mitä mietitte sinkkukavereistanne?

En minä ajattele sinkkukavereistani mitään erikoista. Heidät kutsutaan mukaan siinä missä parillisetkin. Mitenkään säälittävinä tai kadehdittavina en heitä pidä. He ovat sellaisia kuin ovat.

En ajattele, että sinkkukaverini olisivat jotenkin säälittäviä..enkä oikeastaan ole kateellinenkaan..aikaa voi viettää välillä oman kullan kanssa ja välillä kavereiden..
Se haittaa jonkun verran, että tuttavapiirini eräs tuttavapiirini sinkku yrittää..välillä aika peittelemättömästi iskeä varattuja miehiä..eli kavereidensa poikaystäviä..ja sitten tämä henkilö puhuu muista pahaa seläntakana ja yrittää luoda itselleen jotain omaa piiriä..olen itse vasta huomannut tämän..ja pohja monelta vuodelta meni..en vain pysty antamaan tällä kertaa anteeksi..
Tämä henkilö on tehnyt hieman samantyylisiä tempauksia aiemminkin..mutta silloin oltiin kaikki nuoria ja se annettiin anteeksi..
sitten tämä henkilö meni ja teki sen uudestaan..silloin alkaa olla jo jossain vikaa..
Sellainen herättää paljon kysymyksiä..
Ja sitten kaiken kukkuraksi tämä henkilö ihmettelee silmät säihkyen, että mikähän meidänkin ystävyydessäkin nykyään on vikana..
Sääntö numero yksi: Älä yritä kaverin/ystävän poikaystävää.. jos ystävyytesi jotain sinulle merkitsee..

Terveisin erään uteliaan sinkun kohta entinen kaveri..

En todellakaan mieti, että sinkku ystäväni olisivat jotenkin säälittäviä! joskus olen heille hieman "kateellinenkin" kun heillä on vapautensa, mutta minä kuitenkin itse viihdyn paremmin parisuhteessa, joten "kateus" ei kauan kestä. Joissakin asioissa tietysti heillä on enemmän vapauksia.
Itseasiassa minulla ei ole kuin yksi sinkkukaveri, muút ovatkin sitten parisuhteessa. Mutta niin on ollut jo yli vuoden ja tämä kyseinen sinkkukaverini vähän niinkuin "kuuluu kalustoon" ja olisi siinä ihmettelemistä jos hän yhtäkkiä toisi remmiin mukaan miehenpuolikkaan. ;D Siinä olisi sitten sekä miehetettä naiset pyörällä päästään :)
Eli siis kolmas tai vaikka se viiden pyörä ei haittaa pätkäkään. Sinkku kaverimme on pirteä piristys porukkaan ja ikävä tulisi jos hän yhtäkkiä ei enää hilluisikaan kanssamme eikä olisi kuuntelemassa valituksiamme eikä antamassa sitä kolmatta näkökulmaa asiaan jos toiseen. Ja sitä paitsi hänhän on juuri se jonka elämässä aina välillä sattuu ja tapahtuu ja jonka ihastumisista ja muista on hauska kuunnella, kun ne omat sinkkuajat ovat jo menneet :)

Kävipä näin, että (sinkku)kaverini hylkäsi minut, heti kun aloin seurustelemaan. Hän inhosi miestäni heti alusta alkaen. Hänen mielestään mies tuli meidän väliimme, ja hän käski minua harkitsemaan eroa. Jos en eroaisi miehestäni, hän ei olisi enää ystäväni. Ja hah! Kaikkien selittelyjen ja puhumisien jälkeen päädyimme samaan tulokseen. Yllättäen kaverini muutti mieltään; Hän hyväksyy mieheni. Liian myöhäistä, minä jätin ystäväni. Nyt minulla on enää yksi ystävä, mutta tämäkin 1 lapsen äiti, ja onnellisesti naimisissa. Entisen ystäväni kanssa en ole enää puheväleissä, enkä mielelläni minkäänlaisissa väleissä.

Toivoisin ystävälleni hyvää elämää, ja toivon, että hänen ei tarvitsisi kestää samanlaista kidutusta ja kiusaamista muiden ystäviensä kohdalla, kun hän antoi minun kärsiä!

Sinkkukavereita EI ole.

sinkku tai seurusteleva:) Ehkä erilaiset puheenaiheet tulevat molempien kanssa, seurustelevien kanssa enemmän parisuhde juttuja, sinkkujen kanssa enemmän miesjuttuja. Molemmat rikastuttavat kaveripiiriä ja ovat arvokkaita ihmisiä.

Minun mielestäni sinkkukavereissani ei ole mitään vikaa, enkä pidä tosiaankaan heitä säälittävinä!!! He löytävät elämän kumppaninsa kun on sen aika ja sellainen tulee vastaan... Jokainen löytää eri aikaan oman kultansa, eikä sen takia voi pitää toista säälittävänä...

Enpä oikeestaan ole kateellinen yhtään sinkkukamuilleni, olen onnellinen, että olen löytänyt elämäni rakkauden ja pääsin eroon villistä sinkkuelämästäni...

Joten sinkkukamut ovat ihan samanlaisia kuin me seurustelevatkin, heillä ei vain ole miestä rinnallaan, mutta sekin kyllä joskus löytyy =)

Ei minulle ole juurikaan merkitystä, ovatko kaverini sinkkuja vai parisuhteessa eläviä. Sinkkukavereiden juttuja "seikkailuistaan" on ihan hauska kuunnella, tosin joskus siinä tuntee itsensä ja oman elämänsä vähän tylsäksi :-D Säälittävinä en heitä missään tapauksessa pidä, sillä tiedän että heillä on omat hyvät syynsä olla sinkkuna. Enkä ajattele heitä minään kolmansina tai viidensinä pyörinä, he ovat kavereita siinä missä muutkin, ja useimmista heistä on tullut myös mieheni kavereita.

Mä en ole oikein ymmärtänyt tätä keskustelua sinkkujen ja parisuhteessa olevien ystävyyssuhteista. Ihan kuin me oltaisiin jotenkin eri lajia, joiden keskinäiset suhteet olisivat jotenkin vaikeita. Mulle ihmiset on ihmisiä, joiden kanssa on erilaisia ihmissuhteita. Juu,on erilaisia elämäntapoja ja -rytmejä, mutta mitä sitten. Jokainen ihmissuhde muokkautuu erilaiseksi joka tapauksessa, sopivaksi siihen ihmissuhteeseen, toimin ja teen eri asioita eri ihmisten kanssa. (Ja ne kaikki kauhukertomukset parisuhteessa olevien ja sinkkujen törmäyksistä kertoo enempikin tökeröistä käytöstavoista ja huonoista ihmissuhteista)

Hei! Olin aikanaan 6 vuotta yksin pitkän suhteen kariuduttua ja en yksinkertaisesti löytänyt kaveria itselleni. Harrastuksissa kului aikani ja tyttöjen kanssa käytiin paljon ulkona. Muutaman kerran olen nahoissani tuntenut että jopa hyvä ystävättäreni luulee minun katselevan miestään "sillä silmällä", joka ei vähissäkäänmäärin pitänyt paikkaansa!! Eli piti hellittää yhdessäoloa ja odotella heidän ottavan minuun yhteyttä, en halunnut tunkeutua seuraan. Toinen juttu oli ettei kukaan tarjoa apua; esim autottomana olisi mukava jos edes joskus joku joka käy autolla marketilla kaupassa, kysyisi olisiko minulla kenties marketilla käyntiä tai suurempia ostoksia. Saatikka sitten kun joskus satuin kysymään voisiko joku lähteä hakemaan kanssani autolla esim huonekalukaupasta/kodinkoneliikkestä mikron/hyllykön niin kylläpä sitä päivää sai odotella milloin autollisille kavereille passasi. nyt kun itselläni on auto, muistan aika-ajoin kysäistä autottomilta ystäviltäni että olen marketeille lähdössä, haluatko käydä kyydillä!!?? En ole kateellinen sinkuille kun muistelee omaa aikaa. Nyt olen 4 vuotta ollut suhteessa ja meät on vihitty. Mutten mikään onnetonkaan silloin ollut! Yhtälailla mennään nytkin kuin ennenkin, ei vaan ole pakottava tarve lähteä ulos kuin mulla oli silloin yksin ollessa. Ihania on ne hetket kun toinen on vkonloppureissussa ja saa olla yksin kotona; vuokraan videon&ostan ison karkkipussin ja muutaman siiderin. Taikka kutun kavereita saunomaan ja lähtään baariin. Itse olen oppinut ottamaan yksinasuvat/eläjät paremmin huomioon, kun kohtelu minua kohtaan ei ollut ystävällisintä mahdollista... :o)

Omituinen kysymys. Ihan nyt niinkuin kavereihin pitäisiä suhtautua erilailla sen mukaan ovatko vapaita vai varattuja, töissä vai työttömiä, miehiä tai naisia, nuoria vai vanhoja, homoja vai heteroita, lapsettomia vai lapsellisia jne. Ihmissuhdehan solmitaan aina ihmisen kanssa eikä hänen elämäntilanteensa.

Itse ainakin kokisin ahdistavana, jos joutuisin elämäntilanteen muuttuessa miettimään, että mitenkähän ne minun ystäväni nyt minuun suhtautuvat...

Rasittavinta ihan kaikista kokoonpanoista on perien illanvietto missä seurustellaan yltiösivistyneesti varoen irtiottoja suuntaan tai toiseen, kaavamaisesti naiset naistenjuttuja supattaen ja miehet miestenasioita jauhaen, mutta ei niitäkään mitenkään mielenkiintoisesti vaan tiukasti puolison kyljessä nyhjäten ja pariskuntien osapuolien toinen toistaan saumattomasti säestäessä niinkuin aivotkin olisivat jo sulaneet yhteen. Aihepiiri lapset, kihlaus, häät, työ, koti, rahat, hankinnat, turvallinen valmiiksisuunniteltu tylsyys... Hui hitto! Puhun ihmisistä joidenka sinkkuilukin on ollut ehkä tylsempää kuin mulla tulee olemaan vanhainkodissa! Eli ei se siviilisääty mihinkään vaikuta, toisten kanssa synkkaa, toisten ei. Mutta kuvailemaani illanviettoon sopii kyllä vallan mainiosti pari räväkkää ja hauskaa sinkkuystävää, niinkuin mihin tahansa muuhunkin illanviettoon! Hyvässä lykyssä he saavat koomapotilaatkin heräilemään henkiin.... :-)

Sinkkuystävien elämää seuratessa joskus kadehdin heitä, toisinaan taas kadun kadehtimistani ja oivallan taas kirkkaammin suhteeni arvon! Enpä silti kovin aktiivisesti tilanteitamme vertaile. Vertailisin varmaan jos vapaus kutsuisi, mutta kun ei minua ole nyrkin ja hellan väliin kahlittu niin vapaus ei kutsuillaan pääse onneani häiritsemään...