päivittäistavarakaupassa

kassatyttö(PAM:ilainen)

..kyselee seuraavanlaista.Olen osa-aikainen työntekijä,perheellinen sellainen ja ihmetellyt kaupanalan toimintaa jo jonkun aikaa.Käsitykseni mukaan kokoaikaiset ja osa-aikaiset pitäisi olla samanarvoisessa asemassa ja työtunnit pitäisi jakaa tasapuolisesti kaikille(tasaisesti aamu-,päivä- ja iltavuoroa sekä myös viikonloppuvapaat?),mutta meidän firmassa on näin että osa-aikaiset tekevät kaikki iltavuorot yleensä ja hyvällä tuurilla voi joka viidennen viikonlopun(la-su) saada vapaaksi.Kysynkin siis nyt että onko muissa kaupoissa näin?Eikö PAM välitä vai missä tökkii?Tiedän että meidänkin firmassa on pantu viestiä eteenpäin heille mutta mitään muutosta ei ole parempaan tapahtunut!!!Miten työnantaja voi suhtautua näin välinpitämättömästi koko asiaan että kassapomo saa pompottaa niinkuin tahtoo meitä.En minä ole iltakassaksi halunnut missään vaiheessa.Olen vähän väliä pyytänyt enemmän aamuvuoroja jatkuvien iltavuorojen vuoksi ja olen siitä hyvästä saanut hankalan työntekijän maineen kun olen yrittänyt perätä osa-aikaisten oikeuksia.Eikö tosiaankaan ole muuta tehtävissä kuin työpaikanvaihto?PAM:lle vielä lisäterveisiä...Työpaikkamme(PAM:in) luottamusmieskin on ns."paskahommissa"...Onko tämä tällainen "rangaistustapa" hyväksyttävissä työjohdon puolelta?Miksei itse pääfirma voi millään tapaa puuttua näihin epäkohtiin vai onko heillä yleensäkkään tietoa kauppamme tilanteesta?Entä sitten jos ja kun vaihdan työpaikkaani niin antavatko nämä ikävät ihmiset oikeaa tietoa työskentelystäni vai keksivätkö he siihenkin jonkun tavan millä kiusata viimeistä kertaa esim antamalla valheellista negatiivista palautetta minusta työntekijänä uudelle työnantajalle?Olen niin kurkkuani myöten täynnä!!!!

8

1009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työsuojeluvaltuutettu

      Kun purat mielipahaasi, mutta foorumi ei ole oikea. PAM on niin uusi ja suuri liitto nykyään, että sen käynnistys ja kasvu vakautuu vasta 3-4 vuoden kuluessa. Jäsenistöön nähden toimitsijoita on aivan liian vähän jotta he a)muistaisivat B) kerkiäisivät hoitamaan kaikki aisat joita tulee eteen. Kehoitankin sinua olemaan kärsivällinen ja ns. pommittamaan luottamusmiehesi johdolla asiaa eteenpäin. Kun sinne tarpeeksi monta kertaa huhuilee niin kyllä sieltä asiaan puututaan. Oletko muuten Alepassa töissä?? ainakin kuullostaa samanlaiselta, etenkin katajanokan alepasaaa on kingi mertsi joka on aivan ......!!!

      • kassatyttö

        En ole alepassa vaan Keskon alaisuudessa!...Ottaa vaan niin paljon päähän tämä meidän johtoportaan toimintamalli...jatkuva kiusaaminen ja alistaminen.Tuskin Kesko edes tietää tilanteesta kun ei ole puuttunut millään tavalla asiaan!Käsitykseni mukaan tämä porukka on terrorisoinut muissakin kaupoissaan työntekijöitä,mutta tekevätkö he sen niin taitavasti ja piilossa kun mitään ei ole tapahtunut vai mikä siinä on että he onnistuvat aina jatkamaan tätä älytöntä touhuaan?En tiedä pitäisikö kääntyä PAM:in puoleen vaiko ottaa yhteyttä suoraan KESKOON?Jotenkin tuntuu että tällä luottamusmiehellä ei ole haluakaan puuttua tilanteeseen ja lähteä viemään asiaa eteen päin.Pelkääkö hän vai mikä on syy??!!Tiedän että lähes kaikki kaupassamme toivoo kauppiaan vaihtuvan,mutta mitään ei vaan tapahdu...Mikä olisi oikea reitti lähteä purkamaan tilannetta?Kaikki pelkäävät eivätkä uskalla tehdä mitään...


