Tervehdys vaan kaikille.
Olenkohan minä liian suvaitsematon, vaativa ja itsekeskeinen? Haluaisin asiallisia ulkopuolisia näkemyksiä, jotta voin tarvittaessa yrittää muuttaa asenteitani. Olen asiaan saanut muutaman kaverini "tukevan" mielipiteen, mutta onko ne 100% puolueettomia?
Asiaan:
Olen seurustellut n.2vuotta ja olemme asuneet yhdessä reilu vuoden. Meillä on menny muutoin ihan jees, mutta avovaimoni jatkuva matkustelu ja poissaolo alkaa vaivata toden teolla, jopa niin paljon että olen muutamaan otteeseen jo miettinyt että haluanko jatkaa juttua. Sitä itse asiassa mietin juuri nytkin. Rakastan häntä paljon, mutta tuntuu että minä en kuulu hänen unelmiinsa.
Helmikuun jälkeen olen joutunut olemaan yksin yli puolet ajasta, kun hän on kavereidensa kanssa reissannut ympäri maailmaa. Minä en ole voinut lähteä mukaan töitteni tai budjettisyiden takia. Tosin ei minua ole yleensä edes haluttukkaan mukaan, muutoin kuin viimeisimmälle 3vkon matkalle siten että hän ehdotti että lentäisin käymään muutamaksi päiväksi tai viikoksi. En pysty tällä hetkellä, eikä kyllä heidän kimppamatkalla käväisy vastaa käsityksiäni yhteisestä "romanttisesta lomasta".
Ennen viimeisintä reissua mainitsin että en haluasi olla enää yksikseni, niin hän totesi että mennään sitten syksyllä yhdessä käymään jossain. Ehkä mä olen liian vaativa, mutta ei se vie pois sitä että olen puolet keväästä yksin.
Tilannetta ei helpota se että eräs tyttö menneisyydestäni otti keväällä minuun yhteyttä ja olemme nyt olleet tässä kevään aikana yhteydessä. Emme ole tänä aikana kuitenkaan tavanneet, koska en ole suostunut (pyydetty on). Tuskin edes ajattelisin toimivani näin mikäli minulla olisi fiilis että nykyinen suhteeni on vahvalla pohjalla ja jos en tuntisi olevani niin yksin. Tämä tyttö on fiksu, mukava ja nätti....
Mitähän ihmettä tekisin? Pitäisikö minun vaan odotella että avovaimoni toteuttaa unelmiaan ja matkustelee, vai olisiko minun vaan viisainta todeta että unelmamme on liian erilaiset ja lähteä kokonaan omille teilleni, jolloin uusia mahdollisuuksia tulee eteeni (niin ja voisin tutustua tähän tiettyyn tyttöön)? Vai suhtaudunko mä ihan väärin?
Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä. Toivottavasti.
Olenkohan minä liian suvaitsematon, vaativa ja itsekeskeinen? Haluaisin asiallisia ulkopuolisia näkemyksiä, jotta voin tarvittaessa yrittää muuttaa asenteitani. Olen asiaan saanut muutaman kaverini "tukevan" mielipiteen, mutta onko ne 100% puolueettomia?
Asiaan:
Olen seurustellut n.2vuotta ja olemme asuneet yhdessä reilu vuoden. Meillä on menny muutoin ihan jees, mutta avovaimoni jatkuva matkustelu ja poissaolo alkaa vaivata toden teolla, jopa niin paljon että olen muutamaan otteeseen jo miettinyt että haluanko jatkaa juttua. Sitä itse asiassa mietin juuri nytkin. Rakastan häntä paljon, mutta tuntuu että minä en kuulu hänen unelmiinsa.
Helmikuun jälkeen olen joutunut olemaan yksin yli puolet ajasta, kun hän on kavereidensa kanssa reissannut ympäri maailmaa. Minä en ole voinut lähteä mukaan töitteni tai budjettisyiden takia. Tosin ei minua ole yleensä edes haluttukkaan mukaan, muutoin kuin viimeisimmälle 3vkon matkalle siten että hän ehdotti että lentäisin käymään muutamaksi päiväksi tai viikoksi. En pysty tällä hetkellä, eikä kyllä heidän kimppamatkalla käväisy vastaa käsityksiäni yhteisestä "romanttisesta lomasta".
Ennen viimeisintä reissua mainitsin että en haluasi olla enää yksikseni, niin hän totesi että mennään sitten syksyllä yhdessä käymään jossain. Ehkä mä olen liian vaativa, mutta ei se vie pois sitä että olen puolet keväästä yksin.
