Elämä hukassa.. En tiedä mitä minulle on tapahtumassa; olen ihastunut toiseen mieheen, olen aikomassa pettää miestäni, olen toisaalta oivaltanut paljon asioita omasta elämästäni, toiveista ja unelmista. Tilanne on siis hyvin ristiriitainen. Olen kasvanut ihmisenä (ainakin vähän), mutta se on toisaalta ajanut minut kauemmaksi miehestäni. Miksi en voi kasvaa lähemmäksi miestäni? Vai olenko itse tehnyt valinnan suunnasta? Itsehän tein tietysti aloitteen ja ehdotin tapaamista toisen miehen kanssa. En tiedä olisiko koskaan välillämme tapahtunut mitään, ellen olisi tehnyt aloitetta. Miksi halusin vierasta miestä niin paljon, että olin valmis pettämään oman rakkaani. Miksi himo ja seksuaalinen halu on niin voimakas tunne? Miksi itselläni on seksuaalinen energia tärkeää? Saahan hyvää seksiä suhteessanikin, miksi se ei riitä? Vaikea tilanne, olen ihan hajalla. Toisaalta tiedän kuitenkin selkeästi mitä teen. Petän miestäni, jos siihen tulee mahdollisuus ihastukseni kanssa. Kuinka halpamaista, petollista. Miksi haluan loukata ihmistä, joka on minulle niin hyvä? Hän haluaa uhrautua puolestani ja rakastaa minua. Elämäni ei ole helppoa. Annan tunteiden viedä, kuuntelematta järkeä lainkaan..miksi? Suhde toiseen tuntuu jännittävältä tässä ja nyt, kun taas oma suhteeni on tuttu ja turvallinen. Olen katala nainen, en ansaitse miestäni.. Olo on nyt jo syyllinen vaikka käytännössä ei vielä ole tapahtunut mitään väärää. Ehkä oloni johtuu siitä, että tiedän petollisuuden tapahtuvan jossain vaiheessa. Näen jo pitkälle tulevaisuuteen. Petän miestäni, suhde pettäjän kanssa loppuu X-ajan kuluttua, haluan ”vakiintua” ja saada lapsia mieheni kanssa, petollisuus ei vaivaa minua ja olen onnellinen, lapset kasvavat ja elämä lasten ehdoilla on tietynlaista, lapset muuttavat pois kotoa, elämä on tyhjä ja tunteet miestäni kohtaan ovat kuolleet, eroan, kuolen ja elämä loppuu. Minun tuleva elämäni pähkinänkuoressa, kuinka oikeaan osuu? En tiedä, nyt vain tuntuu olevan se hetki, jolloin pitää päättää yhdessäolon jatkosta. Eroanko miehestäni, vai elänkö odotusten mukaan. Vaikea, koko elämänkulkuun vaikuttava päätös. Petän varmaan tässä kaikkia osapuolia ja en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Elämä ilman täydellistä intohimoa vai elämä täysin intohimoisesti. Kumpi kantaa pidemmälle, toki tiedän jo vastauksen. Jos jätän mieheni, joka rakastaa minua täydestä sydämestään, mitä jää jäljelle? Vain tyhjä kuori, vailla sisältöä. Sellaistako minun elämäni tulisi olla? Rakastunko koskaan intohimoisesti koko elämäni aikana ja ennen kaikkea tapahtuuko se samaan aikaan toisen tuntiessa samoin. Onko intohimoista elämänkestävää rakkautta? Onko rakkaus kuitenkin intohimoa voimakkaampi voima? Vai voiko saada molemmat?
Tätä on petollisuus
ottaa kipeää
162203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tapahtuipa minullakin jonkin aikaa sitten vähän vastaavaa. Tutustuin naiseen, hän oli kaunis, seksikäs, jotain ihan uutta. Kotona oli myös kaunis ja seksikäs tyttökaveri, mutta se uuden viehätys veti hetkeksi menemään.
Tämän naisen kanssa jaksoimme jutella tunteja putkeen, vain istua ja olla. Kumpikin halusi toista. Nyt kaiken jälkeen näen niin selvästi mitä se oli. Olin tyhmä. Idiootti. Tämä nainen oli sellainen joka ihastuu helposti, hän oli edellisissä suhteissaan jo joutunut sellaiseen oravanpyörään, jossa hän ihastuu uudelleen ja uudelleen, eikä tiedä mitä haluaa tai etsii. En usko hänellä olevan ihana elämä jos tuo sama jatkuu.