      • Raipe
        kassatyttö kirjoitti:

        En ole alepassa vaan Keskon alaisuudessa!...Ottaa vaan niin paljon päähän tämä meidän johtoportaan toimintamalli...jatkuva kiusaaminen ja alistaminen.Tuskin Kesko edes tietää tilanteesta kun ei ole puuttunut millään tavalla asiaan!Käsitykseni mukaan tämä porukka on terrorisoinut muissakin kaupoissaan työntekijöitä,mutta tekevätkö he sen niin taitavasti ja piilossa kun mitään ei ole tapahtunut vai mikä siinä on että he onnistuvat aina jatkamaan tätä älytöntä touhuaan?En tiedä pitäisikö kääntyä PAM:in puoleen vaiko ottaa yhteyttä suoraan KESKOON?Jotenkin tuntuu että tällä luottamusmiehellä ei ole haluakaan puuttua tilanteeseen ja lähteä viemään asiaa eteen päin.Pelkääkö hän vai mikä on syy??!!Tiedän että lähes kaikki kaupassamme toivoo kauppiaan vaihtuvan,mutta mitään ei vaan tapahdu...Mikä olisi oikea reitti lähteä purkamaan tilannetta?Kaikki pelkäävät eivätkä uskalla tehdä mitään...

        Toivon todella, että saat asiasi selvitettyä ja luulen, että se selviää vain sillä että yhdessä muiden työntekijöiden kanssa nostatte asian esiin ja ilmoitatte siitä kauppiaalle, mieluiten kasvotusten.Kuten tässäkin nähdään liiton jäsenyydestä ei valitettavasti ole hyötyä, vaan ihmiset maksavat turhaan liiton maksuja kun kassa ajaisi saman asian.Ainoa turva työsuhdeasoissa on Suomen laki, terve maalaisjärki ja asioihin puuttuminen.Puolueetonta neuvontaa asioissa saa työsuojelupiiristä.Tee asioiden eteen hommia niin ne hoituvat äläkä jää murehtimaan yksin!


      • LSS

        Eiköhän sitä rahaa ja toimitsijoita ole kertynyt HRHL:N ja Liikeliiton aikana jo niin riittävästi, että asioita pitäisi reaaliajassa pystyä hoitamaan kun jäsenmaksutkin menevät niin.

        3-4 vuotta on aivan liian pitkä aika. Se kyllä kertoo osaamisen loppumisesta, hierarkiasta, byrokratiasta ja "reviirien vartioinnista", mihin tuollaisissa organiisaatioissa kulutetaan valtavasti energiaa.
        Tuossahan on selvä saneerauksen paikka.

        Kyse on enemmän halusta ja osaamisesta. Nimiä on PAMin palkkalistoilla liiaksikin ja luottamusmiehiä lähes joka työpaikassa. Taitaa vaan siinäkin porukassa olla tekijät harvassa. Aikaa menee Powerpoint-ja käppyrä&käyrä- esitysten tekemiseen. Se kun on niin hienoa.

        Herra se on herrallakin , joten hoida itse vaan asioitasi. Kunnon esimiehet arvostavat jämäköitä ja asioitaan hoitavia työntekijöitä. Juu juu -tyypit joutuvat tyytymään juu-juu-kohtaloihinsa.


    • Kuntsa

      Eiköhän nimimerkki "proo" voisi selvittää, miten se YT-kassa voi sinua auttaa tässä tapauksessa?

      • Raipe

        Ei tarvitsekaan auttaa, sillä työsuojelupiiri hoitaa tällaiset asiat.Ja se on täysin ilmainen kaikille. Valitettavasti ei liitosta ole sen enempää apua.Itse voi selvittää asian ,kun lukee TES-vihkosen.Ottakaa asioista ensin selvää kun liitytte liittoihin ja luulette, että liittymällä liittoon kaikki asiat selviää.Liitot lupaavat enemmän kuin voivat loppupeleissä toteuttaa.Ikävä homma, mutta se on totuus!


