Päättäen pettämään

Paksi

Osaisikohan kukaan auttaa miten tästä umpikujasta selvitään vai olenko sellaisessa edes. Olen 30v. mies ja ollut naiseni kanssa 7v. ,joista viimeiset 3v. naimisissa.
Nyt on viimeisen puolen vuoden aikana tullut seksin saralla mitta täyteen. Ei maistu kummallekaan.
Kuitenkaan en haluaisi lopettaa suhdettamme koska muuten asiat ovat ihan ok. Eikä kai se vaihtamalla parane niinkuin sanotaan.

Mietintää syrjähyppyyn on lisännyt jutut, joissa syrjähyppy voi pelastaa suhteen. Eli ei se niin paha asia olisikaan. Lisäksi olen seksuaalisesti aktiivinen ihminen ja kun sitä ei elämässä tällä hetkellä juurikaan ole on käynyt väkisinkin vieras mielessä.

Mitä mieltä olette? Vaimolle en uskalla ajatuksistani kertoa vaikka tiedän, että hän saattaa ajatella aivan samoin.

Entä jos päätän pelastaa suhteeni syrjähypyllä kuinka löytää rikoskumppani siten, että pelisäännöt ovat selvät. Eli liiat tunteen on pidettävä pois ettei homma lähde käsistä. Mutta jos kuitenkin lähtee niin ehkä se olisi tarkoituskin.
Tietääkö joku jotain palstaa missä ko. suhdetta voisi etsiä. Baarista löytyisi varmasti, mutta humalaisten pokailu ei ole se mitä ajan takaa.

Vai unohdanko koko jutun ja annan suhteemme kuivua puutteeseen?

12

2172

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen

      Entäs jos kokeilisitte jotain uutta??? Etsisitte vaikka kolmannen pyörän???? Tai parin??? Tai sitten, jos tiedät että naisesikin haluisi "syrjähyppyä", niin sopisitte että molemmat voisivat mennä vaikka samana viikonloppuna johonkin eripaikkoihin ja etsiä sellaisen kumppanin? Molemmat voisivat siis luvallisesti pettää....

    • ...

      Joka suhteessa tulee haluttomampia hiljaisia kausia. Anna hetki aikaa ja sit kokeilet jotain mikä varmasti naisiin tehoaa...ja itse tiedät parhaiten mikä se joku on oman naisesi kohdalla. Jos pettämään lähdet se ei varmasti teidän seksielämäänne auta. Voipi vaan pahentaa. Halut palaa hiljalleen, edellyttäen että seksi on ainakin ollut kuumaa ja toimivaa. Puhun kokemuksesta...Jos se on aina ollut vähän latteahkoa, niin toivo on menetetty!

      • nainen27

        Käyppä ostamassa sille vaimollesi joku kiva Sexy alusvaate ja juttelukin auttaa kummasti.


      • Paksi
        nainen27 kirjoitti:

        Käyppä ostamassa sille vaimollesi joku kiva Sexy alusvaate ja juttelukin auttaa kummasti.

        Juu hyviä pointteja kaikki. Kiitos vaan.
        Seksi on ollut hyvää, mielikuvituksellista, kiihkeä plus muut kehusanat. Eli kyllä sitä kannattaa siis odottaa.
        Parinvaihto tai kolmas pyörä ei taida kyllä mennä läpi vaikka olisi varmasti mielenkiintoista vaihtelua.
        Seksiasut on kokeiltu (tai ei oikeasti edes kokeiltu). Aikani yritin siten piristää, mutta en nähnyt niitä edes vaimoni päällä. Tämä siis lähimenneisyydessä. n. 1/2 vuotta ehkä päällekin.

        Täytyy tuumata näitä hyviä vinkkejä. Se juttelu on varmasti tärkeä asia ennen mitään muuta konkretiaa.


      • nainen
        Paksi kirjoitti:

        Juu hyviä pointteja kaikki. Kiitos vaan.
        Seksi on ollut hyvää, mielikuvituksellista, kiihkeä plus muut kehusanat. Eli kyllä sitä kannattaa siis odottaa.
        Parinvaihto tai kolmas pyörä ei taida kyllä mennä läpi vaikka olisi varmasti mielenkiintoista vaihtelua.
        Seksiasut on kokeiltu (tai ei oikeasti edes kokeiltu). Aikani yritin siten piristää, mutta en nähnyt niitä edes vaimoni päällä. Tämä siis lähimenneisyydessä. n. 1/2 vuotta ehkä päällekin.

        Täytyy tuumata näitä hyviä vinkkejä. Se juttelu on varmasti tärkeä asia ennen mitään muuta konkretiaa.

        olisi kiva, vai? Entä jos se olisi aina mies? Itse en ole tasa-arvon kannattaja tässä suhteessa.


