mistä on osoituksena tämän palstan suuri suosio.
Mies on yleisemmin (pakon edessä) tottunut itsenäisempään ajatteluun.
Naisen ajattelu (usein, ei aina) on luonteeltaan keskeytyvää ja tällöin hän suuntaa mieheen kysyvän ja kainon katseensa.
Nainen (usein, ei aina) tarvitsee miehen hyväksynnän sille, mitä hän ajattelee.
Miehen luoma hyväksyvä katse kertoo sen, että nainen voi turvallisin mielin jatkaa ääneen ajatteluaan.
Tämä palsta on se mies yksinäisille naisille. Muutama tyynnyttävä sana mieheltä rauhoittaa maailmanloppuakin pelkäävän naisen ja näin on turvallinen yöuni taattu taas hetkeksi eteenpäin.
Toinen nainen ei niinkään ole kykenevä tyynnyttämään pelokasta naisen mieltä, koska on itsekin peloissaan ja huolissaan monista suurista asioista.
Mies on yleisemmin (pakon edessä) tottunut itsenäisempään ajatteluun.
Naisen ajattelu (usein, ei aina) on luonteeltaan keskeytyvää ja tällöin hän suuntaa mieheen kysyvän ja kainon katseensa.
Nainen (usein, ei aina) tarvitsee miehen hyväksynnän sille, mitä hän ajattelee.
Miehen luoma hyväksyvä katse kertoo sen, että nainen voi turvallisin mielin jatkaa ääneen ajatteluaan.
Tämä palsta on se mies yksinäisille naisille. Muutama tyynnyttävä sana mieheltä rauhoittaa maailmanloppuakin pelkäävän naisen ja näin on turvallinen yöuni taattu taas hetkeksi eteenpäin.
Toinen nainen ei niinkään ole kykenevä tyynnyttämään pelokasta naisen mieltä, koska on itsekin peloissaan ja huolissaan monista suurista asioista.
Vastaukset 52
Vanhimmat
monta varattua naista.. Miten sen selität? Eikö heidän miehensä pysty "tyynnyttämään" naisen mieltä.
Eivät ilmeisesti asu yhdessä?
Yhdessä asuvilla saattaa miehen työt rajoittaa sitä aikaa, minkä nainen tarvitsisi tunne-elämänsä tasaisena pitämiseen.
Myöskin on niin, että naisen tunne-tila syttyy hyvin nopeasti. Tällöin akuutti tyynnytyspaikka on luontevasti nettiyhteisö. Vaihtoehtona olisi miehen työn keskeytyminen, kun nainen hätääntyneenä lähettää viestin tai soittaa.
Täällä ovat valmiusjoukot ikäänkuin välittömästi käden ulottuvilla.
usein on varmasti niin...ja sitten kun on niitä naisia palstalla, jotka ei sitä turvaa hea, vaan jotain muuta esim. ajatustenvaihtoo, niin sieltä tulee niitä hyviä ohjeita tee niin ja tee näin. Voi helkatti, eihän nainen osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan mieheltä se hyväksyntä pitää tulla..
Ei ihme, että on naisia, jotka ovat miehen alistamia ja orjuuttamia. Ja miksi nainen on pelokas, sen elämä on heikoilla jäillä kulkemista. Sen vuoksi kaikilla naisilla pitää olla elämä suuniteltu, ja sen päälle vielä varasuunnitelma, jos eka pettää. Varautua pahimpaan...
johtuu muiden naisten vaikutuksesta. Syvällä mielessään naiset tiedostavat tämän asian, mutta eivät sitä ääneen myönnä.
Suuri joukko naisia yhdessä luo sellaisen mielikuvitusmetsän, että tarvitaan monta miestyövuotta sen risukasan selvittelyyn.
Kun miehet kasvattavat hyviä tukkipuita, naiset antavat pajujenkin rehottaa valtoimenaan.
Seurauksena on miesten huutaminen apuun rankapuusavottaan, kun asiat ovat täysin solmussa.
ei kaikki naiset mee mukaan naisajatteluun vain sen painostuksen vuoksi. Ja kuitenkin ne samat naiset hyväksyy sen naisen ajattelun.Kuitenkin.
Riippuu millainen nainen on, jos se saa muilta naisilta ihailua, nainen voi ajatella mitä haluaa, mut arka nainen saa vain sääliä.
Siks tytöt pitää kasvattaa pärjääjiks, mut ei miesten ehdoilla ainoastaan.
kuvastuu hyvin naisen pelokkuus alkuperäistä olemustaan kohtaan.
Nainen huutaa miestä hävittämään käärmettä, jonka tehtävän mies tyynesti suorittaakin oman tietämyksensä voimalla.
Yläpuolella oleva aloitus taas kuvastaa naisen tarvetta tulla hyväksytyksi myös ilman hedelmällisyyttä.
kumpaamkaan en ole henkilökohtaisesti miehen apua tarvinnut, olen pärjännyt ilman miehen apua.
