hiljainen/ sulkeutunut nainen

myy

Olen 29-v eronnut sinkkunainen. Hoikka, liikunnallinen ja ihan hyvän näköinen ("neutraaleilta" tahoilta kuultuja adjektiiveja ovat olleet nätti, söpö ja hyvän näköinen).

Ongelma on, että olen tuntemattomammassa miesseurassa erittäin hiljainen. Menen tavallaan lukkoon ja vetäydyn kuoreeni. Tämän taustalla taitaa olla se, että peruskouluiässä minua kiusattiin pitkäaikaisesti (tämä alkoi, kun muutimme toiselta puolelta Suomea uudelle paikkakunnalle, ja perheemme oli lisäksi varsin köyhä). Kiusaajat olivat enimmäkseen poikia.

Teini-iästä lähtien on monesti tapahtunut niin, että joku poika/ mies on joissain merkeissä ihastunut minuun. Nämä ihailijat ovat olleet ihan kelvollisia tyyppejä - fiksuja, keskivertoa paremman näköisiä jne.
Jonkinlaisen automaattisen torjuntarefleksin takia olen kuitenkin tehokkaasti torjunut kaikki lähestymisyritykset, ja ennen pitkää sulkeutuneisuuteni on aina karkottanut sitkeimmätkin ihailijat.
Kyllähän minäkin lämpenen ja avaudun, kunhan joku ensin onnistuu pääsemään kuoreni lävitse...

Kaikki exät, puoliso mukaan lukien, ovat olleet ulkomaalaisia. Tietyissä kulttuureissa miehet eivät yhtä helposti säikähdä sitä, jos nainen on aluksi hiljainen, torjuva ja sulkeutunut. Ehkä joissain kulttuureissa jopa kuuluu olla niin. Suomalaiset miehet tämä ominaisuus näyttää karkottavan tehokkaasti.

Viimeksi viime viikolla vietin pari päivää yhden mukavan suomalaisen miehen seurassa. Lopulta kuitenkin todettiin, ettei hommasta tule mitään. Mies kommentoi myöhemmin s-postissa, että vaikutin niin luokseenpäästämättömältä ja sulkeutuneelta.

On kai pakko alkaa uskoa, että suhde suomalaiseen mieheen on mulle mahdottomuus. Ihmettelen, miksi naisen hiljaisuus on nimenomaan suomalaiselle miehelle noin iso karkoite, vaikka suomalainen mies ei itsekään tunnetusti luonteeltaan kuulu maailman eloisimpiin.

Onko tosiaan niin, että jos nainen ensi vaikutelmalta on hiljainen, mies vetää johtopäätöksen, että tylsä tyyppi --> tylsä suhde odotettavissa --> tuolla ei ole mulle mitään annettavaa.

Se hyvä puoli tästä on, että kun nyt olen juuttunut lapsettomaan uusiosinkuuteen, jaksan ja ehdin pitää huolta itsestäni ja kunnostani tod. näk. paremmin, kuin "sen oikean" löytäneet ikäiseni.

9

1366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuppisuu

      Maksaisin mitä tahansa, jos saisin vaimoni puhumisen vähenemään 10%:n nykyisestä.
      Ehkä haet syytä vääristä asioista?
      Miehiä sinulla on ollut, ja kuitenkin tullut ero vaikka sanot osaavasi myös avautua?
      Monet etelänmaalaiset jopa edellyttävät, että nainen sulkee suunsa. Oletko ollut jopa liian suulas?

      • Miten

        siinä vikaa jos ne entiset miehet on ollut vaikka mustia.
        Minulle et varmasti kelpais.
        Valkosen kanssa olleet kyllä käy minullekin.
        Meillä miehillä kun on sentään jonkunlaiset aivot ja arvomäärät.
        Tämä oli alottajalle.


      • mikä vaivaa kun sanoo ainav...

        Koittakaa korjata tämä sivusto kun en pääse lähettämääm mitään , kun aina sanoo minun jo lähettäneen.


      • myy
        Miten kirjoitti:

        siinä vikaa jos ne entiset miehet on ollut vaikka mustia.
        Minulle et varmasti kelpais.
        Valkosen kanssa olleet kyllä käy minullekin.
        Meillä miehillä kun on sentään jonkunlaiset aivot ja arvomäärät.
        Tämä oli alottajalle.

        Reilut 10 vuotta sitten itselläni ei ollut vielä ensimmäistäkään mieskokemusta takana päin, mutta tilanne oli silloin ihan sama kuin nykyisinkin.

        Eli ihan sama juttu 2-kymppisenä hiljaisena täysin kokemattomana naisena ja nyt 3-kymppisenä hiljaisena eronneena naisena.

