En tiedä mitä tekisin "ystävän" kanssa joka puhuu jatkuvasti, taukoamatta itsestään. Laittaa esim. 10 tekstiviestiä peräkanaa, lähes päivittäin, missä kertoo yksityiskohtaisesti viikon tapahtumista. Kaiken lisäksi hän vielä valittaa kun kännykkäliittymän tekstarit tulee täyteen ennen laskutuskauden loppua. Minun tehtäväni onkin sitten vain kommentoida hänelle tapahtuneita asioita. Mikäli mielipiteeni eroaa hänen mielipiteestään, hän suuttuu ja väittää että haastan riitaa/haluan loukata häntä. Jos ja kun en ehdi tai enää halua vastata, hän alkaa ahdistella että miksi en vastaa. Tuo toiminta on kauhean itsekästä, ja olen yrittänyt ottaa välimatkaa häneen, koska kun joskus olen yrittänyt varovasti mainita hänelle tästä tai kommunikointiongelmista yleensäkin, hän suuttuu ja väittää että loukkaan/haukun häntä. Hän haluaisi tavata minua useammin, mutta elämäntilanteeni on kauhean kiireinen. Minulla ei ole juurikaan vapaa-aikaa esim harrastaa ja olen fyysisesti hyvin väsynyt. Tuntuu kauhealta käyttää vähäiset vapaahetket siihen että istun hänen kanssaan esim kahvilassa ja hän suureen ääneen kailottaa mitä hänelle on viim kahden viikon aikana tapahtunut. Puhuu lakkaamatta vaikka kolme tuntia, eikä koko aikana kuuntele minun kuulumisiani. Jos yritän jossain välissä keskeyttää kertomalla omia kuulumisisni, hän lähes loukkaantuneena, malttamattomana tuhahtaa jotakin ja jatkaa kiireesti omaa juttuaan ettn vaan ehtisi puhua enempää.
Olen lopen väsynyt tilanteeseen, josta ei kai ole muuta ulospääsyä kuin katkaista välit, koska hän ei ollenkaan ymmärrä toimintansa epänormaaliutta. Hän on hyvin yksinäinen(varmasti johtuu osin tästä kommunikaatio-ongelmastaan) ja tunnen itseni huonoksi jos jätän hänet tämän takia. Kaiken arkipäivän kiireen keskellä, vaikka minulla on omiakin ongelmia, minun pitäisi olla koko ajan hänen "psykologinsa". Viimeinen pisara oli nyt kun minulla itselläni tuli vaikea elämäntilanne, ja vaikka hän sen tietää hän ei sanallakaan ole kysynyt miten MINÄ voin, vaan on taas laittanut about 25 tekstiviestiä omista asioistaan, jotka monet ovat yleisessä mittakaavassa aivan tyhjänpäiväisiä.
Tämä ihminen vaikutti aivan kivalta alussa, ja nämä hänen ikävät piirteensä ovat tulleet vuosien varrella esiin. Jatkuvasti ilmenee uusia hankalia luonteenpiirteitä mitkä eivät ole "normaaleja". Jo kauan sitten ehdotin varovasti psykologille tms menemistä, ja hän taas loukkaantui ja sanoi "onhan minulla sinut" ! Niin, minä olen kaatopaikka minne hän kaataa kaiken.
Kertokaahan mitä teen, kun puhe ei auta, ja jos katkaisen välit, tunnen itseni roistoksi?
Olen lopen väsynyt tilanteeseen, josta ei kai ole muuta ulospääsyä kuin katkaista välit, koska hän ei ollenkaan ymmärrä toimintansa epänormaaliutta. Hän on hyvin yksinäinen(varmasti johtuu osin tästä kommunikaatio-ongelmastaan) ja tunnen itseni huonoksi jos jätän hänet tämän takia. Kaiken arkipäivän kiireen keskellä, vaikka minulla on omiakin ongelmia, minun pitäisi olla koko ajan hänen "psykologinsa". Viimeinen pisara oli nyt kun minulla itselläni tuli vaikea elämäntilanne, ja vaikka hän sen tietää hän ei sanallakaan ole kysynyt miten MINÄ voin, vaan on taas laittanut about 25 tekstiviestiä omista asioistaan, jotka monet ovat yleisessä mittakaavassa aivan tyhjänpäiväisiä.
Tämä ihminen vaikutti aivan kivalta alussa, ja nämä hänen ikävät piirteensä ovat tulleet vuosien varrella esiin. Jatkuvasti ilmenee uusia hankalia luonteenpiirteitä mitkä eivät ole "normaaleja". Jo kauan sitten ehdotin varovasti psykologille tms menemistä, ja hän taas loukkaantui ja sanoi "onhan minulla sinut" ! Niin, minä olen kaatopaikka minne hän kaataa kaiken.
Kertokaahan mitä teen, kun puhe ei auta, ja jos katkaisen välit, tunnen itseni roistoksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Huh, kun luin tekstiäsi, minulle tuli olo että onkohan kyseessä ex-ystäväni.
Entinen ystäväni oli jollain lailla "ahdistavasti" ystävä: hän soitteli monen tunnin puheluita jotka koskivat hänen ongelmiaan. Jos en vastannut, alkoi kyselyt miksi en vastaa. Liian pitkästä hiljaisuudesta hän loukkantui. Temperanmenttia häneltä löytyi liiankin kanssa ja hän oli tietyllä tavalla tuuliviiri: sopimukset pettivät luvattoman usein ja hän teki välillä täyskäännöksiä elämässään. Kun meillä oli hauskaa, meillä oli todella hauskaa, mutta lopulta aloin kyllästyä.
Lopulta koin että en enää halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä. Niinpä katkaisin välit. Se oli todella outoa, aivan kuin olisin tehnyt eroa parisuhteesta: viimeisessä puhelussa vain totesin, että olemme liian erilaisia jatkamaan ystävyyttämme. Jälkeenpäin olen ajatellut, että hän olisi mahdollisesti tarvinnut jonkun ulkopuolisen apua.
En usko että tunnet itseäsi roistoksi, jos katkaiset välit. Minulle ei ainakaan käynyt niin, lähinnä olin helpottunut. En toivo entiselle ystävälleni mitään pahaa, mutta meitä ei kyllä oltu tarkoitettu ystäviksi.
Tsemppiä sulle jatkoon!
Itselläni oli hyvin samankaltaiselta kuulostava ystävä, tai "ystävä", koska eiväthän oikeat ja aidot ystävät käyttäydy tuolla tavoin.
Ystäväni oli hyvin hyvin itsekäs, häntä ei juuri kiinnostanut minun tai ylipäätään kenenkään muun elämä, kuulumiset, ajatukset jne. Muita kuitenkin kuului kiinnostaa hänen kauppareissunsa, vaatekaappinsa sisältö, vatsan toiminta, poikaystävät, koulukaverit, koulunkäynti, työpaikat ym.ym. eli koko hänen elämänsä.
"Ystäväni" aloitti juuri samalla tavoin tuon ahdistavan käytöksensä kuin sinun kuvailemasi ystäväsi. Ensin tuli päivittäin pitkiä maileja tai tekstiviestejä täynnä ihan vain mitä hän oli tehnyt päivän aikana. Esim: "Kävin kaupassa, ostin tätä ja tätä ja sitä ja tuota... Kävin suihkussa ja blaablaablaaaa"
Aina en edes tiennyt, mitä olisin kommentoinut viesteihin, joissa hän ei sanallakaan koskaan kysynyt minun kuulumisiani.
Jos jätin kommentoimatta ja vastaamatta, alkoi syyttely, ettei minua kiinnosta, loukkaan häntä tahallani jne.
Tuntui että ihan jokaisessa pienen pienessäkin asiassa hän tukeutui minuun ja minun kuuntelutaitooni. Aloin ihan jo stressata mielettömästi siitä, että ehdinkö tavata tätä ystävääni ja tunti kausia istua hänen kanssaan kaupungilla ja kuunnella yksipuolisia kuulumisia.
Nyt jouluaattona oli viimeinen pisara. Olin kertonut ystävälleni jo ennemmin, että joulun ajan olemme mieheni kanssa kahdestaan reissussa ulkomailla, koska parisuhteeni kahdenkeskinen aika oli jo käynyt vähiin tämän yhden ystävän vaatiman ajan takia.
Hän ei toivottanut hyvää reissua, oli kuin en olisi mitään sanonutkaan. Häneltä tuli päivä ennen lähtöä viestiä omista kuulumisistaan ja minä vastasin, että kiva, että kuuluu semmosta, mutta me olemme nyt menossa reissuun, ollaan yhteydessä sitten kun tulemme uudeksi vuodeksi Suomeen takaisin.
Koko reissumme ajan ystäväni lähetti viestejä, yritti soittaa, haukkui minut pystyyn ja lisäksi avomieheni ja suhteemmekin ihan lyttyyn.
Koko reissun fiilis latistui täysin näistä viesteistä. En kuitenkaan voinut pitää kännykkääkään suljettuna koko aikaa, kun tarvitsin puhelinyhteyttä muuten.
Vasta silloin tajusin, että tästä on päästävä yli ja pois.
Kun palasin Suomeen, kirjoitin pitkän kirjeen ystävälleni ja lähetin sen. Vaihdoin kännykkänumeroni salaiselle ja annoin sen vain niille, joiden kanssa haluan pitää yhteyttä. Olen parille yhteiselle tuttavalle sanonut, että jos tämä kys. ystävä pyytää numeroani, niin älkää antako. Moni on ymmärtänyt asian ja hyvä niin.
Ystäväni on lähetellyt monia sähköposteja, joissa syyllistää ja loukkaa minua, esittää marttyyriä ja haukkuu minua, anelee takaisin ystäväkseen ja säälii itseään. Kehotin kirjeessäni häntä hakeutumaan ulkopuolisen juttusille, vaikka psykologin. Etten minä voi uhrata jaksamistani ja voimiani häneen, haluan elää omaakin elämääni. Jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi vastuussa vain itsestään - ainakin kaverisuhteissa.
Nyt on mennyt yllättäen 2 viikkoa, ettei kaverilta ole tullut sähköposteja, kirjeitä tai kortteja. Pari kertaa hän on käynyt oven takana huutamassa, mutta en ole avannut. Ehkä tämä vihdoin helpottaa yli 3 vuoden jälkeen.
Olen ollut paljon jaksavaisempi, pirteämpi ja iloisempi, kun en ole pitänyt ystävääni yhteyttä.
Neuvoni on siis, että katkaise välit, jos sinusta tuntuu, ettet jaksa. Ei kenenkään tarvitse olla ahdistavan ihmisen lähellä, ellei halua. Ohjaa häntä ulkopuolisen avun luo, jos sinusta tuntuu, että hän on sitä vailla (ja kuten vaikuttaa vahvasti) ja sitten olet tehnyt osuutesi.
Tsemppiä sinne! Ymmärrän kyllä ärtymyksesi ja huolesi :) Et ole ainut, joka on sellaista joutunut kokemaan!
Hän kuitenkin oli avoliitossa, joten en tiedä, miksi minä olin se, jolle täytyi ne jokaiset arjen käänteet kertoa joka ikinen päivä. Toki minua olisi kuulunut kiinnostaa jokainen asia hänen avomiehestään, mutta itse en saanut puhua sanaakaan omasta suhteestani.
Juuri nuo tapaamiset teki sen, etten enää jaksanut. Itsellä oli kiire koulussa, opinnäytetyön tekemistä, töitä, avomies sairasti ja kotona oli paljon tekemistä. Tokihan ystävillekin täytyy löytyä aikaa, mutta tämä ahdisteleva ystäväni halusi nähdä väh 2-3 päivänä viikossa. Jos sanoin, ettei minulle sovi joku päivä, hän loukkaantui ja suutahti. Oikeastaan pakotti minut anelemaan häntä leppymään ym.
Aloi
Tekstin kappaleet menivät jotenkin hassusti sekaisin, mutta toivottavasti saat selvän :)
molemminpuolista tsemppaamista, kaikki ei tietenkään voi mennä tasan mutta yleensä sua kohdellaan niinkuin annat kohdella.Ei kannata ruveta kenenkään kaatopaikaksi,se on endless story!
Minulla on ystävä, joka ymmärtää minua koko ajan väärin. Usein hän olettaa, että jos puhun, niin puhun hänelle hänestä, ylistävään, kannustavaan, positiiviseen, huolehtivaan, myötätuntoiseen etc. etc. sävyyn. No vaan, en jaksa sellaista. Yhdessä vaiheessa otin tavakseni kertoa aina jotain positiivista, ystävälläni on taipumusta masistella helposti. Minusta masistelu on kurjaa, tiedän, että toisen ihmisen pirteä läsnäolo voi auttaa.
No, tiedänpä hyvinkin, ettei tapani ollut oikea, mutta on itselläkin ollut hankaluuksia, en keksinyt parempaa tietä. Nyt ongelmana on kommunikoimattomuus. En halua puhua hänen kanssaan, koska emme oikein ole samalla aaltopituudella. Hän loukkaantuu herkästi, jos ei saa superpositiivista palautetta, jota kaipaa koko ajan. Hän pitää ongelmiani ja asioitani yhdentekevinä jotenkin, sanoo aina vaan, että tuohan on vaan tuota, ja mä olen noi jo kokenut ja ihan iisi biisi oli. No ihan sama, kestän tuota jonkun verran, mutta ei se ole hyvä ja ymmärtävä yhteys se sellainen. Itse asiassa en kaipaa ystäväni löpinöitä ollenkaan, koska on paljon muutakin puuhaa. Luultavasti hän löpisee joskus minulle kuvitellakseen, että se tuo jotain mukavaa elämääni, ja minä teen samoin takaisin. Eli ystävyys on, hmmm. erikoinen. ;)
No aivan sama. Toivottavasti ystäväni saa elämänsä järjestykseen, tietää omat rajansa ja lopettaa sen asioiden turhan murehtimisen ja pohtimisen.
kirjoittaa kirjeen jossa kerrot tuntemuksistasi, vaikka samat asiat kuin tässäkin - siten et tule keskeytetyksi.
Voi olla, että ystäväsi etsii sinusta sisarusta, koska tavallaan sisarusten seurassa voi käyttäytyä huonostikin ja silti ne suhteet pysyvät. Mutta koska et oikeasti ole sukua, hän huolestuu jos et vastaa, koska pelkää tulevansa hylätyksi -ja ehkä tajuaa itsekin ettei ihan syyttä, tai sitten ei.. kuulostaa kuitenkin siltä, että ystäväsi tarvitsisi muitakin ystäviä.
on jo liikaa ongelmia ja lapsi yrittää ratkoa aikuisten ongelmia, kun he eivät siihen yksin pysty.
Orpo olo tulee, jos vanhemmilla on liikaa vastoinkäymisiä ja kukaan ei ole lapsille läsnä, kysy, mitä kuuluu tai miltä tuntuu. Kysy, mitä koulussa tapahtuu, onko harrastusope liian tiukka, pitäisikö vaihtaa opettajaa tai harrastusta.
Tutulta kuulosti.Tapasin netissä ystäväpalstalla kaverin,joka puhua pälpätti koko ajan omista asioistaan,isoon ääneen,oli paikka mikä tahansa.töissä ollessani mm.soitteli 10 puhelua ja pyysi tuoda jaffaa kaupasta(oli mahataudis).Itse en sen kk:n aikana kun tavattiin montaakaan sanaa ehtinyt sanoa:)tilanne ratkesi itsestään,hän laittoi viestin "ettemme ole samalla aaltopituudella"heh..olin helpottunut.Itse olen rauhallisempi mutta välillä puheripuli yllättää:)jälkikäteen ajateltuna hän taisi olla hyvin yksinäinen siksi käyttäytyi miten teki..:(