Mutta sitä apua pyydetään puolin ja toisin..mut käsitän, eräs tuttava rouva käy aina keskustelua miehensä kanssa, jossa nainen(tyhmempänä) kyselee mieheltä (viisaampana) asioita...ihan kuin nainen ei saisi ajatella itse ja olla jotain mieltä, vaan se lupa haetaan mieheltä. Kukin tavallaan,,,
voi hedelmöittyä. Käärme taas kuvaa ympärillä riehuvaa pahuutta, jonka taltuttamiseen nainen tarvitsee miehen läsnäolon luomaa turvan tunnetta.
Näin miehen antama tyydytys on sekä fyysistä että henkistä laatua.
raskaaks voi tulla ilman miestäkin ja käärmeeltä lähtee henki, kun ottaa rautalapion.
Se, että jos nainen majoittuu palstalle turvaa hakien, on sitten toinen juttu.
Totta on, että naiset joskus vaikuttavat sopuleilta, se on yksi sosiaalisuuden laji. En samaistu siihen lajiin, mutta juuri tämä naislajien monimuotoisuus tekee naisyhteisöistä usein vaikeita hallittavia. Kyllä naisilla olis opittavaa miesten veljeyden asenteesta, mutta kyllä miehilläkin taas naisten tunnetaidoista (jotka eivät aina ole kuitenkaan rakentavia), mutta kun ovat. Periaatteessa myös näkökulma sisäänpäin on enemmän naisnäkökulmaa.
mullekin tulee aina tosi rauhallinen olo... täällä... on kuitenkin jossain olemassa miehiä ja se lämmittää mieltä :)
http://www.youtube.com/watch?v=SjxY9rZwNGU
kyllä kaikkein turvallisinta on olla täysin yksin ajatustensa kanssa.
mitä enemmän sotkee päätään kaikkien muiden ajatuksilla, sekamelskahan siitä syntyy. Siis jos on heikko nainen ja hakee turvaa...
Että tuo olisi mitenkään sukupuolisidonnaista.
aloitus vaan liittyi naisiin..mut kyllä mies voi sitä turvaa samoin. Ja se, miltä tuntuu naisesta, jos mies on vaikka väliaikaisesti "heikko". Kyllä se aiheuttaa naisellekin pientä ahdistusta, tukeahan siinä tietenkin annetaan, mutta jonkinlaiseen balanssiin pitää päästä nopeasti.
Jos oletetaan että miehet yleisesti puhuvat tunnepuolen asioistaan vähemmän, niin aatella miten ahdistuneita me aina ollaan :)
hyvin sitä, että nainen tunkeutuu miehen ajatusreviirille. Se heille sallittakoon, mutta tietenkin heidän olisi suotavaa käyttäytyä kunnioituksella eikä aggressiivisesti, kuten joskus tapahtuu.
Usein naisella unohtuu oman asenteen tarkkailu, kun ovat liian hädissään tunteidensa kera.
niin jätä yleistäminen naisille :)
kumpi olen eikä sillä ole väliä.
sä olet mies.
ja sen vuoksi miehillä on sydänsairauksia ja kuolevat nuorena,..kun pitää olla vaan vahva. Saa mieskin itkeä, mun mies on itkenyt silloin kun mun koira kuoli, hänen ukki kuoli,,niin silloin. Ja ei se musta tuntunut niin ihmeelliseltä...hyvä vaan että itki.
ja minä kun olen ollut havainneeni tälläkin palstalla, että miehet täällä kyselevät naisten mielipidettä asioihin ja hakevat hyväksyntää asioille vaikkei tää mikään naisen logiikka palsta olekaan, mutta ehkei ylpeys anna aina myöten astua naisten valtakuntaan, joten naiset tulevat miesten luokse kertoilemaan ja vastailemaan miesten epäröintiin. :DD
Eli tämä vain kertoneen siitä, ettei ole sukupuolesta riippuvainen tuo stooris, mutta kuten sarvikuonokas osuvasti kirjoittikin >"kyllä kaikkein turvallisinta on olla täysin yksin ajatustensa kanssa.
jo todettiin, nainen saa vapaasti heittäytyä heikoksi mutta mies ei saa, että se siitä tasa-arvosta taas
on (usein) suuri tarve ajatella ääneen. Se heille sallittakoon. Siinäpähän ajatukset selkenee, mutta toki se rasittaa miesten yksinajattelua.
mutta haittaako se teitä miehiä, jos me naiset haemme turvaa?
..että miten minun kaltaiseni ihmiset sopivat näkemykseesi: kuulunko kenties vain yksittäisiin poikkeuksiin säännöstä, ajatellen teoreemaasi? (Olen nainen)
En koskaan ole ollut hakemassa keskustelupalstaltalta mitään hyväksyntää. Siten ensisijaisesti toimivat ihmiset väliin tavallaan jopa ärsyttävät mua, koska he usein pilaavat keskustelut. En nuole naisten- enkä nuole miesten takapuolia, paitsi ainoastaan tilanteessa, että olen oikeasti viestien sisällöistä havaitsemastani samaa mieltä.
Tympäännyn oletusten ja ensisijaisesti tunteiden mukaan toimivista ihmisistä keskustelupalstalla. Tämä ei tarkoita, että olisin kylmä ihmisenä. Musta keskustelupalstat ovat vain ensisijaisesti keskustelemista varten. Joitakin tiettyjä luonteeni ulottuvuuksia olen halunnutkin pitää niinsanotusti piilossa: esim. seksuaalisuuttani en tietoisesti suurelti ole koskaan tuonut esille tällä palstalla.
Yksityiselämää ja keskustelupalstoja liiaksi keskenään sotkevia pidän yleensä tahdittomina: jo siksikin, että olen tällä palstalla joskus tahtomattani tullut sotketuksi mustasukkaisten naisten miesten metsästysoperaatioihin, mikä on ilmennyt hyvin aggressiivisina hyökkäyksinä persoonaani kohtaan ja keskustelijoiden palstakäytöstäni koskevina ( olenhan rekisteröitymättömänä puskana ns. "identiteetitön"..) todellisuudenvastaisina luuloina.
Toki joskus saattaa syntyä hyvääkin vuorovaikutusta ns. "miehen ja naisen välille" (vrt. aiheesi). Palstalla on väliin ollu joitakin hyviä mieskeskustelijoita, jotka tuntuvat ymmärtävän naiskeskustelijaa myös, mutta ei vain, naisolemuksen kannalta. Ymmärrys ja tuki ovat tietysti tärkeitä, eikä niiden jakamista ihmisille tietenkään kannata rajata vain IRL:aan.
että sinä oletkin säännön vahvistava poikkeus ja ajattelusi on keskimääräistä itsenäisempää.
Tuota seikkaa puoltaisi ei-provosoitumisesi näistä kylmistä tosiseikoista, joita olen tuonut esiin tämän keskustelun puitteissa.
"Tuota seikkaa puoltaisi ei-provosoitumisesi näistä kylmistä tosiseikoista, joita olen tuonut esiin tämän keskustelun puitteissa."
Muistathan kuitenkin, etten myöntänyt enkä kieltänyt väitteidesi totuuspohjaa mihinkään suuntaan.;D
hyväksyntää itselle ja omille ajatuksille. On itsepetosta luulla toisin.
"Jokainen
hakee täällä 10.5.2008 klo 14.03
hyväksyntää itselle ja omille ajatuksille. On itsepetosta luulla toisin."
Varmaankin jossakin määrin joo noin. Ihmisissä on kuitenkin valtavan suuria eroja siinä, että _mille_ kukin sitä hyväksyntää ja vuorovaikutteisuutta hakee: teksteissä näkyvälle mielipiteen ilmaisulle, vaiko enemmän joillekin muille asioille. Erot havaitsee analyyttisellä katseella tältä kys. palstalta harvinaisen selkeästi...
voi tehdä aina jälkikäteen. Silloin kun ympyrä on sulkeutunut. Vasta silloin kykenee analysoimaan kokonaisuuden. Sitä ennen menee aina vikaan. Aina jää jotain huomaamatta.
Jos tämä kaikki ei ole hyväksynnän hakemmista omille valinnoille, itselle ja ajatuksille, niin mitä se sitten on? Hyväksyntää voi hakea lukemattomilla eri tavoilla. Kuin moni edes itse huomaa sen olevansa hakemassa hyväksyntää. Jos ei olisi hakemassa hyväksyntää, ei olisi kai mitään tarvetta kirjoittaakaan tänne. Tai olisiko?
"Jos tämä kaikki ei ole hyväksynnän hakemmista omille valinnoille, itselle ja ajatuksille, niin mitä se sitten on? Hyväksyntää voi hakea lukemattomilla eri tavoilla. Kuin moni edes itse huomaa sen olevansa hakemassa hyväksyntää. Jos ei olisi hakemassa hyväksyntää, ei olisi kai mitään tarvetta kirjoittaakaan tänne. Tai olisiko?"
En tiedä, lähtisinkö itse pitämään "hyväksynnän hakemista" ainakaan itselle (Selfille) ensisijaisena syynä kirjoittaa tällaiselle palstalle. Monilla se näyttäis olevan keskeisin syy, mutta ei tietenkään kaikilla. Et tosin niin näy tekevän sinäkään ( =pitävän ensisijaisena syynä hyväksynnän hakua kirjoittamiselle), vai onko niin sittenkin? En usko ainakaan siihen, etteikö ihmisillä olisi mitään tarvetta kirjoittaa, jos "hyväksynnän hakeminen" kirjoittamisen perusteena hylätään. Sanoisin ehkä, että vuorovaikutusta, sitä nyt ainakin, voi varmuudella kaikkien kirjoittajien sanoa olevan hakemassa: ilmenee se teksteissä itsekullakin, miten ilmenee.
Aika monet varmaan haluavat vaan peilata ajatuksia an: katsoa, että miten niihin suhtaudutaan. Se intressi eroaa puhtaasta hyväksytyksi tulemisen tarpeesta.
Mut nyt on pakko mennä.:)
kuuluukin, että kenen hyväksyntää loppujen lopuksi oikeasti haetaan?
