Missä stadilaiset miehet liikkuvat?

Mariia33

Muutaman vuoden eron jälkeen enemmän tai vähemmän sinkkuna pyörineenä, olen alkanut ihmettelemään, missä stadilaiset 30 vuotiaat miehet liikkuvat?
Stadissa ei kuitenkaan ole, kuin muutama sellainen ns. trendiravintola, missä porukka pyörii. Näihin ravintoloihin, niin minä, kuin miehet ”pynttäävät” itsensä hienoksi. Siinä ei ole mitään pahaa – päin vastoin, mutta fiilis näissä paikoissa on usein hyvin pinnallinen ja kontaktit sen mukaisia.
Myönnän, että itsekkin näytän hyvin erillaiselta biletyslookissa, kuin tavallisena arkipäivänä, mutta on naisena mukava laittaa itsensä kauniiksi, kun bilettämään lähtee.
Olen myös käynyt pienemmissa/hijaisemmissa ravintoloissa, mutta eipä ole juurikaan iloisia elämän myönteisiä miehiä näkynyt (nurkkapöydässä kaljaa suruunsa juoviin ole kyllä törmännyt.)
Deitti ilmoituksia olen selannut ja treffeillä käynyt, mutta olen huomannut, että ilmoituksista valtaosa on sellaisten miesten, jotka työssään istuu tietokoneen ääressä. Siinäkään ei ole mitään pahaa, mutta uskon, että minulle sopii mies, joka työkseen tekee muuta, kuin istuu koneen ääressä.
Missä siis törmäisin tavalliseen ”duunari”mieheen, joka tykkää esim. lätkästä (matseissa olen käynyt, mutta ei niissä puhelinnumeroita jaeta ;P), ei ole absolutisti, vaikkei baareissa asukkaan, tykkää mökkeillä, fillaroida, harrastaa omiaan kavereiden kanssa jne... Uskon, että mieletön määrä tavallisia miehiä jää deitti-ilmoitusten ulkopuolelle, jo ammattinsa puolesta. Harva poliisi, kirvesmies, autonasentaja yms...(nämä ammatit olivat vain esimerkkejä) lähtee kirjastoon työpäivän jälkeen lukemaan deitti-ilmoituksia.
Missä tavalliseen mieheen voi törmätä, kun sinkkuna ei kaupassakaan tule ravattua joka päivä =D.

11

2204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Micke

      Luin kirjotuksesi "mielenkiinnolla".

      Tarina kuulosti aika tutulta,nimittäin itse oon huomannu saman.

      Pääkaupungissa on tullut kierreltyä jos jonkin aikaa ja vähä muuallaki(1,5v. sinkkuna) eikä oo löytynyt varteenotettavaa ehdokasta,tai ehkä vika on ainaki osoittain mussa = Taidan olla vähän nirso..

      Jos susta Mariia ei tunnu vallan hölmöltä,annan jokatapauksessa mailiosotteeni tässä: mikael09@suomi24.fi Me ei varmaankaa olla kartalla kovin kaukana toisistamme.. ei ehkä muutenkaan...??

    • Nettiosaaja

      jonkun suomi24:n työntekijän kirjoittama provo

      • Mariia

        Olen ihan tavallinen netinkäyttäjä yksityishenkilö, enkä ymmärrä mitä tai mikä tekstissäni provosoi?


    • poliisi

      täältä löytyy, itä-stadi ja Jokerien peleistä...

      • Mariia33

        Kun kausi taas alkaa, niin mistä tunnistan sinut tuhansien joukosta ;)?


    • Mies

      Itse työskentelen toimistossa ja suuri osa työajastani menee tietokoneen äärellä. Kyllä silti viihdyn vapaa-ajalla lätkämatseissa, välillä baarissa, lenkillä, luonnossa, merellä, mökillä, leffassa, urheilemassa, ostoksilla ym. Tietokonetta saan käyttää töissä niin paljon, että onhan se vastapainoksi tehtävä jotain muuta. Ei saa siis yleistää :).

      • Mariia33

        Tarkoitukseni ei ollut leimata ketään ammattinsa puolesta, enkä tarkoittanut, että kaikki it-alalla (tms.) työskentelevät ovat näytön ääressä myös iltaisin tai kotioloissa. Olenhan heihin törmännyt juuri baareissa, netissä ja muissa.
        Ihmettelinkin, missä pyörii ”duunari”miehet, kun HEIHIN en ole törmännyt.
        Vai onko he kuolleet sukupuuttoon stadista?


    • Stadi-69_M

      No minä olen ihmetellyt ihan samaa asiaa mutta toisinpäin.
      Että missä kaikki stadin vapaat, -30 naiset liikkuu...kesällä tuli ravattua noilla terasseilla,siellä heitä kyllä oli mutta suurinosa oli jo rengastettu.... :o)
      Ja niistä voisin sanoa että Raffaellon terde on hyvä paikka...vaikkakin ahdasta kuin sardiinipurkissa =)
      Siellä sekä Gasellissa on aika rento meno....mutta makunsa kullakin tähänkin asiaan. Ehkä siellä voisi törmätä niihin "duunareihinkin" kenties....tai ainakin minuun (duunari itsekkin)*naur*
      No mut joo...kiva tietää että teitä vapaita naisia vielä liikkuu stadin yössä. ;o)
      Ja niinkuin se matokin sanoi...toivossa on hyvä elää...

      Hyvää alkavaa syksyä itse kullekkin säädylle jne. =o)

      • Mariia33

        Samoissa paikoissa olemme pyörineet, mutta emme ole vaan törmänneet. Höh!


      • Stadi-69_M
        Mariia33 kirjoitti:

        Samoissa paikoissa olemme pyörineet, mutta emme ole vaan törmänneet. Höh!

        Siis miten se on mahdollista....eihän siellä voi olla "törmäämättä"
        Tai no...ehkä ollaan oltu eri aikoihin siellä =)
        No mutta...ei muuta kuin Resonatoria kuuntelemaan sinne....niin johan on kumma jos ei törmätä. :o)
        Tosin minun pitää tulla duuniin viikonloppuna, et ei voi ihan aamuun saakka bilettää...ellei sitten mene sieltä suoraan duuniin =o)


    • mika

      no ei toi ihan pidä paikkaansa mut en oo nettinörtti vaan hih....kunnon seppä siis käsityöläinen jos kiinostaa niin kirjoita jello6@luukku.com moi sulle ::)))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe