näköjään vaatii ennustajan lahjoja.Nimittäin lääkärin todistuksen mukaan sairauslomani kesti 11.5 saakka josta olin ilmoittanut henkilökohtaisesti ko. virkailijalle.Käydessäni tänään ilmoittumassa tästä tulikin sitten tinka miksi en ollut käynyt jo 9.5 perj.kertomassa että sairaus paranee parin päivän päästä.Siis aivan mielivaltaista kyykytystä petipotilaalta.Tämä on kuulemma käytäntö että etukäteen ilmoitetaan koska sairaus parenee.Itse toivon hänelle oikein tuskallista selkäsairautta ja pitkään, alkaisko sitten käsittään pykäliä ja käytöntöjä.
Työkkärissä asiointi
Justiina
122541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
rangaistuksen? esim. karenssin. Tee valitus työvoimatoimikunnalle.
Laita s-postia työvoima-asioita hoitavaan ministeriöön ja työvoimatoimiston johtajalle moisesta käyttäytymisestä. Virkailija ei saa menetellä noin. Mielestäni se on turhaa uhoa virkailijalta.
Kannattaa valittaa virkailijan käytöksestä! Löytyy se pomo niillekin.
tuntuukin, että pitäisi antaa selitys joka yksityisasiaan. Työttömällä ei ole omaa elämää, pitää miettiä vain sitä, että on työtön. Koko ajan stressi päällä, ja hakea olematonta työtä.
Joskus tuntuu, että on pikkuisen mennyt yli tämä toiminta. Vaikka työttömiä olemmekin, niin ei me useimmat sitä vapaaehtoisesti olla. Emme me ole velvollisia selittelemään elämäämme, meilläkin on yksityisyys. Saamme nauttia elämästä ja iloitakkin vällillä. Sitä ei työnvälityksessä tunnuta käsittävän eikä sallittavan.
En käy Kemin työkkärissä, mutta joskus sitä tulee ajatelleeksi, että työtön on kuin vanki. Minäkin sanoin milloin työni jatkuu ja meneväni tietysti töihin (pätkätyötä), mutta kuitenkin on tiettyyn päivämäärään mennessä käytävä ilmoittautumassa. En jaksanut alkaa kyselemään syytä siihen. Sitä turtuu ajanoloon.
kertaan ilmoittaa ko. sairaslomasta? johan heillä oli tieto mihin asti se on. Ja eikö tuo asia kuulu ainoastaan maksajalle mitä se työkkäri sillä tiedolla tekee?
Minä ole koskaan ilmoittanu työkkäriin mitään...kerran oli käsi kipsissä monta kuukautta kun olin työttömänä :))
kun ei ole käypää työvoimaa(sairas)niin työttömyysluvut kaunistuu eikä tarvitse maksaa työttömyyskorvausta, vaan saa pienen sairauspäivärahan. Säästyy rahat siltä momentilta. Jää Herroille enämpi humputettavaa rahaa.
pystynyt lähtemään töihin sen kipsin kanssa, et sitten aatellu, että olisit ollut sairaspäivärahalla
olen ollut nyt jonkun aikaa työtön ja ilmoittautuminen kuukauden välein tuntuu ihan typerältä.Jos työtä löytyy,niin kyllä siitä tulee ilmoitettua ilman käyntejäki.Ja kohtelu,joka tuntuu ihan käsittämättömältä aivan kuin olisi joku ihan luuseri,ilman ihmisarvoa voi sanoa ja käyttäytyä työtöntä kohtaan ihan miten vaan,eikä ainakaan positiivisessä mielessä.Luulempa,että monet ovat sokaistuneet vääränlaisesta vallanhalusta,jolla saadaan työttömien entisestään pahaa oloa,vielä pahemmaksi.Eikö riitä,että kun työ on päättynyt,arki muuttunut muutenkin erilaiseksi ja tulot heikentyneet niin,että jokainen sentti on tarkkaan laskettava.Jokainen varmasti yrittää tahollaan löytää uuden työpaikan,jotta olisi varaa edes elää.Tuolla inhottavalla tyylillä kohdella työttömiä,jolla kuvittelevat saavansa ihmisiä muka nopeammin töihin,saavat aikaan vain entisestään ahdistuneempia ihmisiä ja pahimmassa tapauksessa lisää työkyvyttömiä.Kyllä jokainen tässä maassa töitä tehdä tahtoo,jos niitä olisi!!Ymmärtäisin käytöksen jos olisi paljon työpaikkoja tarjolla ja paljon työttömiä,siinä olisi jo kovisteltava työttömiä,mutta kun niitä TÖITÄ EI OLE!Jos kemiin tulisi esim.joku luonnonmullistus tai jokin muu katastroofi,niin arvatkaapa vain auttaisinko jotain työkkärin virkailijaa?EN IKINÄ!.Ennemmin pelastaisin rotan hukkumasta.Mutta onneksi kun siirrymme ajasta ikuisuuteen,niin taivaassa perseet tervataan!!!
Eihän sinne joka pierasua tartte ilmottaa. Työkkärin kauttahan kukaan ei ole pysyvää työpaikkaa saanut.Ne työpaikat löytyy jostain muualta.
Siihen pikku ilmottautumislappuseenhan laitetaan pvm jolloin seuraavan kerran pitää ilmottautua. Jos lähet vaikka reissuun, pyyät jonku hakemaan postin kerran viikossa(jos on tullu postissa joku työhönosoitus tai joku muu höpölappu).
Ei sitä tartte työkkärin orjana olla ja ilmotella joka käänteestä elämässä.
olen saanut minäkin.
Erityisesti siltä miestyöntekijältä, joka oikeen suureen ääneen hoilottaa asiat, että jokainen kuulee missä mennään!!
Tästä lähtien välttelen sitä ihmistä, haen vaikka sata vuorolappua ettei tarvii mennä nyöryytettäväksi sille...
Niin siellä on eräs mies, jota taitaa kaikki vältellä
Ihan naurettavaa kyykytystä juosta siellä kerran kuussa "ilmoittautumassa". Itselläni oli työpaikka tiedossa ja siinä välissä pari kuukautta työttömänä ja silti piti ravata siellä lippuluukulla, ettei vaan pääse syrjäytymään...Ja niillä virkailijoilla siellä ei valitettavasti ole aina hajuakaan työpaikoista, joihin esim. FM papereilla voi ja kannattaa hakea. Kun itsellä tuli aikanaan ihan päivittäin selattua niitä niiden sivuja työpaikkojen toivossa, niin silti olisi pitänyt lähteä jonnekin työnhakuharjoitteluun. Hei kamoon, olin edellisessä työpaikassa toiminut rekrytoijana ja jotain cv:n tekoa olisi pitänyt lähteä opettelemaan. Ja karenssejahan siellä työvoimatoimikunnassa jaellaan ilman mitään päätä tai häntää. Ihan näppituntumalla arvotaan, että kuka on luuseri ja saa karenssia ja kuka ei...Jos et lähde jonnekin marjanpoimijakurssille, niin se on karenssia poks vaan.