Olen harrastanut itsepetosta ennenkin. Ei mikään uusi juttu mulle. Tunnistan sen nykyään vaan nopeammin kuin joskus ennen. Sanoisin, että hyvinkin nopeasti.
hae.
"Niin
ja kysymys 10.5.2008 klo 14.45
kuuluukin, että kenen hyväksyntää loppujen lopuksi oikeasti haetaan?"
..sotkit nyt vähän aiempaa argumentatiivista perustaa. Anteeksi, mutta mä aina ajattelen tällaisia. Ei toi mitään kuitenkaan (oli mullakin yks ristiriitainen juttu sanomisissani tossa ylempänä..).;D Keskusteluahan tää.
En tiedä, kenen "hyväksyntää loppujen lopuksi haetaan". Vaikea sanoa. Uskon aika voimakkaasti yksilöllisyyteen, näin spesifioimatta... Helppo ja yksinkertaisuuden huipentumaa kuvaava vastaus sanomaasi menis varmaan tapaan: "Niin, itsen vai muiden?":D Itse en halua alentua sellaiseen.:)
En henkilökohtaisesti ajattele palstakirjoittamisessa "hyväksyntää" ja "hyväksynnän hakua" keskeisenä asiana, kuten taisin ilmaistakin.
"Olen harrastanut itsepetosta ennenkin. Ei mikään uusi juttu mulle. Tunnistan sen nykyään vaan nopeammin kuin joskus ennen. Sanoisin, että hyvinkin nopeasti."
Jaa. Kiinnostavaa, että tunnistat nopeammin kuin joskus ennen. Miksi? Olet ehkä oppinut jotain, niinkö? Mitä oppimasi on?
Kyllä pohdinnassasi on perää, mutta koko totuus siinä ei ole. Joissakin suhteissa ihminen toki tarvitsee hyväksynnän olemassaololleen ja ajtuksilleen, mutta luovat ihmiset haluavat löytää jotakin uutta. Uudet ideat voivat ihastuttaa tai vihastuttaa tai jättää kysymysmerkin päälle.
Kyllä se on täysin naisen ja miehen subjekt kokemuksen ominaisuus, mikä tuottaa turvaa ja turvattomuutta. Kyllä naiset ovat historiassakin tehneet päätöksiä ja ajatelleet ilman miestä, mutta sitä ei oikein haluta kuulla yleisesti. Sitten vasta kun mies esittää samat asiat, asia tulee kuulluksi (ei aina, riippuu tilanteesta ja kuulijoista).
mitään uutta. Muistanut vanhan.
Yksilöllisyys voi olla usein harhaanjohtava. Yksilöllisyys on usein pientä ja pikkumaista. Ja pelokasta. Yksilöllisyyden suurin pelko on menettää yksilöllisyys. Yksilöllisyys pelkää huomata olevan samanlainen kuin muut ja alkaa nostaa itseään esillä ja korkeammalle kuin muut. Tapoja on senlaisenkiin toimintaan lukemattomia. Hyvänä esimerkkinä tämä "yksilöllinen" kirjoittaja täällä. Yksilöllisyys on luotua. Sillä on alku ja loppu. Harhaa. Ei todellista. Miksi siis pitää kynsin hampain kiinni jostain epätodellisesta?
Minä en usko ihmisiin. En usko ihmisten hyvyyteen tai jotain. Ihmiset ei uskalla tai ei osaa olla hyviä. Mitä paremmin ihmisillä on itsensä ulkopuoliset asiat(talous yms.), sen huonompia ihmiset ovat. Ihmisten hyvyys tulee esiin ainoastaan kurjuudessa ja ahdingossa. Silloin kun ihmisillä on yhteinen hätä. Silloin kun hätä poistuu, unohdetaan se hyvyys ja keikahdetaan toiseen ääripäähän. Kusipäisyys nostaa päätä. Sen näkee täällä ja tämän ulkopuolellakin. Jatkuvaa kaupustelua. Kaupustelua kaikissa kaupustelun muodoissa. Odotan oikeasti innolla seuraavaa taloudellista lamaa. Viihdyn ihmisten joukossa silloin paremmin kuin nyt.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Ei voi löytää uutta. Voi löytää olemassaolevan. Olemassaolevaa voi muuttaa ja muokata ja luulla, että se on uusi muttaku se ei ole. Se on ainoastaan olenmassaoleva muuttuneessa muodossa. Ja taas mutta... Mutta maailmassa on paljon olemassaolevaa, mitä ei ole moni löytänyt. Et esimerkiksi näe sitä ilmaakaan mitä hengität. Tai näet mutta et usko näkemääsi... Tai mistä minä tiedän? Ehkä näet ja uskotkin. Oletin ainoastaan.
"Yksilöllisyys voi olla usein harhaanjohtava. Yksilöllisyys on usein pientä ja pikkumaista. Ja pelokasta. Yksilöllisyyden suurin pelko on menettää yksilöllisyys. Yksilöllisyys pelkää huomata olevan samanlainen kuin muut ja alkaa nostaa itseään esillä ja korkeammalle kuin muut. Tapoja on senlaisenkiin toimintaan lukemattomia. Hyvänä esimerkkinä tämä "yksilöllinen" kirjoittaja täällä. Yksilöllisyys on luotua. Sillä on alku ja loppu. Harhaa. Ei todellista. Miksi siis pitää kynsin hampain kiinni jostain epätodellisesta?"