    • Piitu

      Tuntuu kuin omaa kirjoitustani lukisin! Olen myös töissä K-ryhmän kaupassa(!!!!) ja tilanteeni on kutakuinkin sama. Myös meillä on tietyt ihmiset jotka tekevät pelkkää iltaa ja viikonloppua ja toiset aina vaan aamua. TES:n mukaan tunnit kuuluu jakaa tasaisesti kaikkiin vuoroihin ja kaikille kuuluu pitkät viikonloppuvapaat, osa-aikaisille harvemmin kuin kokoaikaisille, kuitenkin paljon useammin kuin meidän kaupassa. Itselläni ei automaattisesti ole lauantaivapaita kuin muutaman kerran vuodessa, ellen pyydä jonkun menon tai juhlien takia!

      Kiistaa työpaikalla on viimeaikoina aiheuttanut työvuorolistojen teko. Yleensä kauppias on tehnyt ensi viikon listan torstaina tai perjantaina eli olemme saaneet tietää muutamaa päivää aiemmin työvuoroistamme!!

      Olemme useaan otteeseen maininneet asiasta eikä tilanne ole muuttunut miksikään, kunnes eräänä maanantaina en tiennyt työvuoroni alkamisesta. Ilmoitin etten mene töihin, koska en tiedä mihin aikaan vuoroni alkaa. TES:n mukaanhan työvuorot pitää olla tiedossa kahta viikkoa ennen ko. ajankohtaa.

      Pomoni suuttui minulle verisesti puhelumme aikana, kun kerroin asiasta ensin asiallisesti ja kun hän alkoi minua haukkumaan ja tapansa mukaan alistamaan ja "terrorisoimaan", annoin samalla mitalla takaisin. Nyt hän ei puhu minulle ja jos puhuu vi****lee vaan! Tulipahan työvuorolistat kolmeksi viikoksi seinälle ja minusta silmätikku kun lähdin ajamaan meidän kaikkien asiaa! Kaikki ovat asiasta samaa mieltä, mutta kukaan ei uskalla tehdä mitään, "luottamusmiehestä" puhumattakaan.

      Kyllä ottaa tosiaan päähän, kun kauppias pystyy terrorisoimaan koko henkilökuntaansa, hän on pomo ja saa tehdä just niinkuin tykkää, mistään sopimuksista piittaamatta! Yleensäkin ilmapiiri on se että selän takana puhutaan, mutta jos sanot kasvotusten oletkin riidanhaastaja ja hankala työntekijä.

      Eihän Keskon pamput asioista tiedä, kun ei niille kukaan kerro. Kauppiaammekin on heille kuin enkeli ja niin mielin kielin, kun käyvät vierailulla kaupassa. Oikein ällöttää!



      Liitosta sen verran, että ei tosiaankaan auta. Edellisen kerran tapellessamme juuri työvuoroista, liitossa vaan voivoteltiin, että harmi kun on tämän kevään tarkistuskäynnit jo tehty!!! Se siitä!

      Aion ottaa yhteyttä tässä piakkoin työsuojelupiiriin ja lähteä koko paikasta heti kun saan uuden työpaikan. Varmasti kauppias vaihtuu jonkin ajan kuluttua, mutta sitä en jaksa jäädä odottelemaan!

      Tsemppiä myös sinulle "päivittäistavarakaupassa"! Laitetaan kuriin tuollaiset ääliöt!

      PS.Keskoa en hauku, toimii hyvin ja toivon uutta työpaikkaa K-ryhmän sisältä. Yksittäiset ihmiset vain nakertavat arvostusta!

      • Vittuuntunut

        Olen töissä Länsi-Tampereella eräässä ISOSSA K-kaupassa.Kauppiaamme on suoranainen narsistien narsisti ja sellanen tyranni että tuskin vastaavaa löytyy,työehto on pelkkää paskapaperia ja potkuja jaetaan ilman mitään perusteluja, kellään ei ole edes kirjallista työsopimusta,jos sitä pyytää niin ei tartte enää firmassa olla töissä...käykäähän joskus lielahden citymarketissa...ja siellä elintarvikepuolella...siellä se 'äijä' pomoilee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6975
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4727
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      54
      3966
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      685
      2035
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      234
      1417
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1338
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      972
    Aihe