta ja päättäväisyyttä.
- Oinas
Mullekkin mies näytti ensin vihreää ja ensimäisen kerran kun ei sopinnut tapaaminen, muuttui ihmeelliseksi.
Tansseissa kyllä haki muita vaan eipä ollut mielenkiintoa tulla hekemaan minua. Eipä ollut kiinostus aitoa. Enkä varmaan perässä ala roikkumaan ja vonkaamaan takaisi. Menneen talven lumia.- Epäilevä
Kyllä minä uskon että hänellä olisi ollut mielenkiintoa tulla hakemaan, alkasi vaan epäilemään ettet sinä ollut kiinnostunut.
Mikäli hän ihastui sinuun kunnolla niin pelkäsi enään tulla hakemaan kun tiesi että rakastuisi sinuun kunnolla ja sitten kuitenkin tekisit loput.
Vaan vaikea on sitä ylpeyttään niellä, myös minä nimittäin olen oinas.
Voi olla että helpointa, vaikkei aina oikein, unohtaa koko juttu ja antaa elämän jatkua. - Oinas
Epäilevä kirjoitti:
Kyllä minä uskon että hänellä olisi ollut mielenkiintoa tulla hakemaan, alkasi vaan epäilemään ettet sinä ollut kiinnostunut.
Mikäli hän ihastui sinuun kunnolla niin pelkäsi enään tulla hakemaan kun tiesi että rakastuisi sinuun kunnolla ja sitten kuitenkin tekisit loput.
Vaan vaikea on sitä ylpeyttään niellä, myös minä nimittäin olen oinas.
Voi olla että helpointa, vaikkei aina oikein, unohtaa koko juttu ja antaa elämän jatkua.Mutta sanoin suoraan ettemme voi tavata vähään aikaan ( en tiennyt kuika kauan työssä menee ) kun minulla on paljon työtä. Sillä viikolla olin töissä 16 h/ päivä joka ikinen päivä. Ja jos mies ei sitä ymmärrä että työt on tehtävä, niin mikä mahdollisuus on onnistua suhteessa. Minun työni on välillä ( pari kertaa vuodessa ) sellaista.
Ja seuraavan kerran kun nähdään olen kun ilmaa miehelle. Vaikka olen kuinka ihastunnut en minä väkisin itseäni miehelle ala tyrkyttämään. Sitä paitsi miksi aluperinkään olisin antannut puhelinumeron jos en olisi kiinostunnut ??? Ensimäisellä kerralla mies kysyi voisiko hän saada numeron, ja sen sai ( osoitin kiinostukseni siis hyvin selvästi, sillä minun numero ei todellakaan ole mitää jakelutavaraa ) Mies soitti vasta viikon kuluttua, siis aika suuri osoitus miehen mielenkiinon laimeudesta. Puhelimessa jutteli ihan huuhaata ja lähetteli jotakin outoja kiertokirjeitä ( joltain muijalta saatuja, oli meinaan sen verran imeliä ) Suoria kysymyksiä tai vastauksia odottelin aika turhaan. Kait sitä aikuinen mies osaa kysyä suoraan jos haluaa todella treffeille ??? ja osaa ajatella että en voi tosta noin jättää kaikkea sovittua pois, vaan hakee yhdessä sen molemmille sopivan ajankohdan, vai pyydänkö liikaa ???
Pe..le suoraan olen sanonnut kiinostaa ( ihan sanoin ) antannut numeron, soittannut ja kun tuli työkiireitä miehen mielenkiinto loppui kun kananlento. Pakkohan työ on hoitaa kunnialla. Yleinen teerenpeli ( sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista ) on niin pirun tylsää.
- oikku4
Itse oinaana arvostan kyllä suoraa peliä on hirveän noloa tollainen teerenpeli. itse arvostaisin jos nainen sanoo suoraan, että seurustelee ,ettei tule sitten jälkiseurauksia. on noloa jos toinen seurustelee ja ei ilmoita siitä millään muotoa. tarkoitan tällä sitä, että jos sellainen tapaus sattuisi ettei toinen myönnä seurustelevansa ja tulisikin nykyinen mies jostakin pusikon takaa olisi siinä kova pala purtavaksi ja voi olla ,,että virkavalta tai ambulanssi olisi käytössä. sen takia olisi rehellisyys tarpeen,etteei tulisi turhia konflikteja. ainakin oinaana arvostaisin rehtiä peliä.. oinaana tietenkin on taipumus mustasukkaisuuteen jos toinen on jotenkin kykenevämpi jne. nim eräs oinas vaan.
- jaajaa2
Kysy suoraan miksei soittele takaisin ja sano olevasi kiinnostunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475305Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "531857Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141385
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41250No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26124981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877