Tilannetta ei helpota se että eräs tyttö menneisyydestäni otti keväällä minuun yhteyttä ja olemme nyt olleet tässä kevään aikana yhteydessä. Emme ole tänä aikana kuitenkaan tavanneet, koska en ole suostunut (pyydetty on). Tuskin edes ajattelisin toimivani näin mikäli minulla olisi fiilis että nykyinen suhteeni on vahvalla pohjalla ja jos en tuntisi olevani niin yksin. Tämä tyttö on fiksu, mukava ja nätti....
Mitähän ihmettä tekisin? Pitäisikö minun vaan odotella että avovaimoni toteuttaa unelmiaan ja matkustelee, vai olisiko minun vaan viisainta todeta että unelmamme on liian erilaiset ja lähteä kokonaan omille teilleni, jolloin uusia mahdollisuuksia tulee eteeni (niin ja voisin tutustua tähän tiettyyn tyttöön)? Vai suhtaudunko mä ihan väärin?
Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä. Toivottavasti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suoraan sanottuna vaikuttaa siltä, ettette ole toisillenne kovinkaan sopivia. Jos tyttöystäväsi haluaa matkustella jatkuvasti ja sulla ei siihen ole mahdollisuuksia, niin onhan siinä ikävä odotella tyttöä kotiin ja yrittää keksiä itselleen täytettä elämään sillä aikaa.
Ei asia ole sinänsä kummankaan "vika", mutta jos taloudellisesti olette eri tasoilla ja toiselle matkustelu on "must", niin voit päätellä itse, millaista tulevaisuutenne tulisi olemaan...
Koska olette vielä lapsettomia, olisi viisasta NYT aloittaa keskustelu suhteenne tulevaisuudesta. Mitä kumpikin haluaa suhteelta ja elämältä. Kirpaiseehan se, jos toista rakastaa. Mutta jos toista tosissaan rakastaa, on valmis myös luopumaan jostakin - kuten tyttöystäväsi jatkuvasta yksimatkustelusta??
Tässä mielipide 40 naiselta.
"...Pitäisikö minun vaan odotella että avovaimoni toteuttaa unelmiaan ja matkustelee..."
Vaikuttaa että sina et ainakaan kuulu hänen unelmiinsa. Pidä yhteyttä siihen tyttöön menneisyydestäsi, mutta älä petä ennen kuin olet saanut edellisen suhteen puretuksi. Tapaile, soittele ja ehkä huomaat että sinulla onkin hauskempaa tämä vanhan tuttavuuden kanssa. Ei kannata roikkua semmoisessa suhteessa jossa saa olla jatkuvasti yksin jos parempaakin on tarjolla.
Moi,
tekstisi on täyspäisen kuuloista ja varmaan monikin nainen haluaisi kaltaisesi tyypin rinnallee, ei mitään maailmanympärimatkoja vaan hyvää arkea. Itse ainakin ajattelen niin.
harvoilla on edes mahista reissata koko ajan tuolla tahdilla, mistä kerroit.
oon samaa mieltä kuin toinenkin kirjoittaja, älä missään tapauksessa sorru pettäjäksi vaan elä omaa elämääsi (niinkuin avokkisikin mitä ilmeisemmin tekee) ja tutustu uudelleen siihen vanhaan tuttavuuteen. itse olen tehnyt rohkean ratkaisun vastaavan kokoluokan asiassa hiljattain enkä kadu. luota vaistoihis! ja paljon voimia, tilanne ei ole helppo.
Eihän tämä tyttö menneisyydestä ole eksä. Jos on, niin kannattaa miettiä, miksi suhde ei toiminut. Aika voi joskus kullata muistot. Voit silloin joutua ojasta allikkoon.
Tosin et vot tietää, että olisiko tämä uusi-vanha tyttö sopivampi, mikäli et tutustu paremmin.
Toisaalta et kyllä voi kahlita toista ihmistä, mikäli hän haluaa matkustaa. Sinun tulisi elää omaa elämääsi ja antaa hänen elää omaansa. Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että mitä itse elämältään haluaa ja miksi.
Ei kyllä hyvältä kuulosta... Elämänasenne on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista parisuhteen toimivuuden kannalta. En tarkkaan osaa tulkita viestistäsi olisitko samanlainen reissuttaja kuin hän, jos työ ja raha ei olisi esteenä. Mikäli haluaisit reissata ja pidät jatkuvasta liikkeestä, niin uskoisin odottelun kannattavan. Onhan hänenkin, joskus alettava tekemään oikeita töitä ja yhteistä arkea muodostuu itsestään.
Oma parisuhteeni on juuri kaatumassa. Syitä on tietysti monia, mutta pääsyy on erilaisissa toiveissamme elää normaalia elämää. Avovaimoni haluaa mennä, minä tulla. Hän on pessimisti, minä ainainen optimisti. Olemme asioista usein samaa mieltä, mutta erilailla.