Vähän kyynisiä ajatuksia sulla. Oma näkökulmani on toisenlainen. En näe yksilöllisyyttä oikeastaan juuri ollenkaan pienenä ja pelokkaana, enkä juuri usko, että aito yksilöllisyys ihmisolemuksessa kokee tarvetta nostaa itseään ylemmäs kuin muut. Aito yksilöllisyys ei ole ulkoapäin luotua. Se nousee ihmisestä sisältäpäin. Silloin kuin yksilöllisyyttä on vähän, silloin,- silloin alkaa vertailu ja tarve vetää maahan muita ympäriltä. "Tämä yksilöllinen kirjoittaja täällä": Täsmentäisitkö muuten?
Totta kuitenkin, että viime kädessä ihmiset ovat hyvin samanlaisia. Valehtelua ja itsepetosta olisi kenenkään väittää muuta. Yksilöllisyys ei kuitenkaan perustu itsepetokseen, ei ainakaan siihen. Ihminen voi olla pää pystyssä ylpeästi yksilöllinen, jos sen sisällään tietää ja uskoo sitä olevansa.
"Minä en usko ihmisiin. En usko ihmisten hyvyyteen tai jotain. Ihmiset ei uskalla tai ei osaa olla hyviä. Mitä paremmin ihmisillä on itsensä ulkopuoliset asiat(talous yms.), sen huonompia ihmiset ovat. Ihmisten hyvyys tulee esiin ainoastaan kurjuudessa ja ahdingossa. Silloin kun ihmisillä on yhteinen hätä. Silloin kun hätä poistuu, unohdetaan se hyvyys ja keikahdetaan toiseen ääripäähän. Kusipäisyys nostaa päätä. Sen näkee täällä ja tämän ulkopuolellakin. Jatkuvaa kaupustelua. Kaupustelua kaikissa kaupustelun muodoissa. Odotan oikeasti innolla seuraavaa taloudellista lamaa. Viihdyn ihmisten joukossa silloin paremmin kuin nyt."
Et usko ihmisiin? Aika pitkälti on kyllä usko itsellänikin ollut koetuksella välillä. Pari vuotta sitten koin asioita, jotka varmaan hävittivät elämästäni tietynlaisen keveyden loppuiäkseni. En ole ehkä yhtä pinnallinen enää, kuin silloin aiemmin, mutten usko olevani yhtään aiempaa viisaampikaan. En (varmaan) onnettomampikaan. Ihminen tietysti viisastuu hyvin harvoissa tapauksissa. Luulen, että jos todellista viisastumista ihmisessä tapahtuu, tapahtuu se siten, ettei ihminen sitä itse ensimmäisenä tiedosta. Viisauden ihmisessä huomaavat aina ensin muut: viimeisenä ihminen itse. Kukaan, joka uskoo tietävänsä viisautensa määrän, ei ole viisas.
Tossa olet kyllä oikeassa, että silloin kun menee hyvin, on kusipäisenäkin olo helpompaa. Tiedän sen omastakin elämästäni. Silloin kun tuntuu, että asiat menevät putkeen ja itsetyytyväisyys (aiheellinen ja aiheeton) sitä myöden ottaa valtaa, on helpompaa olla itsekeskeinen.
Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan hylkää hyvyyttä hyvinvoivinakaan. Kyse tossa lienee siitä, missä määrin yksilö on kasvanut ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen tiedostaen riippuvuutensa muista... Ylimielinen ei koskaan ole hyvä. Jos kuvittelee selviytymisensä maailmassa riippuvan vain omista ansioistaan, on helppoa olla ylimielinen.
Mä en muuten kyllä talouslamaa ainakaan kaipaile.
realismin raja on hyvin häilyvä. Lähes olematon.
Se ei oikeastaan ole kyyninen ajatus. Se on oikeastaan täysin päinvastainen. Se on taas jotain, mitä en selitä yhtään enempää. Jos teen sen, ajaudun etsimään sitä uudelleen ja silloin se jää löytämättä. Se siitä.
"yksilöllisellä" kirjoittajalla tarkoitin itseäni.