    • Mervi

      Sinulla on siis hyvä suhde muuten, mutta seksi ei toimi. Meitä on siis muitakin. Puoli vuotta on aika lyhyt aika, mutta jos nyt tuntuu että ulkopuolisesta suhteesta olisi apua niin voithan koettaa. Minun kohdallani se toimii hyvin. Baareista et rikoskumppania saa. Löytyy työn ja harrastusten myötä, selviää pikkuhiljaa. Ja pysyy kyllä hallinnassa kun homma kunnolla hoidetaan. Puhun yli kolmen vuoden kokemuksella. Älä haaskaa ainutkertaista elämääsi tyhjää odottaen Erotiikka on osa elämää. Jos haluat keskustella lisää, laitappa sähköpostiosoite. Hyvää jatkoa!

      • Paksi

        Kiitti Mervi!

        Hyvä että tuli tää toinenkin kanta asiaan. Mä olen itse aika ristiriitaisissa tunteissa tästä asiasta. Toisaalta samaa mieltä kuin ekat vastaajat ja samaa mieltä kuin toisessa treadissä, jossa tuomitaan kaikki pettäjät.
        Ja taas toisaalta uskon Merviäkin ihan täysin.

        Toisaalta uskoisin, että jos syrjähyppyyn lähden niin se on kerta ja jos ei auta niin sitten suhde vaihtoon.
        Erotiikka on mustakin tärkeä asia elämää.
        Merville; wildinet@hotmail.com laita vaan postia tulemaan.


    • Seuraa löytyy

      Jos haluat pettää niin mene vaikka jollekkin risteilylle ja etsi sieltä nainen joka asuu mahdollisimman kaukana. Silloin on helpompi hoitaa asia yhden yön suhteena.

    • menettänyt

      Olen 30v nainen, menettänyt parhaat vuodet elämästäni koska tein yhden typerän syrjähypyn joka ei todellakaan ollut sen arvoinen. Mieti mitä sinulla on varaa menettää sen takia ettähaluat seikkailuun. Elämä ei ole vain oman itsensä onnelliskei tekemistä.

      Itsemurhatilastoissa on mustanaán ihmisiä joita on petetty. Tämä ei ole siis leikki, vaikkakin surullisen monet vastaajat niin tuntuvat kuvittelevan.

      - Hyvää jatkoa! nim. Leikin tulella ja paloin!

      • Jaana

        ajatella, että yksi typerä syrjähyppy on pilannut elämäsi, eihän se voi olla edes mahdollista!

        Ajattele positiivisesti; hyvä että pääsit eroon miehestä, joka ei kykene suhtautumaan elämään sen vaatimalla tavalla ja luovuttaa heti vaikeuksien ilmaantuessa.

        Nenä eteenpäin ja menoksi! Parhaat vuotesi ovat vielä edessäpäin.


    • Jaana

      ajatukset todella saattavat kulkea samoja latuja. Mitä arvelet; toteuttaako hän syrjähyppyhaaveensa?

      Syrjähyppy on jossain tapauksessa pelastanut avioliiton JOS ihminen kokee sen jälkeen, ettei syrjähyppelehdintä kannata, katuu ja saa aikaan kumppaninsa kanssa säpinää vällyjen väliin. Syrjähyppy ikäänkuin antaa kipinän oman suhteen moottoriin.

      MUTTA asiassa saattaa käydä sillä tavoin, että etsii aina uusia ja uusia seksikumppaneita ja kaikkihan sen tietää, ettei se silloin vaikuta avioseksiin mitenkään parantavasti.

      • Paksi

        toteuttaako vaimoni syrjähyppyhaaveitaan. Enkä ole edes varma onko hänellä niitä. Mutta jos on saattaisi olla hyvä että toteuttaa. Jollain tähän on saatava kipinää.
        Voihan se olla että syrjähyppyjen jälkeen tajuaa, että oma suhde ei edes ole jatkamisen arvoinen, kuka tietää.
        Mutta olen myös samaa mieltä siitä että jos syrjähyppy tuhoaa suhteen ei suhde ole kovin vakaalla pohjalla. Itsetunnon pitää kestää kolauksetkin. Tässä tiedän mistä puhun.

        Nythän oli viime viikonlopun iltasanomissa juttua tästä samasta aiheesta. Ja siitä jäi kyllä maku että vieraisiin vain jos ei kotona homma toimi. Siis vaikka kerran.

        Kiitoksia kaikille keskusteluun osallistuneille. Päätös alkaa kääntyä kiellettyyn hedelmään. Ehkä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe