Poikaystäväni on paljon kovempi juhlimaan ja menemään kuin minä, ja se vaivaa minua.
Niiden meno on niin holtitonta kun he lähtevät ulos, että en pysty olemaan mitenkään päin sillä aikaa, vaikka itsekin menisin kavereideni kanssa tällöin vaikka juhlimaan.
Poikaystäväni sanoo, että miesporukassa touhu on sellaista, enpä oikein usko, että kaikissa tapauksissa. Mitä mieltä olette?
Minusta olisi kiva lähteä joskus mukaan, mutta kuulemma kenelläkään ei ole naistaan mukana, enhän yksin voi lähteä ison poikaporukan kanssa, kuulemma silloin kukaan ei voisi olla normaali..
Meillä ei kyllä muutenkaan yhdessä juhliminen onnistu, jos alkoholi on mukana kuvioissa. Ilta päättyy järkyttävään fiaskoon joka kerta. On se tyhmää ettei oman kultansa kanssa voi pitää hauskaa.. Normaali elämä sujuu kuitenkin moitteettomasti.
Neuvoja tähän toivottomaan tilanteeseen??
Kun toinen on menevämpi
12
1580
Vastaukset
- katos
Kaveri on onnistunut liittämään poikamieselämän ja vakipanon. Vielä, kun paidatkin pestää ja apetta pöydässä. Hyvä juttu.
- perhonen
no ei se nää niitä frendejään kyllä kun ehkä pari kertaa kuussa, muuten on ihan kotona mun viekussa. Mutta tarviiko sitä riehua sillon kun lähtee ulos.?!
- Muija
perhonen kirjoitti:
no ei se nää niitä frendejään kyllä kun ehkä pari kertaa kuussa, muuten on ihan kotona mun viekussa. Mutta tarviiko sitä riehua sillon kun lähtee ulos.?!
Täytyy sen riehua, odota että poika kasvaa tuosta. Kyllä se vanhempana on saanut sitten tarpeekseen tuosta riehumisesta. Olenko oikeassa, että poikaystäväsi on vielä aika nuori?
- ei,ei
Muija kirjoitti:
Täytyy sen riehua, odota että poika kasvaa tuosta. Kyllä se vanhempana on saanut sitten tarpeekseen tuosta riehumisesta. Olenko oikeassa, että poikaystäväsi on vielä aika nuori?
Ei saa koskaan tarpeekseen. Alkoholismi vaan etenee ja muija menettää enemmän merkitystä suhteen vanhetessa. Vertaa peräkammarin poika!
- Nainen
koskaan tuollainen mies. Pahenee vanhetessaan. Kokemusta on. Jätä tuollainen mies ja hanki parempi ajoissa.
- grc
pahentunut vanhetessani ;). Sain vain riehumisesta tarpeekseni ja huomasin perhe-elämän tärkeyden. Kaikkeen voi kyllästyä, jopa siihen!
- Kettu
No mun mielestä kaikkee ei tarvitse tehdä yhdessä eikä jakaa muutenkaan. Mulla ja miehelläni on erilliset kaveriporukat ja me molemmat mennään omia teitämme useimmiten. Toimii loistavasti.
Ei kannata turhaan miettiä että mitä ne siellä keskenään touhuaa, hermothan siinä vaan menee. Pidä itse hauskaa ystäviesi kanssa ja anna poikaystävän tehdä sama.
Itse joudun valitettavasti mieheni mukanaollessa kiinnittämään enemmän huomiota hänen, kuin omaan viihtymiseeni, joten bileet menevät siinämielessä aina vähän mönkään. Siksi on parempi että molemmat remuavat tahoillaan. - perhonen
hän on 20, minua vähän yli vuoden nuorempi. Muuten kaikki menee hyvin ja viihtyy noin muuten paljon kotona. Mutta sitten kun mennään niin mennään kunnolla. Milloin häviää lompakko, kännykkä tai ollaan tappelussa tai muissa ongelmissa. Päästä siinä sitten toinen täydessä mielen rauhassa jonnekin. Inhottavaa kieltää toiselta jotain ja riidellä tällaisistä asioista, mutta kun on syytä.
- MIE
vielä niin nuoria, turha kahlita kummankaan toista liian nuorena, kyllä sitä muijiltakin kukkarot ja kännykät katoaa, ja kun se ei kuitenkaan ole joka viikonloppuista, niin sanoisin että relaa, se on sitten eri juttu jos se kaveri kotiin tultuaan on sua kohtaan väkivaltainen...älä tee tekemällä ongelmiksi asioita jotka eivät sitä ole.
- perhonen
mutta kun en osaa olla huolehtimatta. Ja kun hän tulee kotiin kaatokännissä, tulen vihaiseksi ja riitaahan siitä tulee.
Väkivaltainen hän ei ole vaan läheisyyden kipeä tällöin, mutta minä vedän kylmää linjaa. Minä en pysty hyväksymään sitä ettei hän halua minua aina mukaan juhlimaan, outoa, tiedän! Ja kun meillä ei ole yhteistä kaveriporukkaakaan, niin ei tule porukalla lähettyä ulos. - mies
perhonen kirjoitti:
mutta kun en osaa olla huolehtimatta. Ja kun hän tulee kotiin kaatokännissä, tulen vihaiseksi ja riitaahan siitä tulee.
Väkivaltainen hän ei ole vaan läheisyyden kipeä tällöin, mutta minä vedän kylmää linjaa. Minä en pysty hyväksymään sitä ettei hän halua minua aina mukaan juhlimaan, outoa, tiedän! Ja kun meillä ei ole yhteistä kaveriporukkaakaan, niin ei tule porukalla lähettyä ulos.Mä otan muijani mukaan ryyppäämään vain joskus harvoin, vaikka hän tuleekin aika hyvin toimeen mun kavereideni kanssa. Ihan siitä syystä että joskus pitää päästä vähän tuulettumaan. Liika toisen kainalossa nysvääminen ahdistaa.. ja kyllä emäntä on ihan ymmärtäväisesti mut laskenut vetämään pääni täyteen kerran viikossa, muuten ollaankin kuin paita ja peppu, melkein kokoajan yhdessä
- perhonen
Mulla on melkein sama juttu mun poikakaverin kaa..Se on mua neljä vuotta vanhempi ja mä oon vielä alaikänen niin se käy kavereiden kaa baareissa melkein joka toinen vloppu ja mä jään sit yksin kotiin...Mutta en mä kiellä sitä menemästä sinne,koska pitää antaa tilaa toiselle eikä saa kahlita sitä!Mä oon ollu ennen parisuhteis sellanen että oon ite ollu aina menossa kavereiden kaa bailaamaan mutta nyt se on toisinpäin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770