Kyllä se on juuri se yksilöllisyys, mikä kokee sen tarpeen korottaa itseään. Kirjoitan sen alle ainakin omalla kohdalla. Olen ollut paras koekaniini itselleni näissä ja monissa muissakin asioissa. Sellainen kokeilu on mielenkiintoisempaa kuin se, että käyttää muita koekaniinina. Joskus kokeilu voi osoittautua hyväksi. Silloin se kokeilu voi jäädä elämään. Silloin sille kokeelle voi antaa elämän ja pitää yllä sen elämä. Toisinaan taas ei ole mieltä pitää kärsivää hengityskoneessa väkisin. Kärsimyksen tahallinen pitkittäminen on joskus hyvin epäinhimmillistä. Luonto ei tee sitä. Ihminen tekee sitä jatkuvasti. Ihminen toimii luonnonvastaisesti. Ihminen on kuitenkin osa luontoa. Ihminen ei ole voittanut luontoa, vaikka saattaa harhoissaan niin luulla. Toimimalla luontoa vastaan, toimii myös itseään vastaan. En nyt kuitenkaan tarkoita, että ihmisen pitäisi palata takaisin eläimeksi. Ihminen kykenee olemaan osa luontoa myös Ihmisenä. Sehän siinä joskus ihmetyttää, että miksi sitten ei ole? Moni kansa on kuitenkin ollut, eikä ollenkaan kovin vähäisiä sivistykseltään. Päinvastoin.
Mikä on muuten mielestäsi aito yksilöllisyys? Minkälaista se on? Minä en tiedä omaani. Löydän omastani yhtymäkohtia liian monesta eri paikasta voidakseen sanoa itseäni aidosti yksilölliseksi.
Viisautta ei viisautena tunnusteta. Siksi muut sen viisauden toisessa kieltää, kun sellaista näkevät. Kieltävät koska eivät itse uskalla tarttua viisauteen. Viisaus on loppujen lopuksi aika pieni. Viisauden voi kutistaa todella pieneksi tai sitten kasvattaa äärettömäksi. Ja silti viisaus pysyy samana. Muotoa muuttaen muuttumattomana. Jokainen voi olla viisas, jos niin valitsee. Jokainen, joka kohtaa oman tietämättömyytensä, ottaa ensiaskeleen viisauden tiellä. Haluaako sitten joku sitä, onkin asia erikseen. Uskaltaako kohdata oman tietämättömyytensä?
En usko ihmisiin mutta uskon kyllä Ihmiseen. Uskon, että Ihminen voi olla hyvä olosuhteista riippumatta.
"Jaa.
Kyynisyyden ja 12.5.2008 klo 00.29
realismin raja on hyvin häilyvä. Lähes olematon."
Jaa. Ehkä. En nyt ota kantaa tohon. En jaksa (ei susta riippuvista syistä). Sanon kuitenkin, että kyynisyys kyllä eroaa realismista aina. Kyynisyys on tunnetilaa, realismi taas aina sidonnainen laajempaan yhteyteen.
"Se ei oikeastaan ole kyyninen ajatus. Se on oikeastaan täysin päinvastainen. Se on taas jotain, mitä en selitä yhtään enempää. Jos teen sen, ajaudun etsimään sitä uudelleen ja silloin se jää löytämättä. Se siitä."
Aloin miettiä, joo. Niin. Ei välttämättä (kyyninen). Enhän tiedä varmuudella. Kyseessä sulla oli kenties vain pohdinnan keskiö. Analyysia ilman arvottamista, toisin sanoen. Sitä voisi toisaalta ihaillakin. Ajatuksesi kuitenkin näkyivät (ja näkyvät osin vieläkin) ilmentävän mulle myös kyynisyyttä. Ehkä syystä, että oma näkökulmani keskustelun aiheeseen oli toinen. Orientaatiosta kyse viime kädessä (ja sen sorttisista).
"Kyllä se on juuri se yksilöllisyys, mikä kokee sen tarpeen korottaa itseään. Kirjoitan sen alle ainakin omalla kohdalla. Olen ollut paras koekaniini itselleni näissä ja monissa muissakin asioissa. Sellainen kokeilu on mielenkiintoisempaa kuin se, että käyttää muita koekaniinina. Joskus kokeilu voi osoittautua hyväksi. Silloin se kokeilu voi jäädä elämään. Silloin sille kokeelle voi antaa elämän ja pitää yllä sen elämä. Toisinaan taas ei ole mieltä pitää kärsivää hengityskoneessa väkisin. Kärsimyksen tahallinen pitkittäminen on joskus hyvin epäinhimmillistä. Luonto ei tee sitä. Ihminen tekee sitä jatkuvasti. Ihminen toimii luonnonvastaisesti. Ihminen on kuitenkin osa luontoa. Ihminen ei ole voittanut luontoa, vaikka saattaa harhoissaan niin luulla. Toimimalla luontoa vastaan, toimii myös itseään vastaan. En nyt kuitenkaan tarkoita, että ihmisen pitäisi palata takaisin eläimeksi. Ihminen kykenee olemaan osa luontoa myös Ihmisenä. Sehän siinä joskus ihmetyttää, että miksi sitten ei ole? Moni kansa on kuitenkin ollut, eikä ollenkaan kovin vähäisiä sivistykseltään. Päinvastoin."
Mä en kovin hyvin voi tohon ottaa kantaa, koska näen yksilöllisyyden niin toisin, tai... Voisin kai kyllä ottaakin kantaa, mutta: se aito yksilöllisyys on oikeasti aitoa. Aitous ei kaipaa itsensä korottamista syystä, ettei siihen ole tarvetta. (Jatkoa tähän tossa kohta...)
