Poikakaverin toinen opiskelupaikka..

Mitä väliä, jos meinaatte elää yli 50v yhdessä opiskelujen jälkeen. Kyllä siinä ehtii toisen seurasta vielä nauttimaan.

Ikävä tilanne tuo... Sun pitää miettiä sitä että välittääkö poikakaverisi susta tosissaan, vai huomaako hän nyt siellä villissä maailmassa että hänellä on vielä nuoruutta bailattavana ja suhteita elettävänä. Itselleni kävi niin että huomasin nuoruuteni "kadonneen" seurustelun merkeissä, bänät siitä tuli (nykyään tosin kihloissa...=). Minä ainakin vaadin sitten viikonloput yhteistä aikaa jos ei viikolla nähdä. Ja jos tulee kyseeseen että hän menisi viikonloppuna ennemmin ryyppäämään kuin olisi minun kanssani, vaatisin pitkällisen keskustelun asioiden tärkeysjärjestyksestä ja yhteisestä ajasta.
Kyllä homma meilläkin toimi aikanaan kun minä opiskelin. Nähtiin viikonloppuna, mutta hän ei myöskään koskaan ehdottanut että hän haluaisi sittenkin ryypätä kavereiden kanssa, vaan oltiin tosiaan yhdessä... Usein hän kävi myös keskiviikkona kämpälläni kylässä.
Myöhemmin poikaystäväni kävi eräällä kurssilla, ja minua potutti kun heillä oli yhteisiä illanviettoja jne, eikä minua huolittu mukaan, he olivat melkein 30v kaikki ja minä olin about 17... Se oli kamala tunne kun toisella on ihan omat kaverit ja jutut joihin itellä ei ole osaa eikä arpaa. Poikakaverini ei kehdannut edes esitellä mun niille kurssikavereille (hän itse oli silloin 24), silti hän aina kertoili juttuja miten heillä oli hauskaa sen ja sen jutun kanssa ja mitä he tänään tekivät... Välillä käyriä nostatti, ja kyllä siitä tapeltiinkin... Mutta selvittiin.
Juttele poikaas kanssa..!

Ensinnäkin: ihmisillä on hyvä olla omiakin juttuja parisuhteessa! Se pitää mielen virkeänä! Ne omat jutut eivät välttämättä sulje pois, vaan pikemminkin täydentävät toisiaan.

Itselläni kävi niin, että tutustuin naiseen 3 kk ennen kuin lähdin opiskelmaan 300 km:n päähän. Näimme joka viikonloppu ja tietysti lomilla, kun palasin kotikaupunkiini. Biletettyä tuli rankasti ja uusia kavereita tuli paljon opiskelupaikkakunnalla. Olihan se opiskelijaelämä mukavaa ja ihan erilaista kuin kotipuolessa. Periaatteessa elin siis kahta elämää. Eipä se minua haitannut. En hairahtunut pettämään, enkä unohtanut tyttöystävääni missään vaiheessa. Miksi olisin unohtanut.

3:n opiskeluvuoden puoleen väliin asti meni hyvin. Sitten putosi pommi niskaan. Ihana ja rakastettava tyttöystäväni tunnusti viettäneensä viimeiset puolitoista vuotta vilkasta seksielämää. Minä en tosin ollut siihen osallisena kuin viikonloppuisin ja kesällä. Ts. tyttöystäväni ei ollutkaan sopeutunut kaukosuhteeseen, vaikka niin antoi ymmärtää. Oli käynyt lohduttautumassa vieraassa kainalossa useita kertoja ollessani poissa. Ei vaan voinut minulle kertoa, ettei sopeutunut tilanteeseen. Olisin säästänyt paljon tehokasta peliaikaa, mikäli hän olisi heti alkujaan kertonut, ettei kykene olemaan yksin ilman lohduttajia.

Kyllä vitutti! Meni sen 2,5 opiskeluvuoden aikana monta hyvää tyttöystäväkandidaattia ohi suun, kun olin kaukosuhteessa kaksinaamaisen petturin kanssa.

Minulla ei siis kaukosuhde toiminut tyttöystävän puolelta. Omalta puoleltani se toimi. Pari opsikelukaveriani oli myös kaukosuhteessa. Heillä suhde kesti eri paikkakunnalla opiskelut. Eli kaukosuhde voi onnistua. Se vaatii vain molemminpuolista luottamusta ja ennen kaikkea REHELLISYYTTÄ! Jos ei jaksa tai pysty kaukosuhteeseen, se täytyy sanoa suoraan.

Lukion jälkeen alkaa vasta se "oikea" aikuistuminen. Monet pysyvät kaveritkin löytyvät lukion jälkeen, opiskeluvuosina.

Poikakaverisi käy bileissä, tutustuu uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Sun on annettava sille se mahdollisuus. Et kai halua sitoa häntä kotiin sinua ikävöimään ja jäämään paitsi muusta elämästä?

Jos te rakastatte toisianne, suhteenne tottuu tilanteeseen. Jos suhteenne ei kestä välimatkaa, se ei kestä paljon muutakaan.

Tylyä tekstiä. Mutta niin kävi itselleni, monelle ystävälleni ja tutulle. Lukioaikaiset suhteet kariutuu usein opiskeluaikana. Ei tietenkään kaikki, en tahdo masentaa. Mutta sanon vaan, että näin usein käy ja siihen on syynsä. Elämä muuttuu, mielipiteet muuttuu - kaikki muuttuu.

Itse katson taakseni lukioaikaan, ja en tunnista itseäni siksi samaksi tytöksi. Olen muuttunut todella paljon, kasvanut niin eri suuntaan kuin esim. ex-poikaystäväni, joka jäi opintojen alettua.

Toiseksikin, opiskelukaverit ovat monesti samanhenkisiä kuin sinä. Huomaatkin olevasi keskellä porukkaa, joita kiinnostaa samat asiat. Et ole enää siinä heterogeenisessä lukiomaailmassa. Opiskeluaikana tapaa aivan älyttömän määrän mielenkiintoisia ihmisiä ja näin pitää ollakin.

Painotan, ettei se aina ole pois vanhoista suhteista. Kyllä monet suhteet eri paikkakunnillakin opiskelun kestää. Sun on vaan annettava sitä tilaa. Poikaystäväsi jättää sinut jos haluat rajoitaa hänen uutta, mielenkiintoista elämäntilannetta. Anna tilaa, luota häneen.

Itselläni on kokemusta vastaavasta. Aluksi mulla oli ihan samanlaisia tunteita, mutta sitten tulin ajatelleeksi asiaa poikaystäväni näkökulmasta... Pitäisikö Hänen istua kämpässään yksinään ja ikävöidä minua? Ei todellakaan. Eikä minunkaan pitäisi!
Sitten tilanne muuttui. Nyt asumme toista vuotta yhdessä poikaystäväni opiskelupaikkakunnalla; hänen opiskelunsa jatkuu. Itse olen jo valmistunut toiseen ammattiini... ;o)
Kyllä se siitä!

Suhde voi onnistua vaikka välimatka onkin hiukan pitkä. Meidän sauhteessa se olen minä jokä lähti reilun 100km päähän opiskelemaan, eikä siinä auta asiaa sekään että kun joudun lähtemään työharjoitteluihin niin välimatkaa kertyy paljon. Ja puhutaan ihan siitä että lähden ulkomaille saakka. Mutta älä ole huolissaan, sinun täytyy vaan luottaa kultaasi sen verran, että todella tiedät että olet hänelle tärkeä.
Onnea teille.