En tiedä saatko tästä kuvaa mielipiteestäni. Tässä on vielä itsekin hieman tutkiskelemassa ajatuksiaan. Epäkohteliasta avovaimosi käytös kuitenkin on. Siitä saat tukeni.
mietipä:
vaimo haluaa, että lennät häntä tapaamaan matkalle 2 - 7 päiväksi, vaikka lyhyet matkat ovat suhteessa paljon kalliimpia kuin pitkät. Yhtä kalliiksi olisi tullut lentää sinne 3 viikoksi. Riippuu tietenkin kohdemaasta, onko eläminen on kalliimpaa vai halvempaa...
Keskustele suhteestanne ennen seuraavaa matkaa. älä vain kuuntele sitä, että nainen lupaa sinulle yhteisen retken syksyllä. onko odottaminen sen arvoista? onko matka varma ja oletteko silloin vielä yhdessä?
kerro naisellesi, että haluat ainakin tauon suhteessanne, jos hän edelleen on menossa matkalle ilman sua. jos siltä tuntuu, niin vaikka katkaise suhde lopullisesti ja vaikka matkan aikana.
et ole sille naiselle mitään velkaa. miksi pomppisit hänen pillin mukaan ja välttäisit tuottamasta hänelle pahaa mieltä.
kuuntele nyt vain itseäsi :)
tämä oli naisen mielipide.
Kyllä, avovaimosi pitää saada toteuttaa unelmiian - ei, sinun ei tarvitse odotella häntä lopun elämääsi. Vaikuttaa siltä, että tiedät ratkaisun jo oikeastaan itsekin päätellen kirjoituksesi sävystä.
Hypoteettinen tilanne: puolisosi (jolle reissailu tuntuu olevan elämäntapa) luopuu matkustelusta pelastaakseen suhteenne. Kaikki saattaa olla vähän aikaan hyvinkin, mutta puolisoasi varmasti jää kaivelemaan se, että hän uhrasi unelmansa ollakseen epäitsekäs. Itse luovuin juuri aikeistani lähteä suunnittelemalleni syntymäpäivämatkalle poikaystäväni takia (syy oli toinen, mutta kuitenkin...)Tein tietenkin hänet onnelliseksi, mutta et voi kuvitella paljonko itseäni harmittaa! Suhde on kyllä kasassa, mutta nyt olen poikaystävälleni katkera, koska tunnen että hän estää minua toteuttamasta itseäni. Joka riidassa tämä tulee sitten esille uudestaan ja uudestaan...
Suhdetta ei laiteta toimimaan tekemällä isoja uhrauksia toisen vuoksi, se vain kiristää tilannetta. Jos elämäntapanne ovat liian erilaiset, ette ehkä vain sovi yhteen... Tee sellainen ratkaisu, jonka takana voit seisoa itse - älä muiden kommenttien perusteella.
Luulen, että olette liian erilaisia. Ja tuossa kahdessa vuodessa olet sen itsekkin huomannut.
Tyttöystäväsi on menevää sorttia, ja viihtyy kavereiden ja ihmisten ilmoilla. Sinä taidat olla enemmän koti-ihminen ja nauttia kotona olosta ja yhteisestä ajasta. Ja tietysti yhteisistä matkoista, joista tyttöystäväsi ei näytä olevan kiinnostunut.
Kannattaisi etsiä enemmän kaltaisesi tyttö, joka viihtyy paremmin sinun kuin kavereiden kanssa. Ja taidat jo olla sellaisen löytänytkin.
Ymmärrän täysin mietteesi ja tuntemuksesi! Itselläni samanlainen tilanne. Miesystävä matkustelee ystävineen ympäriinsä vähän väliä ja on muutenkin kovin menevän sorttinen. Itse olen vähemmän. Aikoinani kierrellyt paljonkin, nyt en jaksa niin paljoa enää. Silloin tällöin.
En tätä hyväksy, ja olen sen ilmoittanutkin. Vaan eipä tunnu auttavan - selityksiä piisaa. Muutenkin elämäntyylimme ja ajatusmaailmamme ovat täysin erilaiset, eivätkä tunnu kohtaavan. Joten taidanpa tässä piakkoin toivottaa hänelle hyvää loppuelämää (ilman minua). Helppoa se ei tule olemaan (siitä jo "alustavaa" kokemusta).
Sinunkaan ei tarvitse tuollaista meininkiä sietää, eikä hyväksyä, kuten ei minunkaan. Tsemppiä vaan molemmille vanhan taakse jättämisessä!