Onko hän tosissaan?

Eowyn

Haluaisin kysyä mielipiteitä, etenkin miespuolisten henkilöiden näkemyksiä parisuhteestani.
Olen nyt 23-vuotias ja seurustellut poikaystäväni kanssa yli viisi vuotta. Varsin nuorina olemme siis tavanneet.
Meillä menee periaatteessa hirveän hyvin. Olemme molemmat itsenäisiä ja puuhaamme paljon asioita omien ystäviemme kanssa, omien harrastustemme parissa. Asumme molemmat tahoillamme omissa asunnoissa, vietämme 2-5 päivää viikosta yhdessä.
Kaikki on tähän asti mennyt mainiosti, mutta viime aikoina minua on alkanut kalvaa kummallinen onttouden tunne.
Olen alkanut kaivata vakavampaa sitoutumista. Joka ikinen ystäväpariskuntamme muuttaa yhteiseen kotiin, menee kihloihin, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta etc. Olen alkanut hämmästellä, että miksi emme me.
Olen alkanut ajatella yhteistä kotia suurella lämmöllä ja huomaan kaipaavani häntä jokaisena yksinäisenä yönä.
Ongelma ja kysymykseni koskee sitä, ettei poikaystäväni pysty puhumaan tulevaisuudesta, hän sanoo, ettei ole valmis muuttamaan minun kanssani yhteen. Hän ei halua haaveilla, ei unelmoida mitä kaikkea ihanaa voisi olla edessä.
Yksinkertaisesti hän haluaa jatkaa kuten viimeiset viisi vuotta, ilman tulevaisuutta, ilman sitoumuksia.
Minulla ei ole kiire sitoutua ja vakiintua, nautin suunnattomasti vapaudestani ja itsellisyydestäni. Olen vain alkanut pohtia, että jos hän ei ole valmis edes keskustelemaan yhteisestä tulevaisuudesta nyt, onko hän valmis ikinä?
Tuleeko sellaista aikaa koskaan, jolloin hän olisi valmis asumaan minun kanssani? Viisi yhteistä vuotta on kuitenkin pitkä aika.
Olen kiitollinen mielipiteistä.

5

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies

      Eiköhän se mieli siitä joskus muutu ja jos ei sullakaan vielä mikään kiire ole niin turhaan murehdit.

      Sitäpaitsi eihän se yhdessä asuminen mikään itseisarvo ole. Jotkut on onnellisia sinkkuja koko ikänsä, jotkut seurustelee 'vakiintumatta' ikiajat ja joku kihlautuu parissa viikossa vain erotakseen kohta.
      Ei kannata pyrkiä yhteiseen kotiin vain siksi että se on yleinen tapa

      Ja sitäpaitsi ootte todennäköisesti onnellisempi pari kun ette muuta yhteen. Ei tarvi katsella toisen arkisia vikoja, likaisia kalsareita lattialla, paskaraitaista vessanpönttöä, pesemättömiä astioita eikä alati nalkuttavaa avopuolisoa

    • Nanna*82

      Olet todellakin sitkeä nainen... Kaverillani on samanlainen tapaus, hänen miehensä on kyllä töissä kaiken aikaa, ja he näkevät vain muutaman kerran kuukaudessa... tätä on jatkunut reilun vuoden verra, ja viime viikolla heidän tiensä erosivat... Ystäväni haluaisi vakavampaa, nähdö useammin, suunnitella tulevaisuutta, puhua lapsista ym.. Mies ei ole valmis mihinkään!!!

      Itse en olisi tuollaisessa suhteessa, johtunee suuresta hellyyden tarpeesta =) Kuulostaa jotenkin tyhmältä vain nähdä muutaman kerran viikossa, ja tulevaisuudestaan ei tiedä mitään.. Olet kuitenkin jo 23-vuotias (itse olen 21,samoin kaverini). eikö tosiaan olisi aika jo suunnitella milloin tehdä lapsia, perustaa perhe, mennä kihloihin ja muuttaa yhteen???Mieti tarkkaan jaksatko loppuelämäsi tuollaista, miehesi ei välttämättä koskaan tahdo vakavampaa... Keskustele miehesi kanssa, ja kerro mitä tunnet ja mitä tahdot, pänttää häneltä mitä meinaa tulevaisuudessa... jos hän ei tiedä niin luultavasti sinun olisi aika etsiä toinen mies, jonka kanssa voit suunnitella tulevaisuuden ja perheen =)

    • Tuttu juttu

      Se on näitä sitoutumiskammoisia. Tuskinpa haluaa koskaa muuttaa saman katon alle tai lapsia tai "tavallista" elämää.. Et onnee vaan sullekin, ja tervetuloa kerhoon.

      • apina

        Hei!

        Minulla on myös tuollainen samanlainen kokemus. Olen vasta 18-vuotias, seurustellut kaksi vuotta itseäni 4,5 vuotta vanhemman miehen kanssa. Oikeastaan meillä on aina ollut vähän ongelmallista, hän ei ole koskaan pystynyt sanomaan edes rakastavansa minua. Olen moneen otteeseen yrittänyt lähteä suhteesta, mutta rakastan häntä ja hän ei päästä minua lähtemään, koska välittää kuulemma niin paljon minusta.

        Asumme eri paikkakunnilla, hän Kouvolassa, minä Helsingissä. Näemme parikertaa kuussa ja kesät vietämme yhdessä.

        Opiskeluni loppuu kohta ja ajattelin muuttaa Kouvolaan lähemmäs häntä. Mutta hän ei halua kuulla puhuttavankaan siitä, että suhteemme syvenisi. Silti hän haluaa joku päivä mennä kanssani naimisiin. Outoa logiikkaa, mitä hän haluaa viestittää? Mitä olette mieltä?


    • Kokenut

      Ei ole pitää sinua vain seksin takia.Ei halua lapsia eikä sinua siihen yhteiseen asuntoon. Haluaa olla itsenäinen,et koskaan saa häntä-omaksesi siis vaihda ajoissa miestä älä jää siihen paikoillesi,olen kokenut saman ja monet yöt itkenyt-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe