hei kaikki kanssani samassa tilanteessa kamppailevat.
on aika saada 15 kg lähtemään ja nyt olen aloittanut jälleen kerran itseni kouluttamisen sillä se meidän on muistettava kertaus on opintojen äiti! =).
1. kaikkihan on ensinnäkin ihan itsestämme kiini ei kenestäkään toisesta. tehkäämme päätös aloittaa oma elämän urkka ilman toisten määräilyä ja paineita. vain itse itsemme ja oma urakkamme.
2.tein itselleni aikataulun. aikaa on tasan 8kk ja siitä en tingi.välitavoitteena joulukuun loppuun on semmoiset 5-6 kg
3. uskon koko projektini aikana omaan asiaani ja näen lopputuloksen silmissäni ensi kesänä.
4. teen joka päivä jotain asiani hyväksi oli se sitten jokin ylimääräinen liikunta juttu tai kenties kieltäytyminen jostain herkkupalasta mutta joka ikinen päivä tänä aikana se on jotain joka vie asiaani kohti lopputulosta
5.motivoin itseäni joka päivä ajattelemalla aamulla asiaani ja lukemalla kaikenlaisia asiaani liittyviä juttuja lehdistä ja jopa täältä internetistä.
6. noudatan 1200-1500kcal "diettiä" mutta todellisuudessa remontoin koko ajan ruokailutottumuksiani.
7.kun olen tavoitteessani alkaa uusi tavoite joka on painon hallinta tuossa tulevassa painossani.
niin tässä jotain pieniä osia siitä miten aion toteuttaa asiaani. toivottavasti sinä saat siitä jotain itsellesi ja omalle asiallesi.
iloista kaunista syksyä
me teemme sen!!!!
pari omaa vinkkiä
itsetietoinen
2
492
Vastaukset
- ZONE-mies
Saman verran ylimääräistä rasvaa olisi tarkoitus menettää. 15 kiloa painosta ja saman verran senttejä vyötäröltä.
- ........
.........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760