"Mikä on muuten mielestäsi aito yksilöllisyys? Minkälaista se on? Minä en tiedä omaani. Löydän omastani yhtymäkohtia liian monesta eri paikasta voidakseen sanoa itseäni aidosti yksilölliseksi."
Ai mitä on, mitä on aito yksilöllisyys? Katsopa vaikka sanaa aito. Aitous ei nojaa ulkopuoliseen hyväksyntään. Epäaito nojaa. Epöaidossa on aina paljon ulkopuolisuutta ts. ns. "kolmannen" tekijän olemassaolo vahvasti mukana. Toisin sanoen: aitoutta ei ole, että voidaan tietää ja nähdä, että jokin asia ei ole _yksilön omaa_, eikä lähtöisin hänestä itsestään . Epäaitous näkyy siten, että yksilö toimii, tekee tai näkee siten, ettei Yksilö itsenään näy. Tilanteessa, että yksilö ei yksilöllisyyttä itsessään tiedosta tai ei usko siihen ja jos sitä on heterogeenisessä (kuten luonnollisesti joskus on..) elinympäristössä vähän: silloin & sitten alkaa vertailu muihin. "Individual", mieti vaikka tota sanaa.;) Yksilö on toimija aina, uskoo kukin yksilöön ja yksilöllisyyteen miten uskookin, tai ei usko.
"En usko ihmisiin mutta uskon kyllä Ihmiseen. Uskon, että Ihminen voi olla hyvä olosuhteista riippumatta."
Arvasin tuon.:) Et vaikuta ihmisvihamieliseltä.;D *ei mut: et oikeasti*
realistinen.
Yksilöllisyys joo. Se on aika harhainen käsite. Erityisesti se aito yksilöllisyys. Lähes jokaisen yksilöllisyys rakentuu itsensä ulkopuolisista tekijöistä. Lähes jokaisen yksilöllisyys perustuu itsensä ulkopuoliselle. Se rakentaminen alkaa silloin kun ihminen kasvaessaan alkaa muodostaa jonkinlaista käsitystä ympäröivästä. Silloin ammennetaan vaikutteita kaikesta ympäröivästä. Jokainen löytää itselle sopivia tai sopimattomia aineksia. Kasvu-ympäristö, tarhat, koulut, kaveripiiri jne. Jos joku väittää, ettei ne ole vaikuttanut omaan "yksilöllisyyteen", silloin valehtelee. Kun mietitään vaikkapa sanaa "yksilöllinen". Juuri sitä, että minkälainen on yksilöllinen? Täysin yksilöllisessähän ei pitäisi olla mitään samaa kuin muissa. Tai onko? Silloinhan pitäisi yksilöllisen olla täysin ainutlaatuinen. Onko sellaista? Kerro minulle yksi eroavaisuus ja minä kerron sulle yhden yhtäläisyyden. Veikkaan, että löydän enemmän yhtäläisyyksiä kuin sinä eroavaisuuksia.
Nyt en ole taas varma, että pitäisikö? Teen sen silti. Olen tehnyt ennenkin asioita, joita ei ehkä pitäisi tehdä. Aika sitten näyttää, että oliko se valinta oikeellinen tai ei.
Tietyssä tapahtumassa ihmisellä on kyse siitä, että oivaltaa oman yksilöllisyyden olevan opittua. Huomaa, että oma todeksi pitämä "minä", ei olekaan todellinen. Huomaa, että kaikki, mitä on luullut olevan, onkin harhaa. Illuusio. Näkee elämänsä pikakelauksella. Näkee, miten on tullut sellaiseksi kuin on. Miten on tehnyt itse oman "yksilöllisyytensä". Miten on antanut kaiken itsensä ulkopuolisen vaikuttaa oman "yksilöllisyytensä" rakentamisessa. Miten kaikki, minkä on luullut tulleensa omasta itsestä, onkin tullut itsensä ulkopuolelta. Se on jokaisen suurin itsepetos, mitä ei itsepetoksena tunnusteta. Aidon yksilöllisyyden voisi ehkä saavuttaa täysin yksin kasvamalla. Täysin vailla ulkopuolisia vaikutteita. Miten sellainen on mahdollista ihmisen elämässä? Onko se edes mahdollista? Tai onhan se mahdollisuus, mikä pysyy aina mahdollisena, mutta ei ikinä tule todelliseksi. Silloin kun ymmärtää sen, romuttuu se vanha "minä". Se lakkaa olemasta sellaisena kuin se oli. Se vaan yksinkertaisesti kuolee. Tilalle tulee jotain muuta. Eletään kuitenkin suljetussa tilassa, mihin ei tyhjää kohtaa jää. Yhdestä paikasta poistuu, toisessa täyttyy. Toisessa täyttyy, yhdestä poistuu... Tilalle tulee silloin se "en tiedä". Se todellinen "minä en tiedä". Ja se on uutta. Se on hämmentävää. Harva oikeasti haluaa tietää sen, ettei tiedä. Harva on saanut sen tietää.
Ja en. En vihaa ihmisiä. Vihaamalla ihmisiä, vihaisin myös itseäni ja omaa "yksilöllisyyttäni". Minä rakastan ihmisiä. Kaikesta huolimatta. En vaan usko niihin, koska ne ei usko itseensä. En voi uskoa sellaisiin, jotka ei usko itseensä. Uskon Ihmiseen, joka uskoo itseensä.
En ole ammentanut tätäkään omasta yksilöllisyydestäni, vaan aina yksilöllisyyteni ulkopulelta. En ole keksinyt ainuttakaan sanaa. Olen oppinut jokaisen sanan, mitä käytän. En voi väittää oikeudella ainuttakaan sanaa omaksi. En ole keksinyt ainuttakaan ajatustani itse. Olen vaan oivaltanut olemassaolevan ja lukenut muiden ajatuksia asiasta. Ainoa saavutukseni siinäkin on se, että olen ymmärtänyt(?), mitä he tarkoitti. Miten ne jotkut ajatukset liittyy sekä yksilöön, että myöskin kokonaisuuteen. Mikä on yhteistä. En siis voi väittää mitän omakseni. Tekiessään niin, syyllistyisin taas kerran itsepetokseen. Loisin itselle uuden illuusion. Ympäröivä todellisuus on helpompi hyväksyä kun katsoo sitä juuri sellaisena kuin se on. Kaunistelematta ja kauhistelematta. Kuin moni sitä tekee? Siihen ei minulla ole tarkkaa vastausta niin kuin ei ole moneen muuhunkaan kysymykseen. Mutta ei olekaan minun tehtävä vastata siihen. Siihen voi jokainen vastata itse. Vastata itse itselle. Muut ei sillä vastauksella tee yhtään mitään. Muille on ne vastaukset yhdentekeviä.
Kiitos ajatusten vaihdosta. On ollut mukavaa.
Jatko sinun otsikkoosi.
Palsta on suosittu, koska mies on niin omituinen olento ettei siitä järjellinen ihminen saa selkoa.
ottaa päämääräkseen puoliso, joka ei lyö turpaan.
Osoittaa heikkouksia ajattelussa, jos jatkuvasti valikoi itselleen turpaanvetäjän.
Jotain keskeneräistä tunne-elämän käsittelypuolella kenties molemmilla.
nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää.
täälläkin aika usein nämä saaliit valittavat, kun eivät ole päässeet pukille.. :D
siis polkupyörän.. pukille.
ja hakee hyväksyntää mieheltä, jotta vieläkin heikompi (mutta itsenäisyyteen pakotettu, näennäisesti vahva) mies saisi toimia muka vahvemman roolissa ja voisi unohtaa oman heikkoutensa. Naiset ikään kuin uhrautuvat heikommiksi, jotta miehet voisivat elää feikkivahvuudessaan, koska muuten eivät pystyisi elämään lainkaan. Heikkous on miehille melko sietämätöntä, jolloin se pitää ulkoistaa naisiin. Harmi vaan, että tästä ulkoistamisesta on seurauksena naisten vähättely, halveksinta ja alistaminen. Se on hieman kohtuuton maksu siitä, että mies tuntisi itsensä kykeneväksi.
Millä palstalla keikistelet? Olet siis valinnut äidin roolin itsellesi ja hyväsydämisyyttäsi täällä ohjeistat miehiä?
Sehän siinä onkin, että naisella pitäisi aina olla jokin rooli... miehen alapuolella... tullakseen hyväksytyksi. Monien ihmisten mielestä näin on, vaikkeivat sitä ääneen sanoisikaan tai edes tajuaisi pohjimmiltaan ajattelevan niin.
Hyväsydämisyydestä en tiedä, mutta realismi saattaa pitää sitäkin sisällään. Miehiäkin on niin erilaisia, jotkut jopa tajuavat naisen todellisen arvon.
Mistä tämä naisten pakonomainen alentaminen johtuu sitten? Se on hyvin vanhaa perua oleva asia ja nykymaailmassa naiset ja miehet kasvavat siihen tietämättään. Mutta uskoisin, että alunperin asia oli hyvinkin tiedostettua ja tieten tahtoen alulle pantu. Liittyy luultavasti valtaan ja uskontoon.
Esimerkiksi hyvin tunnettu uskonnollinen asia: Mies on perheen pää on käsitetty mielestäni täysin väärin. Se ei tarkoita sitä, että mies olisi naisen yläpuolella vaan sitä, että miehen tulisi avioliittoon astuttuaan ja perheen perustettuaan todellakin haluta sitä: olla itsensä pää ja haluta omasta - eikä naisen tai ympäristön painostuksesta - perustaa perheen itselleen. Moni mieshän seuraa naisen tahtoa ja suostuu puoliksi vastentahtoisesti avioliittoon ja perhe-elämään, jotta ei menettäisi naistaan.
Kyllä osa nykynaisista on itsenäisiä, eivätkä ole miesriippuvaisia. Minäkin olen pakottanut itseni olemaan itsenäinen. Mies ja nainen ovat keskimäärin samanlaisia, mutta yksilötasolla hyvin erilaisia. Osa naisista haluaa miellyttää miehiä ja osa hakee omaa totuuttaan.