No kuitenkin tämän naisen kanssa olin niin ihastunut, ehkä vähän rakastunutkin. Sitten vain yhtäkkiä kaikki lopahti. Hänenkin kanssaan kaikki meni rutiiniksi. tavalliseksi. Ei enää oltukaan toistemme aurinko ja kuu. Jotenkin se "illuusio" särkyi. Huomasin kuinka kauhean virheen tein.
Pähkinänkuoressa voisin sanoa, että sen alkuhuuman takia ei kannata rikkoa omaa suhdettaan. Ihan sama kenen kanssa olet, arkipäiväsyys ja rutiini iskee, välillä nopeammin kuin uskotkaan. Olin senverran selkärankainen, että kerroin silloiselle tyttökaverilleni, että meistä ei tule mitään ja jätin hänet. Rakastin häntä, mutta en halunnut häntä satuttaa kertomalla kaikkea. Se oli ehkä raskainta koko hommassa.
Oliko kaikki sen arvoista? Ei todellakaan. Tässä pätee niin selkeästi sellainen vanha sanonta, että sitä ei tiedä mitä itsellä on, ennenkuin sen menettää.
Eniten jäin kaipaamaan kaikkea pientä mitä teimme tämä tyttökaverin kanssa. Kaikke sitä arkipäiväistä. Tältä ihastukseltani taas en jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Ehkä se toisen huomion sataprosenttinen valtaus oli ainut mitä kaipaan, mutta sekään kun ei voi kestää ikuisuutta. Että tällainen tarina.
Tässä se tulee: älä tee sitä mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Onnea jatkoon.
tosi paljon paremmin, jos niistä pystyisi tuossa vaiheessa puhumaan avoimesti puolisonsa kanssa, mahdotontako?
Meillä vaimo ei pystynyt puhumaan, ja kävi oikeastaan juuri noin kuin kerrot, paitsi että hän myös petti, useita kertoja , omatunto alkoi vaivata ja tunnusti... sitä on nyt sitten käyty pala palalta läpi viimeiset 6kk...
Pienenä varoituksen sanana kannattaisi ajatella muitakin ennenkuin tekee jotain peruuttamatonta.
... petettynä osapuolena voin sanoa että tekee kipeää ja pahasti, ja kaiken lisäksi pitkään...siinä menee kaikki aiemmat kokemukset romuksi, ja kaikki arvot, koko elämä tosi sekaisin.... mieti sitä!
Nähneenä yhtä jos toista..
On helposti sanottu tässä palstalla että kerro puolisollesi uudesta ihastuksesta. Mutta mieti nyt vähän, miten sanoa puolisolle että "mä haluaisin tuota XXX tyyppiä ihan sairaasti jota ajattelen joka yö, ja jonka kanssa ollaan puhelimessa tunti päivässä päivittäin..." Mitähän puoliso sanoo siihen?
Kyllä tuollainen paskakuorma tulee ihmisen itsensä kanssa selvittää. Helvetin vaikeaa työtä, kokemusta on, mutta ei voi muutakaan.
Se sinun entinen kultasi tuntuu täydelliseltä sitten kun on tullut ero tästä uudesta. Mutta siinä vaiheessa peli on menetetty. Ette voi jatkaa kuten ennen tai aloittaa alusta, koska sinä olet itsekkäillä haluillasi tuhonnut kaiken sen hyvän. Mieti siis tarkkaan mitä haluat. Jos olet valmis luopumaan mieshestäsi oikeasti niin tee ero ja aloita uusi suhde vasta sitten. Jos et ole valmis luopumaan, lopeta leikkisi. Minä olin itse kaksi vuotta sitten samassa tilanteessa ja luojan kiitos järkeni alkoi toimia enkä tehnyt mitään tyhmää, joka olisi vahingoittanut avioliittoamme. Nyt olen hirmu onnellinen oman mieheni kanssa, jonka kanssa silloin oli väliaikainen kriisi.
....sain silmäni aukeamaan liian myöhään. Nyt vasta tajuan kun sain hänet kiinni valheesta. suhde päättymässä ja halusin tietysti keskustella avoimesti miksi hän ei halua edes yrittää jatkaa. Hänen sanojen mukaan olen kaikkea mitä hän puolisostaan haluaa.... Mutta hänen pitää olla yksin ennen kuin voi olla kenenkään kanssa... Tulee aina olemaan yksin... Ei johdu kolmannesta osapuolesta... Enää ei mieltäni kummastuta äänetön puhelin, tekstiviestit joita ei tarvinnut kommentoida, ristiriitaiset kertomukset illanvietosta... Halusin antaa hänelle tilaa ja aikaa , niin tein.
Viimein hän sanoi vielä ettei halua menettää minua elämästään, koska on paljon hyviä muistoja. Olisimme ystäviä. Noo... mitäpäs sitten? Haluaisin todella olla ystävä mielettömän ihanalle ihmiselle vaikka se tulisi olemaan vaikeaa syvien tunteideni takia. Mutta sitten sattuma puuttui peliin! Sain tietooni että hänellä on uusi kumppani, varmaan ollut jo kauan. Kertaakaan hän ei ole siitä itse maininnut vaikka olen kysynyt! Sekava ja epätodellinen tunne!
Ei se vaihtamalla parane.
Kyllä suosittelen lämpimästi,että et todellakaan tee mitään pettämisiä. Itse menin samanlaisen hurmurin matkaan ja suhde oli aivan ihana aluksi, eikä omatunto vaivannut ollenkaan. Nyt sekä minä, että mieheni molemmat ihan hajalla ja suhteenikin on päättynyt ja olo tuntuu tosi huoramaiselta. Ei kukaan pysty elämään hautaan asti sellaset asiat sisällä, jotenkin ne tulee ilmi aina ja satuttavat eniten itseäsi. Käy vaikka terapiassa, opettele täyttämään himosi ja seikkalutarpeesi puolisosi kanssa tai sitten eroa suosiolla. Tuollaiset seikkailut ovat kuin hidas itsemurha. Älä tee sitä itsellesi.
Niin tai näin, mutta mieti mikä on suhteessa (pysyvässä) tärkeää juuri NYT. Intohimokaan ei aina nautittavaa, vaikka usein niin luullaan.
Tietynlainen riippuvuus syntyy juuri intohimosta. Ihminen ajattelee "teen ihan mitä vaan kunhan saan pitää tämän intohimoisen rakkauden" niin tekeekin.. ja vuosien uhrausten, kärsimysten tuskien jälkeen alkaa tajuta, että suhde on ihan syvältä. On ikäänkuin lakannut elämästä omaa elämäänsä sen jälkeen, kun on alkanut elää intohimoisen ihmisen elämää - ja uhrannut itsensä sille kokonaan.
No ei se mitään, kyllä ihan tavalliseen rakkauteenkin voi jäädä roikkumaan.. elämä ei ole helppoa ja kuka on sanonut, että sen pitäisi olla?
Monet ovat tässäkin varoittaneet sinua ja käskevät olemaan pettämättä. Minä muistutan, että ihminen katuu enemmän tekemättäjättämiään asioita kuin tekemiään.
"Petän miestäni, suhde pettäjän kanssa loppuu X-ajan kuluttua, haluan ”vakiintua” ja saada lapsia mieheni kanssa, petollisuus ei vaivaa minua ja olen onnellinen, lapset kasvavat ja elämä lasten ehdoilla on tietynlaista, lapset muuttavat pois kotoa, elämä on tyhjä ja tunteet miestäni kohtaan ovat kuolleet, eroan, kuolen ja elämä loppuu"
Jokainen voi itse vaikuttaa siihen onko elämä tyhjä vai ei. Voi se mennä niinkin, että petät nyt miestäsi, intohimoinen rakkaus jää jossain vaiheessa, perustat perheen ja elätte onnellisena elämänne loppuun asti miehesi kanssa. Tai mies löytää uuden, eroatte. Tai sinä löydät uuden, eroatte. Tai eroatte jostain muusta syystä ja löydätte uuden rakkauden.
Toinen ihminen ei koskaan saisi olla itselle koko elämä. Vain ihana ja rakas mauste siihen. Voisi ajatella, että kumppani (tai ystävätkin!) on lainassa ja saa rakastaa häntä x-aikaa ja tuosta ajasta pitäisi nauttia niin kauan kuin sitä kestää, tulevaisuus näyttää.
"Toinen ihminen ei koskaan saisi olla itselle koko elämä. Vain ihana ja rakas mauste siihen. Voisi ajatella, että kumppani (tai ystävätkin!) on lainassa ja saa rakastaa häntä x-aikaa ja tuosta ajasta pitäisi nauttia niin kauan kuin sitä kestää, tulevaisuus näyttää."
Itseään ja toista arvostava ihminen ei tähän tyydy. Kyllä rakkaussuhteessa pitää voida luottaa siihen, että toinen on minua varten ja minä saan olla toista varten - myös tulevaisuudessa.
Kuten sanotaan: on vain ikuista rakkautta. Hurjaa ja ehdotonta, mutta sellaista rakkaus on!
Rakkauteen voi toki päätyä useammankin kerran elämässään, koska rakkaus kuitenkin antaa anteeksi, mutta samaan aikaan ei voi rakastaa montaa, eikä varauksella varsinkaan. Pitää olla valmis sanomaan rakastetulleen koko sydämestään, että haluaa pitää rakkauden -ja tämän ihmisen johon rakkaus kulminoituu- koko lopun elämää.
On tavattoman surullista lukea uudelleen ja uudelleen ihmisten parisuhdeongelmista. Niin tässä viestiketjussa, kuin muissakin medioissa. Tuntuu siltä, kuin kukaan ei oikein olisi valmis aktiivisesti rakastamaan, vaan sen sijaan odotetaan, että joku "nappaa" minut. Pakottaa hullaannuttavaan rakkauteen, missä vastuuta ei tarvitse tuntea, koska intohimo ei jätä tilaa vaikeille valinnoille.
Kyllä pettäminen on rankka virhe, ei millään perusteltavissa. Pettäminen hitaana itsemurhana, kuten joku aiemmassa viestissä sanoi, on ihan totta. Pahaa hallaa se tekee luottamukselle, niin itseen, kuin muihinkin. Ja jättää ruman haavan muistoihin...
Kyllähän tämä pettämisjuttu alkaa koko ajan vaan kuulostamaan mahottomammalta, kun oikein itsekin alkaa ajattelee. Voipi olla kyseessä tässä hieman kolmenkympin ikäkriisiä, kun ei oikein tiedä mitä elämältä haluaa. Kiitos teille järkevistä kommenteista, ehkä tästä selvitään kun ei parisuhteessa itsessään ole mitään vikaa. Mutta siltihän nämä ihastumiset on katalia ja voimia vaatii vastustaa kiusausta. Mutta yritän selvitä tästä puhumalla puolisolleni ja toki olen puhunutkin, joskin vähän eri sanoin. Aurinkoista kevättä kaikille=)
toinen, joka taitaa myös potea samantapaista 30-kriisiä! aika samoja ajatuksia pyörii päässä, kuin sinullakin.....toistaiseksi olen sillä kannalla että jään tähän tutun ja turvallisen mieheni luokse:)
mutta tsemppiä sinullekin, oli helpottavaa lukea että niin samanlaisia ajatuksia on muillakin.
pilata oman ja miehesi elämän, anna mennä vain. Mutta jos toinen mies on varattu, voit miettiä tekosi seurauksia etukäteen!
teoilleen, minusta raja on siinä
ihan mitä tuntee, kunhan ei vie asiaa tekojen asteelle
moni miettii, suunnittelee ja tuntee voivansa tappaa jonkun, mutta ei kuitenkaa tee sitä
siinä se järki astuu esiin
tässäkin lopputulos on sama,
jos todella haluat mennä sille asteelle, niin ilmoita asiasta etukäteen miehellesi
katsotaan oletko sen jälkeen vielä samoissa aikeissa
lumput lopettakaa se saatanan unelmien jahtaaminen!
Ette te saatana ikinä tuu saamaan sitä teiän UNELMIEN PRINSSIÄ JOKA ON AINA IHANASTI TÄYDELLINEN JA JOITA HIMOITSETTE JATKUVASTI.