        Se, että välissä on nyt ehtinyt olla pari miestä, ei ole vaikuttanut millään tavalla tilanteeseen - miesten käytökseen tai omaani.


      • anti-rasisti
        Miten kirjoitti:

        siinä vikaa jos ne entiset miehet on ollut vaikka mustia.
        Minulle et varmasti kelpais.
        Valkosen kanssa olleet kyllä käy minullekin.
        Meillä miehillä kun on sentään jonkunlaiset aivot ja arvomäärät.
        Tämä oli alottajalle.

        ...hoitoa!!! ja luuletko että ne jotka on ollu mustien kanssa (sua ehkä hiukan avaramielisemmät henkilöt) kelpuuttais tollasen rasistin!
        mulle et kyllä varmasti kelpais...


    • muija

      Kyllä mä olen huomannut,että mitä kanamaisempi muija niin sen enemmän ulkomaalaisia pyörii ympärillä-en nyt puhu pohjois-ja etelä-eurooppalaisista miehistä,kun ei oo kokemusta esim.saksalaisista t.ruotsalaisista( vaan ihan muista)...niistä tummemmista siis...
      Tottakai tietyissä kulttuureissa naisen kuuluukin olla hiljaa,mitään poikkipuolista sanaa miehelle ei suvaita,mutta näitä tyttöystäviä kyllä saa JOKA SORMELLE olla ja mies saa tehdä,mitä huvittaa!Kaupungissa,jossa asun,on näitä tiettyjä tapauksia(ulk.miehiä),joiden elämäntyyli on sitä luokkaa,että huh-huh...ei tämä mikään niin iso kaupunki ole,ettei tietäis mitä niidenkin äijien keskuudessa tapahtuu-jatkuvasti kuulee,mitä ne milloinkin touhusi ja kenen kanssa(useat näistä ovat naimisissa ja lapsiakin on).Muakin yritti eräs ulkom.tyyppi iskeä keskellä kirkasta päivää niin arkisessa paikassa kuin kirppiksellä,mutta näiden äijien metkut tietäen,annoin tietysti ymmärtää,ettei moinen minuun pure,mutta jos mies olisi ollut suomalainen söpöliini (ja jos olisin ollut vapaa)niin mikä ettei...Riippuu,muuts,ihan miehestä tuo,onko kiinnostunut hiljaisista naisista vai ei-ainakin minun suomalainen mieheni oli erittäin tyytyväinen,etten ollut samanlainen kanamainen muija kuin suurin osa työpaikkamme eukoista!

      • sick of this

        siis suomalaisille ne samat metkut on sallittuja mut jos joku "tummempi" niitä puuhailee niin "huh-huh"... taidatpa ite vähän yleistää, tunnen monta tällästä "tummempaa" ja ihan hyvii tyyppei ne ainakin on!!!

        mitä etelä-eurooppalaisiin vielä tulee, niin ne voi olla tosi härskejä...huomasin sen kun matkustin italiassa! ihmettelin vaan että kuvittelikohan ne et kaikki ulkomaalaiset antaa niille pillua... mutta eihän nekään kaikki tietenkään oo sellasia! tää vaan esimerkkinä siitä että kyllä melkeen minkä maalasista vaan löytyy tollasia...kyllä suomalaisetkin osaa olla aikamoisii sikoja! viimeks eilen huomasin sen...
        ehkä suolalaisten "touhuihin" ei vaan kiinnitetä huomiota, kun meitä on niin paljon... ja niin noh...itekin ollaan (useimmat varmaan) suomalaisia ja eihän nyt omanmaalaisia voi leimata kun samalla tulis ittensä leimattua!
        suomalaiset on muuten ihan vitun rasistista kansaa!!!(en nyt tässä haluu yleistää..;)


    • Phoenix82

      Tässäpä miehen tai ehkäpä pojan mielipide. Aivan kuinka vaan.
      Mut omalla kohdallani olen huomannut että pään hakkaaminen kiveen ei kannata. Jos joka kerta suljet itsesi kun joku yrittää lähestyä sinua, niin ennen pitkää sitkeinkin mies alkaa uskomaan että toista ei kiinnosta. Varsinkin kun suomalaiset ovat luonteeltaan hiljaisisa ja vähäpuheisia miehiä joille pienikin negatiiviseen suuntava vihje tarkoittaa suoranaista kieltoa. Sen olemme oppineet ei tarkoittaa yleensä ei. Ja kukaan ei jaksa rakastaa, kuuta vaikka se kaunis onkin se on myös kylmä ja koskettamattomissa... Siispä anna ihmiset tuntea lämpösi ja kosketuksesi...Ennen kuin on liian myöhäistä

    • jkjkjkj

      Jos ne pelkää alitajuisesti että hiljainen nainen saisi ne paljastamaan jotain tai ne "näkee" itsensä sinussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe