Tapailin yhtä tai no tapailen teorissa yhä yhtä naista johon tutustuin 3kuukautta sitten.kaikki meni hyvin hän halusi viettää aikaa kanssani ja vietimmekin ja kaikki tuntui menevän tosi hyvin.sitten ajattelimme yhdessä että täähän vois olla jo kunnon seurustelua.oltiin joka päivä yhdessä aina kun pääsin töistä vietimme loppuajan yhdesssä.
Mutta sitten noin 3viikkoa sitten kaikki muuttui oudoksi.nykyään hän ei kutsu minua luokseen hän ei enää ehdi viettää aikaa kanssani.
Sanoo että hänellä on raha ongelmia ja muutenkin jotain ongelmia jotka se haluaa rauhassa ratkaista toivoo omaa rauhaa.
Hän on rehellinen ihminen kertoo kaiken totuuden mukaisesti.niin sitä mä vaan ihmettelen kun mä häiritsisin sen omaa rauhaa, mutta se viettää kuitenkin paljon aikaa naiskavereidensa ja varsinkin parin miesystävän kanssa.
Kun kutsun sen leffaan illalliselle tai ihan mihin vaan sen johonkin.niin aina sillä on kiire, mutta kun sen mieskaveri pyytää niin aina hän ehtii käy sen kanssa leffassa kattoo sen kanssa leffoja kotonaan yhdessä ja käy kaupungilla yhdessä.Jätkä on sen vanha luokkakaveri monen vuoden päästä.aluksi se jätkä kutsui sen vaan kahville muistelemaan menneitä ei seurustelleet menneisyydessään. Sen jälkeen ei sitten tavattukaan koskaan.
Täytyy myöntää että alkaa tuntumaan siltä että se olis yhdessä sen toisen jätkän kanssa.ja sanoo vain että joo tarvin omaa rauhaa mutta mä välitän susta ja haluan olla sun kanssas.Kaveri sanoo että se käyttää kuulemma mua vaan hyväkseen kun maksan sen raha ongelmien takia suurimman osan sen vuokrasta.
Niin no mitä mieltä te olette?
Kertokaas naiset
11
1942
Vastaukset
- Saaga
...minkä ihmeen takia maksat jonkun naisen vuokraa joka ei edes välitä sinusta. Ihmiset on sitten kummallisia. Voi olla että hänen vanha kiinnostuksensa heräsi tähän toiseen mieheen. Sinuna tekisin niin että lopettaisin vuokranmaksun ja muutenkin uhteydenpidon ja odottaisin että ottaako yhteytä. Miten voit tietää ihmisestä noin lyhyen tuttavuuden jälkeen että onko rehellinen??
- Mikko
No olet oikeassa miten voisin koskaan tuntea toista hyvin ja tietää onko rehellinen noin lyhyessä aikaa.
Minun kiroukseni on se että olen niin pirun sinisilmäinen. Minua on helppo kusettaa.
Olet oikeassa miksi helvetissä mä sille vuokrat maksan.
Lopetan maksamisen ja yhteydenpidon Jos välittää niin ottaa yhteyttä itse.
Tosin kertokaas miten tiedän että jos hän ottaa yhteyttä niin ottaako vain siksi että saa taas mut maksamaan vuokransa ja sen takia vaan tapailee. Vai ottaako yhteyttä koska tosissaan välittää minusta.
Siinä uusi ongelma. - jolene
Mikko kirjoitti:
No olet oikeassa miten voisin koskaan tuntea toista hyvin ja tietää onko rehellinen noin lyhyessä aikaa.
Minun kiroukseni on se että olen niin pirun sinisilmäinen. Minua on helppo kusettaa.
Olet oikeassa miksi helvetissä mä sille vuokrat maksan.
Lopetan maksamisen ja yhteydenpidon Jos välittää niin ottaa yhteyttä itse.
Tosin kertokaas miten tiedän että jos hän ottaa yhteyttä niin ottaako vain siksi että saa taas mut maksamaan vuokransa ja sen takia vaan tapailee. Vai ottaako yhteyttä koska tosissaan välittää minusta.
Siinä uusi ongelma.Minulla heräsi pari kysymystä... Onko se naisen kaveri, ollut kuvioissa jo pitkään, vai ottiko kyseinen mies vasta nyt yhteyttä. "muistellakseen menneitä" Minulla on miespuoleisia hyviä ystäviä, mutta yksikään heistä ei ole koskaan tullut suhteen väliin. Suhde on ollut minulle etusijalla. Yleensä noinkin alussa sitä haluaa olla kaiken aikaa, mahdollisimman paljon oman kultansa kanssa. Ainahan on poikkeuksia, mutta...kyllä sinä lopulta tiedät mitä tehdä ja miten asiat ovat. Tsemppiä ihmissuhde kiemuroihin
- nainen42
3 kk:n tuttavuuden perusteella ei pidä kenenkään vuokraa alkaa maksamaan - eikä kolmentoistakaan kk:n.
Selvää hyväksikäyttöä. Unohda tuo nainen. - Shame
Saattaa hyvinkin olla, että sinua käytetään hyväksi.. Mikset kysyisi tytöltä/naisella itseltään asiasta? Luulen, että naisella on mennyt ihastus ohi ja hän vain on niitä "hellämielisiä", jotka eivät osaa/voi lopettaa suhdetta vaikka mikä olisi. Raha ongelmat eivät ratkea sillä, että hän on rauhassa, se on täyttä soopaa. Tekosyy, jottei tarvitsisi tavata sinua. Sinun kannattaa varmaan lopettaa suhde vaikka se kyllä avikuttaa jo nyt päättyneen, sinun tietämättäsi.
- Kyyninen
laantuiko kiinnostus samoihin aikoihin kun aloit kiltisti maksaa hänen vuokraansa?
- Mikko
Voisi sanoa että kun aloin "kiltisti" maksamaan niin kiinnostus lakkas.
Kaveri eilen yritti puhua mulle järkeä ja päätin jättää tästä lähtien.
- Mikko
Tosiaan eilen kävin kaveriporukan kanssa baarissa. Nainen ilmoitti että on samassa baarissa sen hyvän mieskaverinsa kanssa. En kertonut vielä olevani siellä sanoin tulevani tunnin päästä mutta tulinkin kavereiden kanssa aikaisemmin. ja yllätin heidät käsikädessä hellää hetkeä viettämässä pusujen kera.
No menin siihen pöytään kavereiden kanssa. juttelin siinä muinamiehinä naiselle ja sille jätkälle, mutta vihdoin totuus paljastui.
Se siitä tyhmä olin kusetettiin, mutta ei enää.
Nainen yrittää selittää kaikenlaista, mutta en mä kaikkea usko.
Mutta kiitos kaikille mielipiteistänne.- totta(1/2)
Vaikka tapaus vaikuttaa näennäisesti erittäin selvältä ja näyttää jatkuneen pitkään, aina ei voi tuomita pelkästään tälläisen perusteella, tämähän saattaa olla myös sen kundin juoni sinua vastaan, eli osoittaaa että nainen on "hänen" ja haluaa suututtaa sinun ja naisen välit-> jolloin alkuperäinen tavoite, että hän saa naisen on saavutettu..
Ihmissuhteet ovat monimutkaisia :) - realisti
totta(1/2) kirjoitti:
Vaikka tapaus vaikuttaa näennäisesti erittäin selvältä ja näyttää jatkuneen pitkään, aina ei voi tuomita pelkästään tälläisen perusteella, tämähän saattaa olla myös sen kundin juoni sinua vastaan, eli osoittaaa että nainen on "hänen" ja haluaa suututtaa sinun ja naisen välit-> jolloin alkuperäinen tavoite, että hän saa naisen on saavutettu..
Ihmissuhteet ovat monimutkaisia :)hei, hei...ei nyt vajota ihan saappaita myöten saveen noiden "voihan olla myös..."-juttujen kanssa!
Onhan se nainenkin siinä pusuttelussa ollut mukana - turha siinä on silloin enää mitään selittää että se olis sen "miehen juoni"...
Herran jestas, tää nainen vaan on valitettavasti kusipää, joka käyttää hyvää tyyppiä hyväkseen.
Ikävää tälle kaverille - toivottavasti usko naisiin ei silti ole menetetty. Kaikki naiset eivät ole samanlaisia!
- semmonen mun exä oli
veikkaan ja juo sun rahat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085